Wikijunior Filosofia/Kummituslentokoneet

Wikikirjastosta
Kummituslentokone

Kummituslentokoneet olivat lähinnä Pohjoismaissa 1930-luvulla havaittuja tunnuksettomia lentokoneita. Niitä näkyi muissakin maissa. Niitä on myöhemmin pidetty ufojen edeltäjinä. Monet lienevät kuitenkin olleen vakoilukoneita.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet havainnot tehtiin yöllä. Usein kummituslentokoneista nähtiin vain valoja, jotka saattoivat näkyä yli 30 km päähän. Joskus näkyi koneen runko tähtiä vasten tai kuunvalossa.

Kummituslentokoneissa oli maahan suunnattuja valonheittäjiä. Monesti ohjaamo oli kirkkaasti valaistu. Koneissa ei ollut tunnuksia. Koneista saattoi lähteä lentokoneen ääni, tai olla täysin äänettömiä. Usein kuului surinaa. Saattoi kuulua pelkkä ääni.

Kummituslentokoneet pystyivät asioihin mihin tavalliset lentokoneet eivät kyenneet. Ne lensivät joskus hyvin vaarallisessa säässä, vaikkapa lumimyrskyssä ja sumussa. Koneet saattoivat tehdä uskomattomia lentosuorituksia, lentää hyvin lähellä maanpintaa tai leijailla paikoillaan. Miehistöä ei yleensä nähty: kerran kaksi valkeaturkkista miestä. Joskus koneiden väitettiin laskeutuneen maahan, ja jättäneen reen jalaksen jäljet. Yhtään onnettomuutta koneille ei väitetty tapahtuneen.

Missä ja milloin näkyi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummituslentokoneita nähtiin eniten Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa talvella 1933-1934. Havainnot alkoivat viimeistään loka-joulukuussa 1934. Kummituslentokoneiden näkymisaalto painottui tammi-maaliskuuhun 1934. Jo helmikuussa havaintojen määrä väheni. Tämän jälkeen kummituslentokoneita nähtiin vain vähän. Kummituslentokoneet palasivat talvella 1936-1937.

Selitys?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niitä pidettiin aikoinaan ehkä salakuljettajien tai vieraan vallan lentokoneina, ehkä mielikuvituksen tuotteina. Suomen puolustusvoimien mukaan koneet eivät olleet todellisia. Ilmavoimien tekemien tutkimusten mukaan esimerkiksi koneen moottorin äänen olisi monesti pitänyt kuulua, jos lentokoneen valo näkyi. Näin ollen äänetön, valaiseva kummituslentokone olisi ollut mahdoton. Vielä vuonna Suomessa 1937 järjestetyssä esitelmätilaisuudessa väitettiin kummituslentokoneiden olevan harhahavaintoja: mielikuvitusta, petkutuksia, maassa olevia kohteita mm moottoripyöriä surinoineen ja valoineen, Venus-planeettoja, meteoreita jne. Myöhempien Ufotutkijoiden mukaan kummituslentokoneet olivat ufoja.

Vakoilukoneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silti löytyi todisteita siitä, että Neuvostoliiton ja ehkä Saksan koneita lenteli luvatta Suomen ilmatilassa. Radioamatöörit kuulivat koneiden viestiliikennettä.

Neuvostoliiton koneet lähtivät lennoilleen muun muassa Uhtualta ja Kantalahdesta. Kemin lähellä metsälammella selvisi myöhemmin olleen eräs koneen laskeutumispaikka. Venäläiselle koneelle bensiiniä toimittanut mies jäi kiinni, kun eräs hänen konttoristituttavansa puhui ravintolassa sivu suunsa. Kone laskeutui talvella eräälle Kemin lähellä sijaitsevalla metsälammelle. Kommunistit olivat värvänneet miehen toimittamaan konelle bensiiniä. Mies asui talvella laskeutumispaikan lähellä sijaitsevassa tukkilaiskämpässä.

"Kummituskoneiden" tarkoituksena oli auttaa Suomessa olevia Neuvostoliiton vakoilijoita ja suomalaisia kommunisteja. Toinen syy oli sotilastiedustelu ja harjoittelu. Koneet tutkivat muun muassa Ruotsissa sijaitsevaa Bodenin linnoitusta.

1930-luvulla uhteellisen harvaan asutussa Lapissa oli helppo lentää pitkiä matkoja huomaamatta, varsinkin jos lensi pimeän aikaan. Tuohon aikaan ei ollut tutkia käytössä. Suomen ilmavoimilla oli melko vähän koneita, ja niissäkin vanhentuneita. Kummituslentokoneita etsimään lähetetty Fokker kohtasi vain kerran epäilyttävän lentokoneen, joka livisti pois.

Neuvostoliitto lienee käyttänyt "kummituslentoihin" muun muassa konetyyppejä Polikarpov R 5 ja Tupolev TB 3. Saksan koneita lienee lentänyt eniten Tornionjokilaaksossa. Saksan koneet lähtivät liikkeelle Norjan lähellä merellä olleelta tukialukselta.

Ilmavoimat eivät halunneet myöntää koneiden olevan todellisia ilmeisesti siksi, koska niistä ei haluttu tehdä suurta numeroa ja ärsyttää Neuvostoliittoa.