Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Subarktisen alueen intiaanit

Wikikirjastosta
Ojibwa-intiaanien leiri

Subarktisen alueen intiaanit elivät metsätyksellä, kalastuksella ja merjojen keräilyllä. Alue on pääosin havu- ja koivumetsää. Pääriista oli peuran sukuinen karibu ja hirvi. Monilla alueilla subarktiset heimot liikkuivat omalla heimoalueellaan pieninä ryhminä sinne, mistä riistan parhaiten sai. Kesällä saatettiin metsästää karibua tundralla, joinain toisina vuodenaikoina kalastaa jne.

Alueella asui euroopalaisten saapuessa ehkä 60 000 intiaania. Asutustiheys oli vain noin 1 asukas yli 100 neliökilometriä kohti.

Pääasialliset tämän vyöhykkeen algonkin ja na dene. Algonkineja olivat mm ojibwat ja creet. Na dene- eli athabasca- ryhmään kuuluivat mm

chippewat, bearlaket ja tananat.

Asutus oli yleensä tuohinen kota, mm ojibwoilla. Jotkut heimot osasivat tehdä hyvin tuohikanootteja. Talvella liikuttiin lumikengillä.

Kulttuuri vaihteli paljonkin heimosta toiseen.

Eurooppalaisten tulo toi tännekin taudit, jotka tappoivat monia intiaaneja. Monet intiaanit alkoivat metsästää turrkiksia. Tuliaseet olivatkin niinj tehokakita, että hirvi ja karibu pääosin häviisvät. Intiaanien oli nyt tyydyttävä nyt jänikseen, kaloihin ja muuhun vähempiarvoisena pidettyyn ravintoon.