Siirry sisältöön

Uskonto ilmiönä/Mitä uskonto on

Lisää linkkejä
Wikikirjastosta

Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä siihen liittyvää pyhyyden kokemusta yleismaailmallisena ilmiönä. Uskonnot ovat muotoutuneet oppijärjestelmiksi ja ilmenevät erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina.[1][2]

Uskonnon määritelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnon määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse yksimielisyyttä.[3] Uskontotutkija Ilkka Pyysiäisen mukaan uskonto on käsitteellistys, joka on tehty suuresta määrästä erilaisia käsityksiä, käyttäytymistaipumuksia ja kokemuksia.[4]

Uskontojen tunnuksia.
Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle:
Rivi 1. kristinusko, juutalaisuus, hindulaisuus.
Rivi 2. islam, buddhalaisuus, šintolaisuus
Rivi 3. sikhiläisyys, Bahá'í, jainalaisuus.

Uskonnon alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmistutkija Maurice Blochin mukaan uskonnot ovat ihmisen mielikuvituksen tuote. Ihminen on ainut uskontoa harjoittava eläin, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta. Mielikuvitus on todennäköisesti kehittynyt ennen uskontoa, koska uskonto vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä. Myös usko siihen, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, vaatii todella paljon mielikuvitusta.[5] Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan luonnonkehitys on luonut ihmisille mielellisen rakenteen, joka kannustaa käyttäytymään tietyllä tavalla.[6]

Uskontojen jaottelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskontoja voidaan jaotella monin eri perustein. Jumalakäsityksen mukaan jumalauskoiset uskonnot voidaan jakaa yksijumalisiin (esimerkiksi länsi-Aasiassa syntyneet juutalaisuus, kristinusko ja islam) sekä monijumalisiin (kuten hindulaisuus) ja yleisesti sieluttavaa todellisuuskäsitystä edustaviin uskontoihin (useat Itä-Aasian uskonnot: buddhalaisuus, taolaisuus, kungfutselaisuus ja šintolaisuus).[2]

Suurimmat uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suurimmat uskonnot maittain:
sininen = protestanttinen kristillisyys
violetti = katolinen kristillisyys
vaaleanpunainen = ortodoksinen kristillisyys
vihreä = islam
punainen = juutalaisuus
oranssi = hindulaisuus
keltaoranssi = kungfutselaisuus
keltainen, keltavihreä ja ruskea = buddhalaisuus.

Kymmenen suurinta uskontoryhmää

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman kymmenen suurinta uskontoryhmää ovat:

  1. Kristinusko 2,1 miljardia
  2. Islam 1,3 miljardia
  3. Hindulaisuus 900 miljoonaa
  4. Kiinan perinteiset uskonnot 394 miljoonaa
  5. Buddhalaisuus noin 376 miljoonaa
  6. Samanismi, alkuperäiskansojen uskonnot 300 miljoonaa
  7. Afrikan perinteiset uskonnot 100 miljoonaa
  8. Sikhiläisyys noin 23 miljoonaa
  9. Juutalaisuus noin 13–15 miljoonaa
  10. Mormonit noin 13 miljoonaa.

Ei-uskonnollisia on noin 1,1 miljardia, ja he muodostavat kolmanneksi suurimman ryhmän.[7]

Uskonto Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa 79,7 prosenttia väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon[8]. Uskontokuntiin kuulumattomia on 16,9 prosenttia[9]

Uskonnollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 julkaistun Gallup Internationalin mielipidekyselyn mukaan vähiten uskonnollisia ovat virolaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset. Suomalaiset ovat naapurikansojaan uskonnollisempia ollen vertailussa 14. sijalla. Suomessa 29 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä elämässään. Tutkimuksen mukaan uskonnollisuudella on taipumus vähetä, mitä enemmän yhteiskunta vaurastuu. Länsimaista uskonnollisin on Yhdysvallat, jossa 65 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä. Maan sisällä uskonnollisuus vaihteli itäisen Vermontin 42 prosentista etelävaltioiden Mississipin 82 prosenttiin.[10]

Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki.[11] Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

  1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
  2. Aatteellinen uskonnollisuus
  3. Kirkon kannattaminen
  4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
  5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Uskontotutkija Ninian Smart on esittänyt, että monissa uskonnoissa olisi seitsemän uskonnon ulottuvuutta. Tällaisia tutkimukseen perustumattomia luokitteluja on arvosteltu siitä, että ne ovat mielivaltaisia. Täsmällistä kokemusperäistä menetelmää jäsennysten muodostamiseksi ei ole ilmaistu. Smart ei esitä perusteluja sille, miksi kyseiset ulottuvuudet on valittu.[12]

Uskonto tieteen näkökulmasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielitutkimuksessa tarkastellaan uskontoa ihmisen mielen toimintana.[13] Uskontotutkija Pascal Boyerin mukaan uskonto on loinen, joka pesii aivoissa.[14] Pascal Boyerin mukaan uskonnolliset käsitteet voidaan yksinkertaistaen selittää siten, että niiden arkiajattelun vastaiset piirteet loukkaavat ihmismielen muodostamien todellisuuskäsityksen luokkien jäsenten ominaisuuksia. Arkiajattelua vastaamaton piirre voi olla esimerkiksi kuollut esivanhempi, joka vaeltaa näkymättömänä ihmisten keskuudessa. Arkiajattelun vastaisuutta ei kuitenkaan saa olla liikaa, vaan juuri sopiva määrä, koska liian arkiajattelun vastaiset käsitykset ovat vaikeita käsitellä mielessä ja ne unohtuvat nopeasti. Sen sijaan sopivassa määrin arkiajattelun vastaiset käsitykset loisivat aivoissa myötäsyntyisten todellisuuden luokitusten loukkauksina.[15]

Boyerin mukaan uskonnossa on jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ajatusten siirrosta, jota on luonnehdittu meemin eli mielen viruksen käsitteen avulla.[16] Jotkut meemit tarttuvat ihmisaivoihin muita helpommin.[17] Meemit eivät kuitenkaan geenien eli perintötekijöiden tavoin monistu äärettömiin samanlaisina, vaan siirtyminen synnyttää muunnelmia.[18]

Taikausko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikauskoksi kutsutaan tavallisesti käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja lluonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita ihminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.[19]

Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. Yliluonnollisia käsityksiä voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta. Näissä käsityksissä sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet. Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla.[20] Voidaan puhua yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin. Nojautuminen lapsuudenaikaisiin käsityksiin todellisuudesta liittyy yksilön taipumukseen ajatella tiedostamattomasti.[20].

Lindeman kysyy: ”Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä.”[20].

Kokeellisen psykologian professorin Bruce Hoodin mukaan taipumus taikauskoisuuteen on pinttynyt syvälle ihmisten aivoihin. Jopa kaikkein järkevimmät ihmiset saattavat joskus käyttäytyä vähemmän järkevällä tavalla. Hän havaitsi suorittamissaan kokeissa aikuisen ihmisen aivojen näkökeskuksen lisäävän havaintoihin yksityiskohtia, joita koehenkilöille näytetyissä kuvissa ei ole. Samoin toimivat pienten lasten aivot. Hoodin mukaan jo lapsissa havaittu vaistonvarainen informaation järjestäminen selittää myös sen, miten aikuiset ovat taikauskoisia. Hänen mukaansa taikausko selittyy sillä, että ihmisaivot ovat luonnonkehityksen saatossa ohjelmoituneet niin, että sattumat saavat suuren merkityksen.[21]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. ↑ 2,0 2,1 Pentikäinen, Juha ym.: Uskonto. Teoksessa Spectrum tietokeskus: 16-osainen tietosanakirja. 12. osa, Tal–Uzb, s. 561–563. Espoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07251-6.
  3. ↑ Hartikainen, Erkki: Ateismi ja aatteet. Vapaa ajattelija, 2000, nro 2/2002. Artikkelin verkkoversio.
    Gunn, T. Jeremy: The Complexity of Religion and the Definition of “Religion” in International Law. Harvard Human Rights Journal, 2003, nro Spring 2003. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
    Definitions of the word ”religion” (None are totally satisfying) Ontario Consultants on Religious Tolerance. Viitattu 21.7.2007. (englanniksi)
    Uskonnon ulottuvuudet Opetushallitus: Etälukio. Viitattu 28.4.2008.
  4. ↑ Pyysiäinen, Ilkka: Reduktio kielletty! Sortumisvaara! Tieteessä tapahtuu. 5/2001. Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 12.9.2009.
  5. ↑ Tutkija: Uskonnot mielikuvituksen tuotetta Uusi Suomi. 28.4.2008. Viitattu 31.8.2008.
  6. ↑ Boyer, Pascal: Ja ihminen loi Jumalat, s. 267. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  7. ↑ Major Religions of the World Ranked by Number of Adherents Adherents.com. Viitattu 21.7.2007. (englanniksi)
  8. ↑ Alle 80 prosenttia kuuluu kirkkoon 4.1.2009. Yle Uutiset. Viitattu 4.1.2009.
  9. ↑ Väestö Päivitetty 16.6.2009. Tilastokeskus. Viitattu 26.7.2009..
  10. ↑ Suominen, Heli: Virolaiset maailman vähiten uskonnollisia – suomalaiset sijalla 14 Helsingin sanomat. 11.2.2009. Viitattu 9.3.2010.
  11. ↑ Koskelainen, Osmo: Maallistuva suomalainen suurkaupunki: Tutkimus eräiden yhteisö-, kasvatus- ja tilannetekijöiden vaikutuksesta helsinkiläisten maallistumiseen ja uskonnolliseen etsiytymiseen. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Porvoo Helsinki: WSOY, 1968.
  12. ↑ Ketola, Kimmo: Maailmankuvat ja niiden tutkimus. Teoksessa Helve, Helena (toim.): Arvot, maailmankuvat, sukupuoli, s. 19. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-386-7.
  13. ↑ Ketola, Kimmo: Uskonto, kulttuuri ja ihmisluonto: katsaus evolutiiviseen uskonnontutkimukseen Tieteessä tapahtuu. 4-5/2009. Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 12.9.2009.
  14. ↑ YLE Teema: Ihmisen luonto – tieteellinen haaste Viitattu 1.2.2009.
  15. ↑ Niemelä, Jussi K.: Jumalat loisivat aivoissa. Vapaa ajattelija, 2008, 64. vsk, nro 1. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
  16. ↑ Tammisalo, Osmo: Mielen virukset. Vapaa ajattelija, 1999, nro 4/99. Vapaa-ajattelijain liitto ry. Artikkelin verkkoversio.
  17. ↑ Niemelä, Jussi K.: Jumalat loisivat aivoissa. Vapaa-ajattelija, 2008, 64. vsk, nro 1. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
  18. ↑ Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat: Kuinka uskonto selitetään, s. 53, 58. (Et l’homme créa les dieux, 2001.) Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  19. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  20. ↑ 20,0 20,1 20,2 Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta 29.11.2006. Suomen Akatemian viestintä. Viitattu 27.2.2010.
  21. ↑ Henderson, Mark: Human brain naturally inclined towards the supernatural September 4, 2006. Times Online. Viitattu 2.7.2007. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hyry, Katja & Pentikäinen, Juha (toim.): Uskonnot maailmassa. 5. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28956-6.
  • Keene, Michael: Maailman suuret uskonnot. (World religions, 2002.) Suomentanut Kaarina Turtia. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29084-X.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja: Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. (Encyclopedia of new religions, new religious movements, sects and alternative spiritualities, 2004.) Suomennos Kanerva Heikkinen ym. Esipuhe: J. Gordon Melton. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.
  • Smart, Ninian: Uskontojen maailma. (The world’s religions, 1989/1998.) Suomentajat: Livia Hekanaho ym. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18137-8.
  • Terhart, Franjo & Schulze, Janina: Nykymaailman uskonnot: Alkuperä, historia, usko, maailmankuva. (Weltreligionen: Ursprung, Geschichte, Ausübung, Glaube, Weltbild, 2007.) Suomentajat: Eetu Nieminen, Aatos Hiltunen. Bath: Parragon, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2.

Uskontojen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat: Kuinka uskonto selitetään. (Et l’homme créa les dieux, 2001.) Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  • Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu. (Breaking the spell: Religion as a natural phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2006. ISBN 978-952-5202-96-0.
  • Fingerroos, Outi & Opas, Minna & Taira, Teemu: Uskonnon paikka. Tietolipas 205. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-628-5.
  • Ketola, Kimmo ym.: Näköaloja uskontoon. 3. tarkistettu painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-422-7.
  • Ketola, Kimmo & Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom (toim.): Uskonto ja ihmismieli: Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-007-7.
  • Laitila, Teuvo: Ihmisen jumalat: Johdatus uskontotieteeseen. Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. Sarja B, Oppimateriaalia N:o 22. Joensuu: Joensuun yliopisto, 2006. ISBN 952-458-833-1.
  • Pesonen, Heikki (toim.): Uskontotieteen ikuisuuskysymyksiä. Uskontotiede 1. Helsinki: Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos, 1997. ISBN 951-45-7819-8.
  • Pyysiäinen, Ilkka: Jumalan selitys: 'jumala' kognitiivisena kategoriana. Otava, 1997. ISBN 951-1-14940-7.
  • Pyysiäinen, Ilkka: Jumalten keinu: Kiertoajelu uskontotieteessä. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-987-3.
  • Sjöblom, Tom & Utriainen, Terhi (toim.): Mikä ihmeen uskonto? Suomalaisten tutkijoiden puheenvuoroja uskonnosta. Uskontotiede 10. Helsinki: Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos, 2004. ISBN 952-10-1585-3.

Uskonnonfilosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dawkins, Richard: Jumalharha. (The god delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
  • Helenius, Timo, Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8.
  • James, William: Uskonnollinen kokemus. (The varieties of religious experience: A study in human nature, 1902.) Suomentanut Elvi Saari. Hämeenlinna: Karisto, 1981. ISBN 951-23-1757-5.

Taikausko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aarnio, Kia: Paranormal, superstitious, magical, and religious beliefs. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Department of Psychology Studies 44. Helsinki: University of Helsinki, 2007. ISBN 978-952-10-4201-0. Worldcat. (englanniksi)
  • Ketola, Tuija: Ennustaminen: Modernin naisen maaginen maailma?. SoPhi 101. Jyväskylä: Minerva, 2006. ISBN 952-5591-53-0.
  • Selin, Risto: Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Worldcat.
  • Turunen, Ari: Hyvän ja pahan merkit, eli, Taikauskoisten tapojen tarina. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-292-4.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikibooks.org/w/index.php?title=Uskonto_ilmiönä/Mitä_uskonto_on&oldid=115518”