Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Israelilaiset

Kuuluu osana: Itäisen Välimeren kulttuureihin

Israelilaiset (1273-423 eaa) ovat myöhemmän maailmanhistorian kannalta tärkeämpiä kuin aikansa historiallisessa yhteydessä. Aikanaan he olivat vain pikkuinen kansa muiden pienten kansojen joukossa. Kaiken lisäksi he vielä jakautuivat kahteen valtioon: Israel ja Juuda. Myöhemmin Juudan valtion asukkaista tuli juutalaisia, joiden uskonnolle ja historialle perustuu länsimainen kristinusko.

Alkuperä

Israelilaiset saapuivat 1200-luvulla eaa nykyisen Israelin alueelle, jota he sen silloisten asukkaiden mukaan kutsuivat Kaanaanmaaksi. Omien lähteidensä mukaan he olivat lähteneet liikkeelle Egyptistä. Egyptiin oli kulttuurin hajaannuksen aikana tullut paljon ulkomaalaisia kansoja, seemiläisiä ja hurrilaisia. 1400-luvulla eaa egyptiläisissä teksteissä mainitaan Habiru (mikä voi viitata heprealaisiin) ja Shasu (vaeltajat), joilla on heprealaistyyppisiä nimiä. Molemmat ovat ehkä voineet viitata israelilaisiin. Ensimmäinen varma maininta israelilaisista Palestiinassa on noin 1213-1203 eaa. Vaikuttaa siltä, että se oli jo tuolloin poliittisesti merkityksellinen alueella.

Asettuminen ja väestönkasvu

Daavidin tähti on israelilaisten symboli.

Näyttää siltä, että Galilean alueella perustettiin 1200-1100-luvuilla eaa 300 uutta maatalouskylää. Pohjoisessa väestö kasvoi hurjaa vauhtia. Sen määrä nousi pronssikauden lopulta 1100-luvulle eaa yli nelinkertaiseksi. 1000-luvun lopulla eaa asukkaita oli jo 75 000. Juuri ennen Israelin valtakunnan tuhoutumista 700-luvulla eaa siellä oli peräti 350 000 asukasta.

Juudeassa asui ennen pohjoisen romahdusta vähemmän vain 24 000 asukasta, mutta pohjoisesta saapui yli 90 000 pakolaista. Kauan ei väestön määrää kuitenkaan pystytty ylläpitämään, sillä juuri ennen kuin Babylonia valloitti alueen siellä asui enää 75 000 henkeä, joista 15 000 (eli 20 %) Jerusalemissa. Noin 1/10 vietiin Babyloniin pakkosiirtolaisuuteen.

Historia

Vuosina 1050 - 950 eaa. heprealaiset muodostivat yhden kuningaskunnan, joka kuitenkin hajosi kruununperimystaisteluissa kuningas Salomonin kuoleman jälkeen. Syynä oli pohjoisen varakkaiden alueiden tyytymättämyys talouden hoitoon ja erityisesti verotukseen. Melkoinen osa näistä alueista olivat kuningas Daavidin aikanaan valloittamia. On kuitenkin epäilty, oliko yhtenäistä valtakuntaa koskaan olemassa, sillä arkeologien mielestä alueella oli kaksi eri kulttuurista aluetta: pohjoinen ja etelä.

Israelin kuningaskunta eli Pohjoisvaltakunta

Israelin kuningaskunta hallitsi Pohjois-Palestiinaa noin 930-720 eaa. Hallituskausi alkoi 60-vuotisella sodalla etelävaltion kanssa. Israelin ja Juudan vihollisuudet lepyteltiin myöhemmin, kun Juudan kuningas Josafat otti vaimon Ahabin suvusta. Hänen poikansa nai vielä Israelin prinsessan Ataljan. Israelissa tapahtui kuitenkin vallankumous 840 eaa., jossa hänen veljensä tapettiin. Isrealin kuningaskunnan pääkaupunki oli Samaria (Shomron). Vuonna 850 eaa. Israelin kuningas hävisi moabilaisten pystyttämän kevisteelan mukaan moabilaisille. Ilmeisesti oli kyse Moabin vasallivaltion kapinasta Israelia vastaan. Uskonnollisuus Israelin alueella oli moninaisempaa kuin Juudassa. 720 eaa. Assyrian kuningas Sargon II valloitti Israelin pääkaupungin Samarian pitkän piirityksen jälkeen.

Juudan kuningaskunta

Juudan kuningaskunta, jota kutsutaan myös eteläiseksi kuningaskunnaksi, hallitsi Etelä-Palestiinassa noin 930 - 586 eaa. Juudaa hallitsivat Daavidin jälkeläiset kuningas Salomonin kuoleman jälkeen. Juudan kuninkaat solmivat liittoja aramealaisen Damaskoksen kanssa. Vuonna 586 babylonialaiset valloittivat alueen ja siirsivät merkittävät kansalaiset perheineen Babyloniin.

Myöhemmät juutalaiset ja samarialaiset

Pakkosiirtolaisuuden jälkeen juutalaisten sallittiin palata takaisin omaan maahansa ja uudelleen rakentaa Jerusalemin temppeli. Tätä aikakautta kutsutaankin toisen temppelin ajaksi.

Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palanneet eivät varsinaisesti enää muodostaneet omaa valtiota, vaan olivat eri vieraiden valloittajien kuten Persian (539-332 eaa.), helleenien (332-63 eaa.) ja Rooman (63-70 eaa.) vallan alla. Heillä oli kuitenkin jonkin verran paikallista vaikutusvaltaa ja tavallaan kuningaskunnat toimivat vasallivaltioina. Vuonna 66-73 jaa. he nousivat kapinaan, jonka seurauksena Jerusalem tuhottiin (70 jaa.). Osa juutalaisista pakeni, osa tapettiin ja loput orjuutettiin. Tapahtumat tunnetaan tarkkaan juutalaisen historioitsijan Josephuksen vuoksi.

Juutalaisten palatessa heitä oli vastassa Samarian alueella, entisessä pohjoisvaltakunnassa asuneita samarialaisia, jotka pitivät itseään Israelin jälkeläisinä, mutta jotka juutalaiset mielsivät sekakansaksi. Heillä oli oma versionsa juutalaisten pyhästä kirjasta Toorasta. Juutalaiset pitivät samarialaisia pahimpina mahdollisina vääräuskoisina.

Kulttuuri

Israelilaiset olivat oletettavasti paimentolaisia, jotka asettuivat aloilleen viljelemään maata. Vilja (ohra ja vehnä) kylvettiin syksyllä ja korjattiin keväällä. Loppukeväästä korjattiin myös viinitarhojen sato. Kesällä ja syksyllä kypsyivät viikunat ja oliivit. Kikherneitä, härkäpapuja, meloneita, sipulia, valkosipulia ja purjoa kasvoi pikku puutarhoissa. Tärkeimpiä kotieläimiä olivat lampaat ja vuohet sekä kuljetuseläiminä toimineet aasit.

Israelilaiset asettuivat asumaan ylänköalueille, kun taas rannikko oli merikansoihin kuuluneiden filistealaisten hallussa. Kaupungit rakennettiin yleensä kukkuloiden huipuille, josta niitä oli helpompi puolustaa vihollisia vastaan. Niissä oli yleensä paksut kivimuurit.

Talot olivat joko polttamatonta tai poltettua tiiltä, useimmiten polttamatonta ns. mutatiiltä. Perustus oli tehty kalkkikivestä. Tavallisten ihmisten talot olivat pieniä, mutta ulkona oli portaat tasaiselle katolle, mikä antoi lisätilaa. Taloissa asui ihmisten lisäksi usein myös eläimiä. Mikäli talossa oli useita huoneita, kussakin asui yleensä saman perheen isä, äiti ja lapset. Muissa huoneissa asuivat isovanhemmat sekä setiä, tätiä ja serkkuja. Ilmasto oli onneksi lämmin, joten suurin osa ajasta saatettiin viettää ulkona. Kaupungeissa tuskin oli tilaa edes puille, mutta kylissä talojen yhteydessä saattoi olla pikku puutarhoja.

Uskontoon liittyvät puhtaus- ja muut säännöt olivat keskeinen osa juutalaista elämää. Joka lauantai oli sapatti jolloin ei käytännössä saanut tehdä juuri mitään ja puhtaudesta, esimerkiksi käsien pesusta ennen ruokailua oli pidettävä huolta. Erilaisista rikkomuksista oli hyvityksenä mentävä temppeliin uhraamaan uhrieläimiä.

Myös ruokavaliota rajoittivat uskonnolliset säännöt, jotka kielsivät muun muassa sian lihan ja simpukoiden syömisen. Keskeisessä osassa ravinnossa oli leipä ja viini, joita nautittiin joka aterialla. Tuoretta leipää leivottiin joka päivä. Vilja jauhettiin käsikivillä ennen joka leipomiskertaa. Aterioilla tarjoiltu viini oli kuitenkin useimmiten vedellä laimennettua. Lampaan- ja vuohenmaidosta valmistettiin juustoja ja voita. Makeutta saatiin hunajasta, rypälemehusta ja taateleista. Erikoisherkkua olivat heinäsirkat. Ruoka oli pääasiassa kasviruokaa kuten linssejä, sipulia ja kurkkuja. Juhlissa saatettiin syödä kalaa, lammasta tai kyyhkysiä. Ruoka maustettiin muun muassa sinapilla, mintulla ja rosmariinilla.

Tytöt menivät naimisiin nuorina, ehkä 12-15-vuotiaina. Pojat ehkä hieman vanhempia. Pojistakin tuli aikuisia 13-vuotiaina. Naisten tehtävä oli kasvattaa lapsia ja pitää huolta kodin töistä. Päivittäin käytiin torilla ostamassa ruokaa, siivottiin talot ja laitettiin ruoka. Kotona kudottiin kangasta villasta. Pellava ei kasvanut ylängöillä, joten pellavasta valmistetut vaatteet olivat arvokkaita ja vain rikkailla ja papistolla oli niihin varaa.

Kirjoitustaito ja koulutus

Muinaiset israelilaiset (1000-135 eaa) kirjoittivat paleo-heprealaisilla aakkosilla (Ktvar Ivri), kunnes alkoivat käyttää 500-luvulta eaa aramealasia aakkosia. Muinaiset heprealaiset aakkoset muistuttivat kovasti Bybloksen foinikialaisaakkosia. Yhtä lailla nekin merkitsevät numeroita. Yhä nykyään käytössä olevat samarialaiset aakkoset ovat oikeastaan vain näiden muinaisten aakkosten eräs versio, mikä on jälleen yksi merkki samarialaisten ja juutalaisten yhteisestä historiasta.

Aakkosten uskotaan olleen oppineiden ahkerassa käytössä jo 900-luvulla eaa. 700-luvulla eaa yhä useampi kansasta oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Ajan myötä kirjoituksesta tuli yhä sujuvampaa ja foinikialaiselta kirjoitukselta peritty kulmikkuus väheni. Syynä tähän lienee ollut, että heprealaisia aakkosia hakattiin harvoin kiveen. Kirjoituksen käyttö väheni Babylonian valloituksen jälkeen. Vielä 500-luvulta eaa siitä on kuitenkin esimerkkejä. Persian vallan aikana aramealaisesta kirjoitustavasta tuli virallinen ja pian vanha kirjoitustaito alkoi syrjäytyä ja lopulta unohtui. Kuitenkin vielä vuosina 135-132 eaa tapahtuneen vallankumouksen aikana painettiin kolikoita muinais-heprealaisella tekstillä.

Meillä on vain vähän tietoa israelilaisista kouluista, mutta epäilemättä niitä on täytynyt olla, jotta kuninkaat olisivat saaneet koulutettuja virkamiehiä palvelukseensa. Näistä kouluista ei kuitenkaan ole jäänyt jäljelle juuri mitään tietoa. 1900-luvun alussa löydettyä kuukausiluetteloa pidetään koulupojan harjoituksena. Luultavasti niin kutsuttua viisauskirjallisuutta kuten sananlaskuja, käytettiin opetuksen apuna. Koulutuksen todennäköisyyttä lisää sekin että sekä Egyptissä että kanaanilaisten parissa oli kouluja. Myöhempi juutalaisuus on aina antanut arvoa koulutukselle. Heidän pyhissä teksteissään vaaditaankin pitämään huolta siitä, että lapset oppivat sen, mikä "isien uskossa" on tärkeää.

Salomonin temppeli oli ainoa oikea Jahven palvontapaikka. Temppelin sisäänkäynti on oikealla. Sen edessä on polttouhri alttari (pyöreä), jossa uhrattavaksi tuotuja eläimiä poltettiin. Kaikkein pyhin, jossa liitonarkkia säilytettiin, on vasemmassa reunassa.

Uskonto

Israelilaiset poikkesivat naapureistaan ja monista muista seemiläisistä sukulaisistaan siinä, että he palvoivat ainoastaan luojajumala Eliä (eli Jahvea). El oli monijumalaisilla seemiläisilläkin isä-jumala, useimpien muiden jumalien isä ja maailman luoja.

Kenties heidän uskonnollinen tiukkuutensa tässä asiassa ja halveksuntansa monijumalaisuutta kohtaan on ärsyttänyt muita kansoja, sillä israelilaisia ja myöhemmin juutalaisia on vainottu harvinaisen paljon historian aikana. Pohjoisvaltiossa ei alun alkaenkaan oltu yhtä tiukkoja kuin etelässä.

Tiukan israelilaisen ajattelun mukaan jumalaa voitiin palvella vain Jerusalemin temppelissä eli Salomonin temppelissä. Ennen temppelin perustamista juutalaisilla oli ollut teltta temppeli. Israelilainen uskonto sisälsi paljon sääntöjä ja käskyjä. Temppelin kaikkein pyhimmässä oli liiton arkku, jossa säilytettiin laintauluja, joihin 10 tärkeintä käskyä oli kirjoitettu.

Israelin pyhä kirja Toora (eli laki) koostui samoista kirjoista kuin kristittyjen Raamatussa olevat viisi Mooseksen kirjaa

Sanasto

Aramealaiset - seemiläisiä kieliä puhunut kansa, joka asusti pienissä kuningaskunnissa lähinnä Syyriassa ja Kaksoisvirranmaan länsiosissa.

Assyria - sotaisa kuningaskunta alunperin Kaksoisvirranmaan pohjoisosista, nykyisessä Pohjois-Irakissa.

Babylon - Babylonia nimisen mahtavan Kaksoisvirranmaan valtion pääkaupunki Eufrat joen varrella.

Byblos - foinikealainen kaupunki nykyisen Libanonin alueella.

Daavid - hebrealaisten oman historiankirjoituksen mukaan yhtenäisen Israelin toinen kuningas ja Salomon isä.

Damaskos - muinainen kaupunki eteläisessä Syyriassa, joka on edelleen olemassa ja nykyisin Syyria nimisen valtion pääkaupunki.

Eaa - ennen ajanlaskumme alkua. Vuodesta nolla taaksepäin laskien.

Filistealaiset - muinoin Israelin viholliskansa. Pidetään indoeurooppalaisena merikansana, joka hyökkäsi alueelle. Myöhemmin filistealaiset aramealaistuivat. Aluksi filistealaiset alistivat hebrealaiset, jotka kapinoivat kuninkaansa johdolla. Asustivat Palestiinan etelärannikolla, nykyisestä Gazasta pohjoiseen.

Foinikealaiset - seemiläistä kieltä puhunut merkittävä kauppiaskansa (3500-146 eaa), joka asusti Libanonissa ja Palestiinassa.

Galilea - Palestiinan pohjoisin osa Jordan joen länsipuolella.

Helleenit - Aleksanteri Suuren valloituksien myötä levinnyt kreikkalaiset johtajat ja heidän kulttuurinsa.

Hebrealaiset - seemiläistä kieltä puhunut muinainen kansa.

Hurrilaiset - kaukasialaista alkuperää oleva kansa, joka muutti Lähi-Itään jo varhain. Hurrilaisvaltiot olivat indoiranilaisten johtajiensa johtamina merkittävä sotilaallinen mahti Lähi-Idässä.

Israel - muinoin pohjoisempi ja suurempi kahdesta hebrealaisten valtiosta. Eri asia kuin nykyinen Israel.

Jerusalem - muinoin Juudan pääkaupunki ja hebrealaisten pyhin paikka, jossa sijaitsi heidän temppelinsä, joka virallisesti oli ainoa paikka, missä Jahve-jumalaa sai palvoa.

Jordan joki - joki, joka virtaa läpi Palestiinan Galilea järveltä pohjoisessa etelään Kuolleellemerelle. Jakaa Palestiinan itäiseen ja läntiseen osaan.

Juuda - eteläisempi ja pienempi kahdesta hebrealaisten valtiosta. Myöhemmät juutalaiset ovat lähinnä tämän valtion asukkaiden jälkeläisiä.

Kanaanilaiset - ks. foinikealaiset.

Kuollutmeri - merenpinnan alapuolinen hyvin suolainen järvi eteläisessä Palestiinassa. Jordan joen päätepiste.

Moabilaiset - hebrealaisten nimitys naapurikansalle, joka asui eteläisessä Palestiinassa, vuoristoisella alueella Kuolleenmeren rannalla.

Palestiina - hebrealaisten asuttaman alueen nimi, nykyistä Israelia.

Persia - Lähi-Itää useaan otteeseen vallinnut mahtava itäinen valtio.

Pronssikausi - historiallinen ajanjakso, jolloin tinan ja kuparin seos pronssi oli vahvin työkalujen ja aseiden valmistusmateriaali, ennen raudan käyttöönottoa. Lähi-Idässä merkittävä kulttuurien muodostumiskausi noin 3500 - 1200 eaa.

Salomo - Yhtenäisen Israelin tarunomaisin kuningas, jonka väitettiin olleen hyvin viisas. Hänen kautensa oli vaurauden aikaa. Hän rakennutti temppelin Jerusalemiin.

Samarialaiset - hebrealainen tai juutalainen lahko, jolla on oma versionsa Toorasta ja joka ei hyväksy muita ns. historiallisia ja profeettojen ilmestyksiä sisältäviä kirjoja pyhiksi kirjoituksikseen. Kirjoitukset poikkeavat myös hieman juutalaisten yleisesti käyttämästä versiosta. Harjoittaa Vanha Testamentillista uhraamista. Heillä on temppelinsä Gerizim vuorella.

Seemiläiset kielet - Lähi-Idässä ja sen historiassa tärkeitä kieliä, kuten hebrea, arabia, foinikea, aramea ja syyria.

Syyria - alue Palestiinan ja Anatolian (eli nyky-Turkin) välissä, Välimeren rannikkoseudulla.

Toora - hebrealaisen Raamatun ensimmäinen osa, ns. lait. Sisältää viisi Mooseksen kirjaa.

Vasalli - yleensä paikallinen apuhallitsija, jolla on rajattuja oikeuksia hallita aluettaan.