Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Thai

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulttuuripiiri: Kaakkois-Aasia

Ajankohta: noin 600-1600-luvuilla


Mon-kuningaskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dvaravati

Mon-kulttuuri oli nykyisen Thaimaan alueen ja Etelä-Burman yhdistävä kulttuuri ennen Thai-kansojen saapumista ja nousua hallitsevaan asemaan. Mon-kieli toimi alueen hallinnon ja kulttuurin kielenä. Mon-khmer-kansojen esi-isät olivat saapuneet alueelle pohjoisesta noin 1000 eaa.

Dvaravati-kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dvaravati on keskisessä Thaimaassa Chao Phrayan laaksossa 600-900-luvuilla hallinnut kulttuuri, jonka myös kiinalaiset lähteet mainitsevat. 900-luvulta aina 1100-luvulle asti se jatkoi olemassa oloaan lähinnä Khmer-valtakunnan vaikutuksen alla. Se joutui viimein khmerien valloittamaksi 1100-luvun alkupuoliskolla.

Lainpyörä 700-luvulta.

Alueen väestö käytti muinaista mon-kieltä ja on saattanut kuulua mon-khmer-kansoihin. Se saattoi myös koostua monien eri kansanryhmien jäsenistä, joiden yhdistävä kieli mon kenties oli. On luultavaa, että valtakunnan alueella asui ainakin khmerejä ja malajeita. Kulttuurikauden loppupuolella alueelle saattoi alkaa muutta tai-väestöä.

Valtakunnan hallinnosta tiedetään vain vähän. Se on saattanut olla vain löyhä ruhtinaskuntien liitto keskusvaltion sijasta. Hindulaisuus ja budhalaisuus olivat merkittäviä. Kulttuuri oli saanut voimakkaita vaikutteita Intiasta ja sillä oli voimakas vaikutus alueen buddhalaisuuteen ja erityisesti buddhalaiseen taiteeseen.

Lavo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khmer vaikutusta arkkitehtuurissa.

Lavo kuningaskunta sijoittuu Dvaravati kulttuuri loppukaudella, 600-luvulta vuoteen 1388. Sen keskus ja alkuperäinen alue oli Lavon eli nykyisen Lopburin kaupunki. Pääkaupunki kuitenkin siirtyi etelämmäksi 1000-luvulla, jossa se jatkui ja muuttui Ayutthaya kuningaskunnaksi.

Legendan mukaan kaupunki perustettiin noin vuonna 450 yhdeksi Dvaravati kaupunkivaltioista. Ne Dvaravati kaupungit, joihin khmerien vaikutus 600-luvulta lähtien ulottui muodostivat Lavon, kun taas läntisistä kaupungeista muodostui Supannabhumin kuningaskunta. Lavo oli khmer-vallan keskus. 600-luvulla Lavo myös laajeni pohjoiseen.

Lavon alkuaikoina käytettiin mon-kieltä. Kenties mon-kansa muodosti ainoastaan yläluokan. Pääuskontona oli theravada-buddhalaisuus, mutta sen rinnalla oli edelleen mahayana-buddhalaisuutta ja hindulaisuutta.

Hariphunchai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä mon-kuningaskunta hallitsi Pohjois-Thaimaata 600-luvulta lähtien kunnes thai-kuningas Mengrai kukisti sen 1292. Legendan mukaan valtakunnan ensimmäinen kuningatar oli Lavon (Lopburi) mon-kuninkaan tytär. 1000-luvulta lähtien se oli säännöllisesti taisteluissa khmer-valtakunnan kanssa. 1200-luvun alkupuoli oli kuitenkin valtakunnan kulta-aikaa, jolloin rakennettiin ja harjoitettiin uskontoa ahkerasti. 1292 valtakunnasta tuli osa thaiden Lanna-valtakuntaa.

Thaton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oli mon-valtakunta, joka hallitsi nykyisen Etelä-Burman aluetta ja osaa läntistä-Thaimaata ainakin 800-1000-luvuilla. Valtakunta oli kaupunkivaltion liitto, jonka johtajana oli Thaton. Se kävi kauppaa Sri Lankan ja Etelä-Intian kanssa. Alueesta muodostui Theravada-buddhalaisuuden tärkein keskus niemimaalla. Mon-perinteessä valtio tunnetaan nimellä Suvannabhumi.

Thaton joutui yhä kasvavan khmer-painostuksen kohteeksi ja vihdoin pohjoisemman Pagan-valtakunnan valloittamaksi 1057. Mon-kultturi vaikutti suuresti Pagan-kulttuurin muodostumiseen kirjallisuutensa ja uskontonsa kautta.

Hanthawaddy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanthawaddy kuningaskunta eli Pegu oli viimeinen merkittävä mon-kuningaskunta, joka sai alkunsa Pagan-valtakunnan romahdettua 1287. Se hallitsi eteläistä Burmaa vuoteen 1539 saakka. Aluksi se oli nimellisesti Sukhotai valtion ja mongolien Yaunin vasalli, mutta itsenäistyi virallisestikin 1331.

Alueesta tuli kolmen ruhtinaskunnan Irrawaddy-joen suiston, Pegun ja Martaban löyhä liitto. Martabanin alue kapinoi 1360-1380-luvuilla. Sitten alue joutui käymään sotia pohjoisen burmalaisia vastaan. 1420-1530-luvuilla valtio eli kultakauttaan pohjoisen kilpailijansa burmalaisen Avan kukistuttua. Alue rikastui kaupasta ja siitä tuli theravada-buddhalaisuuden tärkeä keskus. Se loi läheiset suhteet Ceyloniin (eli nykyiseen Sri Lankaan).

Thai-kuningaskunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thait kuuluvat Etelä-Kiinasta, Yunnanin maakunnasta peräisin oleviin tai-kansoihin, jotka saapuivat Kaakkois-Aasian alueelle 900-1200-luvuilla. Thai-kansat asettuivat ensin asumaan vuoristoseuduille, joihin he olivat kotimaassaan tottuneet ja levittäytyivät vasta myöhemmin jokilaaksojen kautta alangoille.

Tämä asuttaminen tapahtui pitkän ajan kuluessa. Levittäytyessään alueelle thait myös sekoittuivat aiemmin paikalla asuneeseen mon-khmer ja malajilaiseen väestöön. Paikallisen väestön perimä onkin monipuolinen. Muuttoliike Kiinasta jatkui vielä thai-väestön asettumisen jälkeenkin uusien ryhmien muuttaessa alueelle ja muuttoliike on jatkunut 1900-luvulle saakka.

Sukhothai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukhothai.jpg

Ennen 1200-lukua tai-kuningaskuntia oli ollut pohjoisilla ylängöillä, mutta Sukhotai oli kauppakeskus Lavon khmer-hallinnon alla. On kuitenkin viitteitä siitä, että sen vähittäinen irrottautuminen olisi alkanut jo ennen vuotta 1180, jolloin Lavon mon-hallitsijata valloittivat sen uudestaan. Siihen asti sillä oli ollut suhteellisen laaja itsehallinto.

1239 kaksi paikallista veljestä vapautti kaupungin mon-vallasta. 1257 valtakunta oli jo laajennut koko ympäröivään laaksoon. Tämä oli merkittävä paalu thai-historiassa. Sen jälkeen valtakunta jatkoi laajentumistaan nopeaan tahtiin. 1280-luvulla pystytettiin ensimmäiset thai-kieliset kiviset kirjoitukset. Samoihin aikoihin luotiin myös yhteydet Kiinaan.

Sukhotain valtakausi oli lyhyt ja pian 1300-luvun alussa sen vasallit irroittautuivat liitosta. 1378 Ayutthaya kuningaskunta valloitti sen ja teki siitä vasallinsa ja samalla pääkaupungin paikkaa vaihdettiin. 1400-luvun alkupuolella oli kruununperimyskiistoja. Lopulta Ayutthayan kuningas nousi myös Sukhothain valtaistuimelle. Aikakaudesta on kuitenkin säilynyt melkoisesti tietoa, sillä siltä on valtavasti kivikirjoitusta.

Ayutthaya[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkaupungin raunioita

Tämä thai-kuningaskunta hallitsi aluetta 1351-1767 burmalaisten valloitukseen saakka. Se oli myötämielinen vierasmaalaisille kauppialle ja antoi heidän muodostaa asuma-alueitaan kaupungin muurien ulkopuolelle. Pääkaupungista muodostuikin eräs idän suurimmista ja vauraimmista. Valtakunnalla oli useita vasallivaltioita koko Indokiinan alueella. Joidenkin ulkomaalaisten lähteiden mukaan valtion virallinen nimi olisi ollut Siam, mutta on kuitenkin viitteitä siihen, että kansalaiset kutsuivat sitä Tai-kuningakunnaksi.

1400-luvun lopulla Ayutthaya oli käynnistänyt hyökkäykset perinteistä suurvaltaa Angkoria vastaan. Siitä ei kuitenkaan muodostunut vahvaa keskusvaltiota, vaan se koostui melko itsenäisistä maa- tai ruhtinaskunnista. Niiden johdossa lienee ollut kuninkaallisen perheen jäseniä. Ajoittain kuitenkin esiintyi paikallisten ruhtinaiden johtamia levottomuuksia.

Buddhan pää

Uskonnollisuus oli seremoniallista ja sekoitti hindulaista ja buddhalaista perinnettä. Siitä huolimatta pääuskonto oli theravada buddhalaisuus. 1600-luvulta lähtien esiintyi myös jonkin verran katollista kristinuskoa. Yhteiskunta noudatti läänityslaitoksen perusteita. Maanviljelijät viljelijät riisiä ruuaksi ja verojen maksuun. 1400-luvulta lähtien kastelujärjestelmät alkoivat kehittyä nopeasti.

Koska valtiolla ei ollut selvää perimysjärjestystä, mikä aiheutti sen, että mahtavat ruhtinaat ja prinssit pyrkivät jatkuvasti valtaan ja maassa olikin useita verisiä vallankumouksia. 1400-luvulla Malajin niemimaan Malagasta tuli sen vaarallinen kilpailija huolimatta hyökkäyksistä, joiden tarkoitus oli pitää se kurissa. Portugalilaiset kuitenkin valloittivat Malagan 1511. 1500-luvulta puolivälistä lähtien burmalainen Taungoo alkoi kuitenkin vahvistua ja aloitti laajenemisensa. 1569 Ayutthaista tuli sen vasalli-valtio.

Maa palasi kuitenkin väliaikaisesti suurvallaksi saatuaan tulevan kuninkaansa takaisin. Hetkellisesti valtio oli alueen vahvimpia. 1700-luvulla se kuitenkin alkoi menettää valtaansa maakunnissa ja joutui 1767 burmalaisten uudelleen valloittamisesti. Se oli vihdoin valtakunnan loppu. Sen pääkaupunki tuhottiin täydellisesti. Valtakunnan loppupuolella valtiolla oli yhteyksiä Eurooppaan.

Lannathai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lanna 1400-luvun puolivälissä

Oli pohjoistai-valtakunta 1290-luvulta 1770-luvulle. Lannalainen, pohjoinen tai-väestö puhuu lannathain eli pohjoisthain kieltä, joka on läheistä sukua thain ja laon kielille. Kielellä on oma kirjoitustapansa, joka sekin on sukua laon uskonnolliselle kirjoitukselle. Kuningaskunta omaksui naapurinsa Autthayan läänityslaitoksen, jossa aatelistolla oli merkittävä rooli.

Lannathain historia alkaa 1200-luvulla, kun kuningas Mangrai (Suuri) alisti valtansa alle Haripunchain mon-valtakunnan. Hänen onnistui taivuttaa valtansa alle suurimman osan nykyistä Pohjois-Thaimaata.1400-luvulla Lanna voimistui ja siitä tuli Autthaya-kuningaskunnan merkittävä kilpailija.

1550-luvulla Lanna joutui kuitenkin burmalaisen vaikutusvallan alle ja siitä tuli Burman vasallivaltio. Seuraavina vuosisatoina maa oli vaihtelevasti burmalaisen vaikutusvallan alla, vaikka se yritti myös turvautua eteläisen sukulaisensa apuun, siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta. 1775 Lannathaista tuli vihdoin osa yhtenäistä Thai-valtakuntaa, jonka osana se kuitenkin onnistui säilyttämään omalaatuisuutensa.

Sanasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dvaravati - on nyky-Thaimaan alueella vallinnut kulttuurikausi 500-1200-luvuilla. Aluksi kulttuuri oli vahvasti khmer-vaikutteinen. Alueen kulttuurikielenä oli mon-kieli, muttei tiedetä kuuluivatko asukkaat mon-kansaan.

Keskusvaltio - eli yhtenäisvaltio on valtio, jolla on yksi yhtenäinen lainsäädäntö ja hallintojärjestelmä, jolla koko valtakuntaa hallitaan. Toisin kuin liittovaltiossa, sillä ei ole osavaltioita.

Malajit - ovat kansaa, joista suurin osa asuu Malajin niemimaalla, Thaimaan eteläpuolella. Osa väestöstä asuu myös Malesiassa. Kieli on läheistä sukua indonesialle.

Mon-kieli - on nykyisin lähinnä Etelä-Myanmarissa, lähellä Thaimaan rajaa asuvan kansanryhmän kieli. Alunperin nykyisen Thaimaan alueen hallitseva kulttuurikieli.

Mon-khmer-kansat - ovat mon-khmer kieliä puhuneita ja puhuvia kansoja. Kielet kuuluvat austroaasialaisiin kieliin. Merkittävimmät kielistä ovat khmer ja vietnam.

Ruhtinaskunnat - voivat olla itsenäisiä tai puoli-itsenäisiä pieniä valtioita tai osavaltioita, joita hallitsi ruhtinas. Ruhtinas oli arvojärjestyksessä hallitsijaa eli kuningasta alempi.