Wikijunior Uskonto/Enkelikurssi
Enkelikurssi on luontaishoitoon ja muuhun rajatietoon pohjautuvaa koulutusta, jonka avulla kurssin vetäjät pyrkivät saamaan ihmisiä yhteyteen enkeleiden kanssa. Enkeleiden uskotaan hoitavan, voimannuttavan ja parantavan elämisen laatua. Enkelihoidossa hoitajan uskotaan toimivan välittäjänä, joka ohjaa parantavan energian potilaaseen. Enkelikurssit ovat melko suosittuja. Ne ovat osa nykyajan uushenkistä virtautta. Arvostelijat eivät kuitenkaan usko enkeleihin. Heidän mielestään koko enkelikurssitus on hömppää.
Enkelikurssit ja uskonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kristillisten tahojen mielestä pelkkiin enkeleihin uskominen saattaa olla eksytystä. Enkeleihin uskova ei ole välttämättä kristitty, mutta haluaa silti henkisyyttä elämäänsä.
Monet enkelikurssit perustuvat uushenkisyydessä yleieseen intialaiseen ajatteluun. Tämä ei ole kristillistä.
Enkelikurssit ja enkelihoidot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Enkelihoitoon tullaan monesti, kun on huolia, suruja jne. Enkelihoitajat muistuittavat, etteivät hoidot ole vastauksia kaikkiin ongelmiin. Enkelikursseja on monenlaisia ja monen tasoisia.
Arvostelua
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Enkelikursseista on kehittynyt liiketoimintaa, joissa raha liikkuu. Pahimmillaan enkelikurssitus on pelkkää rahastusta. Arvostelijoiden mielestä enkelikurssit ovat eräänlaista valkoista noituutta, ja rahan haaskausta. Heidän meielstään mahdollinen hoitotulos enkeli-energiahoidosta on pelkkää lumevaikutusta. Sinänsä se, että lumevaikutus luo esim hyvää mieltä ja helpottaa sairaan oloa ei ole paha asia.
Mutta voi olla vaarallista, jos vakavaa sairautta yritetään parantaa pelkällä enkeli- tai ykisarvishoidolla jne.