Siirry sisältöön

Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Tasankointiaanit

Wikikirjastosta
Mustahäntäpeura, sioux-päällikkö.

Tasankointiaanit (myös: preeriaintiaanit) olivat Pohjois-Amerikan Suurilla tasangoilla asuneita intiaaniheimoja. Näitä ihmiset yleensä ajattelevat, kun tulee puhe intiaaneista. Hehän ovat lännenelokuvista tuttuja.

Monet tasangon intiaanit olivat biisonin metsästäjiä, esimerkiksi siouxit ja cheyennet. Dakotat ja pawneet olivat maanviljelijöitä. Tasangolla eli intiaaneja kauan ennen valkoisten tuloa. Mutta kun valkoiset toivat hevoset ja ajoivat intiaaneja idästä länteen, 1600-1800-luvuilla vallitsi uusi tasankointiaanien kulttuuri. Vuonan 1780 tasankojen kulttuuri oli vahvin. Tälläin laajalla alueella asui kiinteästi ja vaelteli 200 000 intiaania.

Eurooppalaisten tuomat taudit alkoivat toden teolla tappaa intiaaneja 1700-luvulta lähtien. Kaiken lisäksi Yhdysvaltain uudisasukkaat valtasivat maata intiaanisodissa. Maan lisäksi valkoiset havittelivat kultaa. Yhdysvaltain armeija yleensä voitti taistelut. Tunnetuksi jäi silti Little Big Hornin taistelu, missä George Custerin johtamat Yhdysvaltain joukot tuhottiin viimeiseen mieheen.