Teksti, tyyli ja konteksti (ÄI5)

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tyylin tekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoittaja kirjoittaa harvoin kirjaimellisesti. Usein tekstissä käytetäänkin erilaisia tyylikeinoja. Yleisesti käytettyjä tyylikeinoja ovat muun muassa ironia, satiiri, parodia, groteski, burleski ja pateettisuus – ne ovat hyvin lähellä toisiaan ja esiintyvätkin usein toisiinsa sekotettuneina.

Ironia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ironia on salaivaa eli siinä kohdetta pilkataan epäsuorasti. Ironisessa tekstissä moitteet esitetään kehuina ja huonot asiat siisteinä asioina. Ironia on yleensä tilannesidonnaista, joten ivan huomaaminen vaatii usein kontekstin tuntemusta. Ironiaa käytetään usein huumorin keinona, mutta sen pääasiallinen tarkoitus on kritisoida yleensä tapahtumia tai henkilöitä, joskus jopa katkerasti. Yleensä ironia tulkitaan epäsuoraksi loukkaukseksi.

Kun erittelet ironiaa, kiinnitä huomiota

  • mahdolliseen liioitteluun ja sanavalintoihin
  • siihen, kuka puhuu
  • tekstin syntykontekstiin
  • puhujan tavoitteita ja tarkoitusperiä (= miksi?).

Satiiri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satiiri on pilkkaavaa kirjallisuutta, jonka tavoitteena on saattaa kohde naurunalaiseksi, halveksituksi ja vihatuksi. Satiiri on aina yhteiskunnallisesti kriittinen kannanotto ja siksi lukijan on tärkeää tuntea syntykonteksti. Alun perin satiiri tarkoitti roomalaista kirjallisuuden muotoa, jonka tehtävä oli opettaa huvittamalla.

Kun erittelet satiiria, kiinnitä huomiota

  • tekstin sanastoon ja rakenteisiin
  • siihen, perustuuko tekstin huvittavuus kieleen vai sisältöön
  • erityisesti satiirin aiheeseen tai kohteeseen
  • ivan kohteeseen
  • siihen, miksi kirjoitus on syntynyt (= miksi?).

Parodia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parodia on ivamukaelma eli se jäljittelee jotakin teosta kuitenkin muuttaen teoksen sisältöä sen verran, että sanomasta tulee jotenkin huvittava. Usein parodia liioittelee kohteensa kielteisiä piirteitä, ja parodiassa hyödynnetään usein ironiaa.

Kun erittelet parodiaa, kiinnitä huomiota

  • siihen, mitä teosta parodia muistuttaa
  • siihen, mitä samaa ja mitä eroja alkuperäisen teoksen ja parodian välillä on
  • merkittävimpiin pilkan kohteisiin
  • syyhyn kirjoittaa parodia (= miksi?).

Muita yleisiä tyylikeinoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Groteski on kohdetta liioittelevasti kuvaava teos eli kohdetta kuvataan irvokkaasti ja tahallisen vääristyneesti. Siinä hyödynnetään mustan huumorin sävyjä. Sitä käytetään usein karnevalistisissa teoksissa, joissa kaikki mahdollinen käännetään päälaelleen. Groteskin taustalla on tietoisuus rappiosta ja uudistumisen välttämättömyydestä.

Burleski on ylikoominen tai hullutteleva teos, jossa parodioimalla saatetaan toinen teos naurunalaiseksi.

Makaaberi on teos, joka sisältää "kammottavaa", iljettäviin mielleyhtymiin perustuvaa huumoria. Makaaberin on tarkoitus aiheuttaa kauhistusta lukijassa. Keskeisenä ideana on ristiriita elämän ja kuoleman tai kauneuden ja rumuuden välillä.

Kerronta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaunokirjallista tekstiä tarkasteltaessa on tärkeää kiinnittää siihen, kuka kertoo. On myös tärkeää panna merkille, millainen kertoja on ja miten hän kertoo.

Kertoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kertoja on tekstissä esiintyvä puhuja. Asiatekstissä se on lähes poikkeuksetta tekstin kirjoittaja, mutta kaunokirjallisuudessa se voi olla kuka tahansa.

Kaunokirjallisuutta eriteltäessä kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Onko kertoja joku tekstin henkilöistä vai joku ulkopuolinen? Vai onko kertojia todellisuudessa useampia?
  • Mitä kertojasta voidaan tietää?
  • Onko kertojalla roolia?
  • Tietääkö hän kaiken?
  • Mitä kertoja kertoo tai jättää kertomatta ja miksi?
  • Millaista kieltä ja tyyliä kertoja käyttää?
  • Onko kerronnassa aukkoja?

Kerronnan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On myös tärkeää huomioida kerronnan aika, eli onko kerronta

  • takautuvaa? (imperf. + pl. perf.)
  • nykyhetkeen sijoittuvaa? (prees.)
  • tulevaan viittaavaa? (prees. ja futuuriset ilmaukset)

Muuta huomioitavaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ole myöskään yhdentekevää, missä järjestyksessä kerrotaan. Tarkastele, eteneekö kerronta kronologisesti vai pulpahteleeko kertojan mieleen satunnaisesti erillisiä tapahtumia. Kerrotaanko asiat kenties eri näkökulmista? On myös tärkeää kiinnittää huomiota tekstin aloitukseen ja lopetukseen. Ovatko ne kenties avoimia vai suljettuja? Paras yksittäinen neuvo kuitenkin lienee: miksi?

Essee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Essee (lat. exagium, punnitseminen) on tekstilaji, joka kuuluu asiatekstien luokkaan. Tyypillisesti essee on pohdiskeleva ja verrattain lyhyehkö teos, jossa sisällön lisäksi myös ilmaisutavalla on merkittävä rooli. Se mahdollistaa ajatusten vapaamuotoisen ilmaisun persoonallisella tavalla. Tyyliseikkojen painoarvon vuoksi essee onkin asiatekstilajeista lähimpänä kaunokirjallisuutta.

Nykyään essee on laajalti käytössä ylempien oppiasteiden opetustyökaluna. Tekstilajia hyödynnetään yliopistossa, ja se muodostaa yhden lukion äidinkielen opetuksen kulmakivistä. Tällainen ympäristö usein korostaa esseen sisältöä ja sen sisältämiä argumentteja tyyliseikkojen kustannuksella. Oppilaitoksissa kirjoitetut esseet ovat usein myös aihepiiriltään tarkemmin rajattuja; perustana on usein tehtävänanto tai aineisto, jota oppilaan on esseessään hyödynnettävä.

Esseen tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Essee on pohtiva ja lyhyehkö, pituudeltaan viidensadan sanan molemmin puolin oleva, asiateksti. Tyyli on vapaa. Lähtökohtana on usein ongelma, johon etsitään vastausta – sitä ei kumminkaan ole pakko löytää. Esseessä voidaan myös vain kehitellä jotakin ajatusta sekä rakenteellisesti että ajatuksellisesti vapaamuotoisesti. Asiaa käsitellään useimmiten tieteellisesti, yleistajuisesti tai pakinoivasti. Asiaa pohditaan eri näkökulmista ja näkökulmia perustellaan faktatiedolla sekä elämystiedolla. Esseessä suositaan niin sanottuja oppineita viittauksia eli alluusioita, sitaatteja sekä intertekstuaalisuutta. Esseetekstin aihepiiriä ei ole rajoitettu, vaan se voi käsitellä mitä tahansa aihetta.

Hyvän esseen tunnusmerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tekstilajin löyhästä normistosta johtuen ei ole mahdollista osoittaa yhtä ainoaa muottia, johon kaikki hyvätasoiset esseetekstit mahtuisivat. Onnistuneista esseistä voidaan silti löytää yhdistäviä piirteitä.

Hyvä essee

  • on kiinnostavasti otsikoitu
  • herättää lukijassa ajatuksia ja yllättää myönteisesti
  • vakuuttaa lukijan kirjoittajan vahvasta yleissivistyksestä ja asiantuntemuksesta
  • käsittelee asioita eri näkökulmista ja vertailee niitä toisiinsa loogisessa järjestyksessä
  • on pohdiskeleva ja myös perustelee esitetyt mielipiteet
  • sisältää tuoreita ilmaisuja ja heijastaa kirjoittajan rikasta sanavarastoa ja välttää kliseeksi muuttuneita tai töksähteleviä vertauskuvia
  • erottuu tyylillään muista tekstilajeista
  • on johdonmukainen; kantava ajatus säilyy, vaikka näkökulma vaihtuu.

Merkittäviä kirjailijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristoteles[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Aristoteles

Aristoteles (384 eKr.322 eKr.) oli antiikin kreikkalainen filosofi ja tiedemies. Aristotelesta voidaan pitää koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Häntä pidetään opettajansa Platonin ohella yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneista filosofeista. Hänet tunnetaan yhtenä harvoista henkilöistä historiassa, jotka ovat tutkineet lähes kaikkia asioita, joiden tutkiminen on hänen aikanaan yleensä ollut mahdollista. Hänen kirjoituksensa koskettivat myös koulutusta, kirjallisuutta, runoutta ja muiden maiden tapoja. Kokoelma hänen töistään muodostaa käytännössä täydellisen tietosanakirjan kaikesta tiedosta, jota hänen aikansa Kreikassa oli.

Aristoteles kirjoitti suurimman osan teoksistaan opettaessaan Lykeionissa. Tällöin hän oli noin 50–60 -vuotias. Joissain kirjoituksissaan hän jäljitteli Platonia ja kirjoitti dialogeja, joissa hänen opetuksensa kuvattiin helposti ymmärrettävällä kielellä. Säilyneitä teoksia on arvostettu selkeän ja kaunistelemattoman – joskaan ei helpon – tyylinsä vuoksi. Muun muassa Cicero ylisti Aristoteleen kirjoittamien dialogien kaunopuheisuutta kutsuen häntä "vuolaaksi kultavirraksi".[1] Näistä dialogeista on säilynyt ainoastaan katkelmia. Lykeionissa Aristoteles kirjoitti myös lukuisat tutkielmansa filosofian ja luonnontieteiden aloilta. Tutkielmat koostuvat todennäköisesti hänen opiskelijoidensa muistiinpanoista, sekä heidän käyttämistään teksteistä. Kaikkia teoksia ei pidetä Aristoteleen itsensä kirjoittamina, vaan ne saattavat olla joko hänen koulunsa tuotteita, jotka on kirjoitettu hänen valvonnassaan tai ohjeistuksestaan. Jotkut teokset ovat päätyneet Aristoteleen nimiin siksi, että niissä käytetyt menetelmät tai niiden sisältö muistuttavat Aristoteleen teoksia.

Paulus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Paulus

Paulus (n. 369), heprealaiselta nimeltään Saul oli yksi aikansa suurista retorikoista. Toimiessaan aktiivisesti juutalaisessa fariseusten lahkossa hän käytti juutalaista, ympärileikkauksessa saamaansa nimeä, Saulia, mutta käännyttyään alkoi käyttää roomalaista nimeään, Paulusta, joka usein suomennettu Paavaliksi.[2]

Paulus oli kotoisin Kilikian Tarsoksesta. Hänen syntymäaikaansa ei voida määrittää, mutta yleisesti hänen uskotaan syntyneen vuosina 0–10 jaa. Paulus itse sai ympärileikkauksessa nimen Saul. Hänen isänsä oli teltantekijä, joka oli palvellut Rooman armeijassa ja saanut perinnöllisen Rooman kansalaisuuden itselleen ja lapsilleen. Ammattinsa ansiosta hän on kyennyt antamaan lapsilleen uskonnollisen kasvatuksen. Farisealaisen kasvatuksen Paulus sai varakkaan ja oppineen perheensä tukemana kuuluisalta rabbi Gamaliel I Vanhemmalta ja hän itse valmistui lopulta rabbiksi. Hän pääsi opintojensa jälkeen jäseneksi juutalaisten suureen neuvostoon. Paulus kärsi todennäköisesti marttyyrikuoleman vuonna 64 keisari Neron toimeenpanemissa kristittyjen vainoissa. Perimätiedon mukaan Pietari ja Paulus teloitettiin samanaikaisesti. Koska Paulus oli Rooman kansalainen, hänet mestattiin miekalla.

Paulusta on sanottu kristinuskon toiseksi perustajaksi ja sen ensimmäiseksi teologiksi. Hän kirjoitti suurimman osan Uudessa testamentissa olevista kirjeistä ja on niiden kautta pitkälti määrittänyt sen, millainen kristinuskosta tuli – siten myös määrittänyt suuren osan kulttuurista ympäri maailmaa. Pauluksen kirjeet ovat aitoja kirjeitä, joilla hän pyrki vaikuttamaan niiden alkuperäisten vastaanottajien ajatteluun ja toimintaan. Siksi ne kiinnostavat retoriikan ja argumentaation tutkijoita.[3]

Homeros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Homeros

Homeros (n. 700 eKr.) oli legendaarinen, mahdollisesti myyttinen runoilija antiikin Kreikan muinaisajalla. Traditio kertoo Homeroksen olleen sokea, ja monet kaupungit väittävät olevansa Homeroksen synnyinpaikka, mutta muuten hänestä ei tiedetä paljoakaan. Paljon kiistellään siitä, oliko Homeros todellinen henkilö vai esimerkiksi useammalle vanhaa eeppistä materiaalia esittäneelle runonlaulajalle annettu nimitys. Toiset tutkijat uskovat kuitenkin todelliseen Homerokseen. Oli Homeros todellinen tai ei, useimmat tutkijat uskovat, että homeerisen runouden taustalla oli pitkä suullinen runonlaulantaperinne.

Homeros tunnetaan eeppisten teosten Ilias ja Odysseia tekijänä, minieepoksen Batrachomyomachia ja lukuisten hymnien kirjoittajana. Hänen nimiinsä on laitettu lisäksi lukuisia muita töitä, ja jotkut antiikin lähteet nimeävät hänet koko Troijan sodan runouden kirjoittajaksi, ja lisäksi hänelle on annettu kunnia runoista, jotka kertovat Oidipuksesta ja hänen pojistaan.

William Shakespeare[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renessanssin Shakespeare

William Shakespeare (15641616) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista kautta historian ja eräänä etevimpänä englannin kielen taitajana. Shakespearen vaikutus englannin kieleen oli merkittävä. Hän keksi yli 1700 yleisesti käytössä olevaa sanaa (mm. champion, cold-blooded, fixture, gossip ja torture).[4]

Shakespearen elämästä on varsin vähän varmaa tietoa. Hän syntyi vuonna 1564 Stratford-upon-Avonissa Englannissa isä John Shakespearelle ja äiti Mary Ardenille. Isä oli menestyvä kauppias ja raatimies, äiti säätyläinen. Kaupungin merkittävän virkamiehen poikana Shakespeare oli oikeutettu paikkaan Edvard VI:n oppikoulussa Stratfordissa, jonka on arveltu antaneen hänelle kattavan koulutuksen latinan kielestä ja kirjallisuudesta. Shakespeare nai 18-vuotiaana Anne Hathawayn 1582 ja he saivat kaikkiaan kolme lasta, tytöt Susanna ja Judith sekä pojan Hamnet. Hän oli naimisissa Annen kanssa kuolemaansa asti. 1580-luvun puolivälissä Shakespeare muutti Lontooseen, jossa hän liittyi näyttelijäseurueeseen ja alkoi kirjoittaa sille näytelmiä. Shakespeare kuoli 23. huhtikuuta 1616, mahdollisena syntymäpäivänään.

Shakespeare kirjoitti useita näytelmiä, niin tragedioita kuin komedioita, sonetteja ja runoja. Hänen teoksensa kuuluvat maailman arvostetuimpien joukkoon. Näytelmille ominaista on psykologinen henkilökuvaus, luonteva dialogi, draamallinen jännite ja kielellinen taituruus. Teoksensa Shakespeare kirjoitti vuosina 15851613, mutta varmuudella ei tiedetä näytelmien kronologista järjestystä. Niitä on käännetty useimmille nykyaikaisille kielille ja niitä esitetään jatkuvasti ympäri maailmaa.

Miguel Cervantes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Renessanssin Cervantes

Miguel de Cervantes Saavedra (15471616) oli espanjalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on maailmankirjallisuuden Raamatun jälkeen käännetyin kirja, Don Quijote. Don Quijotella on ollut merkittävä vaikutus myöhempään kirjallisuuteen. Teos on realistisella tyylillä kirjoitettu parodia aikakauden romanttisista ritaritarinoista. Cervantesin ironiaa sankarihahmon kuvauksessa on suuresti arvostettu. Hänen teoksensa uskotaan vaikuttaneen merkittävästi useiden myöhempien merkittävien kirjailijoiden tuotantoon.

Cervantes syntyi Alcázar de San Juanissa, lähellä Madridia, 29. syyskuuta 1547 neljäntenä poikana aikanaan seitsenlapsiseen perheeseen. Hänen isänsä oli lääkäri, ei kuitenkaan kovin menestynyt sellainen, kenties kuuroutensa tähden. Cervantesin opiskelusta ei tiedetä kovin paljoa. 22-vuotiaana Cervantes lähti Italiaan töihin kardinaali Acquavivan kamaripalvelijaksi. Hän kuitenkin kyllästyi pian tähän tehtävään ja liittyi Espanjan armeijan joukkoihin. Hän taisteli ja haavoittui kuuluisassa Lepanton taistelussa turkkilaisia vastaan. Vuonna 1575 hän lähti serkkunsa Rodrigon kanssa takaisin kohti Espanjaa, mutta muslimimerirosvot hyökkäsivät laivaan ja Cervantes monien muiden lisäksi kidnapattiin ja vietiin Algeriaan. Kidnappaajat luulivat Cervantesia rikkaaksi ja vaativat hänestä korkeita lunnaita, jotka hänen perheensä sai kasaan vasta 1580 jolloin hän sitten pääsi palaamaan kotiin. Tämän jälkeen Cervantesin oli autettava perhettään taloudellisesti. Hän muutti Madridiin ja kokeili onneaan erilaisissa ammateissa, myös kirjailijana. Vuonna 1585 hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa La Galatean ja meni naimisiin itseään 19 vuotta nuoremman naisen kanssa. Hän kirjoitti muitakin teoksia, mutta koska ne eivät menestyneet, hän ryhtyi valtion virkamieheksi. Hän vietti kolme kuukautta vankilassakin syytettynä kavalluksesta, ja vankilassa hän alkoi suunnitella Don Quijotea. Romaanin ensimmäinen osa julkaistiin 1605 ja toinen 1615. Teos oli välitön menestys ja ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden aikana ensimmäinen osa oli jo käännetty kolmelle kielelle, englanniksi, ranskaksi ja italiaksi. Cervantes ei kuitenkaan saanut taloudellista voittoa kirjoistaan, sillä hän oli myynyt julkaisuoikeudet.

Voltaire[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valistuksen Voltaire

Voltaire, oikealta nimeltään François-Marie Arouet (16941778), oli ranskalainen kirjailija ja vaikutusvaltainen valistusfilosofi. Voltaire tunnetaan parhaiten terävästä älystään, filosofisista kirjoituksistaan, sekä ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolustamisesta. Hän oli yhteiskunnallisten uudistusten suorapuheinen kannattaja Ranskan tiukoista sensuurilaeista ja kovista rangaistuksista huolimatta. Teoksissaan hän käsitteli muun muassa Ranskan valtiollisten laitoksien, kirkon oppien epäjohdonmukaisuuksia ja pappien typeryyttä satiirisesti. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu satiirinen romaani Candide. Se joutui sensuurin kohteeksi, eikä Voltaire myöntänyt sitä avoimesti omaksi teoksekseen. Voltaire joutui usein vaikeuksiin arvostelunsa takia: hän istui kahdesti Bastiljin vankilassa ja joutui vuodesta 1726 alkaen kolmeksi vuodeksi maanpakoon.

Voltaire syntyi Pariisissa vuonna 1694. Hänen vanhempansa olivat notaari François Arouet ja tämän vaimo Marie Marguerite d'Aumard. Voltaire opiskeli kahdeksan vuotta Lycée Louis-le-Grandissa, jossa hän sai taidekasvatuksen. Valmistumisen jälkeen Voltaire aloitti kirjallisen uransa. Hänen isänsä kuitenkin olisi halunnut poikansa opiskelevan lakia. Voltaire teeskenteli työskentelevänsä Pariisissa lakimiehen apulaisena, mutta käytti suurimman osan ajastaan kirjoittaen satiirista runoutta. Myöhemmin Voltaire jatkoi kirjoittamista, tuottaen esseitä ja historiallisia tutkielmia, jotka eivät aina olleet historiallisesti paikkansa pitäviä. Voltairen terävä äly teki hänestä suositun aatelispiireissä. Yksi hänen kirjoituksistaan koskien Ludvig XV:n valtionhoitajaa Philippe II:sta aiheutti hänen vangitsemisensa Bastiljiin. Siellä ollessaan hän kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Oedipeen ja otti käyttöön kirjailijanimen Voltaire. Näytelmästä tuli hyvin suosittu. Loukattuaan nuorta aatelismiestä Chevalier de Rohania Voltaire joutui maanpakoon Englantiin, jossa hän sai vaikutteita Shakespeareltä, josta tulikin hänen esikuvansa. Siellä hän sai vaikutteita myös Newtonilta, jonka teorioihin hän luotti kuin kallioon.

Elämänsä ehtoopuolella Voltaire liittyi kutsusta ihailijansa Fredrik Suuren:n hoviin, jossa hän sai nyt 20 000:n frangin vuosipalkan. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta pian hän joutui väittelyyn Berliinin tiedeakatemian puheenjohtajan kanssa. Voltaire kirjoitti tälle pilkkaavan teoksen Diatribe du docteur Akakia ("Tohtori Akakian häväistyspuhe"). Tämä vihastutti Fredrikin, joka poltatti teoksen kaikki kappaleet ja pidätti Voltairen. Voltaire suuntasi kohti Pariisia, mutta Ludvig XV kielsi tätä tulemasta kaupunkiin. Myöhemmin kiistat teoksen La pucelle d'Orléans julkaisusta ja Geneven teatteriesitykset kieltävä laki johtivat siihen, että Voltaire kirjoitti kenties tunnetuimman teoksensa, Leibnizin filosofiaa satirisoivan Candiden vuonna 1759. Voltaire palasi Pariisiin sankarin vastaanotolla 83-vuotiaana, jonka jälkeen hän pian kuoli Pariisissa. Koska hän oli arvostellut kirkkoa, häntä ei annettu haudata kirkkomaahan. Lopulta hänet haudattiin luostariin Champagnessa.

Voltaire osoitti runoilijankykyjä jo varhaisessa iässä. Myös hänen ensimmäiset julkaistut teoksensa olivat runoutta. Lukuisten lyhyempien runojen lisäksi hän kirjoitti kaksi pitkää runoa, nimiltään Henriade ja Pucelle. Voltairen lyhyempiä runoja pidetään yleisesti näitä pidempiä teoksia parempina. Voltairen proosateokset, jotka oli yleensä kirjoitettu pamfleteiksi, oli usein kirjoitettu poleemisiin tarkoituksiin. Candide hyökkäsi uskonnollista ja filosofista optimismia vastaan ja monet muut moraalista ja metafyysistä oikeaoppisuutta vastaan, ja jotkut taas oli kirjoitettu Raamatun pilkkaamiseksi. Voltaire vastusti kristillisiä uskomuksia kiihkeästi muttei kovin johdonmukaisesti. Hän väitti muun muassa, että evankeliumit olivat keksittyjä ja ristiriitaisia ja että Jeesusta ei ollut olemassa – että evankeliumit olivat kirjoittaneet ne, jotka halusivat luoda Jumalan omaksi kuvakseen.

J. W. Goethe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romantiikan Goethe

Johann Wolfgang von Goethe (17491832) oli saksalainen yleisnero: runoilija, romaanikirjailija, näytelmäkirjailija, humanisti, tiedemies, teoreetikko, taidemaalari ja kymmenen vuoden ajan myös Weimarin valtion pääministeri. Goethe oli romantiikan ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen. Goethen tunnetuimpia teoksia ovat Nuoren Wertherin kärsimykset ja Faust.

Goethen isä Johann Kaspar Goethe (17101782) oli lakitieteen tohtori, joka kuului Frankfurtin varakkaimpiin porvareihin. Goethen äiti oli Katharina Textor (17311808). Goethe ei käynyt lapsena koulua, vaan hän sai kotiopetusta sivistyneeltä isältään ja kotiopettajilta. Ranskan kielen hän oppi niin perusteellisesti, että hän puhui sitä kuin äidinkieltänsä. Goethe aloitti 16-vuotiaana lakitieteen opinnot Leipzigin yliopistossa. Nuori Goethe keskittyi kuitenkin juridiikan sijasta kirjallisuuteen ja hauskanpitoon, jopa niin hillittömästi, että hänen terveytensä murtui. Sairausloman jälkeen hän jatkoi lakitieteen opiskelua Strassburgissa ja valmistui lakitieteen lisensiaatiksi vuonna 1771. Tämän jälkeen hän toimi jonkin aikaa asianajajana Frankfurtissa. Vuonna 1774 ilmestyi kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset, josta tuli nopeasti suurmenestys joka puolella Eurooppaa. Vuonna 1786 Goethe tunsi tarvetta maisemanvaihdokseen. Hän lähti Italiaan ja vietti siellä seuraavat kaksi vuotta, tutkien väsymättömällä innolla paikallista kulttuuria. Italian matkan jälkeen Goethen hallinnollista työtaakkaa kevennettiin, jotta hän saattoi entistä paremmin keskittyä kirjailijan työhön. Vaikka hän oli erittäin ahkera kirjoittaja, saattoi teosten valmistuminen kestää vuosikymmeniä, sillä hänellä oli tapana työstää montaa teosta yhtäaikaisesti. Faustia hän työsti jopa 60 vuoden ajan. Goethella oli taipumus rakastua usein ja intohimoisesti, mutta avioliittoon hän päätyi vasta 57-vuotiaana. Hänen vaimonsa Christiane Vulpius ei ollut erityisen älykäs tai sivistynyt nainen, joten seurapiireissä ihmeteltiin suuresti sitä, miten Goethen kaltainen nero saattoi päätyä tuollaiseen avioliittoon. Goethea vaimon sivistystaso ei kuitenkaan huolettanut, sillä hän arvosti ennen kaikkea Christianen iloisuutta ja energisyyttä. Avioliitosta syntyi 5 lasta, joista eli aikuiseen ikään vain ensimmäisenä syntynyt poika, August.

realismi

Leo Tolstoi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fjodor Dostojevski[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

modernismi

Albert Camus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franz Kafka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyylikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. antiikki (800 eKr. - 400 jKr.)
  2. keskiaika (400 - 1400)
  3. renessanssi (1400 - 1700)
  4. valistus (1700 - 1800)
  5. romantiikka (1800 - 1850)
  6. realismi (1850 - 1900)
  7. modernismi (1900 - 1950)
  8. postmodernismi (1950 ->)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Plutarkhos 2001, "Cicero", s. 165.
  2. Apt. 13:9
  3. "Kansallinen Paavali-seminaari 18.-20.1.2007" (Helsingin yliopiston tiedote 12.1.2007)
  4. http://shakespeare.about.com/library/faqs/blfaqswords.htm