Viestitukitoiminta

Wikikirjastosta

Viestitukitoiminta on yleensä radiotoimintaa jossa pyritään varmistamaan sitä, että pelastusalueella on olemassa verkkosähköstä riippumattomia radiolaitteita, joilla voisi verkkosähkökatkoksen aikana, kun matkapuhelinverkon tai viranomaisverkon puhelintukiasemien virransyöttö on päättynyt akkujen virran ehdytty, saada yhteyden viranomaisiin, ensisijaisesti aluepelastuslaitokseen tai sen apuna toimivaan sopimuspalokuntaan.

Suomessa länsirannikolla viestitukitoimintakokeilut aloitettiin 2016. Niihin toistaiseksi ei ole liittynyt puheradiotoistinaseman perustamista tilapäisesti kenttäoloihin eikä pysyvin järjestelyin, mutta yhteyskokeilut ovat olleet paloasemaryhmän ja lopuksi pelastusalueen laajuisia.

Vastaavanlainen toistaiseksi amatööriradiotaajuuksilla toimiva, mutta ensisijaisesti radiotukiasemiin perustuva hanke on turvallisuusviestintä Itä-Suomessa, Pohjois-Karjalassa. Sen ajatuksena on käyttää kahden metrin ja kuuden metrin amatööriaaltoja kattavuuden saavuttamiseksi pinnanmuodoiltaan vaihtelevankorkuisessa Pohjois-Karjalassa. Järjestelmän ytimenä on OH7RAC.


järjestely I järjestäjä II järjestäjä
EP-viestituki Etelä-Pohjanmaan viestituki
ES-varve Mikkelin Seudun Radioamatöörit Pieksämäen Radioamatöörit
PK-tuvi Suomen Radioturva
PS-varve Pohjois-Karjalan Radiokerho