Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Anatolia

Kuuluu osana: Itäisen Välimeren kulttuureihin

Tämä artikkeli käsittelee maatalouden varhaisvaiheita Anatoliassa, nykyisessä Turkissa.

Maatalous syntyi lähellä ja levisi Anatoliaan eli Vähä-Aasiaan viimeistään 7500 eaa tietämillä, mikä muutti kulttuurin neoliittiseksi eli maatalous-kivikaudeksi. Alueelta vietiin neoliittisellä kaudella kovaa obsidiaania eli laavalasia työkalujen raaka-aineeksi ympäri Lähi-Itää. Pohjoisissa osissa säilyi vielä vanha keräilykulttuuri.

Täältä maanviljelys levisi aikanaan Kreikkaan ja Balkanille ja niitä kautta pitemmälle Eurooppaan. Monet vanhimmista kuparikauden (eli kalkoliittisen kauden) löydöistä sijoittuvat juuri Vähä-Aasiaan.

Göbekli Tepe

Göbekli Tepe oli kivikautinen kukkulapyhäkkö lähellä Syyrian rajaa ja Eufratin yläjuoksua. SItä pidetään tällä hetkellä maailman vanhimpana temppelinä. Paikalle rakennettiin ensimmäinen kivitemppeli 9000 eaa, jolloin siellä asui vielä vain metsästäjä-keräilijöitä.

Talot tai temppelit oli rakennettu kivestä ja ne olivat pyöreitä tai neliskanttisia. Pyöreissä rakennuksissa oli kehämäisiä pystypilareita ja osassa labyrinttimäinen kaksoistakanseinä. Pilareihin oli kuvattu eläimiä ja kasveja. Lattiat ovat poltettua kalkkikiveä eli terrazzoa. Paikalta ei ole löydetty asumisen merkkejä.

Paikka hylättiin 8000 eaa ja samalla se tahallaan peitettiin maalla. Mikä hämmästyttävintä temppeli on rakennettu ennen maatalouden vallankumousta, kun ihmiset olivat vielä puhtaasti metsästäjä-keräilijöitä. Kivien kuljetus läheiseltä louhokselta on vaatinut sekä runsaasti työvoimaa että hallintokykyä.

Cayonu

Çayönü Tepesi oli myöhäiskivikauden kylä Kaakkois-Turkissa noin 7200 - 6600 eaa. Se sijaitsee lähellä Tigris joen yläjuoksua. Maasto oli soista. Kylästä on löydetty varhaisimmat merkit sian kesyttämisestä. Siellä on viljelty myös niin kutsuttua yksijyvävehnää ja sen kehittyneempää muotoa emmervehnää. Sen sijaan ohraa ei tunnettu. Sieltä on löydetty betonimaista poltettua kalkkikiveä, varhaista keramiikkaa ja eräs kaikkein vanhimmista kupariesineistä.

Aluksi paikalle rakennettiin savetetuista vitsapunoksista pyöreitä tai pyöreänurkkaisia karkearakenteisia taloja. Varhaiselta vaiheelta tunnetaan on löydetty luuneuloja. Toisinaan ne pystytettiin kiviperustoille. Sitten pohjat muuttuivat kampamaisiksi niin sanotussa ristikkopohjavaiheessa, minkä on ajateltu pitäneen ne kuivina sateisena vuodenaikana. Piikivi harveni työkaluissa obsidiaanin tuonnin kasvaessa. Seuraavassa vaiheessa maanviljelys alkoi yleistyä ja alettiin käyttää betoni- tai laattakivilattioita. Sitten kesytettiin vuohi ja lammas sekä viljeltiin vehnää, linssejä ja palkoja. Pian tämän jälkeen kesytettiin myös sika.

Çatal Hüyük

Catal Hüyük oli Anatolian niemimaalla Konyan tasangolla kukoistanut myöhäiskivikauden asutuskeskus (7000–5600 eaa). Paikan nimi tarkoittaa "haarukkakumpua". Nimitys tulee siitä, että siellä on kaksi kumpua, itäinen ja läntinen. Kulttuuri oli Kaksoisvirranmaan Hassuna-kulttuurin aikalainen. Asukkaat kävivät kauppaa laavalasilla eli obsidiaanilla, harrastivat metsästystä ja maanviljelystä sekä harjoittivat härän palvontaa. Tärkeä oli myös suuri hedelmällisyysjumalatar. Kuparin ja lyijyn käyttö tunnettiin. Obsidiaanista voidaan saada hyvin teräviä veitsiä, jopa terävämpiä kuin metallista. Sitä saatiin läheisiltä vuorilta. Koveria onsidiaanipeilejä on löydetty.

Historia

Kulttuuri muuttui ajan mukana. Läheiseen Boncuklun kylään ilmestyi asutusta idempää joskus 8300 eaa. Tällöin Lähi-idän esikeraaminen kulttuuri levisi seudulle.

Mutta itse Catal Hyuyk syntyi noin 7300 eaa. Seudulla oli viljavaa tasankoa. Niinpä kylä kasvoi suureksi. Paikalla asui huipussaan noin yli 3500, jopa yli 8000 ihmistä noin vuonna 6500 eaa. Kupari otettiin käyttöön viimeistään 6400 eaa.

Itäinen pääasutus hylättiin noin 6000 eaa ehkä ilmastonmuutoksen takia. Luultavasti myös uusi kansa saapui alueelle Syyriasta.

Talot ja asutus

Asutus koostui yhteen liitetyistä neliömäisistä taloista, mikä saattoi johtua tarpeesta linnoittautua. Seinien materiaalina oli aurinkokuivattu mutatiili. Katto valmistettiin vaakatasoon asetetuista puupuomeista, jotka peitettiin savella. Niiden alla oli leveämmät parrut, jotka estivät niitä putoamasta. Seinät saatettiin koristella seinämaalauksin, jotka kuvasivat esimerkiksi eläimiä.

Talojen eteläreunoilla oli yleensä erillinen keittiö, jossa oli kupoliuuni ja säilytystilaa risuille ja muulle poltettavalle.Taloissa oli myös komeroita, joita todennäköisesti käytettiin varastoina. Esi-isät oli haudattu lattioiden tai todennäköisemmin nukkumakorokkeiden alle. Ihmiset siis asuivat esi-isiensä päällä. Vainajat haudattiin kippuralle niin sanottuun sikiöasentoon eli jalat vatsaa vasten. Savitiilisesti talot eivät olleet kovin kestäviä, vaan ne jouduttiin rakentamaan usein uudelleen.

Noin vuonna 6500 eaa 12 hehtaarin (eli noin 50 jalkapallonkentän kokoisella) alueella asui noin 5000 - 8000 asukasta. Lähellä, joen takana oli hieman pienempi kylä. Keskus oli aikoinaan Lähi-Idän nopeiten kasvanut asutuskeskus. Se ei kuitenkaan liene ollut varsinainen kaupunki, vaan pikemminkin ylikasvanut maatalouskylä.

Ruoka ja ruuanvalmistus

Pääelinkeinon eli metsästyksen, kasvienkeräilyn ja kalastuksen lisäksi paikalla viljeltiin muun muassa vehnää, ohraa, linssejä ja herneitä sekä kasvatettu lampaita ja nautoja. Koreihin säilöttiin viljaa, manteleita, pistaasipähkinöitä, tammenterhoja ja hedelmiä, erityisesti tuomen marjoja. Alunperin astiat tehtiin puusta tai kivestä, eikä keramiikasta. Keramiikka oli myöhemminkin harvinaista.

Ennen kuin keramiikkaa tunnettiin käytettiin poltettuja savipalloja apuna veden kuumentamiseen. Savipallot kuumennettiin nuotiossa ja tiputettiin nahkalla vuorattuun koriin tai muuhun astiaan, jonka liemen ne kuumensivat. Näitä palloja on löydetty täältä paljon. Asukkaat saattoivat myös kyetä valmistamaan miltei vesitiiviitä koreja. Lieden kuumentamiseksi saatettiin polttaa lantaa ja ehkä myös korsia. Kaupunki oli niin suuri, että sen ruokkimisen on täytynyt olla työlästä.

Hacilar

Hacilarin neoliittinen kylä sijaitsi rannikon läheisyydessä Lounais-Anatoliassa. Asutus alkoi 7040 eaa. Talot kiersivät sisäpihan ympärillä ja aseteltu harmonisesti. Ne oli rakennettu mutatiilestä. Perustukset olivat kiveä vesivahinkojen estämiseksi. Ulkoseinät oli kalkittu. Puiset paalut kannattivat tasakattoa. Uskotaan, että taloissa olisi ollut yläkerros, joka olisi ollut puinen.

Paikka on erikoinen erityisesti siksi, että sieltä on löydetty hyvin varhaista keramiikkaa eli poltettuja saviastioita. Kuparin käyttö on tunnettu 5500 eaa lähtien. Täältäkin on löydetty tyyliteltyjä naispatsaita, jotka pitelevät usein käsissään lasta tai kotieläintä.

Sanasto

Anatolia - eli Vähä-Aasia on niemimaa Välimeren ja Mustanmeren välissä, jolla suurin osa nykyistä Turkkia sijaitsee.

eaa. - ennen ajanlaskumme alkua, eli vuodesta nolla taaksepäin laskettuna. Käytännössä vuosiluku ilmoittaa, kuinka monta vuotta ennen vuotta nolla jokin asia on tapahtunut.

Hassuna - maataviljelevä kivikautinen kulttuuri Kaksoisvirranmaan pohjoisosissa noin 6600-6300 eaa. Siellä valmistettiin omaperäistä keramiikkaa. Maata viljeltiin kastelemattomilla pelloilla ja kotieläiminä pidettiin lampaita, vuohia ja sikoja. Metsästettiin edelleen paljon mm. gaselleja ja villiaaseja. Talot olivat monihuoneisia ja niissä oli erillisiä varastohuoneita. Hassunan kulttuurin piirissä tunnettiin lyijy ja kupari. Naisia kuvaavia pieniä savipatsaita on löydetty kaivauksissa ja vainajat haudattiin ruukkuihin lattian alle.

Kalkitseminen - on tässä tapauksessa kalkkivedellä tai -vellillä maalaamista. (Se voi tarkoittaa myös viljelymaan lannoittamista kalkilla).

Kalkkikivi - on kerrostunut kivilaji, joka syntyy kalkin saostuessa vedessä. Monesti se on syntynyt vesistöjen pohjaan kertyneistä kuolleiden eliöiden jäänteistä. Esimerkiksi marmori ja liitu kuuluvat kalkkikiviin. Kalkkikivialueella on usein veden uurtamia tippukiviluolia, jonka pylväät syntyvät veden liottaessa kalkkia, joka sitten kiteytyy uudelleen. Kalkkikiveä käytetään betonin ja sementin materiaalina.

Kuparikivikausi - eli kalkoliittinen kausi oli lähinnä Lähi-Idässä vallinnut esihistoriallinen kausi noin 5500-3000 eaa. Kuparin valmistus alkoi, kun huomattiin sen sulavan savenpolttouunissa.

Metsästäjä-keräilijät - ihmisryhmät tai kansat, jotka saavat elantonsa eli ruokansa ja muut tarvitsemansa materiaaliset aineet keräilemällä luonnosta löytyviä kasveja ja metsästämällä ja kalastamalla villejä eläimiä. Lämpimillä seuduilla kasvisravinto kattaa 4/5 eli 80% ravinnosta. Usein heimot tai ryhmät kiertelevät vuodenaikojen mukana sopivien ravinnonlähteiden perässä.

Neoliittinen - eli maatalouskivikauteen kuuluva. Maatalouskivikausi alkoi maanviljelyn aloittamisesta ja ruoantuotantoon käytettyjen kotieläinten kesyttämisestä Lähi-Idässä noin 11000-8500 eaa. Se tapahtui alueilla, jossa kasvoi viljelykasvien luonnonvaraisia muotoja. Taustalla oli ilmastonmuutos, joka vähensi riistaa. Muutoksesta seurannut väestönkasvu näkyi esimerkiksi obsidiaanikaupan laajenemisena. Jo neoliittisella kaudella alettiin perustaa kaupunkeja. Neoliittinen kausi päättyi kuparikivikauden eli kalkoliittisen kauden alkuun noin 5000-4000 eaa.

Obsidiaani - eli laavalasi syntyy, kun kvartsipitoinenlaava jähmettyy niin nopeasti, ettei kivi ole ehtinyt kivettyä. Tuloksena on tummaa, tumman ruskeaa tai tumman vihreää luonnonlasia. Se on kovaa, mutta haurasta ja muodostaa herkästi teräviä särmiä. Näin ollen siitä on helppo valmistaa ohuita teriä ja kivikaudella se oli suosittu työkalujen ja aseiden materiaali.