Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Rooman valtakunta/Perintö

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
 Ajajankso: 500 jälkeen ajanlaskun alun -

Rooman valtakunnan perinnöllä tarkoitetaan niitä kulttuurisia arvoja ja teknillisiä edistyaskelia, jotka ovat jääneet perinnöksi jälkipolville.

Kielet ja kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinalaiset aakkoset ovat meille tuttuja.

Latinan kielen vaikutus näkyy paitsi eurooppalaisissa, myös muissakin kielissä. Usein latinan vaikutusta ei edes tunnisteta. Esimerkiksi monien yritysten nimet ovat latinaa tai keinolatinaa, kuten Merita ("ansiokas") ja Volvo ("minä pyörin"). Latinan lentävät lauseet ovat siirtyneet sanontoina moniin kieliin. Latinasta on peräisin runsas joukko kansainvälisiksi tulleita sanoja, varsinkin tieteellisiä termejä ja niin sanottuja sivistyssanoja, kuten persoona, elementti ja maisteri. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet sekä lääketieteen termistö ovat latinaa. Monet musiikin, tieteen, tekniikan ja muidenkin alojen erityissanat tulevat latinasta.

Lisäksi latinasta peräisin oleva sanasto on vuosituhansien ajan hivuttautunut myös suomen kieleen. Esimerkiksi sana koulu on ollut alunperin latinan scola ja tiili latinan teguta. Latinasta tullutta kirkollista sanastoa on ymmärrättävästi paljon kuten alttari, kanttori, luostari, munkki, nunna, paasto, paavi, piispa, temppeli ja uhri. Useimmat tavallisista sanoista, jotka ovat latinalaista alkuperää ovat kulkeutuneet meille muiden kielten kautta, kuten venäjän kautta saapunut pirtu, alkujaan latinan spiritus eli henki. Latina on suoraan ja muiden kielten kautta vaikuttanut myös suomen kielioppiin.

Latinalaiset aakkoset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinalaiset aakkoset, jotka ovat käytännössä roomalaiset aakkoset hieman sovellettuina, ovat laajimmin käytössä oleva kirjoitusjärjestelmä maailmassa. Sitä käytetään koko Länsi-Euroopassa ja osassa Itä-Eurooppaa sekä muilla länsieurooppalaisia kieliä puhuvilla alueilla. Lisäksi se on saattanut myös syrjäyttää aiemmin käytössä olevan kirjoitusjärjestelmän, kuten on käynyt esimerkiksi Turkissa. Lisäksi monin paikoin kirjaimia käytetään oman kirjoitusjärjestelmän rinnalla, esimerkiksi mainoksissa ja elokuvajulisteissa.

Alkuperäiset latinalaiset aakkoset poikkesivat hiemna nykyisistä, sillä kirjain K oli käytössä vain harvoissa sanoissa ja kirjain I tarkoitti sekä vokaalia (eli iitä) että konsonanttia (eli jiitä). V tarkoitti myös sekä konsonanttia (eli veetä) että vokaalia (eli uuta). G otettiin käyttöön 200-luvulla eaa. Y ja Z lainattiin kreikasta 100-luvulla. Kirjaimet J, U ja W lisättiin keskiajalla. Roomalaisilla ei ollut pieniä kirjaimia, jotka muodostuivat keskiajalla käsialakirjoituksesta eli kursiivista. Tarvittaessa kirjainmerkkejä on myöhemminkin muunneltu puuttuvien äänteiden huomioimiseksi. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi pohjoismaiset Å, Ä ja Ö.

Romaaniset kielet maailmassa

Romaaniset kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Rooman hajoamisen jälkeen alkoivat valtakunnan entisellä alueella puhutut latinan murteet kehittyä eri suuntiin, kehittyen vähitellen omiksi kieliksiin. Maantiellisten erojen lisäksi kieliin vaikuttivat alueella aiemmin puhutut kielet, vieraskielisten (esimerkiksi germaanisten tai slaavilaisten) kansojen valloitukset sekä rauhanomaiset yhteydet muihin kansoihin. Romaanisten kielten kantakieli tunnetaan hyvin ja kielten kehitystä on voitu seurata tarkkaan. Tämänpä vuoksi ne ovat kielitieteelle arvokkaita.

400-luvulle asti puhuttiin vulgaari- eli kansanlatinan eri muotoja. 500-600-luvuilla nämä alkoivat eriytyä omiin suuntiinsa ja hävisivät Brittein saarilta ja suuresta osaa Balkania. Vuoden 800 paikkeille frankkien kantakieli, nykyisen ranskan esi-isä oli eriytynyt kansanlatinasta. Vuoden 900 tienoilla iberoromaaninen kantakieli irtaantui kansanlatinasta ja vuosina 1000-1300 se hajosi eri paikalliskieliksi, kuten espanjaksi, portugaliksi ja katalaaniksi. 1300-luvulla luotiin italian kirjakieli. Eri kielimuodot vakiintuivat romaanisiksi kieliksi ja latina jäi lopullisesti kirkon ja oppineiden kieleksi. On olemassa myös paljon pieniä latinalaisia kieliä, kuten sisilia, retoromaani ja pikkuruinen 5000 puhujan mirandeesi. Osa kielistä, kuten nyky-Kroatian aluella puhuttu dalmatia on jo kadonnut.

Hallintojärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aateliston linnat olivat turvapaikkojen levottomina aikoina.

Keskiajalla Keskisessä Europassa vallitsi feodalistinen yhteiskuntajärjestelmä, jonka juuret olivat Rooman keisariajalla. Järjestelmä alkoi kehittymään Dioklekianuksen hallintokauden (284-305) jälkeen. Heikentyneet Rooman keisarit jakoivat maita aatelisille uskollisuuden vastineeksi. Syntyi uusia sotilaallisia virkoja, joita ei ollut ollut aiemmin.

Tällainen sotilasvirka oli dux eli johtaja, josta kehittyi myöhemmin duke eli herttua. Nimitystä kantoivat myös ne brittijohtajat, jotka johtivat 400-luvulla vastarintaa saksivalloittajia vastaan. Comes rei militaris oli dux-johtajien yläpuolellaan ollut sotilaallinen johtaja. Comes tarkoitti myös komitean johtajaa ja myöhemmin se tuli tarkoittamaan kreiviä, comtea. Monet aatelistittelit olivat siis latinalaisista sotilas- ja hallintoviroista johdettuja. Aatelistolla oli siis osin sotilaallinen tausta.

Rooman keisarikunnan hajottua sotilaallinen voima keskittyi keisarivallan ajalta peräisin olleiden suurmaanomistajien käsiin, jotka vaihtoivat maata suojelukseensa. Suojelus oli arvokasta näinä levottomina aikoina, jolloin sotaisat barbaarijoukot liikkuivat ja kauppa oli vähentynyt. Myös Rooman vallan seuraajiksi asettuneet kuninkaat jakoivat maitaan uskollisille ritareilleen, jotta nämä puolestaan antaisivat sotureita hänen armeijaansa. Järjestelmä katosi vasta keskushallinnon vahvistuttua uudelleen keskiajan lopulla ja tuliaseiden vähennettyä ritarien merkitystä.

Villa Rustica, roomalainen kartano

Toisaalta kartanotalouden juuret olivat roomalaisissa maaseutukartanoissa, villoissa tai suurtiloista latifundiumeista, joista monet olivat toimineet miltei teollisesti roomalaiskaudella, ja jotka käytännössä jatkoivat länsieurooppalaisen talouden perustana erityisesti Bysantin sodista seuranneen kaupan tyrehtymisen jälkeen. Näiden tilojen työvoima oli koostunut osin orjista ja osin vapaista vuokraviljelijöistä ja työläistä. Kartanonherralla oli taloudellinen ja laillinen valta. Feodalistinen järjestelmässä lääninherra peri roomalaiselle ylimystölle kuuluneen oikeuden toimia kansan tuomarina.

Taustalla oli myöhäisen roomalaisen hallinnon yritys ratkaista matalasta syntyvyydestä seurannut työvoimapulan ongelma pakottamalla pojat seuraamaan isiensä uraa. Aiemmin vapaatkaan maatyöläiset ja vuokraviljelijät eivät päässeet siirtymään pois palstoiltaan ja heistä tuli maahan tiukasti sidottuja torppareita, joita on meillä perinteisesti kutsuttu myös maaorjiksi. Germaanisten kuninkaiden otettua vallan, valta näissä kartanoissa vain siirtyi gootti- ja germaaniylimyksille.

Vanhin tunnettu läntinen väestönlaskenta eli census oli roomalaisten virkamiesten censorien järjestämä ja sen tarkoitus oli verotuksen järjestäminen. Huolimatta muutamaista keskeytyksistä se toimitettiin keisari Augustuksen ajoista lähtien noin viiden vuoden välein. Perinne katkesi paljolti keskiajalla. Keskiajan Europpan tunnetuin väestön kirjallepano oli "Domesday book", jonka Vilhelm Valloittaja pani toimeen 1000-luvulla myöskin verotuksen järjestämiseksi sekä puolustuksen suunnittelua varten. Pohjoismaissa maakirjat otettiin käyttöön 1500-luvulla.

Sisterssiläisluostareiden välillä kulki posti

Keisari Augustuksen liikkeellepanema roomalainen posti, cursus publicus, ei suinkaan ollut ensimmäinen postilaitos maailmassa, mutta se lienee kuitenkin ollut ensimmäinen julkinen postilaitos, joka kuljetti myös yksityishenkilöiden eikä vain viranomaisten kirjeitä. Kirjeiden lisäksi se saattoi kuljetta myös henkilöitä vähäisine matkatavaroineen. Vaikutteita postilaitokseen oli ilmeisesti otettu Persiasta. Alunperin kuljetettiin vain viranomaiskirjeitä. Järjestelmä rakennettiin linnoitusten ja postiasemien varaan. Postimiehinä toimivat sotilaat ja myöhemmin myös ammattikuriirit, jotka kuljettivat myös yläluokan (senaattori ja ritariluokan) yksityispostia palkkiota vastaan. Kuljetus- ja viestijärjestelmän käyttämiseen tarvittiin keisarin myöntämä lupakirja, diploma. Myös väärennettyjä ja varastettuja lupakirjoja käytettiin. Lupakirjat oli syytä pitää ajan tasalla, mikäli postilaitosta halusi käyttää.

Postilaitos ei täysin tuhoutunut Länsi-Rooman hajottua, vaan säilyi ainakin 800-luvulle saakka, jolloin se muuttui sirpaleiseksi ja hajosi. Hallinnollista postilaitosta (missus dominici) käytti keskiajalla esimerkiksi Kaarle Suuri seuraajineen. Monilla uskonnollisillaliikkeillä ja luostarijärjestelmillä oli keskiajallakin oma sisäinen postilaitoksensa. Tällainen oli esimerkiksi siterssiläisluostareilla ja temppeliherrain ritarikunnalla. Yliopistoillakin saattoi olla yksityisiä viestilaitoksia. Jonkinlainen postijärjestelmä oli myös Bysantissa. Postilaitoksen uusi nousu alkoi myöhäis-keskiajan ja renesanssin Italiasta 1200-luvulta lähtien.

Vespianuksen laintaulu

Roomalainen oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalainen oikeusjärjestelmä vaikutti paljon koko eurooppalaiseen lainsäädäntöön. Varhainen oikeusjärjestelmä koostui kirjalliseen muotoon kirjoitetusta kansalaisten oikeuskäsityksestä. Justita oli roomalainen oikeuden jumalatar. Lainsäädäntö mukautuu ajan myötä muutoksiin virkamiesten antamien säädösten avulla. Lainoppineiden erityiskysymyksissä tekemien pohdintojen kautta roomalainen oikeus kehittyi edelleen. Lakijärjestelmä koottiin yhteen kirjalliseen muotoon Itä-Rooman keisarin Justiniuksen käskystä, 527–565 julkaistussa Corpus iuris civilis-teoksessa.

Roomalainen oikeus oli aluksi yksityisoikeutta, eli oikeutta, jossa yksityishenkilöt hakivat korvausta kokemaansa vääryyteen. Sopimuksia tulkittiin kirjaimellisesti. Vähitellen myös rikosoikeus eli valtion rikoksista vaatimat rangaistuksen kehittyivät. Roomalaisen oikeuden piirissä kehittyi esimerkiksi testamentti, eli kuolleen elinaikanaan antama määräys omaisuutensa jakamisesta. Roomassa oikeusajateluun tuli mukaan myös adoption eli lapseksi ottamisen mahdollisuus. Roomalaisen oikeuslaitoksen piirissä pohdittiin esimerkiksi teon tahallisuuden vaikutusta rangaistukseen. Oikeuksia oli myös niillä, jotka eivät olleet saaneet Rooman kansalaisuutta.

Corpus Iuris Civilis

Roomalainen oikeus jäi voimaan myös niissä germaanivaltioissa, jotka syntyivät sen raunioille esimerkiksi Ranskaan ja Italiaan. Lain pohdiskelu kuitenkin pysähtyi Länsi-Euroopassa, kunnes 1100-luvulla sitä alettiin jälleen selittämään. Roomalaisella oikeudella on ollut paljon vaikutusta useimpien sivistysmaiden ja erityisesti saksankielisten maiden lainsäädäntöön. 1400-luvun Saksassa alkoivat oikeusoppineet yhä enemmän soveltaa roomalaista oikeutta, mistä oli seurauksena, että roomalainen oikeus omaksuttiin Saksassa 1500-1600-luvuilla. Vielä 1900 voimaantullut roomalaisen oikeuden lakkauttanut laki, nojasi vahvasti sen periaatteisiin.

Eräät länsimaiseen lainsäädäntöön omaksutut roomalaisen oikeuden periaatteet elävät lentävinä lauseina:

AUDIATUR ET ALTERA PARS = kuunneltakoon myös toista osapuolta.

IUS EST ARS BONI ET AEQUI = oikeus on hyvän ja kohtuullisen taito.

FAVOR DEFENSIONIS = suosi puolustusta

RATIO LEGIS = (etsi) lain tarkoitus.

Kaarle Suuren valtakunta

Keisarius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman valtakunnassa syntynyt keisarius, on monarkian eli perinnöllisen hallitsijavallan, korkein arvonimi, joka antaa olettaa, että hallitsija on tavalla tai toisella tavallisten kuninkaiden ja ruhtinaiden yläpuolella. Arvonimen eurooppalaiset kantajat ovat pitäneet itseään Rooman valtakunnan todellisina tai vertauskuvallisina perillisinä. Keskiajalla keisariuden edellytyksenä oli läntisen kristikunnan hallitseminen. Bysantin keisariutta voidaan pitää osana roomalaista keisariutta, eikä niinkään sen seuraajana.

Länsieurooppalaisista keisareista ensimmäinen oli frankkien kuningas Kaarle Suuri, joka kruunattiin 800, kun keisarivalta Itä-Roomassa ensi kertaa annettiin naiselle. Lombardiaa pidettiin pohjoisitalialaisen keisariuden avaimena ja sen vallanneet ja keisarius kulki eri linjoja pitkin frankkien karolinkisuvussa, johon Kaarle Suurikin oli kuulunut. Karolinkien vaikutuksen vähetessä keisarius siirtyi keskiranskalaisten ja pohjoisitalialaisten hallitisijoiden käsiin. 900-luvulla se jäi väliaikaisesti pois käytöstä.

Napoleon keisarina

Otto I Suuri valloitti Pohjois-Italian ja elvytti keisariuden tultuaan kruunatuksi Roomassa 962. Hänen seuraajanaan itäfrankkilaiset ja saksalaiset keisarit pitivät itseään ainoina oikeutettuina Rooman vallan perillisinä 1806 asti. Keskiajalla keisarius edellytti kuitenkin kallista ja raskasta matkaa Roomaan, minkä vuoksi monet kuninkaat eivät koskaan tulleet kruunatuiksi keisareiksi. Erityisesti 1200-1400-luvuilla oli pitkiä keisarittomia aikoja. Kolmikymmen vuotisen sodan aikana koko keisarius menetti käytännössä merkityksensä paikallisten ruhtinaiden itsenäistyessä sen varjon alta. Saksan keisarit olivat Itävallan virallisia valtiaita, mutta Itävallan ulkopuolella heillä ei käytännössä ollut valtaa.

Vuodesta 1483 saksalais-roomalainen keisarius kulki Habsburgien suvussa. Suvun miespuoliset jälkeläiset hupenivat vuonna 1740, jolloin edellisen keisarin tytär Maria Teresia sai haltuunsa suvun maat, muttei keisariutta, joka siirtyi Wittelsbach-sukuiselle Baijerin kuninkaalle. Vasta tämän kuoltua Maria Teresian onnistui valituttaa miehensä keisariksi ja nosti tämän myös perintömaittensa kanssahallitsijaksi. Itävallan keisarit luopuivat tästä keisariudestaan 1800-luvun alussa.

Napoleon ihaili antiikin Roomaa ja kruunautti itsensä keisariksi 1804. Pitääkseen kiinni keisariudestaan Itävallan hallitsija Frans II muodosti hallitsemistaan maista virallisen keisarikunnan ja nimitti itsensä Itävallan keisariksi samana vuonna. Napoleon III, Napoleonin veljenpoika, joka oli ensin valittu Ranskan presidentiksi, julistautui keisariksi 1852. 1870 hänet vangittiin ja keisarius lakkautettiin. Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin puolestaan Saksan keisariksi Versaillesin peilisalissa 1871. Saksa oli keisarikunta ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti.

Keisarius jatkui Bysantin valtakunnan perintönä myös idässä, jossa Bulgaria, Serbian ja Venäjän tsaarit vuoroin nimittivät itsensä Rooman keisariuden perillisiksi.

Keksinnöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskeskiajan sekavissa olosuhteissa suuri osa kerääntyneestä teknisestä tietämyksestä unohtui. Roomalaisten luoma tekniikka, kuten veden kuljettamiseen tarkoitetut akveduktit ja teitä vesien yli johtaneet sillat, rappeutuivat. Jotkut tekniikat eivät kehittyneet keskiajalla lähes lainkaan ja toiset myös selkeästi taantuivat. Silti ei pidä unohtaa, että vaikka joillakin alueilla taannuttiin varsinkin varhaiskeskiajalla, keskiaikakin oli uusien keksintöjen ja edistyksen aikaa.

Roomalaiset matkavaunut

Roomalaiset vaunut ja vankkurit kelpasivat eurooppalaisille seuraavat tuhat vuotta. Roomalainen teknologia ei oikeastaan lainkaan uudistunut keskiajalla ja vasta 1700-luvulla tehtiin uudistuksia. Lisäksi näyttää siltä, että teknologia otti takapakkia varhaiskeskiajalla. Härkien vetämät raskat vankkuurit valmistettiin tammesta, koska se kesti raskaampia kuormia kuin hevosvaunuissa käytetty kevyempi haapa. Roomalaisia vaunuja oli kaksi- ja nelipyöräisiä. Erilaisia vaunuja käytettiin eri tarkoituksiin. Pyörien rakentaminen oli kehittynyttä. Ne koostuivat 8 tai 12 puolasta ja olivat sidottu metalli vanteella. Pyöränkehät osattiin valmistaa yhdestä puukappaleesta. Saksalaiset nelipyöräiset maalaiskärryt vuodelta 1900 olivat hyvin samanlaiset kuin vastaavat roomalaiset vaunut.

Metalliset lukot olivat kotoisin antiikin Roomasta, vaikka puisia lukkoja olikin valmistettu jo muinaisessa Egyptissä. Mekanismeja oli monenlaisia. Yksinkertaisin ja yleisin oli vain sisäpuolelta lukittava salpa. Keskiajalle tultaessa avaimet merkitsivät valtaa ja vaurautta. Lukot olivat taidokkaasti, mutta niiden mekanismit olivat yleensä yksinkertaisia. Lukot parantuivat vasta 1700-luvun keksintöjen myötä.

Tohtori Japyx parantaa Aenaiksen

Roomalaiset valmistivat kynttilöitä talista eli naudan tai lampaan rasvasta ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalta. Vanhin tunnettu jälkipolville säilynyt kynttilä on löydetty Avigonista. Sulatetusta talista muotoiltiin kynttilä sydämen ympärille. Käyttämätön tali sulatettiin uudelleen. Vasta keskiajalla kynttilöitä opittiin valmistamaan mehiläisvahasta, joka kuitenkin oli niin arvokasta, että se oli varattu kirkkoon ja muutamille harvoille ylimystön edustajille. Tavallinen kansa sai tyytyä muihin valaisumenetelmiin ja muutamat parempituloiset saattoivat käyttää savuttavia ja tippuvia talikynttilöitä. Esimerkiksi Suomessa talikynttilöitäkin käytettiin pitkään vain jouluna. Muutoin käytössä olivat päreet.

Lääketieteen jumala Asklepios käärmeineen

Lääketieteen perusteet roomalaiset olivat oppineet kreikkalaisilta, mutta onnettomuusuhrien parantaminen ja leikkaukset kehittyivät hurjasti, kun hyvin palkatut lääkärit pyrkivät paikkailemaan arvokkaita gladiaattoreita ja kilpa-ajajia näiden areenalla saamista vammoistaan. Lääketiede oli tärkeä myös armeijalle, jolle oli tärkeä pitää huolta koulutetuista ammattisotilaistaan. Sairaaloita (valetudinarium, myöhemmin hospitium) olikin lähinnä vain sotilasleireissä. Vasta myöhäisessä antiikissa, kristinuskon vakiinnuttua niitä alettiin perustaa yleisemminkin. Monet roomalaisten kirurgien käyttämistä työvälineistä ovat kuuluneet kirugin työpöydälle pitkälle 1900-luvulle asti ja vasta uudenaikainen tähystyksessä tehty tietotekniikkaan ja kameroihin peustuva pienoiskirurgia on hylännyt ne. Roomalaiset omaksuivat ongelmallisissa synnytyksissä ainakin lapsen hengen pelastamiseen pyrkineen keisarinleikkauksen egyptiläisiltä ja välittivät sen myöhempään eurooppalaiseen lääketieteeseen.

Roomalaiset suosivat julkista terveydenhuoltoa, toisin kuin kreikkalaiset, joille terveys oli ollut yksityinen asia. Keskipisteenä oli sairauden ehkäisy enemmän kuin sen hoitaminen. Terveyttä pyrittiin parantamaan hyvällä hygieenialla, jonka takasi kehittynyt viemäröinti, kylpylät ja julkiset käymälät. Terveyttä parannettiin myös kuivattamalla Roomaa ympäröiviä soita, josta saapui huonoa ilmaa eli malariaa. Sitä, että malaria oli hyttysten levittämä loissairaus, ei tuolloin tiedetty. Keskiajalla myös viemäröinnin merkityksen ymmärtäminen unohtui monin paikoin, mistä johtuen monet keskiajan kaupungit olivat paljon edeltäjiään epäterveellisempiä paikkoja. Roomalaisilla oli Tiberin saarella kreikkalaisen lääketieteen jumalan temppeli, johon sairaat tulivat rukoilemaan ja jossa lääkärit yrittivät helpottaa heidän oloaan, minkä kykenivät. Keskiajalla samalle paikalle perustettiin ensin katollinen luostari ja myöhemmin sairaala.

Luvut ja kalenteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaiset numerot olivat keskiajalla ahkerassa käytössä

Roomalaiset numerot olivat käytössä pitkälle keskiajalle, jolloin vindoin omaksuttin alunperin intialaista alkuperää olevat arabialaiset numerot ja nollan käyttö. Keskiajalla roomalaisia numeroita käytettiin tärkeissä asiakirjoissa vielä 1300-luvulla. Edelleen roomalaisia numeroita käytetään usein järjestyslukujen merkitsemiseen. Alunperin roomalaiset muokkasivat numeronsa etruskien vastaavista. Luvut perustuivat kirjainten I, V, X, L, C, D ja M käyttöön. Roomalainen murtolukujärjestelmä perustui kymmenen sijasta kahteentoista, joka oli kätevämmin jaettavissa.

Roomalaisten numeroiden käyttö kehittyi keskiajalla. Numeroissa ei varsinaisesti ollut nollaa, mutta 700-luvulla käytettiin ainakin kerran sanan nullus (ei mitään) alkukirjainta N merkitsemään nollaa. Keskiajalla kirjurit käyttivät numeroiden päällä viivaa merkitsemään tuhatkertaista ja numeron molemminpuolisia pystyviivoja merkitsemään satakertaista. Alleviivauksella saatiin aikaan miljoonakertaisia lukuja.

Ikivanha roomalainen kalenteri

Roomalaisilta periytyi myös keskiaikainen eurooppalainen kalenteri, jonka kehittyneempi versio nykykalenterimme on. Kyseessä oli Julius Ceasarin aikanaan asettama ja keisari Augustuksen parantelema juliaanin kalenteri, joka oli aurinkokalenteri. Juliaaninen kalenterissa huomioidaan aurinkovuoden hankala pituus käyttämällä karkauspäiviä joka neljäs vuosi. Se on kuin paranneltu versio varhaisemmasta egyptiläisestä kalenterista, jossa vuosi oli 365 päivää pitkä. Kuukausien nimet ja pituudet ovat samat kuin gregoriaanisessa, mutta kuitenkin se alkaa nykyään 13 päivää gregoriaanista myöhemmin. Vuonna 2100 ero nousee 14 päivään. Osa ortodoksikirkoista seuraa edelleen juliaanista kalenteria.

Juliaaniselle kalenterille perustuu myös nykyään käytössä oleva ja 1500-luvulla kehitetty gregoriaaninen kalenteri, jota on paranneltu siten, että karkausvuosia eivät ole ne sadalla jaolliset vuodet, jotka eivät ole jaollisia 400:lla. 400 vuodessa on siis 97 karkauspäivää, kun niitä juliaanisessa kalenterissa on 100. Juliaanisen kalenterin vuoden keskipituus on 365,25 päivää ja gregoriaanisen 365,2425, kun todellinen vuoden pituus on 365,2422. Todellinen vuosi onkin hieman gregoriaanistakin vuotta lyhyempi. Tuhannessa vuodessa virhettä kertyy kuitenkin vain 0,3 päivää. Sekä gregoriaanisessa että juliaanisessa kalenterissa kuukausien pituudet ovat samat. Kun juliaanista kalenterista siirryttiin gregoriaaniseen korjattiin päiviä 10 päivän verran, vaikka kalenteri oli jäänyt 14 päivää jälkeen. Tavallaan olemme siis edellen neljä päivää jäljessä alkuperäistä kalenteria. Ruotsi-Suomessa uuteen kalenteriin siirryttiin 1700-luvulla.

Mensis Februaris - Helmikuu

Kuukausien latinankieliset nimet ovat Ianuarius, Februarius, Martius, Aprilis, Maius, Iunuis, Iulius, Augustus, September, October, November ja December. Alunperin kuukausia oli kymmenen, mihin viittaavat kuukausien September (7.), October (8.), November (9.) ja December (10.) nimet. Näitä nimiä käytetään suuressa osaa eurooppalaisia kieliä ja ne ovat yhteydessä juliaaniseen kalenteriin. Suomessa on poikkeuksellisesti täysin omankieliset nimitykset.

Myös viikonpäivien nimet ovat monissa eurooppalaisissa kielissä ainakin osin roomalaista alkuperää. Sekä roomalaisen että juutalaisen kalenterin mukaan viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy lauantaihin. Euroopassa viikko yleensä aloitetaan maanantaista, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa suositaan edelleen vanhaa järjestelmää. Sunnuntai oli auringon (sol - en: sun - sunday) päivä, maanantai kuun (luna - it: lunedi), tiistai sodanjumala Marsin (it: martedi), keskiviikko viestinviejä Merkuriuksen (it: merkoledi), torstai yli- ja säänjumala Jupiteri (it: giovedi), perjantai rakkauenjumala Venuksen (it: venerdi) ja lauantai sadonkorjuun jumalan saturnuksen (en: saturday) päivä. Euroopassa on käytössä myös germaaniset versiot vastaavista roomalaisista nimistä, jotka puolestaan ovat lainautuneet suomeenkin.

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasleiri

Monien varhaiskeskiajan eurooppalaisten kaupunkien pohjakaava muistutti roomalaista pysyvää sotilasleiriä eli castra hibernaa, ehkä siksi, että monet niistä olivat alunperin olleet sellaisia. Kaikki leirit eivät olleet samanlaisia, mutta niissä oli kaikissa ilmansuuntien mukaan suunnattuja teitä, torneilla suojattuja portteja ja keskusaukio. Pääkadut kulkivat kaupungin keskellä idästä länteen ja pohjoisesta etelään. Kaavassa teiden väliin jäävät tontit olivat neliömäisiä ja puhutaankin monesti neliökaavasta. Tämä järjestys kopioitiin toisinaan myös sinne, missä ei leiriä alunperin ollut ollutkaan. Sen sotilaallinen järjestys vaikutti myös myöhempään eurooppalaiseen asemakaavaan.

Roomalaisella rakennustaidolla oli muutakin vaikutusta eurooppalaisiin kaupunkeihin. Tärkeitä keksintöjä olivat nopeasti kuivuva rakennusbetoni ja sementti, jotka pitivät myös vettä. Roomalaiset sekoittivat joukkoon vulgaanista tuhkaa, joka teki rakennusmateriaalista erittäin vahvaa ja selittää, miksi niin monet roomalaiset rakennukset ovat selvinneet näihin päiviin saakka. Betonia myös vahvistettiin ajoittain metallitangoilla. Näiden rakennusmateriaalien käyttö hiipui ja oli keskiajalla vain harvojen tiedossa.

Roomalainen kirkko 300-luvulta

Roomalaisen rakentamisen keskiössä olivat kaari, holvi ja kupoli, joita kaikkia oli käytetty rakentamisessa aiemmin vain vähän, varsinkin Euroopassa. Roomalaiset kehittivät niihin liittyvää rakentamista ja hyödynsivät niiden rakennuksia keventävää vaikutusta sekä niiden mahdollistamia suuria halleja. Aiemmin rakentaminen oli perustunut enemmän jo egyptiläisten käyttämiin pylväisiin ja pilareihin, jota roomalaiset käyttivät vähemmän. Keskiajalla suositut romaaninen (noin 900-1250) ja goottilainen (1150–1525) rakennustyyli eivät olisi olleet mahdollisia ilman roomalaisten kehittämää tekniikkaa. Romaaninen tyyli suosi pyöreitä ja goottilainen suippuja holvikaaria. Romaaninen tyyli pyrkikin jäljittelemään roomalaisaikaista ja alkukristillistä tyyliä. Goottilainen oli omaperäisempi, mutta perustui kuitenkin aiemmalle perinteelle kaarineen ja pilareineen. Sille tyypillinen ilmavuus oli tuttua jo varhaisemmasta bysanttilaisesta arkkitehtuurista.

Alcantran silta

Roomalaiset olivat antiikin parhaimpia sillanrakentajia. Heidän aikanaan rakentamansa sillat ja akveduktit ovat osin kestäneet meidän päiviimme saakka, siinä missä muiden kulttuurien vastaavat rakennelmat ovat tuhoutuneet. Roomalaisia siltoja on edelleen paljon käytössä erityisesti Italiassa, mutta myös muuallakin Euroopassa. Espanjassa sijaitseva Alcantran kiviholvisilta on eräs edelleen käytössä olevista roomalaisten rakentamista silloista. Silta on valmistunut noin 104-106. Suurimmat vauriot se koki sodissa. Siltaa on sodissa tuhotuin osin korjattu myöhemmin. Kaikki roomalaiset sillat eivät johtaneet vesistöjen yli, vaan roomalaiset rakensivat myös maasiltoja, viaducteja, jotka johtivat maastoesteiden esimeksi syvien rotkojen tai leveiden suoalueiden poikki.

Holvisilta oli roomalaisten suosima siltamuoto. Roomalaiset siltaholvit olivat yleensä puoliympyrän muotoisia, tosin toisinaan he käyttivät myös loivempia kaaria. Loivemmat kaaret mahdollistivat suurempien tulvien kulkemisen siltojen alitse. Sillat olivat yleensä rakennettu holvikivistä, jotka olivat tasakokoisia kiilamaisia kivenlohkareita, joita käytettiin kaaren muodostamiseen. Rooman valtakunnan sorruttua sillat pääsivät rapistumaan, mutta niitä alettiin korjata ja lisärakentaa toisen vuosituhannen alkupuolella. Kiviholvisiltoja rakennettiin yleisesti 1800-luvulle asti, jolloin metalli ja betoni korvasivat kiven siltamateriaalina.

Sillat olivat vain osa roomalaista tienrakennustekniikkaa. Roomalaiset tiet rakennettiin ensisijaisesti palvelemaan armeijaa ja hallintoa, mutta niistä oli hyötyä myös tavallisille kansalaisille ja monet niistä ovat käytössä edelleen. Nykyään betoni on kulunut kivien välistä antaen kuvan hyvin epätasaisesta tiestä, mutta aikoinaan ne lienevät olleet miltei sileitä. Teiden varsilla oli kilometripylväitä, jotka kertoivat kuljettavista matkoista. Tämä käytäntö oli käytössä myös myöhemmin Euroopassa. Roomalaiset oppivat tienrakennustaitoa sekä etruskeilta että karthagolaisilta.

Tiet pyrittiin rakentamaan mahdollisimman suoriksi, mutta siinä ei aina onnistuttu. Tienrakennuksessa käytettiin erilaisia materiaaleja. Via terranea oli yksinkertainen tie tasoitettua maata. Via glareata oli maantie, joka oli päällystetty soralla. Via mulita oli kivistä ja sementistä rakennettu tasainen tie. Kaupungeissa teiden reunoissa oli korotettuja väyliä kävelijöiden suojaksi. Pelkästään Gallian alueella oli 21000 km roomalaisten parantelemaa tiestöä. Roomalaiset tiet loivat perustan keskiajan tielaitokselle ja monet niistä olivat pitkään käytössä. Rooma oli tieverkoston keskipiste ja sanonnan mukaankin, kaikki tiet johtavat Roomaan.

Sanasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aakkoset - on Lähi-Idästä peräisin oleva äännekirjoitus, joka eri muodoissaan on levinnyt ympäri maailmaa.

Barbaarit - olivat roomalaisille vierasmaalaisia, jotka eivät puhuneet kreikkaa tai latinaa, sivistyksen kieliä. Barbaarien liikkeet liittyivät historialliseen jaksoon, jota kutsutaan kansainvaellukseksi.

Betoni - on nestemmäistä massaa, joka kemiallisen reaktion voimasta kovettuu kiinteäksi. Se koostuu runkoaineesta, sementistä ja vedestä.

eaa - ennen ajanlaskumme alkua

Feodalismi - on nimitys, joka annettiin keskiajan jälkeen laajoilla alueilla Eurooppaa valinnelleelle keskiaikaiselle yhteiskuntajärjestykselle. Se perustui läänityslaitokseen ja maahan sidottuihin talonpoikiin. Läänityslaitoksessa hallitsija jakoi alueitaan palkkioksi sotajoukkojen varustamisesta. Usein läänitystä seurasi myös verovapaus ja toisinaan myös veronkanto-oikeus. Talonpojat eivät olleet maanomistajan omaisuutta, mutta heillä ei kuitenkaan ollut oikeutta muuttaa. He maksoivat maanomistajalle vuokraa joko satona tai työvelvollisuutena. Kaupungeissa vallitsi ammattikuntajärjestelmä, joka rajoitti ammatinharjoittamisen vapautta. Kunkin ammatin harjoittamiseen oli oikeus vain killan jäsenillä.

Frankit - olivat alunperin Rein-joen itäpuolella nyky-Saksan alueella asustanut germaaninen kansa. Reinin alajuoksun ns. saalilaiset (eli suola-) frankit tunkeutuivat 300-luvulla nykyisen Belgian ja 400-luvulla nyky-Ranskan alueelle. Heidät alistettiin ensin Rooman vallan alle, mutta Rooman-valtakunnan hajotessa kuningas Klodvig yhdisti 500-luvulla frankit valtansa alle.

Germaanien oletettu asuinsija noin 500 eaa - 50 jaa.

Germaanit - germaanisia kieliä (nykyisten Saksan, Ruotsin ja Englannin etäisiä esi-isiä ja niiden sukulaisia) puhuneita pohjoiseurooppalaisia muinaisia kansoja ja heimoja.

Gladiaattori - teatterissa tai sirkuksessa esiintynyt ammattitaistelija, jotka taistelivat monesti jopa kuolemaan saakka. Urheasti taistellut vastustaja usein kuitenkin armahdettiin.

Hygienia - henkilökohtaisesta ja ympäristön terveellisyydestä ja puhtaudesta huolehtiminen. Pyrkii ehkäisemään sairaustartuntoja.

jaa - jälkeen ajanlaskumme alun

Lainasana - tarkoittaa yhdestä kielestä toiseen kieleen siirtynyttä sanaa. Lainautuminen on kaikille kielille tyypillinen ilmiö, mutta yleensä sitä tapahtuu valta- tai sivistyskielistä pienempiin kieliin päin. Lainautumista on tapahtunut kaiketi aina.

Lombardia - Milanon kaupunkia ympäröivä hallintoalue Pohjois-Italiassa. Aiemmin se oli itsenäinen herttuakunta.

Mirandeesi - Portugalissa puhuttu latinalainen kieli, joka on läheistä sukua Espanjan puolella puhutulle asturian kielelle.

Murre - tietyllä maantieteellisellä alueella puhutty kielen käyttötapa. Sillä on usein erilaista sanastoa kuin muilla murteille ja toisinaan kielioppikin saattaa poiketa toisista. Monet kielet ovat kielitieteen mukaan olleet alunalkaen jonkun aiemmin puhutun laajemman kielen murteita. Vähitellen niiden erot ovat kasvaneet niin suuriksi, että puhutaan erillisistä kielistä. Osittain kielten ja murteiden välinen ero riippuu ymmärrettävyydestä ja osin erilaisista poliittisista ja kansallisista seikoista. Esimerkiksi skandinaavisia kieliä äidinkielenään puhuvat kyllä ymmärtävät toisiaan, mutta puhutaan silti eri kielistä, koska on kyse erillisistä valtioista.

Persia - muinainen suurvaltakunta nykyisen Lähi-Idän alueella, jossa oli pitkälle kehittynyt ja tehokas hallintojärjestelmä. Tunnetaan läntisessä historiassa useimmiten lähinnä Rooman ja Kreikan kilpailijana, vaikka sillä oli oma maineikas historiansa.

Retoromaani - on latinasta kehittynyt kieli, joka on pienin Sveitsin neljästä virallisesta kielestä.

Renesanssi - oli sekä historiallinen ajanjakso heti keskiajan jälkeen että 1400-luvun Italiassa alkunsa saanut antiikin maailmaa ihaillut kulttuuriliike.

Sementti - on rakentamisessa käytetty kuivana kiinteä sidosaine, joka valmistetaan nykyisin kalkkikivestä, savesta ja kipsistä. Roomalaisen sementin sideaineita olivat kalkki ja pozzalana-niminen tuliperäinen hiekka.

Sivistyssana - on kulttuurin lainasana, joka voi olla esimerkiksi tekniikan, tieteen tai ammattialan erityissanastoa. Se on lainattu vieraasta kielestä siksi, että omassa kielessä ei ole vastaavaa tai koska sana kuulostaa hienommalta, kuin omankielinen vastine. Tällainen hienommalta kuulostava sana on esimeksi reflektoida, mikä tarkoittaa ihan samaa kuin suomenkielen sana heijastaa tai heijastella. Yleensä hyvässä kielenkäytössä turhia sivistyssanoja pyritään välttämään.

Termi - eli ammattisana, on tiettyyn erityisalaan tai -aloihin liittyvä sana.

Tali - on teuraseläimestä talteenotettua rasvaa. Talia on käytetty esimerkiksi kynttilöiden ja saippuan valmistukseen.

Tieteellinen nimi - on kasville, eläimelle tai muulle tieteellisellä asialle annettu latinankielinen nimitys, jota tutkijat kielestä toiseen pystyvät ymmärtämään. Lääkärilatinaa käyttävät terveysalan ammattilaiset ymmärtävät toisiaan melko hyvin kielirajojen ylitsekin.