Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Keltit antiikissa

Kulttuuripiiri: Keltit

Ajankohta: noin 500 eaa - 400 jaa eli myöhäinen rautakausi ja roomalaiskausi

Kelttikieliä puhuvat kansat on yhdistetty rautakautiseen La Ténen kulttuuriin, joka oli levittäytynyt Euroopassa melko laajalle alueelle. Kaikkialla sen vaikutusalueella ei välttämättä kuitenkaan puhuttu kelttikieliä, vaan on mahdollista, että jotkin muunkieliset esimerkiksi indoeurooppalaiset kansat olivat omaksuneet kelteiltä näiden kulttuurin. Toisaalta esimerkiksi germaanit eivät olleet vielä levittäytyneet niille alueille, jossa La Ténen kulttuuri vaikutti, vaan asuttivat lähinnä Skandinavian eteläosia ja Pohjois-Saksaa.

Euroopan mantereen keltit

Gallia

Gallit olivat kelttiläisiä heimoja, jotka asuttivat nyky-Ranskan ja -Belgian aluetta. Gallit olivat sotaisia ja valloittivat alueita Pohjois-Italiasta aina Turkkiin asti. Galleilla oli läheisiä yhteyksiä kreikkalaiseen ja etruskikulttuureihin ja nämä vaikuttivat heihin. Gallit eivät olleet yhtenäinen ryhmä, vaan muiden kelttien tapaan hajaantuneet eri heimoihin.

Heidät alistettiin roomalaisen sotapäällikön Ceasarin toimesta Gallian sodassa 50-luvulla eaa. Frankkien saapuessa kansainvaelluksisa 500-luvulla, gallien kieli oli hävinnyt kansan latinan tieltä.

Armorikalaiset

Armorikan keltit olivat kauan käyneet kauppaa kanaalin poikki Britanniaan. Ceasarin valloittaessa Galliaa he saivatkin tukea Britti ylimystöltä. Tämän seurauksena Ceasar hyökkäsi Britanniaan kahdesti 54-55 eaa. Erityisesti Cornwallilla oli esihistoriallisina aikoina läheinen yhteys Bretagnen niemimaahan. Tästä on myös vahvoja arkeologisia todisteita.

400-luvun alkupuolella paikalliset kapinoivat roomalaisia vastaan kuten myös Britit saarellansa. Roomalaisten jouduttua Hunnien hyökkäysten kohteeksi näiden huomio oli hajaantunut. 400-600-luvuilla niemimaa tuli Brittien asuttamaksi. Nykyaikana armorikalaiset tunnetaan ranskalaisesta Asterix-sarjakuvasta, joka kuvaa viimeisen vastarinnan aikaa Gallian sodan vuosina.

Italian keltit

Pohjois-Italian keltit, jotka asuivat etruskien pohjoispuolella nykyisessä Provencessa ja Liguriassa sekä Po-joen laakson alueella olivat periaattessa alueelle muutaneita galleja. Heidän aluettaan kutsuttiin antiikin aikana nimellä Gallia-Cisalpina. Alueen pääkaupunki oli nykyinen Modena. Alue yhdistettiin Italiaan 42 eaa yrityksenä liittää se kiinteämmin roomalaiseen kulttuuriin. Pohjois-Italian gallit olivat roomalaisten liittolaisia sodissa Hannibalia vastaan.

Nyky-Sweitsin ja Pohjoisen Italian alueella asuivat leoponteiksi kutsuttu kansa. Kansa oli pääosin kelttiläinen, mutta sen alkuperä oli myös osittain etruski-alkuperää. Tärkeimmät kaupungit olivat Oscela ja Bilitio, jotka molemmat ovat edelleen olemassa moderneilla nimillä. Kelttien häviö kolmannessa Samniitti-sodassa roomalaisille 192 eaa oli heidän valtakautensa lopun alkua Euroopassa.

Gallialaiset idässä

Keltit saapuivat Balkanille Tonavan laaksoa pitkin 300-luvulla eaa. 200-luvulla eaa Pannonialaiset (nyky-Slovenia-Kroatia) olivat lähes kokonaan kelttiläistyneet. Maa oli viljavaa ja Sloveniassa rikkaita kaivoksia.

Balkkanin tilanne näytti tuolloin olevan jatkuvassa käymistilassa illyrialaisten ollessa sodassa eteläisempien makedonialaisten kanssa, jotka olivat sodassa myös pohjoisempien traagialaisten kanssa. Tämä sekava tilanne oli kelteille eduksi ja he ryhtyivät valloittamaan Illyriaa. 351 eaa he lähettivät edustajansa Aleksanteri Suuren luokse.

Aleksanterin kuoleman jälkeen keltit alkoivat pommittamaan Kreikkaa ja Makedoniaa uusilta tukialueiltaan käsin. 200-luvulla he tekivät jatkuvasti hyökkäyksiä kreikkalaisia vastaan. Kreikkalaiset liittoutuivat heitä vastaan ja onnistuivat lopulta karkoittamaan heidät. Roomalaisten kertomusten mukaan kelttien oli kuitenkin ennen sitä onnistunut ryöstää Delphin-kulta-aarre.

Joidenkin tutkijoiden mukaan tarkoituksena ei ollutkaan pysyvä aluevalloitus, vaan kreikkalaisten rikkauksien anastaminen kelteille tyypillisillä kaappauksilla. Osa kelteistä asettui kamppailujen jälkeen Balkanille Traakiaan, osa jatkoi matkaansa Vähä-Aasiaan (nyky-Turkki) Galatiaan ja osa palasi takaisin länteen. 200-100-luvuilla eaa kelttejä toimi ainakin Egyptissä ja jopa Intiassakin asti palkkasotureina.

Keltiberit

Kelttejä saapui Iberian niemimaalle kenties jo Hallstatin kulttuurin aikana, noin 500-luvulla eaa. Keltiberit tunnetaan useimmastakin roomalaisista teksteistä ja heiltä on jäänyt joitakin kirjoituksia jälkipolville. Useimmat ovat sitä mieltä, että he saapuivat Gallian alueelta, mutta joidenkin mukaan he saattoivat myös tulla Britanniasta.

Väestö oli karjankasvattajia, joita sotilasaateli suojeli. He asuivat kukkulalinnoituksissa, jotka olivat tuttuja myös muilta kelttiläisiltä alueilta. 200-luvulla eaa klaanit väistyivät oppida-kaupunkivaltioiden tiellä kelttiläisen yhteiskunnan peruselementtinä. He olivat Iberian niemimaan merkittävin kansanryhmä ennen roomalaiskautta.

Toisessa puunilaissodassa keltiberit liittoutuivat Karthagolaisten kanssa Roomaa vastaan ja näiden hävitessä sodan, he alistuivat Rooman vallan alle. Heidän keskinäinen kahinointinsa kuitenkin jatkui. Numatian kaupungin piirityksen ja murtumisen jälkeen 133 eaa alue alkoi yhä enemmän roomalaistua. Keltiberien vaikutus on säilynyt paikannimissä. Nykyisistä espanjalaisista Galizian ja Asturian asukkaat tuntevat hengenheimolaisuuttaan keltteihin.

Keltibereilla oli omat aakkosensa, josta oli läntinen ja itäinen muotonsa. Se oli peräisin joko foinikealaisesta (puunilaisesta) tai kreikkalaisesta aakkosista. Heidän kielensä muistutti jossain määrin saarikelttiläisiä kieliä. On olemassa taru, jonka mukaan Irlannin keltit olisivat olleet lähtöisin Iberiasta.

Britteinsaarten keltit

Vaikka muuttajia saapui Galliasta vielä La Tenen kulttuurin aikaan, ensimmäiset keltit saapuivat saarille todennäköisesti jo Hallstatin kulttuurin aikana. Muuttajien määrä oli todennäköisesti hyvin pieni ja paikalliset omaksuivat kielen kenties omaksuessaan näiden ylivertaisesti uudenaikaisemman kulttuurin. Kielellinen siirtymä tapahtui noin 600 eaa, mutta siihen ei liity minkäänlaista suurimittaista hyökkäystä. Samoin myöhemmät saksit toivat mukanaan uuden kulttuurin ja sulautuivat aiempaan väestöön.

Britit

Britannialla ei ole kirjoitettua historiaa ennen roomalaisten saapumista. Järjestäytynyt yhteiskunta oli syntynyt jo myöhäiskivikaudella ja maatalousjärjestelmä pysyi samankaltaisena pronssikauden alusta keskiajan alkupuolelle asti. 700-luvulle eaa mennessä Iso-Britannian etelä ja itärannikoilta oli kiinteät yhteydet mantereelle. Saarille saapui uusia ase tyyppejä ja ilmeisesti foinikealaisia saapui etsimään mineraaleja tuoden kauppatavaraa Välimereltä. Pohjanmeren yli saapui myös tavaroita Pohjois-Euroopasta.

Näihin aikoihin alettiin myös rakentaa mäkilinnoja noin 550-400 eaa. Samoihin aikoihin ilmestyivtä myös pyöreät talot, jotka on liitetty kelttikulttuuriin. Niiden rakentaminen voi johtua pelkästä vaurauden esittelemisestä, mutta on myös mahdollista, että se viittaa paikallisiin jännitteisiin. Roomalaisia vastaan niistä oli kuitenkin vain vähän hyötyä.

Roomalaisen historioitsija Tacituksen mukaan Britit olivat peräisin mantereelta ja sukua galleille. Kielitiede tukee tätä ajatusta, mutta arkeologien mukaan ei ole todisteita suurimittaisesta väestönsiirtymästä. On toki merkkejä, että Keski-Euroopasta oli muuttoliikettä länteen varhais-rautakaudella, mutta ei siitä ylisikö muuttoliike Britanniaan siinä määrin, että voisi puhua hyökkäyksestä. Varmuudella kuitenkin ainakin Kenttiin saapui belgejä mantereelta hieman ennen ajanlaskumme alkua.

Britanniassa 4 miljoona asukasta 150 eaa mennessä ja suurin osa väestöstä keskittyi maatalousvaltaiseen etelään. Tiheä asutus ja maanpuute on saattanutkin aiheuttaa jännitteitä. Aluksi varhaisrautakautinen yhtenäinen keramiikkaa viittaa yhtenäiseen kulttuuriin, mutta 600 eaa mennessä se oli hajonnut paikallisiksi tyyleiksi. Vuosien 400-100 eaa välillä on vahvoja merkkejä paikallisidentiteetin synnystä ja huomattavasta väestönkasvusta.

Claudius Ptolemaios kuvasi rautakautista Britanniaa roomalaiskauden alussa, mutta yhdisti mukaan vanhempia tietoja. Hän käytti saaresta sen ikivanhaa nimeä Albion, joka lienee foinikealaista alkuperää. Brittiläisten heimojen nimet perustuvat roomalaisten ja kreikkalaisten jättämiin tietoihin. Alueen jouduttua osaksi Roomalaisten valtakuntaa sen latinalaistuminen alkoi melko nopeasti valloitusten ollessa vielä kesken.

Roomalainen Britannia ja brittien vastarinta

Ceasar teki maihinnousun Britanniaan kahdesti. Myöhäiskesällä 55 eaa tehty niemenvalloitus Kentissä oli ehkä vain tiedusteluretki. Toinen retki Kenttiin 54 eaa oli onnistuneempi, sillä Ceasarin onnistui liittoutua paikallisten Trinovantien sekä muutaman muun heimon kanssa, jotka olivat joutuneet Thames-joen rantoja hallinneen sotaherran, Catuvellaunien kuninkaan Cassivellaunuksen häiriköimäksi.

Roomalaisten 43 jaa maihinnousu Britanniaan eteni suhteellisen nopsasti ja vaivattomasti roomalaisten julmasta käytöksestä tulistuneen kuningatar Boudiccan kapinaan asti, joko vuonna 60 tai 61 jaa. Tämän jälkeen valloitettiin viimein Wales ja joukot jatkoivat kohti pohjoista Kaledoniaan, josta ne vetäytyivät vasta sen jälkeen kuin sotilastiet ja linnoitukset oli saatu valmiiksi valitulle pohjoisrajalle asti.

Hadrianuksen valli rakennettiin vuoden 124 jaa tienoilla kaledonialaisten hyökkäyksiä vastaan. Pohjois rajaa yritettiin parikymmentä vuotta myöhemmin työntää pohjoisemmaksi, mutta alueelta vetäydyttiin parinkymmenen vuoden sisällä. Nyky-Walesin alue oli roomalaisvastaisen kapinoinnin keskipiste, vaikka liittolaisheimotkin saattoivat silloin tällöin kapinoida. Roomalaistuminen ulottui kuitenkin Kaledonian eli nykyisen Skotlannin alamaille asti. Vähitellen Britanniasta tuli eräs Rooman uskollisimmista valtakunnista.

Druidit, kelttien pappisluokka, joiden uskotaan olevan brittiläistä alkuperää, kiellettiin keisari Claudiuksen toimesta. Vuonna 61 jaa he yrittivät turhaan puolustaa salaisia lehtojaan Monan saarella, nyky-Walesin kaakkoisrannikolla. Siitä huolimatta kelttiläisten jumalten palvonta jatkui roomalaiskaudella, mutta usein yhdistettyinä roomalaisiin vastineihinsa. Kristinusko saattoi saapua Britanniaan jo 100-luvulla jaa, mutta sen olemassa olosta on löydetty näyttöä vasta 200-300-luvuilta. Ensimmäinen brittiläinen marttyyri, Pyhä Alban, kuoli todennäköisesti 300-luvun alkupuolella, vaikka mahdollisesti jo aiemminkin.

Roomalaiskauden aikana Britanniaan rakennettiin laaja tieverkosto, joka oli käytössä vuosisatoja ja osittain vielä tänäkin päivänä. Roomalaiset huolehtivat myös veden saannista, puhtaudesta ja viemäröinnistä. Monet Britannian suurimmista kaupungeista, kuten Lontoo (Londinium), Manchester (Manucium) ja York (Eburacum) olivat roomalaisten perustamia. Britannia on laajin entisen Rooman valtakunnan alue, jossa ei puhuta alkuperäiskieltä eikä latinasta periytyvää kieltä. Germaanit saapuivat Britanniaan tukeakseen roomalaisvaltaa kelttejä vastaan.

Varhainen Irlanti

Irlannin rautakausi alkoi noin 700 eaa ja jatkui kristilliselle ajalle asti, joka lopetti Irlannin esihistoriallisen ajan. La Tènen kulttuurin vaikutukset saapuivat saarille 300 eaa metalli- ja kivitöinä, pääosin alueen pohjoisosissa. Kelttiläiset kielet olivat kuitenkin saapuneet saarelle jo tätä aiemmin.

Kirjoitettua tietoa saarista on roomalaiskaudelta, jolloin nämä asuttivat naapurisaarta. Brittiläinen Brigantes heimo ulotti alueensa myös Irlannin saarelle. Ensimmäinen vuosisadalla saarella kävi suuri väestökato, mutta 200-300-luvuilla sen väestö oli jo nopeassa kasvussa, mikä saattaa liittyä roomalaisen Britannian kukoistukseen. Yhteydet Britanniaan joko kaupan tai kaappausten kautta olivat vahvimpia saaren pohjoisosissa.

Saari tunnettiin roomalaiskaudella samantapaisilla nimillä: Iris (Diodorus Siculus), Ierne (Strabo), Iuverna (Pomponius Mela) ja Hibernia (Julius Ceasar). Melan mukaan vilja kasvoi heikosti, mutta ruoho oli niin rehevää, että karja oli revetä. Ceasar osasi jo nimetä saaren sijaitsevan Britannian itäpuolella, toisin kuin Strabo, joka sijoitti sen pohjoiseen.

Britannian kuvernöörin Agricolan (78-85 jaa) historioitsija Tacitus mainitsee, että saaren satamat tunnettiin kauppasuhteiden kautta. Ptolemaios kutsuu Irlantia nimellä Pieni Britannia ja antaa saaren sijainnin. Maantiedon kirjassaan hän kutuu sitä Prettaanien saareksi Iwerniaksi, Albionin naapuriksi. Kuvaus saaresta on jo melko tarkka ja hän nimeää eri alueilla asuneet heimotkin, joista jotkut harvat ovat tunnistettavissa varhaiskeskiaikaisista heimoista.

Myöhemmät roomalaiset lähteet kertovat saksien ja piktien hyökkäysten ohella Scottien ja Atacottien tehneen hyökkäyksiä Britanniaan. Nimien merkitys ja alkuperä on epäselvä. Scotti tosin tarkoittaa gaeleita 600-luvun lopun caledonialaiselle pyhimykselle Ionan Adomnàlle. Sen sijaan Columbanus 500-luvun alussa käyttää vielä nimitysstä iberi. On mahdollista, että kyse on Iso Britannian eikä Irlannin heimoista.

Kaledonialaiset

Kaledonialaiset asuttivat nykyistä Skotlannin ylämaata. Heidän historia poikkesi eteläisemmästä Britanniasta jo keskiseltä rautakaudelta eteenpäin. Kaledonian mäkilinnoitukset olivat pienempiä ja ei ole mitään todisteita, että niitä olisi asutettu jatkuvasti. Kaledonialaiset asuttivat sen sijaan hajallaan sijaitsevia maatiloja. Onkin ehdotettu, että näihin aikoihin alueella olisi ollut laajamittaisia sotaisuuksia.

Rautakautiset kaledonialaiset rakennukset (800 eaa - 300 jaa) olivat pyöreitä, kivistä ilman laastia ladottuja rakennuksia. Niissä oli puiset katot kuten muualla Britanniassa tunnetuissa puisissa ja savisissa ympyrätaloissa. Laajemmissa rakennusryppäissä oli monia eritarkoituksiin pystytettyjä ympyränmallisia taloja. Osassa rakennuksia oli ontot kaksoisseinät, jotka on kenties rakennettu paremmaksi suojaksi. Näitä rakennuksia ei ole tavattu muualla kuin Kaledoniassa. Kenties niissä asui erityisen tärkeitä perheitä. Osa rakennuksista oli rakennettu sisälsi kärrynpyörämäisiä lohkoja ja niiden katot oli ladottu kivilaatoista.

Roomalaiskaudelle tultaessa olikin siirrytty kohti suurehkoja hyvin varustettuja ja linnoitettuja maatiloja, joilla asui todennäköisesti useampia perheitä. Syy linnavuorten hylkäämiseen on epäselvä, mutta saattaa johtua vähäisistä raaka-aineista tai mahdollisesti kyse oli maatalouden kehityksestä. Kulttuuri saattoi muuttua myös siten, että suurten asumusten sijaan omaa merkitystä korostettiin pukeutumisella. Alueella ei ole mitään merkkejä yläluokan olemassaolosta, vaan kaikki asuivat samantyyppisissä rakennuksissa. Myöskään merkittäviä hautoja ei ole löydettävissä toisin kuin edeltävillä kausilla.

Roomalaiset käyttivät nimitystä kaledonialaiset paitsi heistä itsestään, myös mistä tahansa heimosta, joka asui Hadrianuksen vallin pohjoispuolella. On mahdollista, että kaledonialaiset kuuluivat myöhempiin pikteihin, jotka tuntuvat ilmaantuneen roomalaiskaudella. Piktien omia kuvauksia löytyy lähinnä paikallisista muistokivistä, jotka kuvaavat miehiä ja naisia, mestästäjiä´ja sotureita, jotka eivät ole erityisen tatuoituja. Ainakin aluksi piktien suhde roomalaisiin oli vähemmän vihamielinen kuin kaledonialaisten. Roomalaisten vallan heiketessä he kuitenkin kävivät hyökkäyksiin näiden varustuksia vastaan.

Sanasto

Aleksanteri Suuri oli kreikkalaisen kasvatuksen ja koulutuksen saanut Makedoniaa vuosina 336-323 eaa. hallinnut kuningas. Hän oli antiikin merkittävin sotapäällikkö, joka valloitti lyhyen elämänsä aikana "puoli maailmaa" eli muun muassa Egyptin ja mahtavan Persian valtakunnan ja marssi aina Intiaan asti. Kreikkalainen kulttuuri levisi koko tälle alueelle.

Caesar eli Gaius Julius Caesar (noin 100-44 eaa.) oli roomalainen sotapäällikkö ja Rooman keisarikunnan ensimmäinen keisari. Itseasiassa arvonimi "keisari" on johdettu hänen nimestään. Ollessaan nykyisen Pohjois-Italian eli silloisen Gallia-Cisapinan maaherrana, Caesar aloitti 50-luvulla eaa sodan Galliassa, jonka johdosta se ja osa Germaniaa liitettiin Rooman valtakuntaan. Näiden voittoisten taisteluiden jälkeen ja voitettuaan sittemmin myös poliittiset vastustajansa Rooman valtakunnan huipulla, hänestä tuli Rooman elinikäinen diktaattori ja siten ensimmäinen keisari 49 eaa. Tasavaltalaiset senaattorit, mukaan lukien hänen oma vävynsä Brutus ja muitakin hänen ystävinään pitämiään, murhasivat hänet senaatin istunnossa 44 eaa.

Delphi eli Delfoi, oli kreikkalainen uskonnollinen keskus, joka oli kuuluisa oraakkeleiksi kutsutuista jumalallisia vastauksia ihmisten esittämiin kysymyksiin. Nykyisin niitä pidettäisiin jonkinlaisina ennustuksina tai näkyinä. Muinoin Delfoita pidettiin maailman keskipisteenä. Delfoissa oli auringonjumala Apollon temppeli. Ennustajattaret eli apollon papittaret pythiat. Papittarille esitettiin kysymyksiä, joihin nämä sitten antoivat hurmioissaan salaperäisiä vastauksia. Näitä puolestaan Apollon papit tulkitsivat. Oraakkeleilla oli merkitystä kreikkalaisessa politiikassa. Apollonin oraakkeleita oli myös Didymassa ja Klaroksessa. Zeuksen oraakkeleita oli Dononassa ja Olympiassa. Myös Italian niemimaalla oli huomattavia oraakkeleita. Heidän toimintansa päättyi kristinuskon yleistyttyä.

eaa eli ennen ajanlaskun alkua.

Etruskit olivat Keski-Italiassa antiikin aikana asunut kansa. He asuivat hajanaisia kaupunkivaltioissa ja heitä yhdisti lähinnä kieli, uskonto ja yhteiset tavat. Heidän keskuspaikkanaan oli lähinnä nykyisen Toscanan alue. Etruskikulttuuri otti vaikutteita kreikkalaisilta ja antoi vaikutteita esimerkiksi roomalaiselle uskonnolle ja kelttiläiselle taiteelle. Etruskit olivat tunnettuja ennustajia. Alkuperäinen kulttuuri ja kieli olivat lähes täysin kadonneet ajanlaskun alkuun mennessä.

Foinikealaiset olivat nykyisen Libanonin, Israelin ja Palestiinan tienoilta kotoisin ollut muinainen kansa, joka oli sukua muun muassa juutalaisille eli hebrealaisille. Nämä olivat kuuluisia kauppiaita ja merenkävijöitä. He perustivat Pohjois-Afrikkaan Karthagon mahtavan kauppakaupungin, joka kilpaili Antiikin Rooman kanssa alueen mahtivaltion asemasta.

Germaanit eli teutonit olivat rautakaudella ja antiikin aikoina tunnettuja kansoja Nimitys oli Cesarin antama nimi Reinin toisella puoella asuville kansoille. Kaikki näistä roomalaisten germaaneiksi kutsutuista kansoista eivät kuitenkaan puhuneet germaanisia kieliä. Rautakaudella germaanisten kielten puhujat asustivat lähinnä nykyisen Etelä-Ruotsin, Etelä-Norjan rannikoiden, Tanskan ja aivan pohjoisimman Saksan alueella. Kansanvaellusten aikoina kieleltään germaaniset kansat osallistuivat Länsi-Rooman valtakunnan hävittämiseen muiden kansojen ohella.

Hannibal (247 - 183 eaa.) oli karthagolainen poliitikko ja antiikin ajan merkittävimpiä sotapäälliköitä. Hänet tuunetaan parhaiten roomalaisia vastaan käymänsä toisen puunilaissodan saavutuksista. Hannibal johti armeijansa Hispaniasta Alppien yli Italian niemimaalle ja löi roomalaiset kolmasti vuosina 218-216 eaa. Lopulta roomalaiset kuitenkin voittivat ja Hannibal joutui maanpakoon.

Iberian niemimaalla sijaitsevat nykyisin Espanja ja Portugali.

Illyyria oli antiikin aikana Balkanilla asuneiden illyyrien kotimaa. Heidän uskotaan puhuneen indoeurooppalaista kieltä. Illyyrien vaikutusvalta oli vahvimmillaan 300-luvulla eaa., jolloin heitä oli mukana Aleksanteri Suuren armeijassa. 200-luvun lopulla eaa heistä tuli osa Rooman valtakuntaa.

Mela eli Pomponius Mela oli roomalainen kartanpiirtäjä, joka oli kotoisin eteläisestä Hispaniasta eli Iberian niemimaalta. Hänen pääteoksensa oli De situ orbis eli De Chorographia.

Ptolemaios eli Klaudious Ptolemaios oli kreikkalainen matemaatikko, tähtitieteilijä, maantieteilijä ja astrologi. Ptolemaios tunnetaan parhaiten tähtitieteellisestä perusteoksestaan, joka loi tähtitieteen perustan vuosisadoiksi. Hänen mallinsa oli maakeskeinen, jossa planeetat ja aurinko kiersivät maata. Hän kehitti myös maantiedettä, astrologiaa, musiikkia ja optiikkaa (eli valon ja aineen vuorovaikutusta kuvaavaa fysiikan alaa).

Strabo oli antiikin kreikkalainen maatieteilijä ja historioitsija, jonka tunnetuin teos on 17 kirjaa käsittävä Geografia. Se sisältää maantieteellistä kuvausta ja historiaa kaikista alueista ja kansoista, jotka hän tunsi. Strabo matkusteli laajasti ja hänellä oli omaa kokemusta monista alueista, joista hän kertoi.

Tacitus eli Publius Cornelius Tacitus oli roomalainen senaattori ja historioitsija. Hänestä tiedetään melko vähän. Hänen kuuluisin teoksensa on maantieteellinen Germania.

Thames-joki virtaa Iso-Britannian etelä osissa muun muassa halki nykyisen Lontoon kaupungin.

Traakia oli antiikin aikana nykyisten Itä-Kreikan ja -Bulgarian sekä nyky-Turkin Euroopan puoleiselle alueella sijainnut antiikin kansakunta. Idässä alue ulottui jopa Makedoniaan asti. Traakialaiset olivat saapuneet alueelle 1600-1200 eaa. Kreikkalaiset alkoivat perustamaan alueelle siirtokuntia 500-luvulla eaa. Vuosisadan lopulla alue joutui Persian vallan alle ja se hallitsi sitä 30 vuotta. Aleksanteri Suuren isä Filippos II valloitti sen Makedonialle. Roomalaisten valloitettua Makedonian siitä tuli osa Rooman valtakuntaa.