Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Rooman valtakunta/Arki

Ajanjakso: 800 ennen ajanlaskumme alkua – 400 jälkeen ajanlaskun alun

Yhteiskunta

Roomalaisessa yhteiskunnassa olivat lainsäädäntö ja sen ohjaus tärkeässä asemassa. Yhteiskuntaa johtivat perinteiset päätöselimet kuten senaatti. Niiden vallassa oli määrätä yhteiskuntaa ohjaavat lait. Lait säätivät kansalaisoikeuksista. Yhteiskunnassa perheellä oli merkittävämpi asema kuin yksittäisellä henkilöllä.

Yhteiskuntaluokat

Yhteiskuntaluokalla oli tärkeä merkitys roomalaisessa elämässä. Vapaana syntyneet Rooman kansalaiset jakautuvat useaan eri luokkaan syntyperänsä ja omaisuutensa perusteella. Luokkien väliset erot olivat suuret. Lisäksi suuri osa asukkaista olivat joko oikeudettomia orjia tai vähäisemmillä oikeuksilla varustettuja vapaita ei-kansalaisia. Naiset kuuluivat isänsä luokkaan, kunnes mentyään naimisiin siirtyivät miestensä luokkaan.

Senaattoriluokkaan kuuluvien arvo oli vähintään 1 miljoona sestertius-rahaa. Luokkaan kuuluminen ei suoraan tarkoittanut Senaatin jäsenyyttä. Luokan omaisuus perustui suureen maaomaisuuteen ja sen jäsenet eivät saaneet harjoittaa kauppaa. Heidän alapuolellaan olivat ritarit, joiden arvo oli 400 000. He saattoivat osallistua kaupankäyntiin ja olivat merkittäviä liikemiehiä. Ritarien alapuolella oli vielä kolme omistavaa luokkaa ja heidän alapuolellaan työläiset, joilla ei ollut omaisuutta.

Naisten kansalaisoikeudet olivat rajoitetut. Heidän oikeutensa ja asemansa vaihteli ajan kuluessa. Vaikka heitä arvostettiin suuresti, heille ei koskaan myönnetty täysiä kansalaisoikeuksia. Heillä ei ollut äänestysoikeutta, vaikka he saivatkin omistaa omaisuutta. Tärkeiden perheiden jäseninä naisilla saattoi olla huomattavasti vaikutusvaltaa. Naiset menivät naimisiin noin kahdenkymmenen vuoden iässä; yläluokan tytöt yleensä nuorempina kuin alempien luokkien. Lain mukaan vaimon omaisuus ei avioliitossakaan siirtynyt miehelle ja vaimo saattoi erota vain jättämällä miehensä. Lapset jäivät kuitenkin isälle, ellei vaimo pystynyt todistamaan miestään kelvottomaksi.

Klientit olivat henkilöitä, jotka olivat eri tavoin riippuvaisia ylimystöstä eli aatelisista. He olivat avustuksenhakijoita, jotka tekivät palveluksia aatelisille ja saivat vastalahjoja. Alunperin nämä lahjat olivat ruokakoreja. Orjat toimivat palvelijoina tai tekivät raskaita töitä. Osa isännistä kohteli orjiaan hyvin. Vailla oikeuksiakin heille kuului vaatetus, asunto, ruoka ja hieman taskurahaa. Maalla orjien työ oli kaupunkitöitä raskaampaa. Kaleeri- ja kaivosorjien tilanne oli todella kurja. Mikäli orja vapautettiin, hänen asemansa parani. Vapauttamisen lisäksi orjat saattoivat myös ostaa itsensä vapaaksi säästöillään.

Ilman kansalaisoikeuksia

Vuoteen 49 eaa mennessä kaikista Apenniinien (eli nyky-Italian) asukkaista oli tullut Rooman kansalaisia. Silti 200–300-luvuilla 80–90 % valtakunnan asukkaista oli vähäisempiä oikeuksia omanneita ei-kansalaisia eli peregrineja eli muukalaisia. Heillä oli lain mukaiset perusoikeudet, mutta ei kansalaisoikeuksia. Muukalaisia saatettiin kiduttaa kuulusteluissa ja heidän tuomionsa olivat julmempia. Kansalaisilla oli myös mahdollisuus vedota keisariin. Siviiliasioissa muukalaiset joutuivat paikallisneuvostojen tuomitsemiksi, kun taas kansalaiset saivat viedä asiansa kuvernöörin oikeuden eteen.

Muukalaisia myös verotettiin tiukemmin. He eivät myöskään laillisesti voineet mennä naimisiin kansalaisten kanssa, joten tällaisesta liitosta syntyneet lapset olivat laittomia ja muukalaisia. Muukalaisilla ei ollut myöskään oikeutta perillisiin kuoleman tapahtuessa. Kansalaisoikeuksia myönnettiin toisinaan ryhminä tietyille uskollisille heimoille ja yhteisöille. Yksittäinen muukalainen saattoi ansaita kansalaisuuden itselleen ja jälkeläisilleen 25-vuoden palvelulla armeijan auxillares-joukoissa.

Valloitusten myötä valloitettujen alueiden muukalaisviljelijöiden omaisuutta siirtyi valtiolle, suurmaanomistajille ja uskolliselle paikallisyläluokalle. Maanomaisuus oli tärkeää, sillä 80 % asukkaista eli maataloudesta. Valtion haltuun joutuneet maat jaettiin roomalaisille uudisasukkaille, myytiin suurmaanomistajille, osa säilyi valtion omaisuutena ja osa palasi takaisin alueen asukkaille, muttei välttämättä niille, jotka sen olivat alunperin omistaneet. Maata siirrettiin erityisesti roomalaisvallan vastustajilta sen kannattajille. Monet aiemmat pienmaanomistajat menettivät maansa ja joutuivat vuokraamaan sitä suuromistajilta. Lisäksi roomalaiset siirtolaiset varasivat säännöllisesti itselleen parhaat maat.

Roomalainen perhe

Perheen päämies, paterfamilias oli toisinaan isä, joskus adoptioisä ja joskus myös isoisä. Hän oli aina Rooman kansalainen. Hänellä oli oikeus päättää perheen omaisuudesta ja vaihtelevasti myös perheenjäsenten elämästä. Hänen tehtävänsä oli kasvattaa hyviä Rooman kansalaisia, huolehtia kotinsa moraalista, kunnioitta suvun jumalia ja osallistua julkiseen päätöksentekoon. Toisin sanoen hänen odotettiin olevan hyvä kansalainen.

Perheeseen (famuli) laskettiin paitsi lapset ja vanhemmat sekä muut sukulaiset, myös orjat, palvelijat ja muut jotka asuivat samassa taloudessa. Yksi perhe saattoi omistaa useita koteja (domus), joten kaikki sen jäsenet eivät välttämättä asuneet samassa kodissa. Alunperin perheen päällä oli oikeus päättää perheensä jäsenten elämästä ja kuolemasta, mutta jo Augustinuksen aikana tätä oikeutta käyttänyt perheen pää meinattiin vihaisen väkijoukon toimesta tappaa ja myöhemmin vastaavaa yrittänyttä pidettiin murhaajina. Isä saattoi myös myydä lapsensa orjiksi.

Naiset pysyivät koko elämänsä perheensä pään alaisuudessa, ellei tämä heitä siitä vapauttanut. Vapauttaminen tapahtui useimmiten kuollessa. Naiset, jotka eivät olleet perheenisän vallan alla, olivat oikeutettuja määräämään itsestään, mutta vain itsestään. Heistä ei esimerkiksi voinut tulla lasten holhoojia.

Myös aikuiset pojat pysyivät isän vallan alla, eikä heillä ollut mahdollista päästä perheen pään asemaan tämän eläessä, ellei perheenpää riistänyt heiltä perintöä. Laillisesti minkä tahansa perheenjäsenen hankkima omaisuus oli perheen omaisuutta. Perheenpään kuollessa omissa talouksissa elävistä tuli perheenpäitä, vaikka he olisivat olleet vielä teini-ikäisiä. Isän kuoleman jälkeen lapsilla oli oikeus kiistää testamentti. Ajan myötä perheenpään valta keveni, ja vaikka se periaatteessa oli yhä olemassa, ei siitä käytännössä pidetty kiinni.

Avioliitto

Roomalaisen avioliiton myyttiset juuret olivat sabiininaisten kaappauksessa. Miehet ottivat vaimoja saadakseen lapsia, uusia kansalaisia. Alunperin vaimo oli miehen vallan alla, muutta juuri ennen ajanlaskumme alkua, tästä luovuttiin vapaan avioliiton hyväksi. Siinä miehellä ei ollut oikeuksia vaimoonsa, eikä muuttanut naisen asemaa. Yläluokan nuorukaiset menivät naimisiin noin 25-vuotiaina palveltuaan sotaväessä ja saatuaan hieman työkokemusta. Heidän morsiamensa olivat 15–20-vuotiaita. Tytöt oppivat johtamaan monimutkaisia kotitalouksia seuraamalla äitiensä toimintaa. Alempien luokkien tytöt menivät naimisiin vanhempina, noin 20 vuoden iässä.

Alunperin avioeroon tarvittiin syy, mutta vapaan avioliiton myötä, tästä luovuttiin. Nainen saattoi erota miehestään jättämällä tämän. Erotessaan vaimot säilyttivät myötäjäisensä, jotka he olivat tuoneet mukanaan liittoon. Eronneita ja leskiä kehotettiin menemään uudelleen naimisiin, sillä roomalaisen näkemyksen mukaan yksin eläminen saattoi johtaa naisen kuihtumiseen. Koska sekä avioeroja että varhaisia kuolemia oli paljon, oli lapsilla paljon isä- ja äitipuolia vanhempiensa uusien liittojen seurauksena. Joissain tapauksissa äitipuolet olivat lapsiaan nuorempia.

Arkielämää Roomassa

Antiikin maailma käsitetään meidän oman kulttuurimme esi-isäksi. Siksi on helppo pitää sitä kovin omamme kaltaisena. Monien säilyneiden kulttuurivaikutteiden kautta on helppo löytää samaistumiskohteita roomalaiseen kulttuuriin. Elämä oli kuitenkin hyvin erilaista.

Elämä Roomassa keskittyi Forumin, keskeisen kaupankäyntialueen ympärille. Sinne roomalaiset kokoontuivat ostamaan, myymään, sijoittamaan ja lainaamaan sekä osallistumaan uskonnollisiin menoihin. Siellä puhujat pyrkivät vaikuttamaan kansan mielipiteisiin ja etsimään kannattajia näkemyksilleen. Jo ennen auringon nousua lapset lähtivät kouluun tai kotiopetus alkoi.

Useimmat roomalaiset kävivät kylpylässä vähintään kerran päivässä. Naisille ja miehille oli omat erilliset kylpynsä. Naisten kylpyalue oli pienempi, eikä siihen kuulunut vilvoittelu- ja voimisteluhuoneita. Erilaisia ulkohuvia, joista monet olivat ilmaisia, oli tarjolla roomalaisille. Colosseumilla eli sirkuksessa järjestetyt taistelut keräsivät valtavasti katsojia. Circus maximuksella järjestettiin suosittuja hevoskilpa-ajoja.

Elämä maaseudulla oli rauhallista, mutta sielläkin vietettiin erilaisia juhlia ja kokoonnuttiin yhteen. Tilanhoitajat johtivat maatiloja, joille omistajat saattoivat vetäytyä lepäämään ja nauttimaan ratsastuksesta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Orjat kuitenkin uurastivat pysähtymättä.

Asumukset

Suurten julkisten rakennusten lisäksi roomalaiset rakensivat betonista myös kerrostaloja (insula), jotka olivat köyhien asuntoja. Ne olivat vuokrakasarmeja, jotka oli monesti rakennettu mahdollisimman halvalla. Ne saattoivat joskus sortua ja tulipaloja oli paljon. Katutasossa oli kauppoja, ravintoloita tai muuta liike-elämän kiinteistöjä.

Alimmat kerrokset olivat asuntoina suositumpia, joten köyhimpien tuli tyytyä nousemaan ylimpiin kerroksiin. Kaupungin vesijohtoverkosto ylettyi ainoastaan alakerroksiin ja veden kantaminen ylempiin kerroksiin jäi asukkaiden omaksi huoleksi. Rikkaiden asuntalojen domusten viedessä paljon tilaa, jouduttiin vuokrataloja rakentamaan yhä korkeammiksi, vaikka hallinto pyrkikin rajoittamaan niiden korkeutta. Kasvava väestö tarvitsi lisää tilaa, ja korkeimmat talot olivat 8–9-kerroksisia.

Yläluokan edustajat asuivat yksi- tai kaksikerroksisissa kaupunkitaloissa, domuksissa. Tyylinsä talot olivat lainanneet etruskeilta. Talon kadunpuoleisilla sivuilla oli yleensä kauppoja. Sisään astuttiin kadunpuoleisen eteishallin kautta, joka johti oleskeluhuoneeseen (atrium), jonka katossa oli valoaukko ja keskellä sadevettä keräävä allas. Huoneessa oli perheen kotialttari. Suurimmissa taloissa oli vielä toinen puutarhamaisempi pylväiden ympäröimä sisäpiha (peristylium), josta saattoi olla patsaita, suihkulähteitä ja kalalammikko. Sisäpihojen ympärillä olivat makuuhuoneet, työhuone, ruokasali (triclinium) ja keittiö. Talot olivat ylellisesti sisustettuja ja seinillä oli maalauksia ja lattioita koristivat mosaiikit. Atriumin ympärille rakennetut talot oli omaksuttu etruskeilta.

Yläluokan "maaseutuasunnot" villat jakaantuivat kahteen luokkaan: lähellä kaupunkia sijainneeseen huvilaan, villa urbanaan ja kauempana maaseudulla sijainneeseen maaseutukartanoon, villa rusticaan, jonne lähdettiin ehkä vain kerran vuodessa. Villojen rakentaminen pääsi vauhtiin tasavallan loppuvuosina. Keisarikunnan aikana monet villat sijaitsivat Napolinlahden rannalla ja sen saarilla kuten Caprilla. Niihin varakkaat roomalaiset pakenivat kesän kuumuutta. Vaikka huvilat muistuttivat kaupunkitaloja (domus), niiden arkkitehtuuri oli vapaampaa ja monimuotoisempaa. Maaseutukartanoiden arkkitehtuuri puolestaan noudatteli enemmän käytännön tarpeita. Suuret kartanot hallitsivat suurta osaa Apenniinien niemimaan (Italia) ja Galliankin maataloudesta.

Vaatetus

Vaatetus erotti eri luokkiin kuuluvat roomalaiset toisistaan. Tooga oli muinaisten roomalaisten miestenvaate, jota alunperin käyttivät yläluokan miehet ja virkamiehet. Sitä käytettiin juhlissa ja muissa virallisissa tilanteissa. Toogaa saivat käyttää vain kansalaiset. Kangas oli kiedottu vartalon ympärille tietyllä tavalla. Yleensä alla oli polviin ulottuva tunika, joka oli myös miesten arkivaate. Lisäksi voitiin käyttää viittaa päällysvaatteena.

Tooga oli lähes poikkeuksetta villaa ja sen alla pidetty tunika pellavaa. Toga virilis oli 16-vuotta täyttäneiden nuorukaisten ensimmäinen valkea tooga. Viranhakijat käyttivät liidunvalkoista toga candidaa. Senaattorin tooga (toga praetexta) oli purppuralla reunustettu ja kullalla kirjottu. Myös triumfin viettäjän tooga (toga picta) oli purppurainen ja kirjailtu. Surevat käyttivät ruskeaa tai harmaata toogaa.

Nuoret naiset käyttivät pitkää tunikaa. Naimisiin mentyään he pukivat päälle stoolan, joka oli naineiden naisten perinteinen toogaa vastaava asu. (Naisetkin käyttivät toogaa 200-luvulla eaa saakka). Se oli löyhä päällysmekko, joka laskostettiin tunikan päälle. Siinä saattoi olla lyhyet hihat tai sitten se oli hihaton. Usein stoola oli tunikaa lyhyempi, jotta se paljasti vaatekerrokset, mikä kertoi varakkuudesta. Varakkuudesta puhuivat myös stoolan reunaa kiertävät kirjonnat ja koristelut. Stoolan päällä käytettiin usein palla-nimistä leveää huivia, joka laskostettiin kauniisti, hieman kuten sitä huomattavasti suurempi tooga. Varakkailla naisilla saattoi olla erityisiä asun laskostamiseen erikoistuneita orjia, jotka huolehtivat asun tyylikkyydestä.

Roomalaiset käyttivät myös yksinkertaisia alusvaatteita. Molemmat sukupuolet käyttivät sidottua lannevaatetta ja naiset myös rintoja paikallaan pitävää vartalon ympärille kiedottua sidosliinaa. Jaloissa oli useimmiten sandaalit, miehillä joskus myös saapasmaiset jalkineet.

Ruoka

Roomalainen valtakausi kesti yli 1 000 vuotta ja jos Itä-Rooma eli Bysantti lasketaan mukaan noin 2 000 vuotta. Tänä pitkänä ajanjaksona ruokakulttuuri tietysti väkisinkin muutti paljon. Valtakunnan kasvaessa mukaan liittyneiltä uusilta kansoilta tuli paljon vaikutteita. Ensinnä oli huomattavissa kreikkalaisen keittiön vaikutus. Lisäksi yhteiskunnan muuttuminen vaikutti ruokakulttuuriin. Roomalaiskaudelta on myös säilynyt ikivanha keittokirja Apicus nimisen herkuttelijan teos: De Re Coquinaria - Keittiön kuningas.

Ateriat ja ruokalajit

Alkujaan roomalainen ruokavalio oli hyvin yksinkertainen. Se oli hyvin samankaltainen sekä varakkailla että kansalla. Perhe nautti aterian yhdessä pöydän ympärillä ja kaikki istuivat tuoleilla. Alunperin nautittavia aterioita olivat aamiainen (ientaculum), keskipäivän pääateria (cena) ja illalla (vesperna). Kreikkalaisten elintarvikkeiden vaikutuksesta cena runsastui ja myöhentyi, vesperna jäi pois ja aterioihin lisättiin toinen aamiainen (prandium), joka nautittiin keskipäivän tienoissa. Perinteinen ateriajärjestys säilyi kuitenkin alemmissa luokissa, sillä se vastasi paremmin työtätekevien tarpeita.

Aamiaisella (ientaculum) syötiin alkujaan spelttirieskaa ja suolaa. Varakkaimmat söivät myös munia, juustoa ja hedelmiä sekä joivat maitoa. Leivän kanssa syötiin yrttirahkan tapaista morentumia. Keisariajalla oli tarjolla yhä enemmän erilaisia vehnäleipiä, jotka syrjäyttivät rieskan. Prandium eli toinen aamiainen oli tukevampi ja koostui edellispäivän cenan tähteistä.

Varakkaampi väki nautti päivällistä (cena) kylpyläkäynnin jälkeen noin kolmelta ja ateria jatkui usein pitkään. Työväestön cena oli kuningaskaudella ja myöhemminkin viljasta tehtyä puuroa (puls). Hieman parempaa se oli, jos siihen lisättiin vielä vihanneksia tai öljyä. Varakkaammat saattoivat lisätä joukkoon munia, juustoa ja hunajaa, joskus myös kalaa tai lihaa. Tuolloin ruokalaji alkoi muistuttaa hieman risottoa. Tasavallan aikana ateriasta muodostui kaksiosainen, jolloin toisena ruokalajina nautittiin äyriäisiä tai hedelmiä. Tasavallan loppuvaiheessa näitä kahta ruokalajia edelsi vielä alkuruoka.

Viini oli tavallinen ja edullinen ruokajuoma, johon sekoitettiin usein vettä. Viiniä pyrittiin parantelemaan eri keinoin ja sitä myös usein maustettiin eri tavoin. Passum oli makeaa ja vahvaa rusinaviiniä, kun taas mulsum oli viini-hunaja-seos. Viiniin saatettiin jopa lisätä merivettä. Olut kyllä tunnettiin, mutta sitä pidettiin rahvaanomaisena. Roomalaisten suosikkimausteita oli garum-kastike, jota käytettiin lähes kaikkiin mahdollisiin ruokalajeihin. Se oli käytetty auringossa seisottamalla pikkukalasta ja kalantähteistä ja muistutti hieman itämaista kalakastiketta tai nykyajan säilöttyjä sardiineja. Kastikkeen valmistusvaihe haisi todella pahalle, mutta hyvä valmis kastike oli arvokasta.

Ruokatavat

Kreikkalaisilla oli noin vuodesta 300 eaa lähtien suuri vaikutus roomalaiseen yläluokkaan. Hyvinvoinnin lisääntyessä ateriat muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi. Pöydän ympärille asetettiin nyt myös ateriointisohvia, jolla kullakin aterioi puolimakaavassa asennossa enintään kolme ruokailijaa. Niitä oli hevosenkengän muodossa kolme. Ennen keisarikautta he olivat vain miehiä. Naiset ja muut ruokailijat istuivat tuoleilla.

Kädet ja jalat pestiin ennen aterian alkua. Syömiseen käytettiin sormia sekä lusikoita. Jokaisen ruokalajin jälkeen pestiin sormet ja käytettiin myös serviettejä. Vieraiden syödessä esiintyi viihdyttäjiä ja pöydässä myös keskusteltiin vilkkaasti. Pieni osa yläluokasta käytti oksetusainetta ylenpalttisten aterioiden vaikutuksia lieventääkseen. Pääaterian jälkeen uhrattiin kotijumalille (laareille) yleensä viiniä, lihaa ja sahramikakkua.

Koulutus

Varhaisina aikoina isät opettivat poikiaan kotona. Pojat oppivat lukemaan aakkospalikoiden avulla ja isä opetti heitä taistelemaan puumiekan avulla. Äidit puolestaan opettivat tyttärille tarvittavia taitoja, kuten kehräämistä, kutomista ja ompelua sekä kodinsiivousta ja ruuanlaittoa. Myöhempinä aikoina tyttäret oppivat huolehtimaan monimutkaisen talouden hoidosta. Vanhempien tehtävä oli kasvattaa lapsista hyviä kansalaisia.

Muodollista koulutusta alettiin järjestää noin vuoden 200 eaa tienoilla. Roomalaiset lapset aloittivat koulunkäynnin kuusivuotiaina. Koulupäivä alkoi jo ennen auringon nousua ja jatkui pitkälle iltapäivään. Kouluvuosi alkoi maaliskuun 24. päivä, oppineisuuden jumalattaren Minervan kunniaksi.

Koulu aloitettiin alkeiskoulusta (primario), jota lapset kävivät 7–12-vuotiaana. Yleensä orjat saattoivat lapset kouluun. Oppilaat harjoittelivat kirjaimia vahatauluun (tabula). Kun he osasivat kirjoittaa kohtuullisesti he saivat harjoitella sulkakynää käyttäen musteella papyrukselle. Oppilaita saatettiin kurittaa, jos he olivat tottelemattomia tai eivät kunnioittaneet opettajaa. Myös osaamattomuudesta rangaistiin.

Keskikoulussa (secundario) pojat opiskelivat 12–15-vuotiaina kieliä ja kirjallisuutta joko kotona sivistyneen orjan tai koulussa grammaticuksen johdolla. Tarkoitus oli oppia ymmärtämään kieliopin ja kirjallisuuden hienouksia ja keskustelemaan niistä. Tärkein oppikirja oli keisarikaudella Virgilin Aeneis-teos. Tyttöjä opetti kotona sama kotiopettaja kuin poikiakin. Koulutus maksoi paljon rahaa, eivätkä kaikki vanhemmat lähettäneet lapsiaan kouluun.

Yläkoulussa (tertiario) pojat opiskelivat puhetaitoja eli retoriikkaa julkisilla luennoilla. Oli kaksi harjoitusta, jolla keskustelutaitoja kehitettiin. Suasoriae oli jonkun vanhan ongelman tai filosofisen kysymyksen pohdiskelua, esimerkiksi "spartalaisten piti päättää Thermopylaissa paetako vai vastustaako persialaisia" taikka "asuako kaupungissa vai maalla". Toinen harjoitus oli controversiae eli väittely, jossa piti puolustaa tiettyä kantaa retoorisin eli puhetaidollisin keinoin. Tämä oli harjoitusta oikeudenkäyntejä varten.

Urheilu ja liikunta

Rooman lähellä sijainneesta sotilaiden harjoittelukentästä, Campuksesta, tuli suosittu liikuntapaikka. Samanlaisia rakennettiin muuallekin. Ruumiillinen harjoittelu oli monesti sotilaallista. Campuskin oli alunperin tarkoitettu sotataitojen harjoittelua varten. Myös metsästys oli suosittu vapaa-ajan viettotapa. Perinteisesti roomalaiset eivät oikein hyväksyneet kreikkalaisia liikunta ja voimistelu harjoituksia, vaikka keisari Nero yrittikin niihin kannustaa.

Roomassa osa naisista opiskeli voimistelijoiksi ja tanssijoiksi. Kevyesti puettuina he esittivät eräänlaista rytmistä voimistelua. Muuten naiset yleensä harjoittivat kuntoaan joko kävelemällä, uimalla tai pallopeleillä. Myös ääneen lukua pidettiin harjoituksena, sillä sen katsottiin kehittävän hengitystä.

Sanasto

Aeneis - on Vergiliuksen runoteos ensimmäiseltä vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua. Se kertoo Troijan sodasta ja Aeneias nimisen troijalaisen sankarin matkasta Italiaan.

Alttari - on pöytä tai koroke, jota käytetään uskonnollisissa menoissa. Alttarilla on yleensä uskonnollisen arvostuksen kohde, joko jumalan kuva tai pyhiä kirjoituksia. Monien uskontojen piirissä alttarille tuodaan lahjoja palvottaville jumalille tai muille palvonnan kohteille.

Auxillares - olivat Rooman armeijan tukijoukkoja. Heille maksettiin puolet siitä, mitä varsinaisille legioonalaisille maksettiin. Legioonalaisten piti olla Rooman kansalaisia. Toisaalta pitkä auxillares joukoissa palvelu toi kansalaisoikeudet. Monet opettelivat armeijassa olo aikanaan myös siviiliammatin. Useimmiten apujoukkolaiset olivat jousimiehiä, keihäsmiehiä tai ratsuväkeä, mutta heitä oli myös muissa aselajeissa.

Forum - oli tori tai aukio, jossa roomalaiset hoitivat julkisia toimiaan - kävivät kauppaa, hoitivat oikeudenkäynnit ja pitivät poliittisia kokouksia.

Kotialttari - on kodin seinällä tai nurkassa olevat palvontapaikka, joita on eri uskonnoissa. Roomalaisella kotialttarilla palvottiin yleensä laareja eli kodinhenkiä. He olivat talon henkilökohtaisia jumalia. Kodin laarit kuvattiin usein tanssahtelevana nuorena parina.

Mosaiikki - on pienistä kivistä, lasin- tai keramiikan paloista taikka muista materiaaleista koottu kuva.

Napolinlahti - sijaitsee Italian luoteisrannikolla. Alueen suurin kaupunki Napoli on peräisin jo Roomalaisaikaa edeltävältä kreikkalaiselta kaudelta. Alue on tuliperäistä ja sitä hallitsee suuri Vesuvius-tulivuori, joka purkautuu melko säännöllisin väliajoin ja on toisinaan tehnyt pahojakin tuhoja. Suuren lahden tuntumassa sijaitsee useita lomasaaria. Myös lahden eteläreuna on pitkään ollut suosittua loma-aluetta.

Orja - jonkun toisen henkilön omistuksessa oleva ihminen, jolla on hyvin vähän oikeuksia verrattuna vapaiden ihmisten oikeuksiin. Nykyään orjuus on kansainvälisillä sopimuksilla kielletty, eli se on laitonta ympäri maailmaa. Orjien asema ei kuitenkaan välttämättä ollut sen huonompi kuin muidenkaan palvelijoiden. He olivat arvokas osa omaisuutta. Monesti he olivat osa perhettä ja läheiseksi käyneitä orjia saatettiin vapauttaa.

Sabiinit - olivat sabelin kieltä puhunut itaalinen heimo, joka asusti aikanaan Roomaa ympäröivien Lazion, Umbrian ja Abruzzon nykyisten maakuntien alueella sijainneessa Samniumissa. Ennen Rooman perustamista he olivat asuneet Latiumin maakunnassa, jossa Rooma sijaitsi. Sabiinisuvuilla oli vaikutusvaltaa myöhemmin roomalaisessa yhteiskunnassa.

Sahrami - sahramin eli krookuksen kukista kerättyjä heteitä, joita käytetään ruoan värjäämiseen ja maustamiseen. Maailman kallein mauste (tänä päivänä).

Speltti - vehnän vanha muoto.

Yhteiskuntaluokka - ihmisyhteisössä määritelty tai itsestään syntynyt luokiteltu, joka määrittyy joko syntyperän tai tehdyn työn tai molempien perusteella. Yleensä se kertoo, mikä asema ihmisellä on yhteiskunnassa. Aiemmin usein virallinen tai puolivirallinen, nykyään enemmänkin epävirallinen.