Uskonnottomien järjestöt Suomessa ja muualla maailmassa

Todellisuus ja todellisuuskäsitys

Länsimaista uskonnotonta ajattelua tunnetaan antiikista alkaen. Erityisesti valistuksen ajan ranskalaisten ajattelijoiden yhteinen piirre oli yhteistä arvosteleva asenne uskontoa kohtaan. He asettivat perinnettä vastaan järjen ja kokemuksen, hylkäsivät ajatuksen yliluonnollisesta ja siten uskonnollisen ja poliittisen pakkovallan, joiden he näkivät tukevan toisiaan. Kuuluisa valistusajan teos on paroni d'Holbach'n vuonna 1770 ilmestynyt Systéme de la Nature (Luonnon järjestelmä). Holbach tarkasteli ihmistä osana luontoa. Hän katsoi, että jos ihmiset ymmärtävät itsensä oikein luonnon osana, he voivat oppia että onnellisuus saavutetaan elämällä rauhassa ja sopusoinnussa toisten kanssa.

1800-luvulla Britanniassa uskonnottomuus levisi yhteiskunnassa ja järjestäytyi. Uskonnottomien yhdistykset kutsuivat itseään vapaa-ajattelijoiden, sekularistien tai rationalistien yhdistyksiksi. Sanaa humanismi alettiin käyttää 1900-luvulla enenevässä määrin.

Vapaa-ajattelu

Vapaa-ajattelu on perinteinen nimitys uskonnosta vapaalle ajattelulle, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen.

Vapaa-ajattelijain liiton edesmenneen puheenjohtajan Kari Saaren mukaan vapaa-ajattelijoiksi kutsuttiin keskiajan lopulla ihmisiä, joiden ajattelu oli riippumatonta uskonnoista ja uskonnollisista yhteisöistä. Vapaa-ajattelijat perustivat käsityksensä kokemukseen, järkipäättelyyn ja omaan ymmärrykseensä.

Kirjailija Väinö Voipio määritteli vapaa-ajattelijan seuraavasti (1963):

» Vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan. Hän pyrkii vapautumaan ennakkoluuloista, jotka kahlehtivat henkeämme ja pitävät silmämme sokeina. Historiallisesti ottaen on vapaa-ajattelijain tehtävänä ollut ja on yhä edelleen erityisesti uskontojen kriittinen tarkastelu, ihmisten uskontosidonnaisuudesta vapauttaminen ja täyden uskonnon- ja ajatuksenvapauden vaatiminen. »

Kari Saaren mukaan vapaa-ajattelu määritellään nykyisin käsitykseksi, jolle on tunnusomaista järkiperäisyys ja avoimuus uusille perustelluille näkemyksille, sekä kyky jatkuvaan uudistumiseen. Vapaa-ajattelu arvostaa järjen vapaata käyttöä ja tieteellistä ajattelua. Vapaa-ajattelijat eivät pidä totena mitään muuta kuin sellaista, mikä on älyllisesti perusteltua. W. K. Cliffordin tunnetun lausuman mukaan on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein. Vapaa-ajatteluun kuuluu pyrkimys taistella henkistä urautumista ja auktoriteettiuskoa vastaan.

Historiaa

Kansallisella tasolla vapaa-ajattelijat järjestäytyivät ensin 1860-luvulla Englannissa. 1870-luvulla järjestäytyminen jatkui Yhdysvalloissa ja Saksassa. Manner-Euroopan maista vapaa-ajattelijat järjestäytyivät parhaiten Belgiassa. Sen voimaa edisti liberalistien ja sosialistien yhteinen taistelu katolista kirkkoa vastaan. Ranskassa vaikutti vahva tasavaltalainen vapaa-ajattelun perinne, mutta liikkeen voimaa heikensi jakautuminen liberalistiseen ja sosialistiseen siipeen. Kirkonvastainen perinne oli vahva myös Espanjassa ja Italiassa, mutta järjestäytyminen oli vähäistä.

Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto perustettiin vuonna 1880 Brysselissä. Liiton tarkoituksia oli pyrkiä ajatuksenvapauden turvaamiseen ja ihmiskunnan vapauttamiseen uskonnollisista ennakkoluuloista. Jäsenjärjestöjä ovat eri maiden kansalliset liitot. Vapaa-ajattelijat sanoivat pyrkivänsä totuuteen tieteen, hyvyyteen etiikan ja kauneuteen taiteen avulla. Tärkein toimintamuoto on ollut yhteiset kongressit. Suomesta liittoon kuului aikaisemmin Vapaa-ajattelijain liitto 1946–1994.

Nimityksen arvostelua

Suomen ateistiyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Hartikainen pitää sanaa 'vapaa-ajattelija' huonona peitenimenä. Myös 'rationalisti', 'humanisti' ja 'bright' ovat sekaannuksia aiheuttavia peitenimiä. Kun bright-sanaa levitettiin, hän sanojensa mukaan esitti Kansainväliselle ateistiliitolle vastalauseen moiselle sanahölmöilylle. Ateismin aatetta ei voida Hartikaisen mielestä tehokkaasti edistää peitenimillä. Ateismista on puhuttava ateismina tai vielä mieluummin jumalattomuutena. Uskonnottomien piilotteleminen peitenimien takana on hänestä ”imagofasismia”, ryhmän imagon nostamisen asettamista kaikkien muiden asioiden edelle. Jos jotain muuta sanaa halutaan käyttää, ateistit voivat kutsua itseään sivistyneiksi.

Sekulaarihumanismi

Sekulaarihumanismi on nimitys uskonnottomalle humanismille. Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton (International Humanist and Ethical Union, IHEU) määritelmän mukaan ”humanismi on kansanvaltainen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.”

Nimityksen arvostelua

Jotkut ateistit ovat arvostelleet humanisti-sanan käsitettä. Filosofi Julian Bagginin mukaan ensiksi ateismi on yksinkertaisempi käsite siinä missä humanismi viittaa tiettyyn käsitysten joukkoon. Toiseksi sana humanismi on myös monimerkityksinen: ateistisen humanismin lisäksi puhutaan uskonnollisesta humanismista ja humanistisista tieteistä. Kolmanneksi Bagginin mielestä on jäänne uskontojen ajattelusta, että ihminen on muun luonnon yläpuolella. Hänen mielestään jotkut humanistijärjestöt edustavat ihmislajikeskeisyyttä.

Ateismi Suomessa

Suomessa 1800-luvun lopulla uskonnotonta aineellista todellisuuskäsitystä edusti akateemisessa ajattelussa yksinään Wilhelm Bolin, Baruch Spinozan ajattelusta väitellyt Ludwig Feuerbachin ystävä, joka toimi Helsingin yliopiston kirjastonhoitajana. Bolin kuului Suomessa tuhkauslaitostoiminnan alkuunpanijoihin. Kehitysoppi innoitti Suomessa jo 1880-luvulta lähtien muun muassa Hjalmar Neiglickia ja Edvard Westermarckia.

Työväenliike omaksui Suomessa marxilaisen ateismin ohjelman haasteena valtionkirkolle.

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vuoden 1903 Forssan ohjelmassa todettiin:

» Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista. »
()

Vuonna 1905 aloitti toimintansa Prometheus-seura, jonka tavoitteena oli ajatuksenvapauden toteuttaminen. Erityinen tavoite oli siviiliavioliiton hyväksyminen. 1910-luvun puolivälin kireä yhteiskunnallinen tilanne vaikutti seuran toiminnan heikkenemiseen. Vaatimus valtion ja kirkon erottamisesta ei toteutunut, minkä Jussi Pikkusaari on väitöskirjassaan tulkinnut tappioksi sosiaalidemokraattien politiikalle.

Itsenäisen Suomen tasavallassa tuli vuoden 1923 alusta voimaan uskonnonvapauslaki, joka salli kansalaisten kuulua uskonnollisiin yhdyskuntiin tai olla niihin kuulumatta. Vasta tämä laki antoi myös ateisteille täydet kansalaisoikeudet. Ihmisiä alkoi erota kirkosta.

Jotkut kirkosta eronneet perustivat eri puolille maata siviilirekisteriin kuuluvien yhdistyksiä. Muutamilla niistä oli samalla myös poliittisia tavoitteita, lähinnä työväenliikkeen mukaisia näkemyksiä. Muutamilla teollisuuspaikkakunnilla yhdistysten toiminta jatkui jopa vilkkaana. Ne perustivat 1937 valtakunnalliseksi yhteiselimeksi Siviilirekisteriin kuuluvien yhdistysten liiton. Kansainvälistä, 65 vuoden ikäistä alan liittoa seuraten järjestö otti vuonna 1945 nimen Vapaa-ajattelijain liitto. Liitto alkoi julkaista Vapaa ajattelija -lehteä. Liiton sääntöjen mukaan järjestön aatteellisena perustana on ”tieteeseen perustuva uskonnoton todellisuuskäsitys. Yksilön ja ajatuksen vapaus, etuoikeudeton tasa-arvo, suvaitsevaisuus sekä vastuu lähimmäisestä ja ympäristöstä ovat osa tätä katsomusta.”

Uskontokritiikistä ja tieteellisestä todellisuuskäsityksestä käytävään keskusteluun ovat älymystön edustajista Suomessa osallistuneet muun muassa Eino Kaila, Ilkka Niiniluoto ja Raimo Tuomela. Johtavia ateistisia vapaa-ajattelijoita ovat olleet V. T. Aaltonen, Väinö Voipio, Erkki Hartikainen ja Kari Saari.

Tiivistelmä Vapaa-ajattelijain liiton kulttuuripoliittisesta ohjelmasta vuodelta 1978

Taustaa

Vapaa-ajattelijain liitto toimii tieteellisen todellisuuskäsityksen levittämiseksi ja uskonnottomien yhteiskunnallisen ja oikeudellisen aseman parantamiseksi. Liitto myös avustaa uskonnottomia henkilöitä avioliittojen solmimisessa, hautajaisten järjestämisessä ja muissa vastaavissa kysymyksissä. Lisäksi liitto harjoittaa sivistystyötä. Liitto muun muassa julkaisee omaa aikakauslehteä.

Ajatuksenvapaus on eräs kansainvälisten sopimusten turvaamista ihmisoikeuksista. Suomessa ajatuksenvapaus on uskonnottomien osalta kaukana täydellisestä. Koska vapaa-ajattelijain liitto joutuu Suomessa puolustamaan kansalaisten ihmisoikeuksia, liitto hoitaa selvästi yhteiskunnallisia tehtäviä.

Aatteellisia lähtökohtia

Ateismi on seuraus tieteellisestä käsityksestä todellisuudesta. Kaikkeus ei sisällä mitään sisäistä tietoista tavoitetta, vaan se toimii omien luonnonlakiensa mukaan. Luontoon ei kuulu yliluonnollisia toimijoita.

Ateistit kannattavat järjen käyttöä ja pyrkivät esittelemään sellaista ajattelua ja etiikkaa, joka nojaa kokemukseen ja on riippumatonta arvovalloista ja uskonnollisista käsityksistä. Ihmiskunnan tulee luoda kohtalonsa itse.

Vapaa-ajattelijain liitto pyrkii edistämään ajatuksen ja sen ilmaisemisen vapautta. Siksi ajattelun vapauden esteiden tutkiminen ja poistaminen on järjestön tavoitteita. Erityisesti liitto pyrkii tutkimaan uskontoja ja niiden haittavaikutuksia.

Kulttuuria, joka aiheuttaa yhteiskunnassa henkisiä tai ruumiillisia kärsimyksiä, ateistit eivät hyväksy. Nykyaikaisessa kulttuurissa valtaosa kärsimyksistä johtuu ihmisestä itsestään. Henkiset ja aineelliset hyödykkeet ovat jakautuneet ihmiskunnassa hyvin epätasaisesti.

Erityisesti sodat ovat aiheuttaneet ihmisille kärsimyksiä. Suuri osa sodista on ollut enemmän tai vähemmän uskonsotia. Vaikka uskonto näennäisesti olisi ollut vain sodan ulkoinen tunnus, niin kulttuurin arvojen siirtäjänä uskonto on ollut merkittävä syyllinen sotiin. Uskonnot ovat välittäneet kansoille sekä vääriä arvoja että virheellisiä käsityksiä. Noitavainot, harhaoppisten vainot ja ristiretket ovat perustuneet valheelliseen käsitykseen todellisuudesta.

Ateistien mukaan inhimillisen kulttuurin tulee olla uskonnoista riippumaton. Yleisinhimilliset arvot tulee välittää uusille sukupolville uskonnottoman kasvatuksen avulla. Koululaitoksen tulee toimia täysin uskonnottomalla pohjalla.

Koulutus

Ajatuksenvapauden toteuttamiseksi kirkko on erotettava valtiosta ja koulu kirkosta. Kaikille kansalaisille on taattava yhtäläiset mahdollisuudet uskonnottomaan kasvatukseen.

Ajatuksenvapauden toteuttaminen merkitsee koulun ja kirkon täydellistä erottamista toisistaan. Uskonnon opetus ja uskonnolliset menot eivät kuulu uskonnon suhteen puolueettomaan kouluun. Koulun ja kirkon ero on toteutettu länsimaista muun muassa Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Etuoikeuden myöntäminen jollekin ryhmittymälle on muiden syrjintää. Koulujen uskonnonopetus Suomessa on juuri tällaista syrjintää, koska vastaavaa oikeutta ei ole myönnetty uskonnottomille.

Uskontojen arvojärjestelmät ovat monilta osin ristiriidassa suvaitsevuuden kanssa. Suomen Gallupin ja Vapaa-ajattelijain liiton vuonna 1973 suorittama tutkimus osoitti, että uskonnollisuus on Suomessa tärkeimpiä suvaitsemattomuuden lähteitä. Kun koululaitoksen tulisi edistää suvaitsevuutta, uskonnon opetus mitätöi tämän pyrkimyksen.

Vapaa-ajattelijain mielestä uskonnon opetus on poistettava kaikista yhteiskunnan tukea nauttivista kouluista ja laitoksista. Opetussuunnitelmat eivät saa sisältää mitään uskontoihin kantaa ottavaa aineistoa. Uskonnon opetusta ei tule salakuljettaa kouluihin uskontotiedon nimellä. Sellainen loukkaa YK:n kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen 18. artiklan mukaista vanhempien oikeutta määrätä uskonnollisen ja moraalisen kasvatuksen laadusta.

Jos uskontojen historiaa käsitellään esimerkiksi yleisen historian yhteydessä, opetussuunnitelmat ja oppikirjat tulee laatia niin, että ateistien etujärjestöt voivat voi ne hyväksyä. Sama koskee etiikan opetusta.

Filosofiaa tulee opettaa läpäisyperiaatteella: loogista ajattelua opetetaan matemaattisen logiikan avulla matematiikan opetuksen yhteydessä ja tieteellistä ajattelutapaa opetetaan luonnontieteiden opetuksen yhteydessä.

Korkeakoulut

Ihmisoikeuksiin kuuluu, että kansalaisilla on yhtäläiset mahdollisuudet päästä harjoittamaan korkeakouluopintoja. Erityisesti perusoikeuksia loukkaa, että korkeakoulukelpoisuuteen saattaa vaikuttaa koulujen uskonnonopetus (reaalikokeen kysymykset ylioppilaskirjoituksissa, uskontonumero osana lukuaineiden keskiarvoa ja niin edelleen).

Teologiset tiedekunnat eivät kuulu korkeakouluihin. Eri uskontokuntien on kustannettava pappiskoulutuksensa ja oma uskontosidonnainen tutkimuksensa itse. Uskontotieteellinen tutkimus on saatettava puolueettomalle pohjalle. Yliopistojen filosofian laitoksilla tulee olla tarjolla tieteellisen ateismin opetusta. Sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa on tutkittava ajatuksenvapauden toteutumista Suomessa.

Aikuiskasvatus

Aikuiskasvatuksen rahoitusta käytetään kristillisten kansanopistojen ylläpitoon, mutta ateisteilla ei ole yhtään opistoa. Täten myös ateisteilta koottuja verovaroja käytetään yksipuolisesti uskovaisten aatteelliseen valmentamiseen.

Nykyinen aikuiskasvatusjärjestelmä ei välitä tieteellisen todellisuuskäsityksen kehityksen kannalta oleellista tietoa. Vapaa-ajattelijain liitto, joka harjoittaa merkittävää kansansivistystyötä, on saanut tähän tarkoitukseen yhteiskunnalta hyvin niukasti taloudellista tukea. Lehdistö ja televisio voisivat parantaa tilannetta, mutta päivänpolitiikan ohella ne keskittyvät pääasiassa viihteeseen.

Lukuharrastus merkitsee aikuiskasvatuksessa paljon. Itseoppinut Erno Paasilinna on sanonut, että ainoat oppineet ovat itseoppineet, muut ovat opetettuja. Esimerkiksi tieteellistä ateismia käsittelevää kirjallisuutta ei ole Suomen markkinoilla juuri lainkaan.

Tiede

Ateistit käyttävät sanaa ”tiede” Nykysuomen sanakirjan merkityksessä: tiede on todellisuuden selvittämistä kokemuksen ja johdonmukaisen ajattelun keinoin.

Todellisuutta koskevan tiedon hankkimismenetelmistä ateistit hylkäävät uskon menetelmän, koska usko ei käy totuuden arviointiperusteeksi. Ateistit hylkäävät myös arvovallan menetelmän, sillä arvovaltaisimmatkin lähteet saattavat erehtyä. Ateistit hylkäävät myös niin sanotun intuition (sisäisen oivalluksen) menetelmän, koska tietoa ei voida muodostaa millään oivalluksella ilman kokemuksen perustaa.

Tieteellinen menetelmä on itseään korjaava tapahtumasarja, ja tieteen käsitykset ovat ajasta ja paikasta riippuvia suhteellisia käsityksiä, jotka tarkentuvat sitä mukaa kuin tutkimus menee eteenpäin.

Ateistit vastustavat tieteen väärinkäyttöä ja näennäistiedettä. Ajatuksenvapauden vallitessa tiede on totuuteen pyrkivä yhteiskunnallinen laitos.

Taiteet

Uskonnot ovat kautta aikojen pyrkineet hallitsemaan kannattajiaan täydellisesti. Kun uskontojen opinkappaleet eivät ole olleet ristiriidattomia tai sopusoinnussa kokemuksen kanssa, järjen käyttöä on pyritty rajoittamaan. Yliopistot perustettiin monissa maissa alun perin tukemaan kirkon opinkappaleita.

Vahvimmillaan uskonnot ovat silloin, kun ne pystyvät hallitsemaan kannattajiensa tunteita. Vaatiessaan kannattajansa antautumista järjenvastaiselle aatteelle uskonto on vapaa-ajattelun vastakohta.

Taiteet ovat vuosituhansien ajan tarjonneet keinoja vaikuttaa kansalaisten tunteisiin. Uskonnot ovat tarkkaan käyttäneet nämä keinot hyväkseen. Kuvaamataiteet ja rakennustaide valjastettiin jo historian aamunkoitteessa palvelemaan uskontoja. Uskonnollisen musiikin avulla on pyritty syventämään tunnevaikutusta. Uskonnon rituaalit ovat uskonnollista teatteria.

Uusi testamentti ja Koraani ovat pelkistetyintä uskonnollista kirjallisuutta, mutta myös kaikkia muita kirjallisuuden muotoja on käytetty uskonnon hyväksi. Taiteiden avulla on pystytty tekemään kuvitelmista todellisuutta uskontojen kannattajille.

Taiteiden avulla voidaan nostattaa myös tunteita, joita uskonto ei hyväksy. Tästä syystä uskonnot ovat pyrkinet rajoittamaan taiteellista ilmaisua kaikilla aloilla. Yhtä hyvin kuin taidetta voidaan käyttää uskonnon puolustamiseen, sitä voitaisiin käyttää uskontoa vastaankin.

Suomessa taiteen vapautta rajoitetaan uskonnon hyväksi uskonrauha- ja jumalanpilkkapykälän avulla. 1900-luvun alussa jumalanpilkkaoikeudenkäynnit olivat yleisiä, mutta muistamme myös oikeudenkäynnit kirjailija Hannu Salamaa ja taiteilija Harro Koskista vastaan. Jo professori Edvard Westermarck totesi jumalanpilkkapykälän mielettömäksi, mutta sellainen on yhä voimassa.

Suomen kirjakaupoissa on runsaasti uskonnollishenkistä kirjallisuutta ja uskonnollista musiikkia tuotetaan suuret määrät. Kustantajat eivät kuitenkaan julkaise uskonnonvastaisia kaunokirjallisia tuotteita. Uskonnonvastaisia lauluja ei julkaista eikä esitetä. Suomessa yhteiskunta tukee taiteita huomattavilla summilla. Näistä rahoista osa menee uskonnollisen taiteen tukemiseen. Ateistien taideperinne ei sen sijaan saa yhteiskunnan tukea.

Vapaa-ajattelijain liiton mielestä valtion on tuettava taloudellisesti vapaa-ajattelijain taiteellista kustannustoimintaa. Ateistiset romaanit ja runokokoelmat on saatava kirjakauppoihin. Ateistien lauluperinne on saatava tallennettua. Laki uskontorikoksista taidetta rajoittavine säädöksineen on pikaisesti kumottava.

Kulttuurin perusrakenteet

Uskonnolliset yhteisöt on saatettava oikeudellisesti samaan asemaan kaikkien muiden aatteellisten yhdistysten kanssa. Tämä merkitsee sitä, että evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisoikeudellinen asema poistetaan. Kaikki niiden etuoikeudet yhteiskunnassa on poistettava. Kaikkien julkisten laitosten on noudatettava uskontojen ja ateismin suhteen ehdotonta puolueettomuutta. Lainsäädännöstä on poistettava uskontoperäinen aines. Perustuslaissa on säädettävä paitsi uskonnon myös uskonnottomuuden vapaudesta.

Lapsia ja nuoria on lainsäädännöllä suojattava uskonnolliselta aivopesulta. Julkisen vallan tulee tukea henkilöitä, jotka joutuvat uskonnollisten yhteisöjen aiheuttaman henkisen ja ruumiillisen vaurioittamisen sekä uskonnollisen painostuksen kohteeksi.

Antiikin ajattelija Demokritos sanoi, että hyvän ihmisen isänmaa on koko maailma. Tässä mielessä vapaa-ajattelijat ovat isänmaallisia: he tuntevat vastuuta koko maailmasta. Vapaa-ajattelijat ovat isänmaallisia myös siten, että he haluavat säilyttää suomalaisen kulttuurin parhaat piirteet.

Lähteet

• Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
• Saari, Kari: Vapaa-ajattelijan käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1993. Worldcat.