Siirry sisältöön

Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Patayan kulttuuri

Wikikirjastosta

Patayan kulttuuri oli tyypillinen Yhdysvaltain lounaisosan ja Meksikon rajalla oleva intiaanien perinne noin 700-1830. Se koostui jokivarsien viljelykylistä ja ylängön metsästäjistä. Kulttuuri harjoitti kauppaa mm Hohokamin kanssa. Patayan ihmiset olivat taitavia sotilaita. Muun muassa historiallinen pai-heimo kuului kulttuurin piiriin.

Patayan kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurin nimi tarkoittaa pai-intieenikielelää suunnilelen samaa kuin "vanhat ihmiset". Patayaa on tutkittu melko vähän mm. alueen kuumuuden takia.

Ylämaan Patayan ihmiset liikkuivat vuoden ympäri metsästäen niin kuin historian pai-ihmiset. Mutta alamaalla jokilaaksoissa oli viljelykyliä, joissa asui kymmeniä-satoja ihmisä.

Kulttuuri sai alkunsa Colorado-joen laaksolta ja levisi Yhdysvaltain Länsi-Arizonaan, Etelä-Kaliforniaan, etelä Nevadaan ja Meksikon Baja Kaliforniaan.

Noin 700 jaa syntyivät Colorado.joen laakson viljelykylät. Vuodesta 1050 alkaen kulttuuri levisi laajemmale alueelle. Gila-joella tapahtui sekoittumista Hohokamiin. Niinpä Gila-jeoen alajuoksulla oli sekä Hohokamin että Patayan heimojen kyliä.

Vuodesta 1500 alkaen väestö keskittyi Colorado- ja Gila-joille, ja kulttuuri levisi Gila-jokea pitkin ylöspäin.

Cerro de Tricherasin porrasmaisia terasseja, jotka on aikoja sitten hylätty.
Trincheran linnoitus


Trincheras oli eri kuin Parayan kulttuuri Sonoran autiomaassa. Se vallitsi joskus 700 - 1300 jaa. Se sijaitsi Luoteis-Meksikossa.

Tricheras tunnetaan porrasmaisista valleistaan mäen rinteessä. Näitä kutsutaan nimellä Cerros de Trincheras, "terassimäet". Ne olivat majojen ja peltojen alustoja,. Ne soveltuivat myös puolustautumiseen. Mäkien huipulta on löydetty temppeleitä. Tricheras muistutti kulttuuriltaan tunnetumpaa Hohokamia.