Wikijunior Tähtitiede/Migraatio

Wikikirjastosta
Syntyvässä planeettakunnassa kaasukiekon vetovoima ja kitka ajavat planeettaa lähemmäs keksustähteä.

Migraatio on tähtitieteessä planeettojen ratojen muuttuminen ajan mukana. Tätä tapahtuu varsinkin planeettojen syntyessä ja pian sen jälkeen. Monesti planeettakunta sitten asettuu melko vakaaseen tilaan. Migraatiolla monesti selitetään lähellä tai hyvin kaukana tähdestään olevia planeettoja.

Myös planeettojen karkaamisen voi ajatalla olevan migraation äärimmäinen muoto.

Jos planeetta aukaisee kiekkoon auki, migraatio monesti hidastuu.

Migraation syy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monesti planeetan kiertorata siirtyy silloin, kun sitä ympyröi suuri määrä kaasua ja pieniä kappaleita. Silloin planeetan ja ympäröivien pienkappaleiden ympärille syntyy liikemäärä- ja vetovoimavuorovaikutus, joka siirtää planeettaa. Tavallaan voi ajatella, että ympäröivät kaasuhiukkasta ja kappaleet vievät planeettaa mukanaan.

Monesti migraatio vie planeetta sisään päin kohti keskustähteä. Tämä onkin nähty suurena rasitteena planeettonsn synnyn selittämisessä.

Mutta joissain erikoistapauksissa planeetta voi pysähtyä migraatiossa niin sanottuun "kuolleeseen vyöhykkeeseen". Se voi myös siirtyä kauemmaksi.

Migraatiota voi aiheuttaa myös toinen suuri planeetta vetovoimallaan.

Migraation vauhtiin vaikuttavia tekijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Planeetan massa: migraatiotavasta riippuen voi nopeuttaa tai hidastaa migraatiota
  • Lähellä ovat suuret planeetat ja tähdet
  • Ratojen soikeus_: soikeassa radassa migraatio voi pysähtyä
  • Ympäröivän kaasun ja pienkappalten tiheys: mitä tiheämpää, sen nopeampi migraatio
  • Kaasumaisen aineen ympäröimänä kaasun sitko eli karkeasti sanoen kitka. Suuri sitko vie planeettaa nopeasti kohti keskustähteä.

Sitkoon vaikuttaa mm kaasun pyörteisyys, magneettikentät

Planetesimaalimigraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asteroidin kokoisia planetesimaaleja kulkee paljon läheltä planeetan ohi. Näiden vetovoima siirtää silloin planeettaa. Ohi kulkevat planetesimaalit saattavat sikoutua kauas Auringosta vieville radoille.

Aurinkokunnassa luultavasti Uranus ja Neptunus ainakin etääntyivät Auringosta tällä tavoin. Samalla ne synnyttivät komeettavyöhykkeen.

Suurten planeettojen keskinäiset vetovoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuret planeetta voivat vetovoimillaan joskus siirtää toistensa ratoja. Tätä tapahtuu planeettakunan synnyttyä.

"Vatotoimabiljardissa" planeettoja voi syöksyä keskustähteen tai sinkoutua pois.

Tyypin 0 migraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaasun jarrutus ja Auringon säteilyn aiheuttama ilmiö ajaa pieniä kappaleita tähden lähelle. Kaasun jarrutuksen lisäksi hyvin pienen kappaleen lämpösäteily pystyy jarruttamaan kappaletta ja kutistamaan näin sen liikerataa.

Tyypin I migraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Planeetta luo vetovoimallaan kaasu- ja pölykiekkkoon tiheysaaltoja. Näiden vetovoimat siirtävät planeettaa yleensä melko nopeasti keskustähden lähelle. Näin, koska monesti kiekko on sisempänä tiheämpi kuin ulompana.

Tyypin II migraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Planeetta on avannut kaasukiekkoon aukon. Noin 30-100 Maan massainen planeetta. Tällöin planeetta liikkuu kaasu-ja pölykiekon sisäisen sitkon mukaan. Se liike on hitaampaa kuin tyypin I migraatio. Se johtuu siitä, että kappaleen aukon takia tiheysaallot ovat kauempana planeetasta, ja niiden vetovoima pienempi.

Tällä migraatiolla on koetettu selittää kuumien Jupiterien synty.

Tyyppi III ja III w[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaasuun liittyviä migraatioita. Tyyppi III:ssa kaasua pääsee vuotamaan planetan radalle, Silloin tapahtuu planeetan nopea migraatio tähden lähelle.

Tyyppi III w siirtää planeettaa pois tähdestä.

Kuolleet vyöhykkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magneettikenttä synnyttää kaasukiekkoon kuolleita vyöhykkeitä. Migraatio saattaa silloin pysähtyä.

Sanastoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Migraatio: täsäs planeetan radan muuttuminen