Koristehampun kasvatusopas/Sisäkasvatus

Wikikirjasto
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Koristehampun kasvatusopas

Johdanto 100%.svgYleistä 50%.pngPikaopas 25%.pngSisäkasvatus 75%.pngUlkoviljely 100%.svgHampun hyötykäyttö 75%.pngKannabislajikkeet 75%.png Liitteet 75%.pngKysytyimmät aiheet (muokkaa)


Sisällysluettelo

Johdanto[muokkaa]

TODO: Tähän sisäkasvatuksen hyödyistä ja haitoista, kasvatuksen aloittamisesta ja monista eteen tulevista valinnoista. Laajasti!

Hamppua voi kasvattaa lähes missä tahansa. Hyviä kasvatuspaikkoja ovat mm. kellarit, vajat, varastot, ullakot, komerot, kaapit ja saunat. Tilan tulisi kuitenkin riittää korkeudeltaan 60 - 90 cm pituisille kasveille. Jo metrin korkuisesta tilasta voi rakentaa puutarhan. Korkeutta tarvitaan silti usein enemmän, sillä monet sativa-painotteiset lajikkeet kasvavat jopa 1,5 - 2 metrin mittaisiksi. Mikäli tilaa ei kuitenkaan ole pystysuunnassa riittävästi, voidaan käyttää erilaisia kasvatustyylejä.

Kasvatustila on syytä suunnitella huolella. Puutarhan koko määrää tarpeellisen valotehon ja valoteho taas tarvittavan ilmanvaihdon. Kasvatustilan sisäseinien tulisi olla mahdollisimman hyvin valoa heijastavaa. Lämpö on valaisinten pääasiallinen sivutuote, joten on ensiarvoisen tärkeää huolehtia tehokkaasta ilmanvaihdosta. Liian korkeat lämpötilat voivat pilata koko sadon. Heikolla ilmanvaihdolla voi olla myös paljon vakavampia seurauksia, sillä tehokkaat valaisimet tuottavat tarpeeksi lämpöä sytyttääkseen pahimmassa tapauksessa tulipalon.

On etu, jos kasvatustilassa on suora vedensaanti ja vedenpoisto (esim. lavuaari, lattiakaivo tai maa). Pyykkikoneelle tarkoitettu hana voi isoilla vesimäärillä osoittautua aikaa säästäväksi, koska siitä saa vettä paljon suuremmalla teholla kuin tavallisesta hanasta. Lattiakaivosta (esim. suihku- tai saunatila) on myös suuri etu, koska silloin ei tarvitse murehtia mahdollisia vesivahinkoja. Tämä ei varmaan ole ongelma myöskään ulkovarastossa.

Peruselementit[muokkaa]

Valo[muokkaa]

Kasvi tarvitsee valoa yhteyttämiseen, sillä ilman valoa kasvi ei kykene valmistamaan ravintoa ja ilman ravintoa kasvi lopulta kuihtuu. Ilman auringonvaloa kasvatustilassa on tietysti täysin pimeää, joten ratkaisuna tähän on valaistusjärjestelmä. Keinovalaistus ei ole yhtä hyvä ja tehokas kuin aurinko johon kasvit ovat tottuneet, mutta keinovaloa voi mm. ohjailla mielensä mukaan eikä pilvisiä päiviä tule vastaan.

Valaistusjärjestelmän kokoonpano riippuu kasvatustilan koosta sekä käytettävissä olevista rahavaroista. Sopivimpia valaisimia ovat loisteputkivalaisimet sekä kaasupurkausvalaisimet (HID, high intensity discharge), joista tärkeimpiä ovat monimetalli- (MH, metal halide) ja SpNa- eli suurpainenatriumvalaisimet (HPS, high pressure sodium).

Hehkulamppuja ei kannata edes harkita: joko ne kärventävät taimet kuoliaiksi tai niiden ollessa kauempana taimista tulee laihoja ja vähälehtisiä. Halogeenivalaisimet ovat vain 50 % tehokkaampia hehkulamppuja, joten sama pätee niihinkin.

Valojakso[muokkaa]

Itämis-, kasvu- ja pistokkaiden juurruttamisvaiheessa kannabiksen valontarve on 18-24 tuntia vuorokaudessa. Tavallisin valojakso näissä vaiheissa on 18/6, eli kasvit saavat päivittäin 18 tuntia valoa ja 6 tuntia pimeyttä. Kasvuvaiheessa kasvit eivät välttämättä tarvitse lepoa, joten aivan yhtä hyvin valaisimia voidaan pitää päällä ympäri vuorokauden. Kahden edellä mainitun väliltä oleva 21/3 -valojakso on havaittu erittäin toimivaksi, sillä kasveille jää sopivasti aikaa lämpösäteilystä palautumiseen. 4-5 tunnin lepoaika myös tehostaa fotosynteesiä. Hyväksi todettu valojakso on myös 4/4/4/4/4/4 jolloin tila ei lämpene liikaa ja kasvit saavat levätä. Erikoisemmilla ajastimilla on mahdollista käyttää esimerkiksi 18/12 valojaksoa jolloin kasvuaika pitenee mutta sato kasvaa. Vastaavasti 6/12 valojaksolla kasvuaika lyhenee mutta sato pienenee. Muun kuin 24:n tunnin rytmin käyttö on kuitenkin hyvin harvinaista ajastimien huonon saatavuuden vuoksi.

Kukkimisvaiheen voi sisätiloissa aloittaa milloin itse haluaa, kunhan vain vaihtaa valojakson 12 tuntiin. 12/12 h on yleinen ns. liipaisujakso jolla kannabis aloittaa kukkimisen. Jotkut lajikkeet jo aiemminkin. Etenkin useimmat päiväntasaajan lajikkeet (sativapohjaiset, esim.thai) tarvitsevat loppuvaiheessa kukitusta vain jopa 8 h valoa, muuten kukinnoista tulee "haituvaisia" eikä kukasta tule valmista koskaan 12/12 jaksolla. Kukkimisvaiheen alussa kasville annostellaan pimeyttä lajikkeesta riippuen noin 12 tuntia vuorokaudessa. Kukituksessa tarvittavaa pimeän ajan määrää voi vähentää antamalla kasville 1-2 tuntia tietynlaista IR valoa "auringon" laskemisen jälkeen ja ennen nousua. Valojakson vaihto saa kannabiksessa aikaan kukkimisreaktion (ns. liipaisujakso), jonka jälkeen ensimmäiset merkit kukinnoista ilmenevät 1-2 viikossa. Riippuen lajikkeesta kannattaakin n. 1 kk kukituksen jälkeen alkaa vähentää valoa esim. 10-30 min/viikko, niin kukinnotkin kypsyvät jopa siinä ajassa mitä siementoimittaja on luvannut. Toinen vaihtoehto on antaa kasville keskellä valojaksoa tunnin parin pimeä lepojakso. Teollisilla ajastimilla tai muulla soveltuvalla kytkennällä on mahdollista pitää pimeän määrä vakiona ja lyhentää ainoastaan valoisan ajan määrää. Ylipitkästä pimeäjaksosta ei ole kasville hyötyä.

Kukkimisvaiheessa yhtäjaksoiset n. 12 tuntia kestävät pimeät jakso ovat olennaisia. Epäsäännöllinen valaisu voi johtaa siihen, että kukkiminen ei ala kunnolla tai emikasveista tulee hermafrodiitteja, eli ne alkavat tuottaa myös hedekukintoja. Työtä helpottamaan on hyvä ostaa erillinen ajastin, joka huolehtii virran katkaisusta ja sytyttämisestä. Automaattisia ajastimia löytyy lähes kaikista halpahalleista. Ajastimen toimivuus kannattaa tarkastaa jo ennen kukituksen alkamista, jotta epämiellyttäviltä yllätyksiltä säästytään.

Huom! Osa halvimmista ajastimista ei välttämättä toimi luotettavasti jos käytössä on "raskaan sarjan" valojärjestelmä (esim. 400 W SpNa). Ajastin, josta löytyy merkintä 16(4) A on kohtalaisen luotettava jopa 600 watin valaisimelle, mutta mieluummin näin isolle valaisimelle 16/8 A tai 16/10. Pienemmillä merkinnöillä varustetut ajastimet, esimerkiksi 16(2) A ja 10(4) A eivät toimi 400 wattisella luotettavasti. Ajastimeen tulee kytkeä aina vain yksi suuritehoinen valaisin.

Uudelleen vegettäessä (Re-veg) valojakso vaihdetaan kukkimisvaiheesta takaisin kasvuvaiheeseen - siirryttäessä on parasta pitää valaisimia päällä ympäri vuorokauden. Uudelleenvegetys tehdään yleensä kukkimisen jälkeen ja tällöin tarkoituksena on toisen sadon saaminen samaisesta kasvista. Uudelleenvegetyksen jälkeen valojakso vaihdetaan takaisin kukkimisvaiheeseen, tätä kutsutaan uudelleenkukittamiseksi ja tuloksena on toinen ja alkuperäistä pienempi sato. Uudelleen vegetys on harvinaista koska kloonamaalla on mahdollista saada samassa ajassa parempi sato. Uudelleen vegetyksestä on hyötyä vain jos halutaan säilöä jo kukkivan kasvin perimä ja kloonaaminen ei tule kysymykseen.

Kasvatustila on myös syytä eristää, ettei ulkoa tuleva valo pääse häiritsemään pimeää jaksoa. Pääsääntönä voidaan pitää, että pimeän aikana kasvatustilassa ei saisi olla kuunvaloa vahvempaa valaistusta. Tarkoituksena on kuitenkin tiivistää kasvatustila mahdollisimman täydellisesti. Täysin pimeänä kasvatustila on kasveille kaikista turvallisin ja erinomaisesti tiivistetyssä kasvatustilassa ilmanvaihto on myös täsmällisempää. Jos kasveja on aivan pakko käsitellä pimeän jakson aikana, sitä ei tulisi se tehdä punaisessa valossa. Kasvi käyttää punaista valoa ajan mittaamiseen. Siniset tai vihreät ledit ovat optimaalisia. Joidenkin viitteiden mukaan fotosynteesiä on mahdollista tehostaa kukkimisen häiriintymättä antamalla kasville sinistä monokromaattista valoa yöaikaan.

Spektri ja värilämpötila[muokkaa]

Klorofylli a:n ja b:n hyödyntämät aallonpituudet.

Kasvit yhteyttävät käyttämällä valon spektristä vain sinisiä ja punaisia aallonpituuksia. Kasvien lehtivihreä eli klorofylli on vihreää, koska valosta jää jäljelle vain kasvin käyttämätön aallonpituus eli vihreä, mikä heijastuu silmiimme ja saa näin kasvin lehdet näyttämään vihreiltä.

Valon spektri.

Auringonvalo on vaaleaa, koska se sisältää tasaisesti kaikkia valon aallonpituuksia - auringonvalo on siis väritasapainossa. Monimetallivalaisimet ja useimmat loisteputket tuottavat pääosin sinisiä ja suurpainenatriumlamppu (eli "natikka") punaisia valon aallonpituuksia. Tämän vuoksi monimetallin valo on sinisävyistä ja natikan kellertävää; tämän ilmoittaa värilämpötila, jonka yksikkö on Kelvin (K). Sinertävän valon värilämpötila on korkea ja punertavan matala. Monimetallivalon värilämpötila on noin 5500 K ja natikan noin 2000 K. Loisteputkissa ja ESL-valaisimissa noin 3000 K on warmwhite, hieman yli 4300 K coolwhite ja suunnilleen 6400 K daylight. Kelvinit ovat huono mittari kasvivaloista puhuttaessa koska se kertoo vain valon värin mutta ei missä suhteessa valo sisältää mitäkin spektrejä. Ihmissilämä ei näitä eroja havaitse. Valkoisesta valosta iso osa on kasville käyttökelvotonta. LED valot ovat tyypillisesti hyvin kapean spektrin omaavia. On mahdollista päästä erittäin hyviin sato / watti suhteisiin käyttämällä sinisiä ja punaisia LED valoja jotka emittoivat valoa ainoastaan kasville optimaalisilla taajuuksilla. Valon aallonpituuden eli värin yksikkönä käytetään nanometriä nm.

Valon värilämpötila.

Kasvit kasvavat hyvin korkeilla värilämpötiloilla, koska tällainen valo mukailee kevään ja alkukesän kasvukautta. Tällöin kasveista tulee paremmin tiiviitä, lehteviä, lyhyitä ja tiiviimpikukintoisia. Kukinta tapahtuu taas hyvin matalilla värilämpötiloilla, sillä "lämmin valo" mukailee loppukesän ja syksyn valoa sekä aktivoi kukintoja kasvattavat hormonit. Matalilla värilämpötiloilla kasveista tulee hieman pitempiä ja laihempia, mutta kukinnoista taas suurempia (riippuen toki valon määrästä). Kasvuvaiheeseen sopivat siis erityisesti sinertävämmät ja kukitukseen punertavammat värisävyt.

Spektrillä on erittäin suuri merkitys kasvien kasvuun, varsinkin jos valo on kirkas ja auringon kaltainen. Natikan ja monimetallin spektritkään eivät ole loisteliaita, vaan sopivuuden ratkaisee lähinnä valoteho. Auringon spektriä mukailevat "erikoisloisteputket" ovat erinomaisia, mutta kalliita ja heikon läpäisytehon vuoksi niitä tarvitaan joka tapauksessa useita kappaleita. Rikkiplasmalamppu on tämänhetkisten markkinoiden "aurinkomaisin" lamppu, ja sen kirkas ja spektriltään aurinkomainen valo sopii huomattavasti paremmin kasvatuskäyttöön kuin monimetallivalaisin tai suurpainenatriumlamppu. Rikkiplasmalampun hinta-laatusuhde alkaa olla kohtuullinen.

Puutarhan valontarve[muokkaa]

Noin kymmenen pientä kasvia 400 watin suurpainenatriumin alla.

Puutarhan tarvitsema valaistus riippuu kasvatustilan pinta-alasta sekä kasvien korkeudesta. Valon intensiteetti pienenee neljäsosaan matkan kaksinkertaistuessa, joten pitkiin ja kapeisiin tiloihin kannattaa sijoittaa useampi pienempitehoinen valaisin kuin yksi iso. Pienempitehoisia valaisimia käytettäessä valon tunkeutuvuus kuitenkin huononee myös hieman, eli valo ei ylety yhtä hyvin alaoksistoille kuin suurempitehoisia valaisimia käytettäessä. Kasvit eivät voi saada liikaa valoa, mutta lämpötilat sen sijaan voivat nousta liian korkeiksi.

Kasvuvaiheessa hampun tulisi saada valoa 1500-3000 lumenia jokaista neliöjalkaa (30 x 30 cm) kohti = LUXia. Kasvit, jotka saavat 3000 lumenia, kasvavat tietenkin nopeammin ja tiiviimmiksi kuin vähemmän valoa saavat yksilöt. Kukitusvaiheessa hampun tulisi saada valoa vähintään 3000 lumenia jokaista neliöjalkaa kohti. Vähemmän valoa saavat yksilöt kukkivat tietysti heikommin ja paljon valoa saavat taas huomattavasti runsaammin. Usein hyvin menestyvissä puutarhoissa kasvit saavat kukitusvaiheessa 4 000-6 000 lumenia neliöjalalle.

Oheisesta taulukosta käy ilmi tärkeimpien valaisintyyppien antama kokonaisvalaisuteho, hyötysuhde, niiden valaisema alue sekä valon tunkeutuvuus lehtikerroksiin:

Valaisin
(tyyppi ja teho)
Kokonaisteho
(lumenia)
Hyötysuhde
(lumenia / 100 W)
Valaistu alue
(neliöjalkaa)
Valaistu alue
(neliömetriä)
Valon tunkeutuvuus
(cm)
Energiansäästölamppu 11 W 600 5 454 0,1 - 0,3 n. 0,02 10
Energiansäästölamppu 15 W 900 6 000 0,2 - 0,5 n. 0,03 15
Energiansäästölamppu 23 W 1 500 6 500 0,4 - 1 0,03-0,09 20
Energiansäästölamppu 125 W 8 000 6 400 2,6 - 5 0,23-0,45 ?
Energiansäästölamppu 200 W 13 500 6 750 4.5 - 8.5 0.4-0.75 ?
60 cm loisteputki 18 W 1 200 6 660 0.4 - 1 0.03-0.09 10
120 cm loisteputki 36 W 2 900 8 000 0.8 - 1.5 0.07-0.13 15
150 cm loisteputki 58 W 4 700 8 100 1.2 - 3 0.11-0.27 15
LED 30 W 2 500 8 330 0.8 - 1.5 0.07-0.13 15
LED 120 W 9 500 7 920 2.6 - 5 0.23-0.45 ?
SuurtehoLED (1 polttimo) 100 W 16 100 16 100 5 - 10 0.30-0.70 70
Monimetalli 150 W 11 250 7 500 3 - 7 0,27-0,65 50
Monimetalli 400 W 32 000 8 000 8 - 20 0,74-1,85 80
Monimetalli 2000 W 200 000 10 000 50 - 172,2 5-16,00 200-260
Monimetalli 3500 W 320 000 9 140 100 - 250 7-20 280-350
Suurpainenatrium 70 W 6 500 9 200 1,5 - 3,5 0,13-0,32 35
Suurpainenatrium 150 W 17 000 11 300 3 - 7 0,27-0,65 55
Suurpainenatrium 250 W 32 000 12 800 5 - 12 0,46-1,11 60 - 70
Suurpainenatrium 400 W 55 000 13 750 8 - 20 0,74-1,85 80 - 90
Suurpainenatrium 600 W 90 000 15 000 12 - 30 1,11-2,78 100
Suurpainenatrium 1 000 W 130 000 13 000 20 - 50 1,85-4,64 130 - 150
Rikkiplasma 700 W 196 000 28 000 10,7 - 172,2 1,00-16,00 180 - 300
Rikkiplasma 1000 W 180 000 18 000 10,7 - 172,2 1,00-16,00 180 - 330

Sopivat valaisimet[muokkaa]

Kaasupurkausvalaisimet 
Erilaisten lampputyyppien energiatehokkuuden kehitys vuosien 1875-2000 välillä.

Hampunkasvatuksen tosissaan ottavalle tulee ennemmin tai myöhemmin ajankohtaiseksi kaasupurkausvalaisimen hankinta. Kaasupurkausvalaisimen hyötysuhde on huomattavasti parempi kuin loisteputkien: yksi 400 W valaisin vastaa valaisuteholtaan jopa viittätoista 120 cm loisteputkea. Valo on myöskin paljon keskittyneempää, joten se tunkeutuu tehokkaasti syvemmälle lehtikerroksiin. Kaasupurkausvalaisimet tulevat ajan mittaan edullisemmiksi ja tuottavat ratkaisevasti paremman sadon kuin loisteputket. Valaisimina ne ovat erittäin kirkkaita ja tehokkaita, joten kasvatustilassa ollessaan on hyvä pitää aurinkolaseja. Edullisia kaasupurkausvalaisimia saa hankittua postitse esimerkiksi Saksasta tai suomalaisistakin liikkeistä. Kasvatukseen sopivia tämän ryhmän valaisintyyppejä on kaksi:

Suurpainenatrium (natikka, SpNa, HPS - High Pressure Sodium) on kasveille kukkimisvaiheessa toiseksi parhain valonlähde rikkikalsiumdibromidipolttimoisen plasmalampun jälkeen. Sen tuottama valo on pääosin spektrin punertavasta päästä ja valon värilämpötila on hyvin matala. Kannabiskasvit, kuten muutkin viherkasvit kasvavat suuremmiksi ja tuuheammiksi sekä tuottavat enemmän satoa kun ne saavat paljon valoa. SpNa-valaisimet tuottavat kuitenkin melko paljon lämpöä, joten kun niitä käytetään ahtaissa tiloissa, tulee tuuletus ja paloturvallisuus olla kunnossa. Valaisimia löytyy hyvin monen tehoisia, kokoisia ja hintaisia. Tehot lähtevät 70 watista jatkuen aina useampaan kilowattiin asti. Yli 1 000 W lamput ovat kuitenkin erittäin harvinaisia kotikäytössä. Vaikka SpNa on parempi kukitukseen, valaisinta voi huoletta käyttää myös kasvullisissa vaiheissa - parhaan tuloksen saa käyttäen tällöin spektriltään tasapainotettua polttimoa. Spektriltään tasapainotettu polttimo tuottaa sinistä valoa 30-40 % enemmän kuin tavallinen polttimo.

Hyviä kukituspolttimoita ovat mm.: Philips Son-T, Osram Nav-T ja Sylvania SHP-TS.
Spektriltään tasapainoitettuja polttimoita ovat mm.: Philips Agro HPS+, Osram Plantastar ja Sylvania GroLux.

Monimetallivalaisin (MH - Metal Halide) on eräs valaisinvaihtoehto. Monimetalli kehitettiin hieman ennen suurpainenatriumeja elohopeavalaisimen pohjalta, ja tarkoitus oli valmistaa mahdollisimman hyvin päivänvaloa vastaava valonlähde. Monimetalli on teholtaan lähes suurpainenatriumvalaisimen luokkaa, mutta sen spektri on paljon sinertävämpi. Tästä syystä motimetallivalaisimet ovat parhaimmillaan kasvin kasvuvaiheessa. Suurpainenatriumien tapaan ne tuottavat huomattavasti lämpöä, joten ahtaissa tiloissa tulee tuuletuksen ja paloturvallisuuden olla kunnossa. Monimetallivalaisinten tehot lähtevät 150 watista jatkuen aina useisiin kilowatteihin asti. Kilowatin lamput ovat kuitenkin kotikäytössä erittäin harvinaisia, sillä kasvuvaihe onnistuu murto-osalla tästä valotehosta. Suurissa puutarhoissa kukkimisvaiheessa käytetään sekoitussuhdetta kaksi SpNa-valaisinta / yksi monimetalli; näin valon spektriin saadaan lisää sinertäviä aallonpituuksia. Monimetallia ei suositella kukintavaiheen ainoaksi valaisimeksi.

Kasvatukseen välttävästi sopivat kaasupurkausvalaisimet 

Elohopeavalaisin (HQL, MV - Mercury Vapor) edustaa vanhempaa, 1930-luvulla kehitettyä teknologiaa. Valaisin on monimetallin kaltainen, mutta spektristä puuttuu paljon tärkeitä aallonpituuksia ja hyötysuhde (valomäärä/watti) on huono. Valaisimen polttimot kestävät kaksi kertaa muita kaasupurkauspolttimoita kauemmin. Elohopeavalaisinta ei suositella kasvien kasvattamiseen.

Kasvatukseen sopimattomat valaisimet 

Matalapainenatrium (MpNa, LPS - Low Pressure Sodium) ei sovellu äärimmäisen kapean spektrinsä vuoksi lainkaan kasvivalaisimeksi. Hehkulamput ja halogeenilamput eivät sovellu kasvatukseen huonon spektrinsä ja suuren lämmöntuottonsa vuoksi.

Tehot ja etäisyydet 

Parhaita kaasupurkausvalaisimia hyötysuhteeltaan ovat 400- ja 600-wattiset. Pienemmissä tiloissa voi käyttää 70-250 W valaisimia. Pienempien valaisinten hyötysuhde on kuitenkin suurempia huonompi. Kaasupurkausvalaisimet tuottavat huomattavasti lämpöä, minkä vuoksi valaisimen etäisyyttä kasveihin on oltava paljon enemmän kuin loisteputkia käytettäessä. Kasvuvaiheen alussa valaisin täytyy muistaa pitää kaukana, sillä pienet taimet eivät kestä paahtavaa valoa. Alkuvaiheissa turvallinen etäisyys latvoihin on valaisimen tehosta riippuen 40-80 cm, 600 ja 1000 watin valaisimilla vieläkin kauempana. Yli kuukauden ikäisille ja kukkimisvaiheessa oleville kasveille valaisin tulee pitää mahdollisimman lähellä latvoja.

Kaasupurkausvalaisimia käytettäessä on tehokas tuuletus tai ilmanvaihto välttämätön, jotta tulikuumasta polttimosta hohkaavaa lämpö saadaan puhallettua pois kasvin latvaa polttamasta. Esim halkaisijaltaan 30 cm pöytätuulettimen puhaltaessa täydellä teholla kasvien latvoja sekä polttimoa, voidaan valaisimen lähimmäksi turvalliseksi etäisyydeksi laskea heijastimen alareunasta kasvin latvaan olevan kukinnan aikana 1/10 valaisutehosta (esim. 250 W = 25 cm). Jos kämmenselkää tuntuu kuumalta kasvin latvojen tasolla pidettynä (yli 32`C), on tuuletus riittämätön tai valaisin liian lähellä.

SpNa-valaisimen osat 

SpNa-valaisinkokonaisuuteen kuuluu polttimo ja sen kanta, heijastin sekä liitäntälaite johtoineen. Liitäntälaite voi olla erillinen tai se voi olla koteloitu valaisimeen. Liitäntälaite eli polttimon ja töpselin väliin tuleva yksikkö koostuu kuristinkelasta (muuntajan näköinen painava möykky), sytyttimestä sekä yleensä myös kompensointikondensaattoreista. 250 W polttimolle sopii vain 250 W liitäntälaite sekä 400 W polttimolle vain 400 W liitäntälaite jne. Purkausvalaisinta koottaessa sekä johdotettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota johtojen riittävään paksuuteen sekä liitosten huolellisesti ruuvattuun ja pitävään liittämiseen liittimiin. Sytyttimen antama 5000 V sytytyspiikki käräyttää ajan myötä huonon liitoksen sulattaen johtimen ja liittimen savun kauniisti saattelemana. Älä kasaa tai asenna itse valaisinta, jos et tiedä mitä olet tekemässä! Väärin kytketty valaisin voi aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon.

SpNa-osasetin kokoamisohje löytyy täältä.


Loisteputkivalaisimet 

Loisteputkivalaisimilla päästään kohtuullisiin lopputuloksiin, mutta valaisimia täytyy pitää lähellä kasvia riittävän valaistuksen takaamiseksi, koska putkien pieni teho jakautuu laajalle alueelle. Käytännössä valaisimien täytyy olla muutaman sentin päässä latvoista, joten niitä täytyy nostaa lähes päivittäin. Tämä on pieni kompastuskivi, ja usein loisteputkivalaisimia käytetäänkin vain kasvuvaiheessa sekä valona pistokkaille, emokasveille jne. Kasvulliseen vaiheeseen loisteputkivalaisimet soveltuvat erinomaisesti, sillä valon jakautumisella ei ole niin suurta väliä ja spektri saadaan erityisen soveltuvaksi. Kasvulliseen vaiheeseen paras sekoitussuhde värilämpöjen puolesta on kaksi daylight-putkea / yksi warmwhite-putki, kukkimisvaiheeseen taas päinvastoin.

Loisteputket ovat pituutensa ja valon jakautumisen ansiosta varsin kömpelöitä valonlähteitä. Loisteputket ovat kuitenkin käyttökelpoinen valonlähde kasvullisiin vaiheisiin. Kukkimisvaiheessa loisteputket sopivat kasvatustilan seinustoille pystysuuntaisiksi lisävalaisimiksi tuomaan valoa myös alaoksistoille.

Loisteputkien tehot ovat väliltä 15–58 W ja ne tuottavat tehosta riippuen 800-4 500 lumenia. Pelkkiä putkia myyvät lähes kaikki marketit, valaisinrunkoja saa marketeista, kirpputoreilta, sähkötarvikeliikkeistä yms. Putkien hinnat ovat noin 4-8 euroa, valaisinrungot 15 euroa ja siitä ylöspäin. Kirpputoreilta ja romuliikkeistä saattaa löytää hyviä ja toimivia valaisimia edullisesti. Kirkasvalolamputkin ovat käteviä valmiita valonlähteitä kotipuutarhaan ja valotehokin on niissä melko suuri. Loisteputket soveltuvat idätys-, kasvu- ja kukkimisvaiheisiin sekä lisävalaisimiksi.

Energiansäästölamput eli ESL-valaisimet ovat kuin normaaliin E27-lampunkantaan sopivia, moneen kertaan taivuteltuja loisteputkia. Ne ovat yleensä vain 15 cm pitkiä eli reilusti kookkaita loisteputkia pienempiä. Energiansäästölamput ovatkin käyttökelpoinen valonlähde pienimuotoiseen kasvatukseen. Energiansäästölamput sopivat myös pienen kokonsa ansiosta pieniin ja ns. stealth-tiloihin sekä tuomaan lisävaloa alaoksistoille. Energiansäästölamput antavat loisteputkia kohdistuneempaa valoa ja asentaminen on erittäin helppoa. Energiansäästölamppujen pienenä ongelmana on kuitenkin lampunkantaan rakennettu elektroniikka - se tuottaa ylimääräistä lämpöä.

Energiansäästölamppujen tehot ovat yleensä väliltä 9-23 W, vaikka paljon suurempiakin on markkinoilla. Lumeneja energiansäästölampusta irtoaa tehonsa mukaan 400-1500. Energiansäästölamppuja saa lähes kaikista marketeista ja halpahalleista 2-20 eurolla. Energiansäästölamput soveltuvat idätys-, kasvu- ja kukkimisvaiheisiin sekä lisävalaisimiksi. Nykyään erikoisliikkeissä myydään myös 125-200 W ESL-lamppuja, joissa on myös eri spektrivaihtoehtoja kasvatuksen eri vaiheisiin. 125 W ESL-lampusta irtoaa n. 8000 lumenia ja 200 W lampusta n. 13500 lumenia.

Pienloisteputket ovat loisteputken ja energiansäästölampun välimaastosta. Kasvatuksessa niitä käytetään harvoin johtuen niiden pienestä, 9-11 W tehosta sekä kiinteästä lampunjalasta. Pienloisteputket tuottavat tehonsa mukaan 600-900 lumenia. Valaisimia saa lähes kaikista marketeista, koko valaisin maksaa noin 15-20 euroa ja pelkkä putki noin 5 euroa. Pienloisteputket sopivat idätykseen, valoksi pienille taimille ja myöhemmässä vaiheessa lisävalaisimeksi alaoksistoille.

Tietoa loisteputkivalaisimien toiminnasta löydät tästä Wikipedian artikkelista. ESL-valaisimilla kasvattamisesta kerrotaan erikseen ja laajasti täällä.

Plasmalamput 

Rikkiplasmalamppu (Sulphur Plasma Lamp, PLS ,rikkilamppu, mikroaaltolamppu, plasmalamppu).

Rikkiplasmalamppuja kehitettiin 1990-luvulla, mutta vasta vuonna 2007 tuli markkinoille ensimmäinen varteenotettava vaihtoehto: Nlite/LG Group:n valmistama 700 W malli. Rikkiplasmalamppu on huomattavasti kirkkaampi valaisin kuin yksikään suurpainenatrium- tai monimetallilamppu suurien lumenimäärien ja huomattavasti pienemmän polttimon koon ansiosta.

Rikkiplasmalamppussa spektri on lähes auringonvalon kaltainen, eikä niin hajanainen kuin useimmissa kasvatusvalaisimissa. Rikkiplasmalampussa on suhteellista valotehoa jopa enemmän kuin jopa auringonvalossa päiväntasaajalla. Polttimo on pieni, vain golfpallon kokoinen rikkiä ja argonia sisältävä lasipallo.

Lasipalloon johdetaan mikroaaltoja näin syntyy erittäin kirkas auringonvalon kaltainen valo. Rikkiplasmavalaisin kuumenee perinteisiä kaasunpurkauspolttimoita vähemmän.

Esimerkiksi 700 W mallissa 95 % siihen johdetusta sähköstä muuttuu valoksi ja vain 5 % lämmöksi, vertailun vuoksi suurpainenatriumlampussa vastaavat lukemat siihen johdetusta sähköstä: 30% valoa ja 70% lämpöä. Huomattavasti pienempi lämmöntuotto mahdollistaa kasvuvaiheessa useille lajikkeille 24/0 valojaksoisen kasvatuksen. Kasvit ei tarvitse lepoa, koska eivät saa juurikaan infrapunasäteilyä rikkiplasmalampun erinomaisen hyötysuhteen ansiosta.

Rikkiplasmalamppu pitää samankaltaista ääntä kuin mikroaaltouuni, koska rikkiplasmalampussa on magnetroni, joka tuottaa mikroaaltoja. Rikkiplasmalamppu pitää mikroaaltouunimaisen äänen lisäksi kimeää surinaa polttimon jäähdyttimen vuoksi.

Auringonvalon kaltaisen spektrinsä ansiosta sekä suuremman valon kirkkauden ansiosta yksikin rikkiplasmalamppu vastaa useita suurpainenatriumlamppuja tai monimetallilamppuja kasvatusteholtaan.

LG Electronics tarjoaa 4500 K, 6500 K sekä 7500 K mallin.

700 W Rikkiplasmalamppua ei voi ripustaa ihan mihin tahansa, sillä se painaa kaikkine osineen n.19 kg. 2008 maaliskuussa painoon on tulossa kevennys, kts artikkelin loppu. Rikkiplasmalamppujen kuluvat osat kestävät huomattavasti pitempään kuin vastaavien kirkkaiden lamppujen. 24/0 valojaksolla 24/7 käytöllä varaosien vaihtovälit: polttimo n. 7 vuotta, magnetroni reilu 2 vuotta, Magneeton moottori 4,5vuotta, virtalähde n. 6 vuotta.

Rikkiplasmalamput olivat aikaisemmin huonoja hyötysuhteeltaan: ensimmäinen prototyyppimalli 5900 W, ensimmäinen kaupallinen malli 1375 W system / 1000 W lamp. 2007 tuli myyntiin nLiteltä 730 W system / 700 W lamp malli joka tuottaa saman verran valoa kuin 1000 W ensimmäinen kaupallinen malli, nLite/LG Group on tuomassa markkinoille myös uuden 900 W mallin. Rikkiplasmalamppuja voi ostaa kolmella eri spektrisellä polttimolla ainakin Sveitsiläisestä GrowBox nimisestä internetkaupasta. 700 W mallilla on hintaa 1930 €. Maaliskuussa 2008 sama growbox kauppa tuo myyntiin 1300 W rikkiplasmalampun jossa on 4 eri polttimovaihtoehtoa, hinta on n. 3600 € mutta tekniikka lampussa on kehittynyt: paino on pudonnut 19 kg ---> 6,5 kg ja valon tehoa valaisimessa voi säätää 130 W-1300 W.

LEDIT 

LED (Light Emitting Diode, Valoa emittoiva/lähettävä diodi , ledi ).

LED valot kehittyvät kokoajan, joidenkin lähteiden mukaan niiden spektri on lähes yhtä hyvä kasveille kuin rikkiplasmalampun. LED-valo tuottaa vähän lämpöä. Ebay-verkkohuutokaupasta voi hakea hakusanoilla led grow light löytääkseen kasvatusledejä.

Heijastus[muokkaa]

Valaisin tarvitsee heijastimen, sillä sen puuttuessa noin puolet valotehosta kohdistuu kattoon (eli toisin sanoen menee hukkaan). Heijastin kohdistaa valoa erinomaisesti ja saat lähes kaiken valon suuntautumaan alaspäin. Usein kaasupurkaus- ja loisteputkivalaisimia ostettaessa heijastin sisältyy pakettiin.

Vaakatasossa olevan ESL-valaisimen yläpuolelle heijastimen asentaminen on tärkeää. Kohtuullisesti toimivia ja halpoja ratkaisuja ovat mm. Pringles-purkin tai vaikka oluttölkin puolikkaista tehdyt heijastimet. Suuritehoisemmille ESL-valoille on tarjolle myös niille mitoitettuja valmisheijastimia.

Myös itse kasvatustilan seinien valonheijastavuus on tärkeä tekijä kasvatuksen onnistumisen kannalta. Lisätietoa asiasta on kasvatustilan käsittelyn yhteydessä.

Lisätietoa valaisimista[muokkaa]

Liitteet: SpNa-osasetin kokoaminen

Ilma[muokkaa]

Kasvin kannalta ilmassa oleellisia ovat lämpötila, kosteus ja ilman hiilidioksidipitoisuus. Lämpötilan ja hiilidioksidin vuoksi kasvatuskaapin ilmaa on vaihdettava riittävän tiuhaan tahtiin, joten ilmanlaadun kannalta ilmanvaihto on hyvin tärkeä tekijä.

Lämpötila ja kosteus[muokkaa]

Hampulle ihanteellisin lämpötila on valojen päällä ollessa 25-27 °C ja pimeään aikaan 17-20 °C. Alle 18 asteessa yhteyttäminen ja kasvu hidastuvat. Hamppu sietää melko viileitäkin lämpötiloja, mutta 13 asteessa sen kasvu hidastuu lähes pysähtymispisteeseen. Kun lämpötila nousee yli 27 asteen, kasvu hidastuu jälleen ja kasvi käyttää valtaosan energiastaan lämpö- ja nestetasapainon ylläpitoon. Korkeampi, noin 30 asteen lämpötila voi tosin jopa nopeuttaa kasvua, mikäli kasvit saavat samalla intensiivistä valoa ja runsaasti hiilidioksidia, eikä ilmankosteus ole kovin alhainen. Korkea yli 24 °C lämpötila pimeään aikaan saa kasvin venymään pituutta. Kasvin THC-pitoisuus on kuitenkin korkeimmillaan 25 °C päivälämpötilassa ja 19 °C yölämpötilassa kasvaneissa yksilöissä. Lämpötilan noustessa 25 °C:ta ylemmäksi THC:n hajoaminen muiksi yhdisteiksi nopeutuu olennaisesti. Yhteyttäminen ja kasvu keskeytyvät lähes kokonaan, kun lämpötila nousee yli 35 asteen.

Valojen ollessa sammutettuina yhteyttäminen keskeytyy ja hengitys alkaa: Pimeässä kasvi ottaa hiilidioksidia ja tuottaa happea käyttäen kerääntyneet yhteyttämistuotteet energian tuottamiseen ja kasvikudoksen muodostamiseen. Tällöin kasvit viihtyvät parhaiten hieman viileämmässä n. 19 °C lämpötilassa. Lämpötila laskeekin yleensä automaattisesti, kun sammutetut valaisimet eivät tuota lisälämpöä, mutta ilmanvaihdon tulisi toimia riittävän hyvin myös pimeän aikaan.

Hampulle ihanteellisin ilman suhteellinen kosteus on 40-65 %. Korkeampi kosteus altistaa hampun etenkin kukintavaiheessa homeille ja muille kasvitaudeille. Liian kuiva ilma puolestaan luo edellytykset punkkien leviämiselle. Huoneilma on yleensä varsin kuivaa. Tilannetta voi parantaa suihkuttelemalla kasveja säännöllisesti vedellä. Kaasupurkausvalaisimia käytettäessä on syytä varoa, ettei vettä roisku polttimolle. Yksikin vesipisara saattaa johtaa arvokkaan polttimon rikkoutumiseen.

Ilmanvaihto[muokkaa]

Pienen kasvatuskomeron ilmanvaihto järjestyy helposti tuulettamalla se huoneeseen. Huoneilma täyttää kohtuullisesti hampun lämpötilavaatimukset. Etenkin käytettäessä korkeatehoisia monimetalli- tai suurpainenatriumvalaisimia pienessä komerossa lämpötila kohoaa helposti yli 30 asteen, jolloin tehokkaan tuuletuksen järjestäminen on välttämätöntä. Tehokkain ja paras järjestely on asentaa sisääntulevan ilman puhallin lattianrajaan ja poistoilmapuhallin vastapäisen seinän ylänurkkaan sekä komeron sisälle pöytätuuletin (jos vain mahtuu) puhaltamaan kuumuuden pois polttimon alta latvoilta ja heiluttelemaan kasveja. Yksi tehokas poistoilmapuhallin riittää kuitenkin hyvin, jos kasvatustilaan pääsee riittävästi korvaavaa ilmaa ulkopuolelta tuuletusaukoista.

Noin 20 € pöytätuuletin on hyvä ostos jokaiseen kasvatustilaan. Tuulettimesta on hyötyä paitsi ilmanvaihdon parantajana, myös kasvien vahvistajana: pieni heilumisliike tekee varsista tukevampia ja ne kuljettavat paremmin ravinteita latvaosiin.

Älä missään tapauksessa puhalla kasvatustilan ilmaa - edes puhdistettua - taloyhtiön omaan ilmastointijärjestelmään! Saatat sekoittaa koko talon ilmanvaihdon ja saat talonmiehen kotikäynnille.

Kanavapuhaltimet 

Kanavapuhallin on suunniteltu käytettäväksi kiinteistöjen ilmastointijärjestelmissä. Tästä syystä ne on helppo kytkeä teollisesti tuotettuihin ilmastointiputkiin. Kasvatuskäytössä on yleisimmin 100 mm ja 120 mm puhaltimet ja ilmastointiputket. Kanavapuhaltimen eduiksi voidaan laskea niiden hyvä hyötysuhde eli kyky siirtää runsaasti ilmaa kohtuullisella energialla. Kanavapuhaltimille myydään aktiivihiilisuodattimia tehokkaaseen hajunpoistoon ja äänenvaimentimia melunhallintaan. Valitettavasti kanavapuhaltimet ovat varsin äänekkäitä ja putkissa liikkuva tai sieltä poistuva ilma voi pitää melkoista suhinaa.

Tietokone- ja laitetuulettimet 

Lämpimän ilman poistamiseen ja viileän ilman tuomiseen sopivat hyvin erikokoiset tietokone- ja laitetuulettimien nimellä myytävät tuulettimet. Näitä saa mm. 60*60 mm, 80*80 mm ja 120*120 mm kokoisina, mutta 120*120 mm pienemmät puhaltavat yleensä liian vähän ilmaa suhteessa niiden tuottamaan meluun. Isot tuulettimet siis siirtävät jo pienillä pyörimisnopeuksilla kohtalaisesti ilmaa, jolloin ne pysyvät silti vielä hiljaisina.

Nämä tuulettimet liitetään normaalisti tietokoneen virtalähteeseen, mutta kasvatustilaan ei moista kannata asentaa. Homma hoituu helpoimmin huokealla säädettävällä tasavirtalähteellä esim: 6-14 VDC/ 800mA. Jännitelähteen virrantuotto (mA) määrälle ei ole ylärajaa, mutta sen pitää pystyä tuottamaan enemmän virtaa kuin puhaltimet ottavat. Tuulettimet on helppo liittää jännitelähteen + ja - johtoihin esim abico liittimillä(+ punaiseen johtoon, musta miinukseen). Jännitettä säätelemällä säädetään puhaltimien pyörimisnopeutta, joka määrää samalla ilman virtausmäärän ja melutason. Näitä säädettäviä tasavirtalähteitä saa mm. jokaisesta elektroniikkaliikkeestä. Kaikki tuulettimet eivät toimi alhaisilla jännitemäärillä kuten 6 V ja saattavat jopa pysähtyä, jolloin ilma ei enää kierrä kaapissa. Turvalliseksi todettu säätöalue on 7-12 V.

Tuulettimia ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota äänenvoimakkuuteen (yksikkö dB) ja ilmansiirtokykyyn (käytetyt yksiköt CFM eli kuutiojalkaa minuutissa ja m³/h). Hyviä valmistajia ovat mm. Papst ja Noctua. Noctua valmistaa kaikkein tehokkaimmat tietokonetuulettimet, ilmansiirtokyvyltään jopa yli 100m³/h. Ainakin Papstilta löytyy myös verkkojännitteellä (230V AC) toimivia ja monen tehoisia kuulalaakeroituja metallirunkoisia 120*120 mm laitetuulettimia, joita voi kytkeä halutessa myös kaksi sarjaan, jolloin yhdelle jää 115 V jännitettä ja pyörimisnopeuden myötä myös dB-taso laskee. HUOM! Jos et ole "sähkömies", jätä nämä verkkojännitteellä toimivat laadukkaammat ja hintavammat puhaltimet rauhaan.

Hiilidioksidi (CO2)[muokkaa]

Hiilidioksidi (CO2) on väritön ja hajuton, ilmaa raskaampi kaasu, jota esiintyy pieninä määrinä ilmassa ja suurempina määrinä ihmisen uloshengityksessä. Viherkasveille hiilidioksidi on välttämätön ainesosa.

Kasvit käyttävät hiilidioksidia fotosynteesissä, jossa hiilidioksidi jakautuu hiileksi ja hapeksi. Kasvi käyttää pienen osuuden hapesta ja vapauttaa loput takaisin ilmakehään. Hiili sitoutuu veteen valon vaikutuksesta ja muodostaa sokerimolekyylejä. Kun kasvi saa ravinteita, nämä molekyylit muuttuvat hiilihydraateiksi. Näin viherkasvi muuttaa auringon säteilyenergian sille sopivaan muotoon, kemialliseksi energiaksi.

Yhteyttämisprosessiin vaikuttavat siis neljä eri tekijää: valo, hiilidioksidi, vesi ja typpi. Prosessi on yhtä tehokas kuin sen heikoin lenkki, joten pelkkä hiilidioksidin antaminen kasveille ei riitä, jos ne eivät saa typpeä tai valoa riittävästi. Lisähiilidioksidin avulla kasvit sietävät 3-5 astetta korkeampia lämpötiloja, joskin samalla niiden vedenkulutus ja ravinnetarve kasvavat. Hiilidioksidista on hyötyä vain valoisan aikaan, sillä kasvi ei yhteytä pimeässä.

Hiilidioksidia on ilmakehässä 300-600 p.p.m. (parts per million), mutta monet kasvit kykenevät käyttämään sitä jopa 1500 p.p.m. muuten optimaalisissa kasvuoloissa. Kasvunopeus lisääntyy normaalisti 40-50 %, mutta jopa 200 % tuloksia on saavutettu.

Hiilidioksidin tuottaminen 

Pullotettu hiilidioksidi

Hiilidioksiditarpeen laskeminen:
Oletetaan, että tilan normaali CO2-pitoisuus on 300 ppm, jolloin 1500:n tasolle nostettaessa hiilidioksidia täytyy lisätä 1200 ppm.

Seuraavaksi lasketaan tilan koko kuutiojalkoina. Jos kyseessä on 60 x 60 x 180 -kokoinen kaappi (cm), koko jalkoina on 2' x 2' x 6' eli 24 kuutiojalkaa. Tilavuus kerrotaan "lisäyskertoimella" (0,0012) eli 24 x .0012 = .0288 (lisättävän hiilidioksidin määrä kuutiojaloissa)

Haluttu määrä jaetaan virtausnopeudella, ts. sen perusteella, montako kuutiojalkaa tunnissa hiilidioksidia virtaa. Jos virtausnopeus on esimerkiksi 5 kuutiojalkaa tunnissa, aikaa tilan täyttämiseen menee 0,0288 / 10 = 0,00288 tuntia, eli reilu puolitoista minuuttia.

Hiilidioksidipullon hankkiminen:

Sammutinhuolto: Myynnissä lähinnä käytettyjä 6 kg pulloja. Myös 2-kiloisia voi löytyä. 6 kg hinta on 168 euroa (sisältäen ensimmäisen täytön) ja 23 euroa per täyttö.

AGA: Pullon voi ostaa tai vuokrata. Vuokrapullo käydään vaihtamassa uuteen, ja kymmenen kilon hiilidioksiditäyttö maksaa noin 50 euroa. Omistuspulloja AGA ei täytä, vaan täyttö tulee hoitaa itse paikallisesti, mikä on hieman vuokrapullojen vaihtoa edullisempaa. Omistuspullo on katsastettava kymmenen vuoden välein.

Hiilidioksiditabletit

Hiilidioksiditabletit sekoitetaan veteen, josta hiilidioksidia vapautuu ilmaan kasvin käytettäväksi. Mainosteksteistä poiketen hiilidioksi ei vaikuta kasvin juuristoon. Tabletit sitovat hiilidioksidia vedessä 4-6 tuntia.

Hiilidioksidigeneraattorit

Hiilidioksidigeneraattori on laite, joka muuntaa esimerkiksi propaania hiilidioksidiksi polttoreaktion avulla. Tämä hiilidioksidi voidaan sitten suihkuttaa kasveille. CO2-generaattoreita ei toistaiseksi kotimaasta saa, mutta mm. Greenairin sivuilta voi löytää lisätietoa. Generaattorin hinta on mallista riippuen 300-500 euroa (+toimituskulut).

Käymisen yhteydessä syntyvä hiilidioksidi

Vanhin tunnettu ja edelleen yleinen järjestelmä on laittaa kasvukaappiin esimerkiksi kiljuämpäri käymään. Tosin hiivakäymisessä vapautuva hiilidioksidin määrä on kuitenkin niin pieni, ettei sillä ole juuri käytännön merkitystä. Kiljuohjeita emme jakele, mutta kannattaa huomioida ämpäriä sijoittaessa, että hiilidioksidi on ilmaa raskaampaa - jos ämpäri on lattialla, hyöty kiljupöntöstä on varsin pieni.

Lisäksi perinteisen, hedelmättömän kiljun valmistaminen on laissa kielletty, joten sitä ei voi suositella. Jos käymisreaktion myötä haluaa kuitenkin hiilidioksidia tuottaa, kotiviini on ainakin maistuvampi vaihtoehto. Kiljuämpärin hyöty on myös kumottu, mikäli kasvatustilassa on minkäänlaista ilmanvaihtoa.

Hiilidioksidin lisääminen yleensä

Kaikki hiilidioksidin tuottamistavat ovat kuitenkin huonoja, jos tilassa on ilmanvaihtoa. Hiilidioksidin tuottaminen kasvatustilaan on hyödyllistä ainoastaan suljetun kasvatustilan kanssa. Silloin myös lämmön poistosta on huolehdittava ilmastointilaitteen avulla. Tälläisiin kasvatustiloihin tarvitaan siis termostaatilla ohjattu ilmastointi, joka ei poista itse kasvatustilan ilmaa ulos. Sekä antureilla varustettu hiilidioksidin tuotanto tai lisäys suoraan pullosta.

Vesi[muokkaa]

Jokainen elävä kasvi sisältää vähintään 80 % vettä. Vesi kuljettaa ravinteita juurien kautta kasvin varteen, josta se kulkeutuu oksien kautta lehtiin.

Kastelu[muokkaa]

Kasteluveden tulisi olla happipitoista ja haaleaa. Helpoin tapa on seisottaa vettä yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajan ennen kastelua. Nopea tapa lisätä veden happipitoisuutta on laittaa veteen hieman vetyperoksidia, joka hajoaa tällöin välittömästi vedeksi ja hapeksi.

Kasteluveden määrään vaikuttavat kasvatustilan lämpötila sekä etenkin ruukkujen ja kasvien koko. Myös huoneilman kosteus ja maaperän koostumus vaikuttavat vedentarpeeseen. Yleensä kastelussa on kuitenkin kyse terveestä järjestä. Kunhan ei hukuta kasveja jatkuvalla kastelulla ja antaa mullan kuivua muutaman senttimetrin syvyyteen kasteluiden välillä, ongelmia ei pitäisi syntyä. Kasvi ei tee rutikuivalla mullalla juuri mitään - kuten ei hapettoman litimäräksi kastellullakaan.

Taimien ollessa vielä pieniä tulee vettä lisätä hillitysti, etteivät pienokaiset pääse hukkumaan. Varsinkin suurissa astioissa pienet kasvit hukkuvat helposti. Kasvun edistyessä vedentarve kasvaa huomattavasti. Tässä vaiheessa kannattaakin kastella kerralla kunnolla ja sen jälkeen odottaa mullan kuivuvan muutaman senttimetrin syvyyteen.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, ettei kasveja yleensä tulisi kastella kuin enintään joka toinen päivä. Tämä ehkäisee homeiden ja sienien leviämistä. Erityisen tärkeää tämä on kukkimisen aikana, jolloin kasvit ovat herkimmillään mätänemiselle ja homeelle. Mikäli kasvit tarvitsevat päivittäistä kastelua, tämä voi viitata liian pieniin ruukkuihin; jos kasvi on jo kukinnassa, ei ruukkua kannata lähteä enää vaihtamaan vaan kärsivällinen, useammin tapahtuva kastelu on parempi vaihtoehto.

Hyvä tapa määritellä tarvittavan veden määrä on ns. "ruukunnostotekniikka". Ensimmäisellä kerralla kasteltaessa annetaan veden tulla läpi pohjassa olevista rei'istä. Tämän jälkeen nostetaan ruukkua ja tunnustellaan painoa. Mullan kuivuessa paino vähenee, joten nostaessa ruukkua uudelleen voi puutarhuri selvästi tuntea, kuinka paljon vettä on kulunut. Kosteusmittarit ovat myös varteenotettava vaihtoehto, mutta em. nostotekniikka on varmatoiminen ja täysin ilmainen.

Kastelu on helppoa, mutta huolimattomasti sitä ei kannata tehdä. Kastelukannusta korkealta tuleva "kaatosade" saa maa-aineksen paakkuuntumaan ja kasaantumaan, eikä tällä tavoin kastellen juuripaakku kerää nestettä tasapuolisesti, vaan ruukkuun jää "märkiä länttejä" kuivien viereen - tämän seurauksena kasvualusta on huonommin kasvin hyödynnettävissä ja kasvu kärsii.

Sumuttelu[muokkaa]

Sumuttelu lisää kasveille tärkeää ilmankosteutta. Myös osa lehdille kertyneestä tomusta ja liasta huuhtoutuu pois. Kasvit hyötyvät ilmankosteudesta suuresti, sillä tällöin lehdet eivät haihduta vettä yhtä voimakkaasti kuin kuivassa ilmastossa. Osaltaan ilmankosteuden vuoksi lehdet kasvavat leveiksi, eli pinta-alaa energiantuotantoon on enemmän.

Sumutusveden tulisi aina olla happipitoista sekä huoneenlämpöistä. Helpoin tapa on seisottaa vettä yön yli, tai vähintään muutaman tunnin ajan ennen sumutusta. Pullon käsin ravistelu ja vetyperoksidi käyvät happipitoisuuden nostamiseen. Vetyperoksidia lisätään hieman veteen, jolloin se hajoaa välittömästi vedeksi ja hapeksi.

Sumutinpulloon kannattaa panostaa, sillä usein muutaman lisäeuron satsauksella saa paljon hienojakoisemmalla suuttimella varustetun pullon. Käytä aina kaikkein hienojakoisinta suutinta, näin ei muodostu suuria pisaroita ja ilmaan jää enemmän kosteutta. Suuret pisarat voivat luoda ns. suurennuslasiefektin, jonka seurauksena lehtiin ilmestyy kellertäviä laikkuja. Hyvän suihkepullon saa myös esimerkiksi vanhasta desinfiontisuihkepullosta, jossa on usein pieni suutin.

Kasveja voi sumuttaa muutamaan kertaan päivässä, mutta se tulisi tehdä valoisaan aikaan. Jos vesi jää lehdille ja lehtihankoihin kun valot on sammutettu, sienten itiöt, joita on aina ympäristössä suurin määrin, alkavat itää. Seurauksena voi olla lehtivaurioita. Kukintavaiheessa tiiviit kukinnot ovat erittäin alttiita homehtumiselle, joten kasvin sumuttelu kannattaa lopettaa kukitusvaiheessa kokonaan.

Ilmankosteuden suhteen kultainen keskitie on paras. Kasvatustilan suhteellinen ilmankosteus ei missään nimessä saisi nousta yli 80 %:iin, koska tällöin sienet ja homeet saisivat liian hyvät elinolosuhteet. Riittävällä kosteudella ja sumuttelulla voidaan torjua kehrääjäpunkkien ilmestymistä, silloin ilmankosteuden tulisi olla yli 50 %.

Kasvualusta[muokkaa]

Hyvä kasvualusta takaa juurille vettä, happea ja ravinteita. Se myös ankkuroi kasvin paikoilleen, näin estäen sen kaatumisen. Kasvualusta ei saa kuivua liiaksi, joten veden määrästä on pidettävä huolta. Kasvualustat voidaan helposti jakaa kahtia multaan ja veteen. Seuraavaksi kerrotaan pH:sta, mullasta ja vedestä kasvualustoina sekä tarvittavista väliaineista.

Mikä on pH? 
PH ravinteiden saanti.jpg

Kasvualustan happamuutta tai emäksisyyttä kuvastaa pH-arvo, joka vaihtelee yhden ja neljäntoista välillä. Luku 1 tarkoittaa erittäin hapanta, kun luku 14 taas erittäin emäksistä. Neutraali pH on siitä väliltä, eli tasan seitsemän. Hapan kasvualusta on siis alle seitsemän ja emäksinen yli seitsemän. Apteekeista, akvaarioliikkeistä, puutarhamyymälöistä ja erilaisista kasvatustarvikemyymälöistä löytää pH-mittareita eri hintaisina eri käyttötarkoituksiin. Kasvualustassa pH:lla on suuri merkitys, sillä liian hapan tai emäksinen pH estää ravinteiden tehokkaan imeytymisen. Kasvualustan pH-arvoa voidaan säädellä happamilla ja emäksisillä liuoksilla. Täytyy muistaa, että pH-asteikko on logaritminen, joten pH 5.0 on kymmenen kertaa happamampi kuin pH 6.0. Eli jos säädät pH:n huolimattomasti vaikkapa kuudesta neljään, kasvualusta on yht'äkkiä sata kertaa alkuperäistä happamampi. Happamuudensäätöliuokset ovat helppo keino mokata koko kasvatus - käytä niitä vain kun tiedät tarvitsevasi ja kun tiedät osaavasi käyttää. Muutosten jälkeen pH tulisi mitata pariinkin otteeseen, jotta nähdään, pysyykö kasvualustan happamuusarvo vakaana.

Multa[muokkaa]

Multa takaa kasville alkuvaiheen ravinteet, joten multaa ei tarvitse lannoittaa 2-3 viikkoon. Multa myös imee suuren osan kasteluvedestä itseensä. Tämän takia kasvualusta pysyy kosteana ja juuria ei saa tukehdutettua aivan helposti. Multa toimii myös puskurina pH:n nousuille ja laskuille, joten ravinteidensaanti pysyy tasaisena. Mullan rakenne ja ominaisuudet vaikuttavat siihen, kuinka kasvin juuret kasvavat ja imevät ravinteita ja vettä. Vääränlainen multa voi pilata koko kasvatusprojektin, vaikka muut osa-alueet olisivatkin optimaaliset. Onneksi hamppu on kasvina varsin sopeutuvainen, joten kovin helposti ei vääränlaista maata saa kasvilleen tarjoiltua.

Mullan tulisi olla rakenteeltaan mahdollisimman muhevaa ja ilmavaa. Tällaisessa maassa kasvin juuret kasvavat nopeasti, ja siten pääsevät levittäytymään koko kasvatusastiaan nopeasti. Koko kasvatusastian leveydelle kasvaneet juuret saavat tietysti parhaan hyödyn tilastaan. Hyvä maa imee vettä sitä mukaa kun sitä kaadetaan, turhia lammikoita ei pitäisi syntyä.

Useimmat markettimullat soveltuvat hampun kasvualustaksi. Multiin lisätään lähes aina ravinteita ja pH-arvot voivat poiketa suuresti toisistaan. Multaseoksen pH- ja ravinnearvot löytyvät paketin kyljestä, pH:n tulisi olla välillä 6,0 - 7,0.

Mullan ravinnearvoja ei tarvitse erityisemmin miettiä, kunhan seos sisältää pääravinteinaan typpeä (N), fosforia (P) ja kaliumia (K). Kauppojen kukkamullat ja kestomullat ovat varma valinta, ne ovat valmiiksi esilannoitettuja ja kalkittuja. Biolanin musta multa on kohtalaisen vahvasti lannoitettua, joten idättämiseen ja pienille taimille sen ravinnepitoisuus voi olla liian suuri. Kaktusmulta on sellaisenaan hyvää, sillä siinä oleva hiekka tuo ilmavuutta. Kaktusmulta tarvitsee useammin kastelua ja lannoitusta.

Oman - tai vaikka naapurinkin - kompostin multa kelpaa hampulle siinä missä mikä tahansa muukin multa. Tosin kompostimullasta kannattaa mitata sekoittamisen jälkeen pH, jotta voidaan olla varmoja sen sopivuudesta. On hyvä myös tietää, mitä kompostissa on muhinut - on ikävää, jos kasviin siirtyy vaikkapa myrkyllisiä raskasmetalleja.

Mullan rakennetta voi säädellä siten, että sekaan lisätään ilmavuutta ja kosteudensitomista parantavia väliaineita. Väliaineista mm. kevytsoraa ja perliittiä voidaan lisätä multaan noin 25 %, näin kasvualustasta saadaan mukavan ilmava. Jos multaan lisää esim. perliittiä sekä vermikuliittia, saadaan kasvualustasta sekä ilmava, että hyvin kosteutta sitova. Kasvatusastia on myös hyvä salaojittaa, parhaiten tämä onnistuu kevytsoralla. Kevytsoraa laitetaan tällöin 2-3 sentin kerros astian pohjalle. Mullan pinta voidaan myös kattaa parin sentin kevytsorakerroksella, jolloin alla olevan mullan kosteus pysyy tasaisena.

Varoitus! Biolanin Musta Multa on satunnaiserittäin aivan liian vahvasti lannoitettua pienille taimille. Mikäli kasvisi ei vain tunnu kasvavan juurikaan pinnalle nousemisen jälkeen tai jättää nousematta pinnalle ja muut olosuhteet ovat kunnossa, tämä on mahdollinen syy ongelmiin. Suositeltavampia vaihtoehtoja pikkutaimille ovat erikoismullat (taimi- ja kylvömulta) tai ns. halpamullat, jotka ovat miedommin valmislannoitettuja.


Maaperän kemia ja pH-arvo 

Väliaineiden lisäämisen jälkeen on multaseoksen pH syytä mitata esim. lakmuspaperilla. Multa kastellaan, sen annetaan seisoa noin tunnin ajan, kastellaan uudestaan kevyesti ja paperiliuska laitetaan syvälle multaan. Toinen tapa on puristaa kourallisesta multaa nestettä, jonka pH-arvo mitataan. Arvon tulisi olla välillä 6,0 - 7,0, muussa tapauksessa ravinteiden imeytyminen häiriintyy ja kasvissa alkaa pian ilmetä puutostiloja. Hamppu pitää lievästi happamasta maasta, joten optimaalinen pH löytyy väliltä 6,1 - 6,6. Happamuuden kannalta "varmaksi valinnaksi" on todettu ainakin Biolanin Musta multa + kevytsora, jolloin pH-arvoa ei tarvitse mitata. Muutkin kauppojen multaseokset ovat tavallisesti esikalkittuja sopivaan pH-arvoon, joka ilmoitetaan multapussissa ravinnearvojen yhteydessä.

Eloperäinen kasvualusta, jota multa edustaa, sisältää valtavasti pieneliöitä. Litrassa multaa on noin miljardi erilaista ja kokoista pieneliötä, joista kaikkien toimintaa ja merkitystä ei edes tunneta. Tämän vuoksi multaa sanotaan eloperäiseksi, eli se on hyvin eläväistä. Pieneliöistä on suuresti hyötyä, mutta ne voivat kuolla liian happamassa tai emäksisessä maassa. Multakasvatuksessa ei missään nimessä saa käyttää vetyperoksidia, sillä se tappaa pieneliöt kuin salamaniskusta.

Liian hapanta (pH < 6) maata voi neutraloida dolomiittikalkilla. Dolomiittikalkin pH-arvo on 7 eli neutraali, mistä johtuen se on idioottivarma maaperän neutraloija: se ei nosta maaperän pH-arvoa yli seitsemän, vaikka sitä lisättäisiin kuinka paljon. Liika kalkitus voi kuitenkin haitata ravinteiden imeytymistä maaperästä, joten sitä ei kannata lisätä enempää kuin on tarpeen. Dolomiittikalkki on edullisinta ostaa 40 kilon säkeissä puutarhatarvikeliikkeistä. Kalkin on oltava hienojakoista/helposti liukenevaa, jotta se vaikuttaa heti. Dolomiittikalkkia voi liuottaa vedessä välillä sekoitellen ja kastella sitten tällä kalkkimössöllä maaperän ja sekoittaa huolella. Nykyään kasvatustarvikeliikkeissä myydään myös emäksistä ja puskuroitua pH-Up -liuosta.

Liian emäksistä (pH > 7) maata voi neutraloida kasteluveteen sekoitetuilla happamilla aineilla, kuten typpi- ja fosforihapoilla. Näitä happoja myydään myös kasvatustarvikeliikkeissä puskuroituna, pH-Down -nimisenä tuotteena. Myöskin etikkaa voi käyttää pH:n alentamiseen.

Happamien ja emäksisten aineiden (etenkin pH-Up ja pH-Down) kanssa tulee olla varovainen, sillä ne ovat vahvoja ja muuttavat pH:ta hyvin herkästi suuntaan tai toiseen. Muutosten jälkeen pH tulisi mitata pariinkin otteeseen, jotta nähdään, pysyykö mullan happamuusarvo vakaana.

Hydro[muokkaa]

vesiljely

Epätasaisemman ravinteiden saatavuuden takia pH:lla on suurempi merkitys kuin mullassa.

Lämpötila, pH, EC, TDS, ja ppm 

Optimaalinen ravinneliuoksen lämpötila on 24 °C, koska tällöin suurin osa ravinteista ovat parhaiten kasvin hyödynnettävissä, ja ravinneliuos kykenee sitomaan itseensä eniten happea. Korkeampi lämpötila lisäisi kasvien yhteyttämistä ja joidenkin ravinteiden imeytymistä, mutta kuitenkin on suositeltavaa välttää yli 25 °C lämpötiloja, sillä juurimädän vastustuskyky ja nesteen hapensitomiskyky heikkenevät huomattavasti.

pH-arvo

Yleisten suositusten mukaan vesiviljelyssä ravinneliuoksen pH-arvon tulisi olla väliltä 5,2 - 5,8, koska tällöin kasvi pystyy hyödyntämään koko kirjon ravinteita mahdollisimman tehokkaasti. Yleensä pH on hyvä säätää 5,2 tienoille, ja antaa sen ajan kanssa nousta kuuden pintaan, jotta kaikki ravinteet tulevat varmasti hyödynnetyksi. Kun pH nousee yli kuuden, kannattaa se laskea takaisin 5,2 tienoille. Eri lajikkeilla ja vesiviljelymenetelmillä on pieniä poikkeavuuksia optimaalisen pH:n suhteen; ne kasvattaja kyllä itse oppii ajan ja kokemuksen kautta löytämään. Nyrkkisääntönä kannattaa mielummin pitää liian alhaista kuin korkeaa pH:ta.

Ravinneliuoksen pH mitataan seuraavasti: lisää lannoitteet veteen ja anna liuoksen seistä useamman tunnin ajan. Jos lisäät lannoitteet suoraan esim. bubbleriin, niin anna liuoksen hapettua kaikessa rauhassa. Vasta pari tuntia lannoitteiden lisäämisen jälkeen mitataan pH, parhaiten se onnistuu kalliilla, tarkat arvot näyttävällä mittarilla.

Jos ravinneliuoksen pH-arvoa joutuu korjaamaan, täytyy noudattaa suurta varovaisuutta: pH-down- ja pH-up -liuokset ovat voimakkaita happoja ja emäksiä ja vaarallisia ihollekin joutuessaan - saati silmiin. Huuhtele aina mittasi ja astiasi kunnolla ja vältä roiskeita. Pienissä, 10-20 litran vesimäärissä tarvittava korjausliuos voi olla vain millilitran kymmenysosien luokkaa, ja mitattavissa pisaroina! Jos pH-arvo menee reilusti liian alas, ota uusi vesi ja aloita alusta. pH kannattaakin säätää aluksi kohdalleen ennen ravinteiden lisäämistä, välttyäkseen lannoitteiden hukkaamiselta. Älä korjaa pH:ta montaa kertaa eri suuntiin!

pH-arvo yleensä nousee vähitellen ravinneliuoksen hapettuessa, etenkin bubblerissa.

EC, TDS, ja ppm

EC tulee sanoista Electrical Conductivity, mittayksikkönä on mS/cm (millisiemensiä per senttimetri). EC-arvo kertoo nesteen sähkönjohtokyvyn. Mitä enemmän ravinteita ja/tai epäpuhtauksia vedessä on liuenneena ionimuodossa, sitä korkeampi EC-arvo on. Käytännössä siis EC-arvo korreloi ravinneliokseen lisättyjen lannotteiden määrän kanssa. Varsinkin Amerikassa enemmän käytössä ollut TDS/ppm-arvo mittaa käytännössä samaa asiaa. TDS tulee sanoista Total Dissolved Salts, eli liuenneiden suolojen määrä nesteessä, ja sen mittayksikkö on ppm (parts per million, miljoonasosaa). TDS/ppm-arvo saadaan kertomalla (millisiemenseissä oleva) EC-arvo luvulla 500. EC arvo taas saadaan laskettua jakamalla TDS/ppm-arvo luvulla 500. Euroopassa on yleisemmin käytetty EC-arvoa. Asteikko ei ole niinkään oleellinen vaan tärkeintä on arvon muutoksien seuranta.

EC-arvoa käytetään kasvin ravinteiden käytön seurantaan. Kun EC:tä mitataan säännöllisesti lisäämättä vettä kasvatusastiaan, saadaan selville kasvin ravinteiden kulutus:

- Jos EC laskee -> ravinteita oli nesteessä liian vähän >>> Lisää enemmän ravinteita.
- Jos EC nousee -> ravinteita liian paljon >>> Laimenna ravinneliuosta esim. lisäämällä vettä.

EC:n laskiessa kasvi käyttää enemmän ravinteita ravinneliuoksesta kuin vettä, eli se tarvitsee enemmän lannoitteita.

EC:tä tarkkailemalla on mahdollista myös päätellä eri ravinteiden kulutus, kun eri ravinteita lisätään vuoronperään ja seurataan EC:n vaihtelua.

EC:n ohjearvoja eri kasvuvaiheissa:

- Siemenet, Pistokkaat: 0.5
- Nuoret kasvit: 0.9
- Voimakas kasvu: 1.0 - 2.5
- Kukitus: 1.5 - 3.0(?)
- Emokasvi: 1.8

Nämä arvot ovat vaan ohjeellisia, vaihtelu on suurta eri lajikkeiden ja vesiviljelyjärjestelmien välillä. Oikeat arvot kasvattaja oppii kokemuksen ja EC-arvojen seurannan kautta.

Väliaineet[muokkaa]

Mullan tulee olla hyvin vettä läpäisevää, kuohkeaa ja hengittävää. Multaan voi myös lisätä tavallista soraa tai hiekkaa, mutta ne turhaan lisäävät kasvatusastian painoa ja hankaloittavat täten astian liikuttamista. Vesiviljelyssä käytetään yleensä (muttei aina) väliainetta, jonka tarkoitus on antaa kasville tukea ja juurille suojaa. Väliaineissa on runsaasti valinnanvaraa. Väliaineet jaetaan kahteen pääluokkaan: aktiivisiin ja inaktiivisiin, eli inertteihin. Aktiivisia ovat esimerkiksi kaikki turpeet, sillä ne pystyvät pidättämään ravinteita. Inaktiiviseen luokkaan kuuluvat esimerkiksi ravinteita pidättämättömät kivivilla ja perliitti.

Kevytsora.jpg

Kevytsora (eli lecasora tai ruukkusora) on poltettua savea ja raekooltaan väliltä 4-16 mm. Kevytsora on erinomainen mullan kuohkeuttaja, sillä sen epätasainen pinta sitoo vettä sekä ilmaa. Kevytsoran pH on neutraali tai lievästi hapan, eikä rakeet sisällä lainkaan ravinteita. Multaan kevytsoraa tulee sekoittaa noin 25 %, mieluiten eri raekokoja - näin mullasta saadaan entistä kuohkeampi. Kevytsoralla voidaan myös salaojittaa kasvatusastia, ja mullan pinnalla kevytsorakerros tasaa mullan kosteuden. Vesiviljelyssä kevytsora on erinomainen väliaine mm. bubblerin verkkoruukkuun. Kevytsora on niin puhdasta ja hygienistä, että bakteereilla, sienillä tai muilla tuholaisilla ei ole siinä juuri minkäänlaisia elinmahdollisuuksia. Kevytsora on edullisinta rakennustarvikeliikkeissä; 50 litran säkki maksaa vain hieman alle kymmenen euroa. Kevytsora on syytä huuhtoa huolellisesti ennen käyttöönottoa, jotta sorasta saataisiin epäterveellinen ja paikkoja sotkeva pöly pois. Helpoiten tämä onnistuu alkuperäispakkauksessa, pistele säkin alaosaan reikiä (esim.naulalla) ja laske suuaukosta vettä kunnes rei'istä valuva vesi on puhdasta. Jos käytössä on vesiviljelyjärjestelmä, teollisuuskäyttöön tarkoitetussa kevytsorassa voi olla hankaluuksia pH:n vaihtelun kanssa. Teollisuuskevytsorasta irtoaa paljon hiukkasia, nostavat pH-arvoa 6.5 tienoille. Tästä syystä hydrokäytössä voi olla kannattavaa sijoittaa oikeaan hydrosoraan. Mullan kanssa 6.5 pH ei ole ongelma.

Turve on soista nostettua orgaanista ainesta, joka sopii erinomaisesti multakasvatukseen. Turpeen lisäksi multaan on hyvä sekoittaa esimerkiksi kevytsoraa. Turpeen pH on väliltä 3.5 - 4.5, joten sen matala pH auttaa pitämään mullan happamana. Turve sitoo hyvin vettä ja ravinteita, joten ylikastelua on varottava. Turve on säkissään kuivaa ja tiivistä. Säkistä turve nostetaan vesiastiaan, siellä se hitaasti pehmenee käyttökelpoiseksi.

Kivivilla (tai vuorivilla) on synteettisesti valmistettu pääosin emäksisistä kivilajeista. Sitä käytetään laajalti ääni- ja lämpöeristeenä. Kivivilla on inaktiivinen kasvualusta, joka pystyy pidättämään vettä ja ilmaa. Ravinteita se ei pidätä ja näin ollen se onkin erittäin herkkä ravinnepitoisuuksien ja pH:n vaihteluille. Kivivillassa hapenkuljetus perustuu kapillaari-ilmiöön, joten sen pienet kuljetusreiät tukkeutuvat helposti levästä.

Perliitti on vulkaanista kiveä, joka on kivivillan tavoin inaktiivinen kasvualusta - se ei siis pidätä ravinteita. Perliitti on kevyttä ja ulkonäöltään valkoista, raekoko on yleensä väliltä 1-5 mm. Perliitti on pH-arvoltaan neutraalia, sekä puhdasta taudeista, tuholaisista ja rikkakasveista. Perliitti lisää maan huokoisuutta ja ilmavuutta, mutta sillä on huono vedenpidätyskyky. Perliitistä lähtee terveydelle vaarallista pölyä, joten ennen käyttöönottoa se täytyy kastella. Perliittiä myyvät hyvinvarustetut puutarhatarvikeliikkeet.

Vermikuliitti on pH-arvoltaan lähes neutraalia kuitua, joka sisältää jonkin verran ravinteita. Se on erittäin imukykyistä ja voi pitää sisällään jopa 3-4 kertaa oman painonsa vettä ja ravinteita. Tästä syystä sitä ei tulisi puristaa tiiviiksi istutuksen yhteydessä. Vermikuliitti parantaa maaperän vedensitomisominaisuuksia ja rakennetta. Vermikuliitista lähtee karsinogeenista asbestia, joten se täytyy kastella ennen käyttöönottoa. Vermikuliitti on ominaisuuksiltaan perliitin vastakohta.

Kookospähkinäkuitu on toimiva ratkaisu ainakin drip-feed -hydroissa. Kookoskuitu "puskuroi" ravinteita ja pH-arvoa tiettyyn pisteeseen asti, pitäen pH:n 5.8 tienoilla. Tästä syystä jotkin kookoskuidun kanssa käytettäväksi tarkoitetut lannoitesarjat saattavat sisältää kasvun alusta alkaen poikkeuksellisen paljon fosforia (P) ja kaliumia (K). Aineet varastoituvat kookoskuituun, ja kasvi käyttää niitä tarvittaessa. Kookoskuitua käytettäessä dripfeed-järjestelmässä kannattaa ylemmän astian pohjalle laittaa esim. kangas tai kapilaarimatto, jotta resoon ei valu kookoskuidusta irtoavaa ainesta ja tuki vesipumppuja/filttereitä.

Vulcaponic on geoaktiiviselta alueelta, syvältä maaperästä kaivettua kiviainesta, niin katsotusti laavakiveä, se sisältää useaa eri kivilaatua ja sen ominaisuuksiin kuuluu PH puskuri, pyrkii pitämään veden pH7. Muita etuja on ainakin sen että suotuisat bakteerikannat asettuvat asumaan kivien huokosiin, kunhan vesi on tarpeeksi hapekasta ja pH ei heittele liikaa.

Ravinteet[muokkaa]

Pääravinteisiin kuuluvat typpi (N), fosfori (P) ja kalium (K).

Esimerkiksi melko suosituissa Bio Bizz -ravinteissa pitoisuudet ovat seuraavat: Vegetysvaihe: N 8%, NH4 4%, N03 4%, P2O5 2%, K2O 6% Kukitusvaihe: N 2%, NH9 0.9%, NO3 1.1%, P2O5 6%, P 3.5%

Typellä on kaikkein vahvin vaikutus kasvin kasvuun. Se on hampulle "perusruokaa", jonka avulla kasvaa vahva ja elinvoimainen kasvi. Kaikki tavalliset lannoitteet sisältävät kohtuullisesti typpeä ja niitä voi käyttää kasvuvaiheessa. Typen saantia ei pitäisi koskaan estää täysin tai kasvin kasvaminen tyrehtyy.

Fosfori on kasville tärkeä aine muodostettaessa uutta solukkoa sekä yhteyttämisen kannalta. Fosforia tarvitaan erityisesti heti itämisen jälkeen ja kukkimisvaiheessa.

Vastustuskyky taudeille ja tukeva varsi ovat kaliumin ansiota. Kalium vaikuttaa myös muiden ravinteiden imeytymiseen. Kaliumintarve on suurimmillaan nuorilla kasveilla, mutta sitä tarvitaan myös terveiden kukintojen muodostamiseen.

Tyypilliset lisä- tai sivuravinteet ovat kalsium (Ca), rikki (S) ja magnesium (Mg). Näistä ongelmaksi saattaa muodostua lähinnä magnesium, jota saattaa joutua lisäämään erikseen puutoksen iskiessä. Sopiva magnesiumin lähde on magnesiumsulfaatti, jota saa apteekeista.

Hamppu tarvitsee myös joukon hivenaineita. Näistä ei tule tyypillisesti koskaan pulaa, sillä useimmat lannoitteet ja multaseokset sisältävät näitä luonnostaan riittävästi.

Täältä löydät tarkempaa tietoa ravinteista ja asiaa ravinneongelmista.

Lannoitteet[muokkaa]

[TODO: Nykyaikaistusta, N-P-K suositukset vege- ja kukkimisvaiheessa]slep

Myytävissä lannoitteissa on mainittu NPK-arvo, joka kertoo, missä suhteessa kyseinen lannoite sisältää pääravinteita. Hampun ravinteidentarve vaihtelee suuresti kasvuvaiheiden mukaan.

Kasvulliseen vaiheeseen soveltuvat useimmat huonekasveille tarkoitetut valmisteet. Kasvuvaiheessa hamppu vaatii typpeä ja kaliumia enemmän, kuin fosforia. Valmisteet, joiden NPK-arvot ovat lähellä arvoja 6-1-5, sopivat hampun vegetatiiviseen vaiheeseen (mm. Substral, Bio-Grow, Advanced Grow). Kukkimisvaiheessa kasvi tarvitsee vähemmän typpeä, jota tavalliset mm. Substral sisältää tällöin liikaa. Kukintaan sopivat lannoitteet, joiden NPK-arvot ovat lähellä 2-6-3,5 (mm. Bio-Bloom, Advanced Bloom). Puutarhan syyslannoitteet (syysravinne, PK-syyslannos) sopivat hampunkin kukintaan, mutta annostelu voi olla hankalampaa.

Pääravinteiden lisäksi hampulle voidaan antaa erilaisia lisäravinteita ja kasvinhoitoaineita. Lisäravinnevalmisteilla ei voi korvata hampun lannoitusta, vaan ne toimivat lannoituksen lisänä.

Kasvuvaiheessa kasville voidaan antaa Rootjuicea, joka kiihdyttää juuriston kasvua ja stimuloi kasvin juuriston mikro-organismeja.

Ravinteiden lisäksi voidaan käyttää myös merileväuutetta. Merileväuute kiihdyttää maaperässä olevien hyödyllisten mikro-organismien toimintaa, sitä kautta tehostaen ja tasapainottaen kasvien ravinteidenottoa. Merileväuutetta voi käyttää hampun kasvu- ja kukitusvaiheessa.

Kukitusvaiheessa hampulle voidaan antaa myös Top Maxia, joka on orgaaninen kukinnan kiihdyttäjä. Valmiste lisää solujen jakautumista kukinnan aikana ja lisää välittäjäsokereiden tuotantoa.

Kukituksen loppuvaiheeseen on tarjolla myös viimeisen viikon-parin aikana käytettäviä erikoisaineita (mm. Ripen ja Final solution), joiden tarkoitus on tiivistää kukintoja, suurentaa kukintojen kokoa ja parantaa näin ollen kukinnan lopputulosta. Valmisteet ovat ulkomaisia, mutta niitä saa myös Suomesta monista kasvatustarvikeliikkeistä.

Lannoitus[muokkaa]

[TODO: Tähän kerätään ensiksi hajanaisia tietoja, kysymys kuuluu: Kuinka lannoitetaan? Multa+vesi]

Lannoittaessa on parempi lannoittaa vähän ja useammin kuin harvoin suurilla annoksilla. Kasvun alkuvaiheissa hyvä multa tarjoaa tarvittavat ravinteet ainakin kahdeksi, tai jopa kolmeksi viikoksi. Vedessä viljeltäessä ravinteet annetaan eri tavalla, sekä veden arvoja on seurattava tarkemmin. Ravinteita lisättäessä kannattaa noudattaa paketin kyljessä olevia ohjeita, sillä ylilannoitus voi tappaa koko kasvin yhdessä yössä. Suurin osa lannoitteista ovat hyvinkin happamia, joten ne helposti laskevat lannoiteveden pH:ta useammankin yksikön.

Multakasvatuksessa lannoiteveden pH olisi hyvä mitata ja säätää kohdalleen. Pääsääntöisesti kaikki veden pH-arvot väliltä 6.0 - 6.5 ovat aivan sopivia. Usein toimivaksi lannoiteveden pH-arvoksi on havaittu 6.2.

Yleisesti ottaen suomalainen talousvesi kelpaa vesiviljelyyn hyvin, kunhan happamuuden tarkistaa ja tarvittaessa säätää kohdalleen. Lannoitteet sekoitetaan aina veteen yksi kerrallaan erikseen, vahvoja lannoiteliuoksia ei saa sekoittaa keskenään "raakana".

Oli kyseessä sitten vesiviljelyjärjestelmän säiliö tai multaviljelijän kastelukannu, lannoitettu vesi tulee aina suojata valolta. Jos veteen pääsee valoa (varsinkin päivänvaloa, tai kasvatuslamppujen), siihen ilmaantuu hyvin nopeasti levää ja vesi pilaantuu muutamassa päivässä.

Kemiallisia lannoitteita käytettäessä vesiviljelyjärjestelmien veteen on hyvä lisätä loraus laimeaa vetyperoksidia. Tämä tarjoaa hieman ylimääräistä happea ja lisäksi auttaa pitämään järjestelmän puhtaana bakteereista ja muista elämänmuodoista joita et halua viljellä.

Kivivillaviljelyn lannoituksessa olennaista on 'viemäriveden' pH- sekä EC-arvojen tarkkailu. Lannoiteveden pH ei saisi heittää enempää kuin yhden kokonaisluvun kasteluveteen verrattuna. EC-arvo ei myöskään saisi ylittää arvoa 2.7ms, joka on teoreettinen maksimiarvo (joku voisi vielä tuplavarmistaa maxarvon ja pyyhkiä tämän sulkulausekkeen sitten pois) hampun hyväksymälle lannoiteveden ravinnepitoisuudelle. Mikäli edes jompikumpi em. arvoista ylittyy: on kasvatusastiat huuhdeltava pH-arvoltaan sopivaksi säädetyllä vedellä, ts. kivivillan halutuksi pH-arvoksi. Huuhtelu tehdään siten, että kasvatusastiat täytetään ensin huuhteluvedellä, jonka jälkeen viemärit avataan ja pumppaamista jatketaan, kunnes ulos valuvan veden pH-arvo on ainakin lähes sama kuin huuhteluun käytetyn veden ja EC-arvo on pudonnut riittävästi. Kukkimisvaiheen aikana huuhtelun saattaa joutua tekemään jopa 4-7 päivän välein.

Lehtiruokinta[muokkaa]

Kuten kaikki kasvit, myös hamppu kykenee imemään ravinteita lehtiensä kautta. Varsinkin lehtien alapinnat imevät tehokkaasti kosteutta ja ravinteita. Tätä voi hyödyntää sumuttelemalla lehtiä miedolla ravinneliuoksella (1/4 tavallisesta vahvuudesta). Lannoitteita käyttäessä kannattaa lehtiruokinta aloittaa kasvin ollessa noin kuukauden ikäinen.

Lehtiruokinnasta on hyötyä erityisesti silloin, kun kasvi ei pysty käyttämään hyödyksi kasvualustan ravinteita, esimerkiksi väärän pH:n tai liiallisen suolojen määrän takia. Lehtiruokintaa käytettäessä on hyvä välillä käyttää vain pelkkää vettä. Yhtäaikainen lannoittaminen lehtiruokinnalla ja kastelulla ei ole suositeltavaa ylilannoitusriskin vuoksi. Kukkimisvaiheessa lehtiruokinta voi taas edistää homeiden kehitystä, joten sitä on syytä välttää.

Käytä sumutinpulloa, joka pystyy tuottamaan mahdollisimman hienojakoista sumua. Sumuta kasvit päältä ja nosta käsillä oksia, että saat kasteltua myös lehtien alapinnat.

Puutarhan perustaminen[muokkaa]

Ostoslista ja alkutoimet[muokkaa]

[TODO: Hiontaa ja linkitykset laajempaan aiheen käsittelyyn]

Puutarhurin ostokset

Esimerkki aloittelevan puutarhurin ostoslistasta:

  • Valonlähde (riippuen tarpeesta, LED-valaisimet, ESL-valoja/loisteputkia, Rikkiplasmalamppu, monimetallivalaisin tai SpNa-valaisin)
  • tuulettimia (laite-, tietokone-, pöytä-)
  • astia maaperälle (esim. kukkaruukku tai 10 litran ämpäri)
  • multaa
  • kevytsoraa
  • sumutinpullo
  • kastelukannu
  • lannoitteet (esim. ruusulannos (NPK), suoja-/syysravinne (PK))
  • suurennuslasi (noin 25x-30x)
  • lämpömittari
  • ajastin (24 h)
  • jatkoroikkia/jakorasioita
  • siemeniä/pistokkaita
  • palovaroitin

Kannabis tarvitsee paljon tilaa juurille kasvaakseen kunnolla. Kasvukauden alkuvaihessa riittää pienempikin ruukku. Yläpäästä katkaistu mehu- tai maitotölkki sopivat itäneille siemenille. Toinen kätevä vaihtoehto on käyttää turpeesta puristettuja ruukkuja, joita käyttäessä kasvin juuret eivät kärsi siirrettäessä suurempaan astiaan, sillä 'ruukun' voi laittaa sellaisenaan isompaan astiaan. Turveruukut saattavat kuitenkin hieman hidastaa juurtumista isompaan astiaan. Pieniä ruukkuja käytettäessä tulisi 2-3 viikon kuluttua istutuksesta siirtyä suurempaan.

Pienin tyydyttävän lopputuloksen antava ruukku on 15x15x15 cm kokoinen kuutio. 10 litran muoviämpäri (hinnat alkaen alle euron/kpl) on taloudellisin ruukku. Ruukun (astian) pohjalla tulisi aina olla mahdollisimman paljon reikiä, joista ylimääräinen kasteluvesi pääsee poistumaan. Yksi reikä ei riitä, se saattaa tukkeutua tai ruukkuun jäädä vesitaskuja, jolloin kasvi altistuu juurien tukehtumiselle, homeille ja taudeille. Lisäksi kasvu on nopeampaa, kun multa voi "hengittää" paremmin. Ruukkujen alle kannattaa laittaa aluslautaset.

Älä missään tapauksessa tingi ruukun koosta, vaan laita taimi jo muutaman viikon sisällä suureen ruukkuun. Hamppu oireilee monin tavoin, mikäli juurilla ei ole tarpeeksi kasvutilaa (mm. hidastunut kasvu, pienet ohuet lehdet, läikät lehdissä ja jatkuva lehtien roikkuminen johtuen pienemmän juuriston pienestä imupinta-alasta).

Voit laittaa aivan ensimmäiseksi ruukkuun pohjan osittain tai kokonaan peittävän hyönteisverkon tai sukkahousujen palasen, jotta kevytsoraa ja multaa ei valu ruukkua nostettaessa jatkuvasti pohjan rei'istä aluslautaselle.

Ruukun pohjalle tulisi laittaa riittävä kerros helposti vettä läpäisevää materiaalia - esimerkiksi kiviä, ruukunsirpaleita tai lecasoraa. Tämän vettä läpäisevän kerroksen päälle sitten itse kasvatusmultaseos (esim. 75 % multaa, loput lecasoraa). Myös päälle voi kasvin istuttamisen jälkeen halutessaan laittaa muutaman sentin lecasoraa, jolloin homeet pysyvät kurissa. Pinnalla oleva lecasora estää kosteuden haihtumista, jolloin soran alla olevan mullan kosteus on sama koko ruukussa.

Vähimmäisvalaistus kohtalaisen sadon saamiseksi on 4 kpl 120 sentin (36 W) loisteputkia. SpNa-valaisin (150-600 W) on kunnollisen sadon saamiseksi (lähes) välttämättömyys, varsinkin suuremmiksi kasvatettaville yrteille. SpNa-lampun alla kasvaneiden kasvien lehtihaarojen välit ovat lähempänä toisiaan ja kasvit lyhyempiä ja leveämpiä, mikä usein on myös tilan kannalta hyvä asia.

Yleensäkin kasveille kannattaa antaa mahdollisimman paljon valoa alusta alkaen, jotta ne eivät kuluttaisi kasvuenergiaansa turhaan pitkän hontelon varren kasvattamiseen. Taimi-/vegevaiheessa kasvit voivat olla ympärivuorokautisessa valossa, joskin muutamien tuntien valoton jakso vuorokaudessa lisää kokemusten mukaan kasvua.

Lampuissa olevien heijastinpintojen lisäksi kannattaa seinät, katto (ja miksei lattiakin) päällystää kasvatustilan ympäriltä osittain tai kokonaan mylar-kalvolla, mustavalkomuovilla (alumiinipaperikin välttää) tai vastaavalla, jotta valo saadaan mahdollisimman hyvin hyötykäyttöön. Myös valkoiseksi maalatut pinnat heijastavat valoa hyvin.

Varsinkin kaasupurkausvalaisimien kohdalla (jotka tuottavat paljon lämpöä) on lämpömittari kannattava hankinta lämpötilan seurantaan.

Siementen hankkiminen[muokkaa]

[TODO: Esim. ohjeet Seedsdirectiltä ja Dr. Chronicilta tilaamiseen]

Suomen EU-jäsenyyden ansiosta laadukkaiden kannabissiementen tilaaminen on helpottunut. Mm. hollantilaisilta ja brittiläisiltä siemenfirmoilta voi turvallisesti hankkia siemeniä. Siemenet myydään yleensä joko 10 tai 15 kappaleen paketeissa. Feminisoituja siemeniä saa 3 ja 5 kpl paketeissa, mutta hinta on suhteessa kalliimpi per siemen. Eräät siemenfirmat myyvät siemeniä myös kappaleittain. Hinta vaihtelee lajikkeesta ja firmasta riippuen. Halvimmat siemenet ovat 10-20 euron hintaluokassa, kun taas kulinaristiset herkut maksavat reilusti yli sadan euron.

Nykyään monet siemenpankit myyvät myös feminisoituja siemeniä. Ne ovat hieman tavallisia siemeniä kalliimpia, mutta toisaalta sukupuolesta voi olla varma. Kun viidestä feminisoidusta siemenestä pitää maksaa noin saman verran, kuin kymmenestä tavallisesta, on säästöä jo tiedossa, sillä kasvattajien ei tarvitse tuhlata aikaansa, vaivaansa, rahojaan ja kasvatustilaansa uroskasvien kanssa räpeltämiseen.

Aloittelevan puutarhurin ei välttämättä kannata aluksi tuhlata rahojaan kalliisiin siemeniin, vaan hankkia esimerkiksi Nirvanan edullisia, mutta monien mielestä vallan mainioita siemeniä. Mikäli sattuu tuntemaan jo aiemmin kasvattaneita henkilöitä, kannattaa heiltä myös kysyä siemeniä - parhaassa tapauksessa saattaa jopa saada pistokkaita, joiden sukupuoli on jo etukäteen tiedossa.

Pistokkaat[muokkaa]

Puutarhuri voi myös kasvattaa hampun toisesta kasvista otetusta versosta, pistokkaasta. Tällöin etuna on se, että voidaan olla varmoja kasvin sukupuolesta ja geeniperimästä. Katso kohta: Pistokkaiden otto

Kasvatustila[muokkaa]

Tilan koko 

Metrin korkuisesta tilasta voi jo rakentaa puutarhan, jossa useat indicapainotteiset lajikkeet kasvavat hyvin. Sativapainotteiset lajikkeet vaativat yleensä paljon korkeamman kasvutilan, jolloin kasvatustilan olisi hyvä olla 1,5-2 metriä korkea. Vaikka sativat kasvavatkin korkeiksi, voi halutessaan kasvien pituuteen vaikuttaa käyttämällä erilaisia kasvatustekniikoita. Valaisimen tehosta riippuu kuinka korkeiksi kasvit kannattaa kasvattaa, koska valo ei pysty kunnolla tunkeutumaan useiden lehtikerrosten läpi alaoksistoon asti. Lisäksi ruukut, valaisin ja valaisimen kuuma-alue vievät yllättävän paljon kasvien kasvutilaa. Valaisimen yläpuolelle tulee myös jättää tilaa: valaisin ei voi olla esimerkiksi suoraan puulevyssä kiinni.

Kasvien ja lamppujen väliin voi laittaa lasilevyn (korvaa esim. yksi kaapin hylly lasitasolla) jolloin tuuletusta voi usein hallita paremmin. Jos SpNA-lamput ovat lasissa kiinni tulee käyttää karkaistua lasia; tavallinen ikkunalasi tms. hajoaa parissa päivässä lämpötilanvaihtelusta. Helpointa on ottaa tarkka mitta hyllytasosta ja tilata lasi lasiliikkeestä, mainitse että lasi tulee vasten kuumaa lamppua. On myös mahdollista laittaa polttimo lasiputkeen ja jäähdyttää sitä ajamalla putkeen ilmaa tuulettimella. SpNA-lamppujen kaikki muut osat paitsi polttimo kannattaa myös sijoittaa joko tilan ulkopuolelle tai mahdollisimman lähelle ilman poistoa. Polttimon virransyöttö on integroiduissa lamppuratkaisuissa usein toteutettu varsin lyhyellä johdonpätkällä, sen voi korvata parin metrin pätkällä tavallista 2x1,5mm sähköjohtoa. (Huomaa, että edellämainitun muutostyön saa suorittaa vain sähköalan ammattilainen)

Tarvittava pohjapinta-ala riippuu valaistuksen tehosta, kasvien lukumäärästä ja käytetyistä kasvatustekniikoista. Normaalissa multakasvatuksessa yhden kasvin ruukku vie noin neliöjalan (30 cm x 30 cm) verran pinta-alaa. Kasvit kuitenkin kasvavat neliöjalkaa leveämmiksi - varsinkin jos ne latvotaan. Kasvatusta suunniteltaessa tulee miettiä, haluaako kasvattaa kasvit tiiviisti vai hieman harvemmin ja onko tarkoitus latvoa kasveja. Kasvuvaiheen pituus vaikuttaa myös kasvien leveyteen olennaisesti. Jos kasvatetaan siemenistä, urosten poistamisen jälkeen kasvutilaa tulee luonnollisesti lisää.

Valaistus 

Kasvatustilaan olisi hyvä saada mahdollisimman paljon valoa, katso lisätietoja täältä. Valaistusta ei voi lisätä loputtomiin, koska lämpötilat tulevat nopeasti vastaan.

Kasvatustilan heijastavuus 

Kasvatustila on syytä vuorata valoa heijastavalla materiaalilla, näin saadaan seinille suuntautuva valo heijastumaan kasveille. Seinät ja katto, miksei lattiakin on hyvä päällystää, osittain tai tietysti mieluiten kokonaan. Eräät kasvattajat päällystävät jopa ruukutkin. Tärkeimmät alueet ovat kuitenkin seinät valaisimesta alaspäin, aina ruukkuihin asti. Mylar ja mustavalkomuovi tulee kiinnittää huolellisesti, sillä turhat rypyt vievät heijastuskykyä ja huonosti kiinnitetty kalvo on varsinainen tulipaloriski.

Heijastavissa materiaaleissa on eroja, niin heijastuskyvyssä kuin kestävyydessä. Seuraavasta taulukosta näet erilaisten materiaalien heijastuskyvyn:

  Materiaali:                            Heijastuskyky:
  Mylar                                    90 – 98 %
  Foylon                                   92 - 95 %
  Mustavalko-muovi                         85 - 90 %
  Normaali valkoinen maali                 60 - 90 %
  Tavallinen peili                         82 - 87 %
  Kiiltävä valkoinen maali                 70 - 80 % 
  Alumiinifolion matta puoli               50 - 70 % 
  Musta maali                                 < 10 %

Hyvin paljon heijastuskykyyn vaikuttaa materiaalin rypistyminen, jonka seurauksena mm. alumiinifolion heijastuskyky pienenee paljon entisestään. Heijastavat materiaalit kannattaa pitää puhtaina, säännöllinen kostean rätin kanssa tehtävä puhdistus ei ole pahitteeksi.

  • Mylar on DuPontin kehittämä ja NASA:n laajasti käyttämä, erinomaisesti valoa heijastava materiaali. Mylar on syytä kiinnittää huolellisesti, näin materiaalista saadaan kaikki hyöty irti. Mylar kestää korkeitakin lämpötiloja ja toistaa spektrin erinomaisesti. Mylaria saa puutarha-alan erikoisliikkeistä, mutta se on hintavaa.
  • Foylon on eräänlaista foliokangasta, joka kestää hyvin kulutusta ja tulta. Foylon heijastaa valoa erinomaisesti ja luultavasti spektrinkin, koska sitä käytetään laajalti kasvihuoneissa. Foylon on helppo asentaa ja sitä voi tilata ulkomailta.
  • Mustavalkomuovin ("mv-muovi") valkoinen puoli heijastaa valoa kiitettävästi, musta puoli sen sijaan estää lähestulkoon valon läpipääsyn. Mustavalkomuovi on syytä kiinnittää huolellisesti. Mustan puolen ansiosta siitä voi myös tehdä hieman valoa lävitse päästävät kasvatustilan seinät. Mv-muovin valkoinen puoli toistaa spektrin erinomaisesti. Mv-muovia saa puutarha-alan erikoisliikkeistä, ja se on Mylaria edullisempaa.
  • Valkoinen maali ajaa asian paremmin kuin hyvin, eikä rypistymisestä ja seinältä irtoamisesta ole pelkoa. Normaali (puolihimmeä) valkoinen heijastaa usein valoa paremmin kuin kiiltävä valkoinen. Tosin normaalin valkoisen puhdistaminen voi olla hieman hankalampaa kuin kiiltävän. Valkoiset maalit toistavat koko spektrin erinomaisesti. Eri maaleissa on jonkin verran eroja.
  • Alumiinifolio ei ole hyvä materiaali valon heijastamiseen, sillä folio rypistyy ja halkeilee helposti. Alumiinifolion kiiltävä puoli voi muodostaa 'kuumia kohtia', joten käytä folion himmeää puolta. Alumiinifolio heijastaa valoa hyvin, mutta toistaa spektrin huonosti. Jos kuitenkin lopulta päädyt folioon, kannattaa ostaa vahvempaa laatua.
  • Tavallisia, suoria peilejä voi käyttää, jos muuta ei löydy. Pelit heijastavat valoa hyvin, mutta valo kohdistuu pienelle alalle. Peilien heijastamasta spektristä ei ole tarkkaa tietoa. Heijastuskyky ei upouudesta peilistä voi oikeastaan huonontua, sillä peilit eivät rypisty ja lasipinta on erittäin helppo puhdistaa. Peilit ovat kalliita ja heijastusmateriaaleina vain keskinkertaisia, joten niitä ei kuitenkaan erikseen kannata lähteä ostamaan.
Ilmanvaihto ja hajunpoisto 

Hyvä ilmanvaihto poistaa ylimääräistä lämpöä ja takaa kasveille tuoretta ilmaa. Valaisimen teho määrää ilmanvaihdon tehontarpeen, sillä kuumana käyvän valaisimen tuottamaa lämpöä täytyy kuljettaa kasvatustilan ulkopuolelle. Tuulettimia tai tuulettimen tehoa pitäisi löytyä niin paljon, että kasvatustilan ilma (siis tilavuus) vaihtuisi 2-3 kertaa minuutissa. Jos kasvatustilan lämpötilat eivät pysy kurissa, ilmanvaihtoa täytyy luonnollisesti lisätä. Tietokone-/laitetuulettimien järkevä asettelu kasvatustilan sisällä voi vähentää kasvien kuumuutta. Hyvä ilmanvaihto on myös tärkeä elementti homeen ehkäisyssä. Tarkempaa tietoa ilmanvaihdon järjestämisestä löytyy täältä.

Hajunpoisto on erittäin tärkeä elementti kasvatuksessa, sillä tuhdit hajut voivat helposti kaataa koko kasvatuksen. Siksi onkin tärkeää, että hajunpoisto on asianmukainen. Paras ase hajuja vastaan on ilmanvaihtoon tai erilliseen tuulettimeen liitettävä aktiivihiilisuodatin. Hajunpoiston tärkeyttä ei pysty kylliksi painottamaan.

Hiilidioksidin puute on kasvua rajoittava tekijä, joten sitä voidaan joutua keinotekoisesti lisäämään. Hyvin ilmastoidussa kasvatustilassa siihen ei kuitenkaan ole tarvetta. Lisäyskeinoja löydät täältä.

Esimerkki tuuletustarpeesta
Esim. halutaan kasvattaa 6 kasvia mullassa.

Pohja: 6 ruukkua = n. 6 neliöjalkaa + tilaa tuulettimelle kasvatuksen alussa ja oksille => 8 neliöjalkaa pinta-alaa
Valaistus: 8 neliöjalkaa => 160...400 W SpNa, käytännössä siis 150 W, 250 W tai 400 W
Korkeus: 30 cm ruukku + 1 m kasvi + 50 cm tilaa lampulle = 1.8 m
Tuuletus: 8 neliöjalkaa (pohja) x 6 jalkaa (korkeus) = 50 kuutiojalkaa => tarvitaan vähintään 100 cfm (kuutiojalkaa minuutissa) tuuletin, mielellään 150 cfm.

Tilaa suunniteltaessa kannattaa tuuletus, etäisyydet, valaistus jne. arvioida aina yläkanttiin. Kaikki luvut ovat vain arvioita, eikä tarvittavaa tilaa voida arvioida tarkalleen etukäteen.

Kolmiosainen laskutoimitus kasvatustilan suunnitteluun löytyy täältä.

Yleistä kasvatuksesta[muokkaa]

[TODO: Kooste kasvattamisesta + linkitykset ja aloittelijan yleisiä virheitä]

Muotoilkaa joku tämä: Älä kohella


Lisätietoa kasvatustiloista[muokkaa]

[TODO: Esimerkit kuvineen eri kokoonpanojen ( ESL/loisteputki/SpNa/multa/hydro/cooltube) hyödyistä/haitoista/huomioon otettavista seikoista
-heinahattu hoitaa stealth, kasvatuskaapit-juttua-]

Paloturvallisuudesta[muokkaa]

Aloittaessasi kasvatusta sinulla on paljon mietittävää ja hankittavaa. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa myös turvallisuus itsesi ja mahdollisten naapureidesi vuoksi. Jokaisella kasvattajalla tulisi olla vähintään yksi palovaroitin ja sen toimintakunto pitää tarkistaa säännöllisesti. Kasvatustilassasi on erilaisia sähkökytkentöjä; valaisimia, tuulettimia ja ajastimia. Ammattilaisenkin tekemä asennus voi joskus pettää ja tällöin on olemassa tulipalovaara. Vähintä mitä voit tehdä varautuaksesi pahimman varalla on palovaroittimen ostaminen. Palovaroitin on erittäin halpa (5-10 e) henkivakuutus joka voi pelastaa sinun, ystäviesi, rakkaimpiesi ja naapureidesi hengen. Se voi myös pelastaa kasvisi. Halvatkin perusvaroittimet hoitavat tehtävänsä kunhan sen toiminta ja pariston kunto tarkistetaan säännöllisin väliajoin. Usein sähköpalosta tulee aluksi häkää ja muita myrkyllisiä sivutuotteita ennen savua ja liekkejä jotka voivat viedä tajunnan jolloin palovaroitin pelkästään ei välttämättä autakaan. On olemassa erillisiä häkävaroittimia ja palovaroittimen ja häkävaroittimen yhdistelmiä. Nämä maksavat muutamasta kympistä ylöspäin ja ovat erittäin suositeltavia ja pitkäikäisiä. Turvallisuudessa ei kannata säästää.

Hampun elinkaari[muokkaa]

Idätys[muokkaa]

Useat vanhemmat lähteet suosittelevat siementen idättämistä vesilasissa. Monissa paikoin kerrotaan lisäksi että ne siemenet, jotka jäävät kellumaan veden pinnalle, eivät lähde itämään. Huom: tämä ei kuitenkaan ole ehdoton merkki siemenen itämisestä tai itämättömyydestä - myös kellumaan jäävät siemenet voivat itää, ja toisaalta uppoavat olla itämättä.

Vaihtoehto vesilasi-idätykselle on asettaa siemenet lautaselle kahden kostutetun talouspaperin väliin. Aseta päälle muovikelmua veden haihtumisen hidastamiseksi ja laita siemenet lämpimään hämärään paikkaan. Siementen laadusta riippuen siemenet halkeavat ja idut ilmestyvät näkyviin 1-14 päivän kuluessa. Voit odotella, että tämä itu kasvaa yli senttimetrin pituiseksi ennen istuttamista multaan. On tärkeää pitää siemenet kosteina idätyksen ajan. Huom! Siemeniä olisi kuitenkin hyvä "liottaa" vesilasissa hetken aikaa, tai vaihtoehtoisesti käyttää esim. juoksevan vesihanan alla, ennen laittoa kostutetun paperin väliin, jotta varmistuttaisiin veden pääsystä siemenkuoren sisälle.

Älä turhaan hypistele itäviä siemeniä, ja käsittele niitä muutenkin mahdollisimman varovasti ongelmien ehkäisemiseksi.

Siementen idättäminen ennen istutusta ei ole pakollista, vaan siemenet voidaan myös istuttaa suoraan multaan. Idättämällä voi kuitenkin varmistaa, että siemenet ovat elinvoimaisia. Idättäminenkään ei takaa kaikkien versojen pinnalle nousemista, mutta antaa hyvin suuntaa.

Itämisen jälkeen siemenet istutetaan multaan noin sentin syvyyteen. Paina sormellasi pieni kolo kosteaan multaan, ja aseta sinne itänyt siemen "ituosa" alaspäin. Luotisuorassa juuren ei tarvitse olla, sillä juurella on muutenkin taipumus kääntyä oikeaan suuntaan - muuten kasvin selviytymismahdollisuudet luonnossa olisivat melko heikot! Jos sinulla on puhtaat pinsetit, käytä niitä siemenen siirtämiseen. Peittele kevyesti, mutta älä tiivistä multaa liikaa. Tässä vaiheessa on hyvin tärkeää pitää multa kosteana, kunnes versot nousevat pintaan. Hyvä keino varmistaa pysyvä kosteus on asettaa tuorekelmua ruukkujen päälle. Tuorekelmu pitää kosteuden tehokkaasti ruukkujen sisällä.

Jos kaikki menee hyvin, nousee pintaan yleensä lähes valkoinen koukussa oleva varsi, jonka molemmat päät ovat mullassa, mutta toinen niistä suoristuu usein jo muutaman tunnin kuluessa tuoden pinnalle pallukan, joka alkaa avautumaan sirkkalehdiksi. Kasvi voi hyvinkin nousta myös suoraan ylös siemenkuori mukanaan, jolloin kuori tipahtaa viimeistään silloin, kun lehdet alkavat aukeamaan. Tässä vaiheessa ei kannata yrittää turhaan avustaa kasviaan, sillä sen voi saada tällä tavoin helposti hengiltä. Selvästi irtonaisen siemenkuoren voi silti puhaltaa tai tönäistä herkästi pois.

Verson noustua esiin multaa ei kannata kastella, ennen kuin se on kuivaa muutaman senttimetrin syvyydeltä. Tämä johtuu siitä, etteivät hampun juuret ole vielä kehittyneet tarpeeksi ja kasvi voi "tukehtua" liiasta vedestä. Ensimmäisen viikon aikana ei siis yleensä tarvitse kastella lainkaan.

Idätyksen voi tehdä myös turveruukussa, jolloin uudelleenistutus on helppoa: kasvi istutetaan ruukkuineen isompaan astiaan.

Kasvuvaihe[muokkaa]

Kasvuvaiheessa kannabis tarvitsee valoa 18-24 tuntia vuorokaudessa. Koska näissä vaiheissa kasvit eivät tarvitse lainkaan lepoa, voidaan lamput pitää päällä ympäri vuorokauden. Kasvuvaiheen pituus riippuu lajikkeesta, kasvutavasta sekä tavoitteesta. Pituus voi vaihdella kolmesta viikosta kymmeneen viikkoon.

Lannoitteena kasvuvaiheeseen soveltuvat useimmat runsastyppiset huonekasveille tarkoitetut valmisteet (kuten Substral).

Uudelleenistutus[muokkaa]

Kun idätysvaiheen astia käy juuristolle pieneksi, on aika uudelleen istuttaa kasvi suurempaan ruukkuun. Ensimmäiseksi kannattaa suojata käytettävä alue esim. sanomalehdillä, sillä mullalla on tapana hyppelehtiä ympäriinsä sotkemaan paikkoja. Varaa käyttöösi myös veitsi, tylppäkärkinen voiveitsi soveltuu tähän parhaiten.

Täytä uudet ruukut multa- ja kevytsorasekoituksella. Kaiva multaan sopiva reikä, jotta kasvi mahtuu siihen sopivasti. Muista painella multa sopivan tiukaksi.

Työnnä veitsi reunaa myöten ruukkuun ja nosta kasvia painamalla veitsellä alaspäin. Kun multapaakku on irronnut ruukun reunoista, tartu varresta ja nosta. Kasvi nousee helposti, joten siirrä se uuteen ruukkuun. Paina kasvia kevyesti alaspäin, ettei juurien alapuolelle muodostu aukkoa. Lisää tarpeeksi multaa ja painele jälleen multa tiukemmaksi. Jos kasvi on venynyt tarpeettoman pitkäksi, voit haudata vartta multaan korkeuden säätelemiseksi.

Kastele pelkällä vedellä shokin välttämiseksi. Uusi multa sisältää huomattavasti ravinteita, joten kannattaa odottaa ainakin viikko ennen lannoitteiden lisäämistä.

Latvomiset.gif

Latvominen[muokkaa]

Latvominen on helpoimpia tapoja säädellä kasvin liikakasvua. Leikkaamalla kaikki kasvit saman pituisiksi, taataan tasainen valonsaanti kaikille kasveille. Kannabis säätelee kasvuaan tuottamalla kasvua hidastavia hormoneja. Ylin latva tuottaa tällaista hormonia. Hormoni estää sivulatvoja kasvamasta liian nopeasti. Latvomalla ylimmät latvat saadaan kasvi kasvamaan tehokkaasti sivulle. Tätä ei kuitenkaan voi suositella, jos käytettävissä on vähän kasvatustilaa, sillä kasvi täyttää nopeasti ympärillään olevan tilan. Ylin latva on myös aina kasvin tehokkain osa ennen kukintojen ilmaantumista. Tästä johtuen latvomista käytetään yleensä niihin taimiin, jotka kasvavat huomattavasti muita nopeammin.

FIM-latvominen[muokkaa]

Lyhenne FIM tulee englanninkielen sanoista Fuck I Missed. Tämä latvomistapa on siitä kiitollinen, että onnistuessaan se tuottaa kahden päähaaran sijasta useita haaroja itse latvomiskohdasta. Epäonnistuessaankin FIM toimii kuin normaali latvominen.

FIM-tekniikassa katkaistaan hampusta kasvukärki siten, että kasvukärjen aivan alaosa ja sen sivuilla olevat alkulehdet jäävät jäljelle. FIM-tekniikan teho perustuu siihen, että kasvukärjen alaosassa olevat solut ovat erittäin taipuvaisia kehittämään lisävarsia ja kasvamaan. Kun kasvukärjen yläpää katkaistaan, saavat nuo solut annoksen hormonia, joka kehottaa haarautumaan - lopputulos on monta uutta kasvukärkeä.

FIM-latvonnassa leikkauksen tulisi olla kuppimainen. Oikea tekniikka on suorittaa leikkaus esim. terävällä askarteluveitsellä alaviistoon ja kiertäen kasvin varren ympäri jolloin kasvukärjen esilehdet ja ulkosyrjä pysyvät ehjänä.

Northern lights,
28. kukkimispäivä

Kukkimisvaihe[muokkaa]

Kukkiminen on kannabiksen elinkaaren olennaisin vaihe. Kukituksen alussa yksi tärkeimmistä asioista on hedekasvien (uroskasvien) tunnistaminen. Uroskasvit on hyvä poistaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta pystytään kasvattamaan kallisarvoista sinsemillaa (emi- eli naaraskasvien hedelmöittymättömiä kukintoja).

Muutamaa päivää ennen valojakson vaihtamista lyhyempään siirrytään typpivoittoisesta lannoitteesta fosforivoittoiseen. Tähän käy erinomaisesti esim. Suomen kannabisyhdistyksen tarjoama Kapteeni Hapon PK-eliksiiri (PK-eliksiiri soveltuu kukkimisen kaikkiin vaiheisiin) tai alan kasvatusliikkeissä myytävät lannoitteet.

Tämän jälkeen vaihdetaan valojakso 12/12:een, eli kaksitoista tuntia valoa ja kaksitoista tuntia pimeyttä. Jos haluaa varmistua, että kasvit alkavat nopeasti kukkia, voidaan valojakso säätää 11/13:een. Tämän hyöty on havaittavissa lähinnä hitaasti kukinnan käynnistävillä sativoilla. Käytännössä tehokkaampi tapa saada kasvit nopeasti kukkimaan on käyttää jo vegetatiivisessa vaiheessa selkeän pimeävaiheen (4-6 h) sisältävää valojaksoa.

Kannabis kukkii 6-13 viikkoa, siementuottajan ilmoittama kukinta-aika on suuntaa antava. Jos et tiedä tai muista arvioitua kukinta-ajan pituutta, kannattaa arvio etsiä KaLaInfosta. Kun tiedät arvioidun kukinta-ajan, voit helposti laskea arvioidun valmistumisajankohdan kukituslaskurilla.

Melko pitkälle edennyt uros- eli hedekukinto (etäisesti banaaniterttua muistuttava rypäs).
Naaras näyttää sukupuolensa

Sukupuolen tunnistaminen[muokkaa]

Esikukinnot muodostuvat kasveihin tavallisesti noin yhden viikon sisällä lannoitteiden ja valojakson vaihtamisen jälkeen. Esikukintojen ilmestyminen riippuu aivan lajikkeesta ja muutenkin kasvin perimästä, toiset vain aloittavat kukkimisen myöhemmin. Myös kasvuvaiheen lopun suuret typpimäärät voivat hidastaa kukintojen ilmestymistä.

Uros- eli hedekukinnot ovat vaalenvihreitä tai kellertäviä, etäisesti banaaniterttua muistuttavia ryppäitä. Naaras- eli emikukinnot ovat valkoisia haituvia, jotka muistuttavat V-kirjainta. Urospuoliset kukinnot ilmaantuvat yleensä ensimmäisenä, joten ne on helppo tunnistaa. Hedekasvit myös usein kasvavat hieman pidemmiksi kuin naaraat ja aloittavat kukkimisen aiemmin.

Kukinnan elinkaari[muokkaa]

Kun kasvi aloittaa kukinnan, se alkaa vähitellen käyttää yhä enemmän energiaa kukintojen muodostamiseen. Riittävän valoenergian saamiseksi kasvi käyttää pääasiassa aurinkolehtiään niin kauan kuin niitä on jäljellä.

Northern lights,
58. kukkimispäivä

Kukituksen aikana kasvi käyttää alalehdistään vähitellen ravinteet loppuun, minkä seurauksena lehdet alkavat kellastua ja pudota. Tämä on normaali vaihe kukintaa, eikä lehtiä ole tarpeen karsia sen enempää kuin mitä niitä putoaa. Lehtien irtoaminen on hieman lajikekohtaista, ja osa kasveista on elinkaarensa lopussa lähes lehdettömiä.

Kukintojen turpoaminen alkaa kukituskaaren puolivälin tuntumassa ja jatkuu lähes loppuun saakka. Erityisesti viimeisen kolmanneksen aikana "karvat" alkavat ruskettua vauhdilla, kun kasvi valmistautuu syksyn tuloon.

Huuhtelu ennen sadonkorjuuta[muokkaa]

Sadonkorjuuseen kannattaa valmistautua huuhtelemalla ruukut vähintään viikkoa ennen varsinaista kaatopäivää. Tämä parantaa huomattavasti sadon makua, joidenkin lähteiden mukaan kannabis myös palaa paremmin, jos kasvit huuhdellaan ennen sadonkorjuuta. Vähintäänkin kastelu tulisi kukinnan loppuvaiheessa suorittaa pelkällä vedellä, vaikka varsinaista huuhtelua ei tehtäisikään.

Nykyään on olemassa myös viimeiselle parille viikolle tarkoitettuja ravinneseoksia, jotka saattavat tiivistää kukintoja, parantaa makua ja jopa lisätä hieman kukinnon määrää. Tällaisia aineita ovat mm. Ripen ja Final solution, joita voi ostaa useista suomalaisista kasvatustarvikeliikkeistä.

Sadonkorjuu[muokkaa]

Milloin sato on valmis?[muokkaa]

Trikoomat ("trikomit") nähtynä mikroskoopin läpi

Sisätiloissa indicat saavuttavat kypsyyden yleensä kahdeksassa viikossa. Sativat tunnetusti kypsyvät hitaammin, noin 10-15 viikossa.

Optimaalisen ajankohdan valitseminen onkin sadonkorjuun vaikeimpia osuuksia. Sisä- ja ulkokasvatuksessa pätevät täysin erilaiset aikataulut. Myös lajikkeiden välillä on eroja. Valitsemalla ajankohdan oikein, voi puutarhuri vaikuttaa huomattavasti tulevan sadon laatuun.

Emikukinnot muodostuvat alhaalta ylöspäin, muodostaen tiiviitä ryppäitä. Kypsymisen aikana kukintojen valkoiset haituvat alkavat tummentua, jolloin haituvien väri vaihtelee punaisesta ruskeaan. Ensimmäiseksi tummuvat vanhimmat, alimpana olevat haituvat. Indicoilla tämä tapahtuu yleensä kukkimisjakson kuudennella viikolla, jolloin myös verhiöt alkavat turvota.

Verhiöiden turpoaminen onkin parhaimpia merkkejä kukintojen kypsyydestä. Sinsemillakin näyttää melkein olevan täynnä siemeniä, vaikka todellisuudessa näin ei tietenkään ole. Tämä vaihe tapahtuu indicoilla noin seitsemännellä viikolla, jolloin myös suurin osa haituvista on tummentunut.

Kahdeksannen viikon alussa kasvit ovatkin jo niin paksussa hartsihuurteessa, ettei niistä malta millään pitää näppejään erossa... Mutta kun on jaksanut odottaa näin pitkään, ei muutaman päivän lisäodotus haittaa. Viimeisellä viikolla kannabiksen thc-pitoisuus nousee huippuunsa, jonka jälkeen se alkaa vähitellen laskea ja hajota muiksi yhdisteiksi.

Sadonkorjuu[muokkaa]

Useat kasvattajat pitävät hamppua pimeässä vähintään vuorokauden ennen varsinaista sadonkorjuuta. Tällä menetelmällä pyritään puristamaan viimeisetkin pisarat THC:tä kasvista.

Kasvit on myös syytä huuhdella hyvin ennen varsinaista sadonkorjuuta. Kasvualustan huuhtelusta kerrotaan täällä.

Varustaudu sadonkorjuuseen hyvillä sterilisoiduilla saksilla ja veitsellä. Varaa myös sanomalehtiä tai muu suojaava peite työpöydälle. Varaa myös astia suuremmille lehdille, jotka poistetaan heti. Jos et aio 'tuplakukittaa' satoasi, katkaise kasvit varren alaosasta. Tässä vaiheessa ensikertalainen yleensä huomaa, kuinka vahvaa hampun kuitu onkaan. Tervettä kasvia saa tylsemmällä veitsellä katkoa hiki hatussa. Hyvä tapa on tehdä viilto, jonka jälkeen taittaa kasvia alaspäin ja jatkaa veitsellä vuolevaa liikettä. Vaivattomammin varsi menee poikki sivuleikkureilla tai puutarhurien suosimilla ns. sekareilla. Kysy puutarhamyymälöistä.

Kun kasvit on katkottu, poista suurimmat aurinko- ja muut ylimääräiset lehdet. Jätä kuitenkin hartsisimmat pikkulehdet paikoilleen.

Lehtien fermentointi eli hiostaminen[muokkaa]

Lehteä voi käsitellä fermentoimalla, jotta saadaan aromikkaampaa ja pehmeämpää poltettavaa materiaalia. Fermentoimalla voi hyödyntää myös hampun aurinkolehdet, joissa on vähän tai ei ollenkaan thc:tä ja valmistaa näin tupakan korviketta.

Fermentoitavia lehtiä tarvitaan melkoisesti. Yhteen erään menee noin viiden kaappikasvin lehdet. Toimenpiteet tehdään juuri karsituille, tuoreille lehdille.

Tarvikkeiksi tarvitaan puolen litran pakastemarjarasia, musta jätesäkki, pakkausteippiä ja itse lehtimateriaali. Poista kasvimateriaalista lehtien kanta ja varret. Ota kourallinen lehtiä ja purista se tiukaksi mytyksi nyrkkiisi, kierrä mytty toisella kädellä halki ja laita ne sitten pakasterasiaan TIIVIISTI. jatka tätä kunnes rasia on täynnä - sinne menee yllättävän paljon lehteä (puolen litran rasiaan menee n. viiden kukituksesta poistetun kasvin lehdet...). Rasia on saatava suhteellisen täyteen lehtimateriaalia.

Kun purkki on täynnä osittain murskattua ja rytistettyä materiaalia, sulje se. Jos olet kuivattanut kasvia jostain syystä ja lehdissä ei ole kovin paljoa nestettä, lisää tilkka vettä. Teippaa kansi kiinni suhteellisen huolellisesti, ilmaa pitäisi päästä sisään aivan pikkuisen.

Leikkaa mustasta jätesäkistä kaistale, johon voit siististi kietoa purkin. Jätesäkin tehtävä on pitää ilmaa ja valoa loitolla ja toisaalta hajua sisällä. Sen jälkeen purkki laitetaan lämpimään paikkaan, jossa lämpötila nousee tarpeeksi korkealle (30-40 astetta on varsin sopiva; vaikkapa natikan hukkalämpöä voi hyödyntää näin). Lämpötilan ei kuitenkaan tarvitse olla jatkuvasti korkea.

Sitten vain odotetaan. Noin puolentoista viikon jälkeen kannattaa vilkaista, millaisessa vaiheessa fermentointi on. Materiaalin pitäisi olla väriltään vihertävänruskeaa ja kosteaa. Avaa purkki ja haista varovaisesti - tuoksun tulisi olla vahva, epämiellyttävä, ehkä hiukan äitelä kompostoituvan heinän haju. Pöyhi materiaalia siten, että se saa ilmaa ja sekoittuu hyvin. Sekoita materiaalia niin, että laidoilla olleet lehdet menevät sisemmäksi ja keskellä purkkia olleet lehdet siirtyvät ulommaksi. (Kyllä - se on oksettava homma - pitele nenästä kiinni...) Teippaa purkki takaisin kiinni ja anna fermentoinnin jatkua. Toista tarkastelua viikon välein; kun materiaali alkaa olla enimmäkseen ruskeaa (muttei kompostoitunutta), on aika kuivata materiaali, jolloin siitä tulee aromikasta "blandispurua".

Lehtien fermentointi, toinen tapa[muokkaa]

Vanhat ohjeet yleensä käskevät hiostamaan lehdet hapettomassa tilassa, tämä ei kuitenkaan ole tehokas tapa, koska happea tarvitaan hiostusprosessissa. Hiostamiseen ei myöskään mene aikaa viikkotolkulla, vaan lehtien määrästä riippuen muutamia päiviä.

  1. Hiostaminen aloitetaan keräämällä haluttu määrä lehtiä ja antamalla niiden nahistua muutama tunti huoneenlämmössä. Lehtien tulee olla puhtaita ja terveitä.
  2. Lehdet murskataan, jotta solunesteet vapautuisivat ja kostuttaisivat koko lehtimateriaalin kauttaaltaan. Parhaiten tämä onnistuu leivinpaperin päällä kaulimella, tai puikulalla. Tämä on ehdottomasti tärkein vaihe koko hiostuksessa. Lehdistä tulee kostea lehtimatto, joka revitään osiin, kuitenkaan liikaa lehtiä silppuamatta.
  3. Lehtimateriaali laitetaan purkkiin ilmavasti, eikä puristeta tiiviiksi palloksi, kuten jossain vanhemmissa ohjeissa sanotaan. Lasipurkkiin laitetaan kansi päälle, kuitenkin niin että ilma pääsee vaihtumaan. Tämä siksi että hiostuminen on aerobinen, ilmaa vaativa tapahtuma.
  4. Lasipurkki laitetaan lämpimään paikkaan, 40 - 50°C on sopiva. Kotona sopivan lämpöisiä paikkoja saattaa löytyä jääkaapin päältä, jonkin patterin päältä, ikkunalaudalta tai hehkulampun alta. Termostaatilla varustettu hyötykasvikuivuri on ideaalinen paikka purkille. Purkin sisältö tulee suojata valolta, käärimällä se mustaan muoviin tai kartonkiin.
  5. Hiostumista seurataan ja kun suurin osa lehtimateriaalista on ruskeaa ja haju aromikasta levitetään lehtimytyt ilmavasti kuivamaan. Kuivaus tulee tapahtua nopeasti, etteivät bakteerit ja homesienet pääse pilaamaan lehtimateriaalia.

Kukintojen kuivattaminen[muokkaa]

Katkomisen jälkeen kasvit laitetaan tavallisesti roikkumaan katosta nurin päin. Kuivatuspaikan tulisi olla viileä, pimeä ja siinä pitäisi olla hyvä tuuletus, ettei hometta pääse muodostumaan kukintojen pintaan. Kasveja kannattaakin käydä katsomassa ainakin kerran päivässä.

Homeen ilmaantuessa eristä muu osa kukinnosta esimerkiksi muovipussilla, etteivät homeitiöt pääse leviämään kukintoa käsiteltäessä. Leikkaa homehtunut kohta mahdollisimman tarkasti pois.Tämän jälkeen kuivaa kukinnot nopeasti esimerkiksi mikroaaltouunissa. (Huom: Edellistä menetelmää ei kuitenkaan suositella jos home on levittäytynyt laajalle alueelle, sillä home on äärimmäisen epäterveellistä hengitettynä tai syötynä. Homeisen kukinnon polttaminen saattaa aiheuttaa pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisen hengitystieinfektion!)

Homeisen kukinnon kuivaukseen on myös ns. vesicuretus -menetelmä, millä homeen määrää voi ehkä vähentää. Tämän toimivuudesta homeen poistossa kiistellään vielä.

Kasvit ovat kuivia, kun paksuimmatkin oksat katkeavat helposti. Tämän jälkeen kukinnot kannattaa jatkokuivata hitaasti kypsyttäen, mikä oikein tehtynä parantaa kannabiksen makua entisestään.

Curing - hidas kypsytys[muokkaa]

Curing eli maun parannus tehdään edellä mainitun peruskuivauksen jälkeen. Tässä vaiheessa kukintojen pitäisi olla päältä kuivia, mutta sisältä hieman kosteita.

Tässä kohtaa puhtaus on valttia, sillä home syntyy juuri bakteerien ja mikrobien lisääntymisen tuloksena. Lasipurkit voi sterilisoida kätevästi pesemällä ne ja kuumasteriloimalla ne valmiiksi lämmitetyssä uunissa. Muista, että kaikki lasiastiat eivät välttämättä kestä suuria lämpötiloja. Lämpötiloja kuumailmasterilointia varten:
- 160ºC 2 h
- 170ºC 1 h (170ºC/2 h on steriloinnin vakiolämpötila ja aika)
- 180ºC 30 min

Myös mm. kotiviinin tekoon tarkoitetut puhdistus- ja desinfiointiaineet ovat tarkoitukseen sopivia.

Ensimmäiseksi kukinnot asetetaan paperipussiin. Parhaiten tähän soveltuvat ruskeat valkaisemattomat paperipussit, jotka eivät sisällä tarpeettomia kemikaaleja. Aseta kukinnot väljästi pusseihin, jotta ilma pääsee kiertämään. Voit tehostaa tuuletusta tekemällä muutamia reikiä pussin yläpuolelle. Muista tarkistaa pussit päivittäin. Kukinnot kuivuvat lähes täysin noin 1-4 viikossa.

Paperipusseissa "pinnalta rapeiksi" kuivuneet kukinnot asetetaan väljästi lasipurkkeihin, jotka suljetaan tiiviisti. Purkit säilytetään viileässä ja suojassa valolta.

Kuivattua "curetettua" Sweet Tooth #3 - lajikkeen kukintoa.

Kasvin omat sokerit alkavat pilkkoutua. Lehtivihreä alkaa hajota muiksi entsyymeiksi, jonka ansiosta lehdet muuttavat väriään. Mausta tulee täyteläinen ja pehmeä.

Lasipurkkimenetelmän aikana on erityisen tärkeää tarkkailla kukintojen tilannetta. Purkki kannattaakin aluksi tuulettaa päivittäin. Tämä käy yksinkertaisesti avaamalla lasipurkki tunnin ajaksi. Tutki kukintoja ja hajua - jos hometta muodostuu, sen kyllä haistaa ja näkee. Kääntele myös kukintoja hellästi, että kaikki kohdat saavat ilmaa.

Homeen muodostuessa eristä homeinen kukinto kokonaan. Myös muut kukinnot on syytä siirtää kuivempaan ympäristöön. Viikon kuluttua voit jo jättää tarkkailun vähemmälle. Yleensä riittää, että purkin avaa päivittäin. Kukinnot ovat valmiita, kun sisällä oleva oksa katkeaa napsahtaen. Tämän jälkeen kukinnot voidaankin jättää lasipurkkiin huolettomasti pitkäksikin aikaa.

Pidempiaikainen säilytys[muokkaa]

Säilytykseen vaikuttavat monet tekijät, kuten kuinka kauan kannabista aiotaan säilyttää ja kuinka suuria määriä aiotaan säilyttää. Pienet määrät, joita ei aiota säilyttää kauaa, voidaan säilöä yksinkertaisesti pimeään ja kuivaan paikkaan ilmatiiviiseen rasiaan tai esimerkiksi ehjiin minigrip-pusseihin. Lasipurkit ovat suositeltavia. Yli kuukauden säilytettävät tarpeet kannattaa jo säilöä jääkaappiin. Jos kannabista on yli kolmen kuukauden tarpeisiin, kannattaa harkita pakastusta. Pakastus ei heikennä tehoa erityisemmin, jollei purkkia oteta jatkuvasti pois pakkasesta. Näin tehtäessä kosteutta imeytyy kasvin ulkoisiin lehtikudoksiin, jolloin maku ja laatu heikkenevät. Pakasta sopivan pienissä erissä ja varaa jääkaappiin sen verran, että sinun ei tarvitse olla jatkuvasti aukomassa pakastinta.

Suvun jatkaminen[muokkaa]

Siementen tuottaminen[muokkaa]

Siementen kasvattaminen kotikonstein on hyvä keino säästää halutun lajikkeen geenejä ja saada aikaiseksi suuri määrä helposti säilytettäviä potentiaalisia kasvinalkuja.

Siementen tuottaminen on yksinkertaisimmillaan varsin suoraviivaista: tarvitaan vain uros- ja naaraskasvi ja annetaan luonnon hoitaa tehtävänsä. Käytännössä kasvattajilla on kuitenkin usein pyrkimyksenä pitää naaraat hedelmöittymättöminä, jotta saataisiin sinsemillaa, eli hedelmöimätöntä kukkaa. Tällöin kasvi ei käytä turhaan energiaa siementen tuottamiseen.

Keinohedelmöitys on hyvä tapa, mikäli haluaa tuottaa sekä sinsemillaa että saada jonkin verran siemeniä. Tällöin pitää olla kaksi erillistä kasvatusosastoa, toisessa kasvatetaan urokset ja toisessa naaraat. Käytännössä ei tarvitse kasvattaa kuin yksi uros, sillä yhdestäkin poikakasvista irtoaa muutama miljardia siitepölyhiukkasta, joilla pystyy siementämään vaikka kokonaisen puutarhan täynnä naaraita.

Kannattaa huomioida, että urosten kasvatushuoneella on oltava kokonaan oma ilmanvaihtonsa, sillä siitepölyhiukkaset kulkeutuvat hyvin helposti ilman mukana naaraiden luokse, jos niillä vain siihen on mahdollisuus. Samoin urosten käsittelyn jälkeen kannattaa pudistella vaatteet ulkona ja pestä kädet kyynärpäitä myöten. Käsissä oleva siitepöly voi riittää yksistäänkin siementämään kokonaisen naaraskasvin. Mikäli naaraita on useampia samassa tilassa, haluat pölyttää vain pienen osan ja kasvatustilan tuloilma on aktiivinen, ole tarkkana. Pölytetty kasvi tulisi asettaa niin, että puhaltava tuloilma ei levitä siitepölyä muihinkin naaraskasveihin, jolloin odotettu kukintosato pienenee huomattavasti.

Uroskasvit aloittavat ja saavat kukintansa päätökseen huomattavasti nopeammin kuin naaraskasvit. Kasvatettuaan tarpeeksi palkoja ne alkavat hiljalleen aukeilla ja ripotella siitepölyä ympäriinsä. Tässä vaiheessa tehdään keinohedelmöitys.

Helpoin tapa tehdä rajattu hedelmöitys on kietoa muovipussi uroskasvin oksan ympärille, jossa on avautuneita hedekukintoja, ja ravistaa. Sitten muovipussi viedään naaraskasvin luo varovasti, laitetaan yksi kukkiva oksa kassiin ja ravistetaan voimakkaasti. Todennäköisesti naaraskasvin oksan jokainen kukinto saa osansa siitepölystä.

Toinen tapa on ravistella siitepölyä minigrip-pussiin ja sitten joko sormella tai pumpulipuikolla hieroa sitä naaraan kukintoryppääseen. Kannattaa myös merkitä hedelmöitetty oksa vaikkapa nauhalla, ettei sitä turhaan vaikkapa silvo makupaloiksi. Vähitellen silmän harjaantuessa siemeniä sisältävät kukinnot oppii kyllä erottamaan sinsemillasta.

Kolmas tapa on sekoittaa kerätty siitepöly pieneen vesimäärään ja hedelmöitää haluttu kukinto esim. pipetin avulla. Tämä on ehkä varmin tapa välttyä ilmassa leviävältä siitepölyltä, joka pahimmillaan pölyttää koko komeron.

Siitepölyä voi myös säilöä helposti - se kannattaa jatkaa tavalliseen vehnäjauhoon 50/50-suhteella ja sitten pakastaa tuoreena. Vuoden pakastimessa ollut siitepöly on lähes yhtä toimivaa kuin tuorekin. Myös viileä, pimeä ja kuiva paikka käy siitepölyn säilytykseen varsinkin lyhyemmäksi ajaksi, mutta myös yli vuoden ikäistä, kuivassa säilytettyä siitepölyä on käytetty onnistuneesti.

Hedelmöityksen tapahduttua siirrytään käyttämään riittävästi typpeä ja kaliumia sisältävää lannoitetta. Fosforia kuluu siementen tuoton aikana vähemmän. Siemenet ovat kypsymässä, kun siemenkota murtuu ja tumma siemen pilkistää esiin - kypsä siemen irtoaa hellästi sormenpäällä liikuttamalla. Terveet siemenet ovat kovia, tummia ja kohtalaisen suuria. Siemenet kypsyvät 4-12 viikon kuluessa, kuten myös kyseisen kasvin kukinnotkin. Kokonaan siemennetty kasvi laittaa kaiken energiansa siementen tuottamiseen ja se käytännössä kuihtuu pystyyn - siemenet ovat valmiita kun kasvi kuolee lopullisesti.

Kun siemenet on korjattu talteen, niitä on hyvä säilyttää parista viikosta kuukauteen kuivassa ja pimeässä paikassa, jotta siemen saa tarvitsemansa lepojakson ja sen kasvuvalmius aktivoituu - tämän jälkeen siemen on valmis itämään.

Siemennetyn naaraskasvin kukinnot sisältävät lähes yhtä paljon thc:tä kuin siementämättömän, mutta kukintojen koko on huomattavasti pienempi ja ne sisältävät siemeniä. Kuitenkaan siemennettyä kasvia ei kannata heittää menemään vaan antaa sille arvoisensa polttohautaus vaikkapa bongissa siementen poistamisen jälkeen.

Pistokkaiden otto[muokkaa]

Juuri otetut pistokkaat (mexican sativa).

Pistokkaalla tarkoitetaan kasvista otettua osaa, josta kasvatetaan uusi kasvi, ja joka omaa saman sukupuolen ja geeniperimän kuin emokasvinsa.

Pistokkaat ovat erittäin käytännöllinen tapa kasvattaa halutusta kasvista monta jälkeläistä ilman, että tarvitsee tuottaa siemeniä. Hampunkasvattajan kannalta pistokkaiden suurin etu on, että kasvatettavan kasvin sukupuolesta voidaan olla varmoja, ja pistokkaita voi ottaa mieluisasta kasvista tai sen aiemmin otetuista pistokkaista rajattomasti. Kerrotaan, että joillain vanhan polven kannabiksenkasvattajilla on 15 vuotta vanhoja emokasveja, joista saa jatkuvasti lisää pistokkaita.

Paras aika ottaa pistokkaat kasvista on silloin, kun kasvi on vegevaiheessa ja se on kasvattanut noin 5-6 lehtiparia. Pistokkaiden ottaminen on parasta ja luonnollisinta tehdä silloin, kun kasville tehdään latvominen - latvotut kasvukärjet ovat jo itsessään pistokkaaksi kelpaavia. Pistokkaita voi ottaa periaatteessa milloin tahansa, mutta vegevaiheessa onnistumismahdollisuudet ja juurtumisnopeus on suurin.

Pistokkaat voi leikata myös sivuvarsista - ainoa rajoitus on, että pistokkaan on oltava kasvava osa kasvista. Hyvässä pistokkaassa on kasvukärki sekä yksi pari kehittyviä aurinkolehtiä - myös suurempia pistokkaita voi ottaa, mutta niiden juurten kehitys kestää kauemmin, eikä niiden ohut varsi välttämättä pysty imemään tarpeeksi nestettä.

  • Noin tunti ennen pistokkaiden leikkaamista kannattaa kasvit kastella huolellisesti, jotta varret ovat mahdollisimman täynnä nestettä.

Pistokkaan varsi katkaistaan ensin emokasvista hiukan sitä kohtaa alempaa, josta varsinainen pistokasleikkaus tehdään. Pistokkaan imupinta leikataan (mielellään veden alla) 45-75 asteen kulmassa viistoon viiltävällä liikkeellä - työkaluna parhaita ovat ohuet katkoteräveitset, partaterät tai skalpellit (apteekista alle 2e). Tällä estetään nesteen kuljetussuonten litistyminen tukkoon, mikä saattaisi tapahtua esim. saksilla leikatessa.

Pistokkaaseen tulisi jättää vartta yli kaksi senttiä ennen aurinkolehtiparia. Tarkoitus on, että pistokas saa etenkin nesteensä suoraan varrella imemällä, ennenkuin juuristo alkaa kasvaa.

Leikatun pistokkaan varsi upotetaan välittömästi veteen leikkaamisen jälkeen. Tämä siksi, että leikkauskohtaan nopeasti muodostuvat ilmakuplat saattavat estää pistokasta saamasta vettä, ja se kuolee herkästi.

Sopiva astia pistokkaalle on esim. muovinen kertakäyttömuki, joka peitetään mustalla muovilla. Mukin suulle laitetaan foliota, ja foliopalaan tehdään varrelle sopivan kokoinen reikä. Kertakäyttömuki täytetään päivän seisoneella hanavedellä, mukaan voi laittaa hiukan (laimennussuhde 1/8 normaalista) vegevaiheen epäorgaanista lannoitetta (esim. Substral) ja/tai hiukan merileväuutetta, mutta tämä ei ole pakollista. Seuraavaksi pistokkaan varsi laitetaan foliossa olevaan reikään ja tarkastetaan, että varren leikattu osa on veden alla.

Ihanteelliset olosuhteet pistokkaalle ovat noin 25 C° lämpötila, kohtuullinen valaistus (muutama energiansäästölamppu 20-30 cm korkeudella sopii erinomaisesti) sekä noin 75 % ilmankosteus. Pistokkaan tilaa on syytä seurata aluksi tunneittain. Mikäli pistokas osoittaa kuihtumisen ja nuutumisen merkkejä, pitää se siirtää kosteampaan paikkaan ja suihkuttaa sumutinpullolla. Sopiva kosteus saavutetaan siten, että kostutettuja sanomalehtiä ja kylmälaukku peitetään läpinäkyvällä muovilla, jossa on muutama reikä ilmanvaihdolle. Joskus pistokkaat nuutuvat muutamassa minuutissa leikkaamisen jälkeen ja muuttuvat veltoiksi ja nahkeiksi - silloin pistokkaan vedensaanti on estynyt jostain syystä. Tälläistä pistokasta ei edes kannata yrittää virvoittaa.

Pistokkaiden tilaa seurataan parin viikon ajan ja säädellään niiden oloja tarpeen mukaan. Mikäli pistokkaat pärjäävät nuutumatta ilman kosteuskoteloa, ei sitä kannata käyttää turhaan. Pistokkaan aurinkolehdet saattavat alkaa kellastua, mikä on täysin normaalia - kasvi kerää ravinteita kasvukärkeensä. Myös leikkauskohta saattaa tummentua, mutta syytä huoleen ei ole niin kauan kuin kasvukärki voi hyvin.

Noin kahden viikon kuluttua pitäisi pistokkaiden leikkauspinnan alkaa muodostaa juuria. Pistokas on istutusvalmis sitten, kun juuri on n. 5 sentin pituinen ja kehittänyt useita sivuhaaroja.

Istutus tapahtuu kätevästi esimerkiksi kirkkaaseen muovimukiin, tällä kertaa mukin pohjaan tehdään reikiä. Muki täytetään lähes täyteen multa/väliaineseosta, pistokkaan juuri laitetaan mullan päälle ja hellävaraisesti lisätään multaa juuren päälle ja lopuksi kastellaan kohtuullisesti. Hellävaraisuus on tässä vaiheessa kriittistä: muodostunut vesijuuri irtoaa TODELLA herkästi taimesta. Mikäli juuri irtoaa, voi pistokkaan laittaa takaisin juurrutusnesteeseen ja kosteuslaatikkoon, jolloin se todennäköisesti selviää.

Heti multaistutuksen jälkeen taimi siirretään takaisin kosteisiin olosuhteisiin - esim. edellä mainittuun styrox-laatikkoon. Tässä vaiheessa pistokas on alttein kuolemaan, mutta mikäli juurtuminen alkaa, noin 1-3 päivässä pistokas on jo täysin valmis kasvamaan aikuiseksi kasviksi. Juurten kasvu on helppo todeta kirkkaan mukin läpi ja uusien juurten ilmaantuminen osoittaa, että kasvin voi ottaa pois kosteasta astiasta, sillä se pystyy imemään jo tarvittavan kosteuden mullasta.

Erilliset juurrutusnesteet ja -hormonit helpottavat juurruttamista, mutta ne eivät ole pakollisia, sillä laimealla ravinnevedellä onnistuminen on lähes yhtä varmaa. Lisäksi pistokkaita voi ottaa kohtuukokoisesta puskasta suuria määriä, jolloin muutama epäonnistunut pistokas ei haittaa mitään, eivätkä kalliit juurrutusnesteet ole hintansa arvoisia. Tosin jotkut lajikkeet - erityisesti puhtaat indicat - ovat vaikeita juurrutettavia, jolloin niillä erillisten hormonien käyttö saattaa olla jopa pakollista. Voit tehdä pistokkaalle kotitekoisen juurrutusnesteen, pajunkuori sisältää runsaasti juurtumista edistävää IAA-hormonia eli auksiinia. Pajusta löytyvä IAA ei ole vesiliukoista, mutta kaupallisista tuotteista löytyvä IBA ja NAA ovat, minkä vuoksi niitä voi olla helpompi käyttää. Kerää pari kourallista pajunkuorta. Pätki kuoren palat pikkusormen pituisiksi ja laita ne lasipurkkiin. Kaada päälle kiehuvaa vettä ja hauduta kannen alla päivä tai pari.

Etenkin leikkaamiseen käytetyt välineet ja pistokkaan ensimmäinen päivä pitäisi pyrkiä pitämään suhteellisen steriilinä, vaikka pistokas kehittää suojan bakteereille kuitenkin suhteellisen nopeasti leikkauskohtaan. Mikäli juurrutusnesteessä ilmenee samentumista tai muuta kasvustoa - useimmiten levää tai limaa - tulee neste ja astia vaihtaa.

Pistokkaiden kuljetus[muokkaa]

Pistokkaan voi kuljettaa muutaman tunnin matkoja pussissa kostean paperin välissä. Ennen piston juurtumista sen kuljetus onnistuu vaivattomasti ilman että hennot vesijuuret irtoavat.

  • Kostean paperin välissä, joka laitetaan pakastepussiin.
  • Pistokkaan varsi laitetaan muovipussiin, kasvukärki ja aurinkolehdet jäävät pussin ulkopuolelle.
  • Kasvukärki ja aurinkolehdet on hyvä kastella ennen kuljetusta.

Kuljetuksen jälkeen laita pistokas takaisin veteen ja jatkuvaan valoon. Pistokas voi nuukahtaa veteen laittamisen jälkeen, mutta se palautuu muutaman tunnin sisään.

Matalien ja pienten kasvatustilojen menetelmiä[muokkaa]

ScrOG - Screen Of Green[muokkaa]

ScrOG tulee englanninkielisistä sanoista Screen of green. ScrOGilla tarkoitetaan erityisesti pienitehoisilla SpNa-valaisimilla pienessä tilassa tapahtuvaa kasvatusta varten kehitettyä kasvatusmenetelmää, jossa kannabiskasvit taivutetaan kasvamaan verkon alla. Kukkimisvaiheessa kasvin oksien annetaan kasvaa verkon alta valoa kohti. Verkon ansiosta kaikki oksien latvat ovat suunnilleen samalla korkeudella ja näin ollen saavat yhtä paljon valoa. Ideaalisessa ScrOGissa kukitusvaiheen lopussa verkon koko pinta-ala on täynnä kukintoterttuja. Sadon määrä on huomattavasti suurempi perinteiseen kasvatustyyliin verrattuna.

Tässä osiossa käsitellään alkuperäistä ns. flat-ScrOGia, jossa verkko on vaakatasossa kasvien yläpuolella. Muita ScrOG-versioita ovat mm. sylinteri-ScrOG ja vertikaalinen ScrOG. Lisätietoa näistä menetelmistä löytyy GrowFAQ:ista, mm. tästä FAQ:ista. HUOM! Tähän voi etsiä paremman linkin.

ScrOGin rakentaminen[muokkaa]

Scrogin idea

ScrOG-menetelmä on tarkoitettu lähinnä emipistokkaista ja feminisoiduista siemenistä kasvatusta varten. Tavallisista siemenistä kasvatettaessa mahdolliset hedekasvit hankaloittavat kasvatusta ja niiden verkon alta irti repiminen jättää verkkoon/kasvustoon ikäviä aukkoja, joiden täyttäminen ei välttämättä onnistu.

Pistokkaiden ja verkon lisäksi mitään erityisvälineitä ei ScrOGia varten tarvita. Verkoksi käy oikeastaan mikä tahansa verkko, jonka aukot ovat sopivan kokoisia. Kanaverkko on tarkoitukseen sopiva, kuten myös puutarhaliikkeissä myytävä taimiverkko. Muovinen taimiverkko on suositeltavin, koska se taipuu hyvin ja on helppo leikata sopivaan muotoon. Verkossa olevien aukkojen tulee olla sen kokoisia, että kasvin suurimmat oksat mahtuvat kasvamaan niistä läpi.

Verkon tulee olla kasvatustilan pinta-alan kokoinen ja muotoinen. Jos tila on suljettu, kuten kaappi tai tarkoitusta varten rakennettu boksi, voi verkon kiinnittää helposti seiniin. Jos tila taas on avoin eikä verkkoa saa kiinni mihinkään, verkon kiinnittämistä varten kannattaa nikkaroida erillinen kehikko.

Itse tilaksi sopii melko tilava kaappi (keittiön kaappi, vaatekaappi, tms.), puutarhaliikkeissä myytävä kankainen ja kokoontaitettava kasvihuone (esim. 60x60x160cm), tai tilan voi nikkaroida itse esim. vanerista ja tiivistää sen silikonilla. Kotikaapit ovat yleensä mille tahansa keskikokoiselle kasville melko ahtaita jolloin kasvatuksen aikana kasvia joutuu vähintään muokkaamaan melko väkivaltaisesti. Itse nikkaroimalla keskikokoisen kaapin (esim. 60x60x120 cm) hinnaksi tulee kaikki materiaali mukaanluettuna helposti joitakin satoja euroja, etenkin kun työ lasketaan mukaan. Jos haluaa sopivan kokoisen kasvatustilan, yleensä helpoimmalla ja halvimmalla selviääkin ostamalla valmiin kokoontaitettavan kasvihuoneen.

Tehokkaan ScrOGin vaatima minimivalomäärä on 50 W / neliöjalka. Eli esim. 150 W SpNa-valaisin riittää korkeintaan kolmen neliöjalan alalle ja 400 W valaisin taas hieman vajaalle neliömetrille.

Verkko viritetään yleensä 20-30 cm korkeudelle ruukkujen yläpuolelle. Verkon ja ruukkujen välillä tilaa tulee olla vähintään sen verran, että kasveja pystyy kastelemaan ja taivuttelemaan verkon alle.

Kasvin kasvattaminen verkkoon[muokkaa]

ScrOGissa kasvien määrällä ei sinänsä ole väliä. Verkon voi täyttää vain yhdellä tai useammallakin kasvilla. Kasvien määrästä riippuu hieman, miten kasvatus tapahtuu. Peukalosäännön mukaan kasveja tulee olla korkeintaan yksi per neliöjalka (30 cm * 30 cm).

ScrOGin ideana on, että kasvin annetaan kasvaa vegetatiivisella valojaksolla, kunnes sen latva on kiinni verkossa. Tässä vaiheessa valojakso vaihdetaan jaksoon 12/12 ja aloitetaan kukkimisvaihe. Näin siis noudatettaessa kasvi per neliöjalka-sääntöä. Jos kasveja on harvemmassa ja verkko on suuri, annetaan kasvien kasvaa verkkoon kiinni ja täyttää osa verkosta. Yleispätevää neuvoa siitä, miten paljon kasvia tulisi kasvattaa verkkoon ennen valojakson vaihtoa, on vaikea antaa. Tämä johtuu eri lajikkeiden erilaisista kasvuominaisuuksista. Lajikkeen ominaisuuksien tunteminen helpottaa arviointia.

Kukitusvaiheen alussa tapahtuvan nopean kasvupyrähdyksen avulla verkko täytetään latvoilla (budsite) siten, että kasvin latvan annetaan kasvaa pari senttiä verkon läpi, jonka jälkeen se taivutetaan takaisin verkon alle vaakatasoon. Kasvupyrähdys kestää yleensä lajikkeesta riippuen 2-4 viikkoa.

Kasvi alkaa hyvin nopeasti haarautua ja kasvattaa uusia latvoja. Kaikki latvat taivutetaan verkon alle. Tässä vaiheessa tulee olla tarkkana ja pyrkiä taivuttamaan latvat siten, että koko verkon pinta-ala tulee täyteen. Parhaassa tapauksessa verkon jokaisessa aukossa on yksi pieni latva. Kun verkko on täynnä, annetaan latvojen kasvaa verkosta läpi valoa kohti.

Latvaston muovaaminen 

Kun latvojen annetaan kasvaa verkosta läpi, tulee niiden kasvaa hieman kulhomaiseen muotoon. Korkeimpien latvojen tulee olla sivuilla ja matalampien keskellä suoraan lampun alla. Latvoja voi sitoa verkkoon kiinni esim. narulla. Näin niiden kasvusuuntaa voidaan ohjata halutunlaiseksi. Kulhomainen muoto mahdollistaa sen, että lamppu voidaan asettaa mahdollisimman lähelle latvoja maksimaalisen valotehon takaamiseksi. Jos pisimmät oksat ovat keskellä, joutuu lamppua pitämään korkeammalla. Näin valotehoa menee hukkaan lyhimpien latvojen osalta.

Kasvupyrähdyksen jälkeen verkon tulisi olla täynnä pieniä kukintoja. Tässä vaiheessa tulee pitää huoli, etteivät lehdet pääse varjostamaan latvoja. Latvoja pimentäviä aurinkolehtiä voi leikellä pois varjostamasta. Liiallista leikkelyä tulee kuitenkin välttää, sillä aurinkolehdet ovat tärkeitä kasvin hyvinvoinnin kannalta.

Alaosan parturointi 

Kun verkko on täysi, sen alapuolelle jää jonkin verran lehtiä ja pieniä roskaoksia, jotka eivät yllä verkkoon. Näistä pikkuoksista voi ottaa pistokkaita kätevästi, jos niitä tarvitsee. Verkon alla olevaa kasvustoa aletaan hiljalleen leikellä pois, koska se vain kuluttaa kasvin energiaa. Lehtiä tulisi poistaa muutama kerrallaan joka päivä. Ei siis kaikkia samana päivänä, koska kasvi voi mennä shokkiin liiallisesta parturoinnista. Verkon yläpuolelta lehtiä ei tule poistaa, jos ne eivät varjosta kukintoja.

Sekalaista tietoa 

Tuuletuksen tulee olla tehokasta varsinkin kukitusvaiheessa, kun verkko on täynnä kukintoja. Ilman pitää päästä kiertämään tiiviin kukintolatvaston välissä homeongelmien välttämiseksi.

Latvomisesta verkkokasvatuksen yhteydessä on kaksi koulukuntaa. Toiset vannovat latvomisen nimeen ja toiset ovat sitä mieltä, että latvominen ei kannata. Jos kasveja haluaa latvoa, tulisi se tehdä ennen kuin kasvin päälatva yltää verkkoon.

Mikä lajike ScrOGiin?[muokkaa]

Lähes mikä tahansa lajike käy verkkokasvatusta varten. Jäykkäoksaisia lajikkeita kuitenkin kannattaa välttää, koska niiden oksat saattavat murtua liiasta taivuttelusta. Korkeakasvuisten sativa-lajikkeiden hallitseminen sisätiloissa myös helpottuu ScrOGin avulla. Erinäisillä alan sivustoilla on suositeltu mm. seuraavia lajikkeita: Cinderella99, Apollo 11, White Widow ja Sweet Tooth #3.

Eri tyyppisten lajikkeiden kasvattaminen yhtä aikaa saman verkon alla ei ole suositeltavaa, koska se vaikeuttaa latvaston pitämistä tasapituisena. Kaikista paras vaihtoehto on samasta emokasvista otettujen pistokkaiden käyttö jolloin kasveista tulee saman kokoisia.

Esimerkki eräästä ScrOG-kasvatuksesta[muokkaa]

Tässä kasvatuksessa valaisimena toimi 150 W SpNa. Kasvatustilana toimi perinteinen vaatekaappi, jonka pinta-ala oli 55 * 55 cm. Verkko oli vaatekaapin pinta-alan kokoinen ja muotoinen. Lajikkeina oli 2 kpl Amsterdam Seedbankin White Widowia ja yksi SensiSeedsin Big Bud. Kaikki kasvit olivat pistokkaita. Kasvualustana oli multa 10 litran ämpäreissä. Lannoitteina käytettiin Substralia, Ruukunvoimaa, merileväuutetta ja PK-eliksiiriä.

Kireästä aikataulusta johtuen kasvatuksen tuli tapahtua mahdollisimman nopeasti. Koska kukitusajasta ei voi tinkiä, täytyi vegetatiivisen kasvuvaiheen olla lyhyt. Kasvatuksen kokonaiskesto oli 72 päivää.

Pistokkaiden juurruttua ne siirrettiin ämpäreihin ja valon alle kasvamaan. Aluksi kasvit saivat kasvaa vapaasti ilman verkkoa. Viikon kuluttua verkko kiinnitettiin 15 cm korkeudelle ämpäreiden reunasta ja 20 cm korkeudelle mullasta (ämpärit eivät olleet aivan täynnä multaa). 15 cm oli hieman liian matalalla ja vaikeutti kasvien kastelemista. Kasvuvaiheessa lamppu oli n. 30 sentin korkeudella kasvien latvoista.

Kasvit ylsivät verkkoon 10-14 päivän kuluttua pistokkaiden juurtumisesta. Heti alussa huomasi, että Big Bud oli huomattavasti reheväkasvuisempi kuin White Widowit. 14 päivän kasvuvaiheen jälkeen valojakso vaihdettiin 12/12:aan ja kukitusvaihe aloitettiin. Kasvit olivat tällöin kiinni verkossa ja muutama latva oli jo jouduttu taivuttamaan verkon alle.

Valojakson vaihdon jälkeen kasvit (varsinkin Big Bud) alkoivat haarautua ja kasvaa todella nopeasti. Joka päivä piti taivutella latvoja verkon alle. WW:t lopettivat pituuskasvunsa 2-3 viikon kuluttua valojakson vaihdosta. Tässä vaiheessa latvojen taivuttelu lopetettiin ja niiden annettiin kasvaa verkon läpi. BB kuitenkin jatkoi kasvuaan vielä viikon, mikä aiheutti ongelmia. BB:n suurimmat latvat nimittäin osuivat juuri valaisimen alapuolelle. Koska verkko oli keskeltä aivan täynnä kasvustoa, BB:n latvoja ei voinut enää taivuttaa. Tämä aiheutti sen, että valaisinta täytyi nostaa hieman. Valaisin nostettiin 15 cm korkeudelle BB:n korkeimmista latvoista. Koska White Widowien latvat olivat matalammalla, valotehoa meni hieman hukkaan. Myös yksi reuna verkosta jäi tyhjäksi hieman epäonnistuneen taivuttelun johdosta. Loppujen lopuksi verkon pinta-alasta tuli täyteen n. 80 %.

Verkon alapuolista kasvustoa alettiin poistaa n. kahden viikon kuluttua valojakson lyhentämisestä. Trimmausta kesti n. 2 viikkoa, jonka jälkeen verkon alla ei ollut jäljellä juuri mitään muita kasvin osia kuin varret.

Kukitusvaihe kesti 58 päivää, josta viimeiset viisi päivää kasvit olivat täydessä pimeydessä vuorokauden ympäri. Satoa kolmesta kasvista yhteensä tuli n. 70 grammaa trimmattua, tehokasta kukkaa ja jonkun verran lehteä. Tämä kaikki vain reilussa 10 viikossa. Täydellä verkolla kasvit olisivat luultavasti tuottaneet lähemmäs 100 grammaa kukkaa.

Vertauksen vuoksi aikaisemmin toteutettu perinteinen puskatyylinen kasvatus tuotti kahdesta kasvista samoilla välineillä n. 40 g kukkaa 16 viikossa (tuntematon lajike siemenestä, kasvuvaihe 5 viikkoa ja kukitusvaihe 11 viikoa).

Lisätietoja ScrOGista[muokkaa]

Jos jokin ScrOGiin liittyvä asia jäi epäselväksi, löydät lisätietoa mm. The Cannabis Cultivation GrowFAQ:ista. Myös suomalaiselta Hamppuforumilta voi hakea ScrOGiin liittyvää tietoa, esimerkiksi hakusanalla scrog.

SOG - Sea Of Green[muokkaa]

"Till we found the sea of green -- Sky of blue and sea of green in our yellow submarine." - Beatles, Yellow Submarine (1968)

SOG on lyhenne sanoista Sea Of Green eli suomennettuna vihreä meri. SOG on kasvatusmenetelmä, jossa kasvatetaan nopealla syklillä useita pienempiä kasveja samassa tilassa keskittäen kasvuvoimat lähinnä pääkukintoihin. Tämä on pitkäkestoisen puskakasvatuksen vastakohta, jossa kasvaisi vain yksi tai muutama isompi kasvi.

SOG-kasvatusta harjoittavat lähestulkoon kaikki useampia ruokakasveja tuottavat puutarhat. Hampun nautintoaineeksi kasvatukseen SOG sopii myös oikein mainiosti, vaikkakin Suomen laki tulkitseekin helposti tällaiset kymmenien kasvien puutarhat törkeiksi huumausainelain rikkomisiksi - satohan on kuitenkin vain sama kuin muutamalla isommalla kasvilla, mutta nopeammin saavutettavissa.

SOG:issa pyritään maksimoimaan sato valotehoon, virrankulutukseen ja tilaan nähden, samoin kuin ScrOG-menetelmässäkin. Erona on lähinnä se, ettei ScrOG:ia voida tehokkaasti hyödyntää isommissa kasvatuksissa ja tiloissa. SOG:issa kasveja ei tarvitse juurikaan käännellä ja väännellä kasvatuksen aikana. Molemmille kasvatustavoille yhteistä on sadon maksimointi sekä kasvatuksen tapahtuminen vain ja ainostaan valituista emoista otetuilla pistokkailla. SOG:issa kasvatusaika on minimoitu, joten satoa saadaan nopeammin ja useammin. Yhdellä kukitustilalla voidaan saada jopa kuusi satoa vuodessa, sadon ollessa noin 0,5-1 g / Watti tai noin 7-30 g / kasvi. Tästä voidaan suuntaa antavasti laskea, kuinka paljon kasveja täytyy valaisimien alla olla, jotta tavoiteltu sato voidaan saavuttaa.

SOG-menetelmän tehokkuus 

Esimerkkinä 400 W SpNa yhden m2 tilassa, jolla tavoitellaan kunnioitettavaa 400 g satoa, eli gramma / watti.

  • 1 kpl kasveja ( 400 g / kasvi ), tarvitaan todennäköisesti kuukausien kasvuvaihe
  • 4 kpl kasveja ( 100 g / kasvi ), tarvitaan 1-2 kk kasvuvaihe
  • 9 kpl kasveja ( 44 g / kasvi ), tarvitaan noin 20 päivän kasvuvaihe
  • 36 kpl kasveja ( 11 g / kasvi ), kasvuvaihetta ei tarvita lainkaan tai korkeintaan viikko.

Minkä näistä uskoisit pystyväsi saavuttamaan?

Nämä luvut saavutetaan varmemmin 600 W valaistuksella. Todennäköisimmin sato 36 kasvilla on kuitenkin luokkaa >7 g / kasvi, eli kokonaissato on 250-400 g kuivattua kukintoa SOG-menetelmällä. Yhdellä tai kahdella kasvilla ei todennäköisesti saavuteta tällaista satoa eikä ainakaan SOG:in tarvitsemassa ajassa.

SOG-kasvatuksen toimintamalli 

Toimintamalli on yksinkertainen, tässä esimerkki 60 päivän lajikkeella.

viikko 1 Pistokkaiden otto soveltuvista emoista sekä pistokkaiden juurrutuksen aloittaminen
viikko 2 Lisää juurikasvua ja lyhyt, keskimäärin noin 5 päivän kasvuvaihe
viikko 3 Juurrutetut pistokkaat siirretään kukkimisvaiheeseen (10-60 kasvia/m2 tai 1-6 kasvia/neliöjalka)
viikko 4 Pistokkaat kasvavat ja alkavat siirtyä kukkimisjaksolle
viikko 5 Kasvu nopeimmillaan, kasvit voivat helposti tuplata tai triplata kokonsa, tätä kestää noin kolme viikkoa. Esikukinnot alkavat ilmestyä.
viikko 6 Lisää venymistä ja kukintojen turpoaminen alkaa - kukkimislannoite 100 %
viikko 7 Venyminen alkaa loppua normaalilla indicapohjaisella 6 viikon lajikkeella, kukinnot turpoavat edelleen. Tässä vaiheessa otetaan myös uudet pistokkaat emoista juurtumaan.
viikko 8 Lopullinen korkeus saavutetaan, ja suurin osa karvoista ruskettuvat. Turpoaminen jatkuu ja kahdeksannen viikon lopulla on aika aloittaa kasvualustan huuhtelu.
viikko 9 Huuhtelu ja kypsytys, viimeinen viikko. Aika aloittaa trikomien värien tarkkailu.

Huomioi että todellinen ajoitus riippuu lajikkeesta ja kasvatusolosuhteista.

Milloin SOG-kasvatus on järkevää? 

SOG on järkevää kun halutaan useampia satoja tai enemmän kukintoa samalla sähkölaskulla. Pienissä tiloissa saavutetaan parhaat tulokset todennäköisimmin yhdellä tai korkeintaan muutamalla latvotulla kasvilla, jotka kasvatetaan sellaisenaan tai käytetään ScrOG-menetelmää. Isommissa tiloissa voidaan saada huippusatoja kasvattamalla isoja pensaita ajan kanssa, tai jopa suorastaan puita, jotka varmasti tuottavat ison sadon per kasvi.

Mitä SOG-kasvatukseen tarvitaan? 

Tärkein! Tarvitaan pistokkaita - paljon hyviä pistokkaita. Pistokkaita varten tarvitaan mahdollisimman hyvät juurrutusolosuhteet: juurrutusalustaksi bubbler tai aeroklooneri (muita ei kannata juurikaan käyttää), loisteputkia jne. Mahdollisimman hyvä kasvualusta ja olosuhteet (luonnollisesti). SOG-kasvatusta voi harjoittaa myös mullassa (vähintään 20 päivän kasvuvaihe tarvitaan), mutta vesiviljely on helpoin, nopein ja tehokkain tapa.

Miten SOG-kasvatus aloitetaan? 
  • Ensiksi kasvatetaan siemenistä (ellei ole mahdollisuutta saada hyviä pistokkaita) kymmeniä tai tarpeen mukaan jopa satoja kasveja, joista valitaan parhaat emoiksi. Emokasvien tärkeitä ominaisuuksia ovat: lyhyt kukituksen kesto, nopea kukkimisen alkaminen, nopea kasvu ja kuitenkin suhteellisen lyhyt koko, kasvit eivät saa myöskään haarautua kovin paljon. Parhaat tulokset saadaan vasta kun otetaan pistokkaita sellaisesta emosta joka on kasvanut yli kuusi kuukautta.
  • Emokasveista otetaan pistokkaita, joiden tulee olla mahdollisimman samankaltaisia, eli samamäärä lehtiä, samankokoisia jne. Yhdestä emosta voi saada 10 tai jopa 20 pistokasta kerralla.
  • Pistokkaat juurrutetaan bubblerissa tai aerokloonerissa.
  • Kun pistokkaat ovat juurtuneet ne siirretään lyhyeen kasvuvaiheeseen juurtumaan lisää (mullassa vähintään 20 päivää ja aero-/bubbler-virityksissä 0-20 päivää).
  • Kasvit siirretään kukkimaan.

Kuten huomataan, SOG-kasvatuksessa toimitaan lähinnä pistokkaiden kanssa, suurin osa ajasta meneekin niihin. Pistokkaita kannattaa ottaa reilusti enemmän kuin mitä tulevaan kasvatukseen tarvitaan. Sellaiset pistokkaat jotka eivät juurru nopeasti voidaan heittää huoletta menemään.

Soveltuvia lajikkeita 

Lähestulkoon kaikki lajikkeet soveltuvat SOG-kasvatukseen. Paras tulos saavutetaan sellaisilla lajikkeilla, joiden kukkimisaika on 8 viikkoa tai alle, ja jotka eivät kasva pitkiksi tai tuuheiksi. Esimerkkejä sopivista lajikkeista:

SOG-kasvatustapoja 

Jatkuvasadonkorjuinen SOG: Sadonkorjuu esimerkiksi kerran kuukaudessa, jolloin sinulla on kahta tai vaikkapa kolmea eri aikaan kukkimisvaiheeseen siirrettyä kasvisarjaa koko ajan kukkimassa, sitä mukaan kun korjaat sadon laitat uudet pistokkaat kukitukseen jne. Erittäin nopeasyklinen kasvatustapa, jota käyttävät lähes kaikki ammattikasvattajat. Todennäköisesti haluat kuitenkin myös muuta aikaa kuin hamppuaikaa. Lisäksi kasvatustila on hyvä siivota kasvukertojen välissä huolellisesti kasvitautien ja tuholaisongelman välttämiseksi.

Lisäksi on olemassa pysty- ja vaaka-asentoisten valaisimien kasvatukset, sekä tornin mallinen SOG, joka on todellinen valotehon maksimoija.

Lisätietoa SOG-menetelmästä 

SOG-menetelmistä löydät lisätietoa GrowFAQ:ista, esimerkiksi artikkelista "What is the Sea of Green method?". Myös suomalaiselta Hamppuforumilta voi etsiä SOG:iin liittyvää tietoa, esimerkiksi kirjoittamalla hakuun avainsanaksi sog.

ESL-kasvatus[muokkaa]

23 W ESL

Tässä kappaleessa käsitellään koristehampun kasvattamista pienoisloisteputkilla ja energiansäästölampuilla.

Riittävästi valoa[muokkaa]

Puutarhassa olisi hyvä olla valoa n. 3000 lm (lumenia) / neliöjalka. Tästä jokainen voi itse laskea, montako lamppua yhtä kasvia kohden tulisi varata. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon myös se, että loistevalaisimien valon tunkeutuvuus ei ole kovinkaan hyvä. Jos kasvi saa valoa vain ylhäältä päin, jäävät alaoksat hyvin vähälle valolle mikä taas johtaa kasvin hitaaseen kasvuun ja pienentää oleellisesti kukintojen määrää. Tämän vuoksi on suositeltavaa hankkia lisävalaistusta myös ala- ja keskioksille. Tämä kuitenkin taas rajoittaa kasvien määrää pienessä tilassa.

Välttävään tulokseen voidaan päästä niinkin pienellä kuin 1000 lumenin valoteholla per neliöjalka, mutta näin vähäisillä valotehoilla sadon määrään vaikuttavat muut tekijät (mm. lannoitus, lämpötila ja kastelu) kasvattavat merkitystään.

Energiansäästölamppujen kokoaminen[muokkaa]

[ TODO: Kokonaista tekstiä ohjeeseen ]

Tässä esitellään kaksi vaihtoehtoista tapaa kytkeä energiansäästölamput.

ESL-kytkentä-1.gif ESL-kytkentä-2.gif

Esimerkkejä ESL-järjestelmistä[muokkaa]

[ TODO: esimerkkejä, kuvia ]

Lajikkeen valinta[muokkaa]

Lajikkeiden erityisominaisuudet korostuvat etenkin silloin, kun valotehoa on 3000 lm / kasvi tai vähemmän. Villin sativalajikkeen kasvattaminen voikin osoittautua painajaiseksi ESL-kasvattajalle. Siksi onkin aiheellista tutustua eri lajikkeisiin miettien omia tarpeitaan, ja tämän perusteella tehdä kompromisseja lajikkeiden suhteen. Lajikkeet, joiden tiedetään kasvattavan paljon kukintoja tai olevan erityisen helppoja kasvattaa, soveltuvat parhaiten ESL-kasvatukseen. Aloittelijalle soveltuvia lajikkeita ovat mm. Northern lights, Oasis (NL #2), Shiva, Super Skunk, Skunk #1, Afghani, Shiva shanti, California orange ja Lowryder (erittäin pieniin tiloihin). Lisää tietoa lajikkeista löytyy täältä.

Puhtaat indicat ja indicapainotteiset lajikkeet soveltuvat varsin hyvin kasvatettaviksi pienilläkin valotehoilla. Tietyt sativa-indica -hybridit soveltuvat myös oikein hyvin, mutta lajikkeen ominaisuuksiin kannattaa perehtyä ennen siementen hankkimista.

Puhtaan tai lähes puhtaan sativalajikkeen kasvatus pienellä valoteholla on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Sativa-lajikkeilla kun on tapana venyä enemmän kuin keskivertokasvattajan kaapissa olisi tilaa. Pienellä valoteholla kasvi venyy vielä entistä enemmän, eikä kasvin ohut varsi jaksa kannatella vähäistenkään kukintojen painoa. Sato saattaa myös jäädä melko pieneksi. Jos tavoitteena on kuitenkin kasvattaa sativa-lajikkeita energiansäästölamppujen alla, on suositeltavaa käyttää mahdollisimman lyhytkasvuista ja mahdollisimman suuren sadon tuottavaa lajiketta, mahdollisimman lyhyellä kukinta-ajalla. Näin saatetaan päästä kohtuulliseen lopputulokseen. Tällaiset sativa-ESL-yhdistelmät ovat kuitenkin melko kokeellisia ja saattavat tuottaa takaiskuja, joten ensikertalaisen ei kannata niitä välttämättä yrittää, vaan valita mieluummin kasvi, josta pienillä virheilläkin saa paljon irti.

Kasvatus[muokkaa]

Koristehampun ESL-kasvatukseen pätevät samat perussäännöt kuin esimerkiksi SpNa-valaisintakin käytettäessä. Koska ESL:t eivät tuota valotehoa ikinä liikaa, kannattaa kasvattajan harkita ScrOG:n tai taivuttelun käyttöä maksimoidakseen valotehon hyödyn. ESL-valaisimet eivät valaise tehokkaasti kovin syvälle, joten mahdollisimman tasainen latvusto auttaa valotehon hyötykäytössä merkittävästi. Sama pätee kaikkiin heikkotehoisiin valaisimiin, jotka eivät lämpene voimakkaasti. Tehokkaalla taivuttelulla tai ScrOG:n käytöllä useammat latvat saavat maksimaalista valoa ja täten saatavan sadon määrä kasvaa. Tällöin myös vaivalloinen valojen hajasijoittelu kasvin ympärille tulee tarpeettomaksi.

Kun verso nostaa päätään 
  • Pienten taimien valontarve ei ole kovin suuri, joten pelkkä pöytälamppukin (11 W pienoisloisteputki, näitä saa kirpputoreilta usein parilla eurolla) riittää tässä vaiheessa. Nämä lamput eivät käy kovinkaan kuumina, joten sopiva etäisyys kasviin on suunnilleen 3-5 cm. Jos käytössäsi on 23 W energiansäästölamppu, kannattaa lamppu asettaa n. 7-10 sentin päähän kasvin latvasta.
  • Kasvi alkaa kaivata lisää valoa, kun se on kasvattanut itselleen kaksi ensimmäistä paria "kunnollisia" lehtiä, eli kolme seuraavaa lehtiparia sirkkalehtien jälkeen. Mikään ei tietenkään kiellä kasvattamasta heti alkuun isommallakin lampulla. Tärkeintä kuitenkin on se, että kasvi on riittävän lähellä lamppua eikä lämpötila ole liian korkea.
  • Kasvia kannattaa tarkastella ainakin pari kertaa päivässä. Etenkin kastelun jälkeen kasvilla on tapana hieman venähtää ja koska etäisyys lamppuun ei ole suuri, on vaarana, että kasvi polttaa itsensä.
Kasvuvaihe 
Koristehamppua pienloisteputkien valossa.
  • Jos käytössäsi on eritehoisia lamppuja, siirrä viimeistään tässä vaiheessa tehokkain lamppu valaisemaan kasvin latvaa. Etäisyys valaisimeen n. 5-10 cm.
  • Kasvia on hyvä sumutella silloin tällöin. Kasvi nauttii kosteasta ilmasta. Lisäksi kosteus suojaa kasvia vihannespunkeilta. Liika kosteus kuitenkin altistaa kasvin erilaisille kasvitaudeille sekä homeelle. Sumuttele kasvia esim. parin päivän välein.
  • Alempia oksia valaisevat lamput kannattaa myös sijoittaa riittävän etäälle, koska kasvi kääntelee lehtiään valoa kohden ja näin ollen saattaa polttaa lehtensä. 10-15 cm etäisyys riittää.
  • Jos kasvi/kasvit joutuvat olemaan useampia vuorokausia yksin, on hyvä siirtää valaisimet normaalia kauemmaksi. Hamppu ehtii parissa päivässä kurottaa yllättävän pitkälle.
  • Kasvia kannattaa käännellä muutaman päivän välein. Näin kasvi saadaan kasvamaan tasaisesti joka suunnalta.
  • Oskilloiva (sivusuuntaan kääntyilevä) tuuletin on hyvä apu vahvistamaan kasvin vartta. Huomaa kuitenkin, että ilman kierrättäminen suljetussa tilassa nostaa huomattavasti kaapin lämpötilaa johtuen siitä, että se sekoittaa ilmanvaihdon (Ilma ei mene reiästä sisään ja toisesta ulos vaan "sisään, sekaisin, kuumenee, uudestaan sekaisin, kuumenee --> ulos.") Jos tuuletinta ei ole käytössä, vartta voi yrittää vahvistaa ravistelemalla kasvia muutamia kertoja päivässä. Älä kuitenkaan käytä liikaa voimaa, ettei varsi katkea.
  • Kasvi on valmis siirrettäväksi kukitukseen 25-35 cm mittaisena. Valaisimien värilämpötilasta johtuen kasvi saattaa aloittaa kukkimisen ilman valojakson vaihtamista. Esikukinnot ilmestyvät yleensä kasvin ylimpään kolmannekseen, päävarren ja siitä lähtevien oksien liittymäkohtaan. Esikukinta alkaa epämääräisillä vihreillä pallukoilla. Selkeän varren päässä roikkuva pieni pallukka on melko varma merkki hedekasvista. Emikasvin tunnistaa viimeistään siitä, kun pallukoista alkaa työntyä valkoisia haituvia. Esikukinta tarkoittaa sitä, että kasvi on valmis aloittamaan kukintansa. Välttääkseen riskiä siitä, että kasvi muuttuu hermafrodiitiksi, on suositeltavaa siirtää kasvi 12/12-valojaksoon. Jos lannoitusta ei vielä ole vaihdettu kukituslannoiteeseen, siirry viimeistään tässä vaiheessa käyttämään matalatyppistä PK-lannoitetta.
Kukkimisvaihe 
Pienloisteputkien alla kukintovaiheeseen asti kasvanut yksilö.

Yleiset hampun kukitusohjeet pätevät myös ESL-valaisimia käytettäessä. Tässä on kuitenkin listattu muutamia vinkkejä kukitukseen.

  • Puutarhan valot ovat nyt 12 tuntia päällä ja 12 tuntia pois päältä. Valojakson ei tarvitse olla aivan minuutilleen tarkka, mutta mitä tarkempi, sitä parempi. Pistorasiaan liitettävä ajastin maksaa alle 10 €, tämä laite säästää kasvattajan hermoja koko rahan edestä. Jos päätät kukittaa kasvisi ilman ajastinta, kasvit olisi hyvä saada valoon/pimeään ainakin puolen tunnin tarkkuudella. Joskus kasvit kestävät yllättävänkin suuria heilahteluja valojaksossa muuttumatta hermafrodiiteiksi, mutta tämä on täysin yksilöllinen ominaisuus.
  • Kannattaa varautua hieman pidempään kukkimisaikaan kuin mitä siementoimittaja ilmoittaa, sillä vähäisestä valomäärästä johtuen kukkimisaikakin saattaa venyä parilla viikolla.
  • Ala- ja keskioksien lisävalot kannattaa suunnata mahdollisimman tarkasti kukintoihin sadon määrän lisäämiseksi.
  • Kasvin sumuttelu kannattaa lopettaa kukkimisvaiheessa kokonaan, etteivät kukinnot homehdu.
  • Kukkimisvaiheessa kasvi tarvitsee paljon valoa. Mikäli kaapin perällä lojuu ylimääräisiä energiansäästölamppuja, kannattaa nekin ripustaa nyt puutarhaa valaisemaan.

Vesiviljely[muokkaa]

Tästä osa on siirtynytkin tänne -- Katsokaa siis minne lisäätte ja mitä, ja koittakaa pitää hommassa punainen lanka.

Rakentaessasi vesiviljelyjärjestelmää on tärkeää kiinnittää huomiota kasvatustilan vesieristykseen. Nippusiteillä voit yrittää varmistaa letkujen kiinnityksiä, mutta koko kasvatustilan alusta on syytä peittää esimerkiksi reunoista ylös tuetulla pressulla. Ilman asianmukaista vesieristystä vahingon sattuessa alakerran naapurisi voi saada vähemmän iloisen yllätyksen itselleen ja kasvattaja isännöitsijän yllätysvierailulle - lasku vahingosta seuraa perässä. Sauna on hyvä tila vesiviljelyyn lattiakaivoineen.

Yleistä [ TODO ][muokkaa]

TODO: Lannoitteiden käytöstä, perustyypit hydroissa, jne..

Esimerkkejä vesiviljelyjärjestelmistä [ TODO ][muokkaa]

TODO

Bubbler[muokkaa]

Laatikon valinta ja muokkaus[muokkaa]

Laatikon koko riippuu kasvatusmetodista ja kasvatettavien kasvien määrästä. Esimerkkitapauksessa käytetään 26 litran vetoista laatikkoa, jonka saa marketista kannen kera n. 3 euron hintaan. Laatikkoon on tarkoitus istuttaa kaksi pistokasta. 10 l vettä bubblerissa vastaa suunnilleen 30 l juuritilaa multakasvatuksessa. Ennen käyttöä laatikko kannattaa maalata mustaksi lämpömaalilla, ettei valo pääse laatikosta läpi ja aiheuta ravinneliuoksessa levää, joka puolestaan voi aiheuttaa juurien mädäntymistä. Tämän jälkeen muista pestä laatikko huolellisesti miedolla saippualiuoksella, jottei muovista irtoa ikäviä aineita ravinneseokseen.

Laatikon kansi tarvitsee vielä aukot verkkoruukuille, joten sitä varten leikataan kanteen niin monta aukkoa kun tarve on. Esimerkkitapauksessa käytetään kahta fetajuustopurkista tehtyä verkkoruukkua. Kanteen on lisäksi tehtävä aukko ilmaletkulle. Tämän jälkeen laatikon kansi maalataan pohjasta mustaksi ja päältä valkoiseksi tai vaihtoehtoisesti peitetään se heijastavalla materiaalilla (mylar, mv-muovi, folio).

Suositeltava materiaali laatikoille on kova tai elintarvikemuovi. Pehmeästä muovista tehdyistä laatikoista saattaa irrota myrkkyjä jos veden ph on matala.

Bubbler-laatikko ennen muokkausta
Bubblerin kansi leikattuna
Kansi vuorattu foliolla

Ilmapumppu, ilmakivet, letkut ja liittimet[muokkaa]

Tarvittavat välineet löydät eläin-/akvaariokaupasta. Ilmapumpun kapasiteetti riippuu laatikon koosta sekä ilmakivien määrästä, mutta nyrkkisääntönä voitaneen pitää sitä, että mitä tehokkaampi pumppu, sitä enemmän hyötyä siitä on. Tehokkaampi pumppu tai liian vähän ilmakiviä tarkoittaa luonnollisesti kovempaa meteliä, joka vaikeuttaa stealth-kasvatusta. Esim. 400 l/h pumppaava pumppu tuottaa jo huomattavaa (joskaan ei häiritsevää) ääntä.

Kannattaa hankkia pumppu joka pumppaa vähintään 0,5-0,6 l/min jokaista vesitilan gallonaa (~4 litraa) kohti. Eli tämän mukaan vaikkapa 20 litran bubblerin kaveriksi tulisi olla vähintään 2,5 litraa minuutissa pumppaava pumppu. Nämä ovat kuitenkin vain ohjeellisia arvoja, eivät absoluuttisia minimiarvoja.

Ilmamäärällä 0,5 litraa ilmaa / minuutti / 4 litraa vettä saadaan seuraavan taulukon arvot:

Bubblerin koko, litraa Suositeltu pumpun ilmamäärä
10 75 l/h (1,25 l/min)
20 150 l/h (2,5 l/min)
25 188 l/h (3,13 l/min)
50 375 l/h (6,25 l/min)
100 750 l/h (12,5 l/min)

Esimerkkitapauksen 26 l vetoisessa laatikossa pärjää kyllä mainiosti jo n. 80 l/h pumpulla. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ravinnenesteen huono hapetus voi altistaa kasvin juuristo-ongelmille. Pienitehoisemman pumpun kanssa kannattaakin olla erityisen tarkkana, että hapetus toimii, eivätkä esimerkiksi ilmakivet ole päässeet tukkeutumaan.

Ilmakiviä on montaa eri tyyppiä. On olemassa ns. suihkuverhoja, suorakaiteita, pyöreitä ja ties mitä. Pienet kuplat periaatteessa hapettavat ravinneliuosta paremmin, mutta toisaalta pienikuplaiset kivet voivat helpommin tukkeutua. Tässä tapauksessa valittiin neljä isoa, neliön muotoista ilmakiveä (n. 2 euroa/kpl). Ilmakiviä on helppo myös lisätä jälkikäteen, jos ilmapumppua vaihdetaan tai halutaan enemmän kuplia. Ilmakiviä kannattaa ostaa aina muutama varalle, sillä ne ovat bubblerissa kulutustavaraa.

Ilmaletkua tarvitaan n. 1,5 metriä tai enemmän, jos halutaan sijoittaa pumppu kauemmas laatikosta. Pätki letkusta neljä pientä pätkää, joihin ilmakivet kiinnitetään. Letkun toiseen päähän tulee toisille ilmakiville T-liitin ja toiseen "plusliitin", jonka kautta ilmakivet yhdistetään ilmapumppuun.

Letkut, ilmakivet, liittimet
Laatikko porisee

Aseta pumppu bubblerin lopullisessa sijoituspaikassa niin, että se on veden pintatason yläpuolella estääksesi kohtalokkaan yhdistetyn vesi- ja sähkövahingon. Varsinkin pienempien ilmapumppujen sijoittelua helpottaa se, että ne voidaan laittaa roikkumaan esimerkiksi rautalangan avulla kasvatustilan katosta. Pumpun "roikkuessa" myös syntyvä ääni on huomattavasti pienempi verrattuna siihen, jos pumppu olisi jotain pintaa vasten.

Istuttaminen[muokkaa]

Pistokas ruukussa

Bubbleriin istuttaminen on kaikkein helpointa suorittaa juurtuneilla pistokkailla, mutta myös mullasta voidaan siirtää kasvit suoraan kevyt-/lecasoran sekaan. Aukkoihin voi myös laittaa kivivillakuutiot ja idättää siemenet niissä. Kivivilla on hyvä peittää esimerkiksi foliolla, mustavalkomuovilla tai kerroksella kevytsoraa, muutoin sen pinnalle voi tulla erilaisia levä- ja sienikasvustoja.

Esimerkkitapauksessa pistokas laitettiin verkkoruukkuun (fetajuustopurkki), jonne sekaan laitettiin kevytsoraa. Ruukut siirrettiin tämän jälkeen bubbleriin ja bubbleri oli käyttövalmis.

Veden pH-arvo tulisi olla n. 5.2 - 6.5. Lannoitteita aletaan käyttää vasta parin päivän kuluttua istutuksesta ja silloinkin miedoilla annoksilla (1/4 tai 1/3 normaalista). Lannoitteiden käytössä tulee olla erittäin varovainen varsinkin vegetatiivisen kasvun alussa. Varovaisessa lannoittamisessa suihkepullo on avuksi, eli pöntössä voi olla pelkkää vettä tai laiha lannoiteliuos, ja suihkepullolla annetaan tarvittavat typet yms. lehtiruokintana. Näin on hyvä toimia varsinkin ylilannoitustilanteen sattuessa. Bubblerin hyvä ja huono puoli on ravinteiden välitön siirtyminen kasvin käyttöön, ja se luo otollisen tilanteen ylilannoitukselle, mutta toimii myös toiseen suuntaan eli helpottaa ylilannoituksesta toipumista nopealla huuhtoutumisella.

Kasvatus bubblerissa[muokkaa]

Bubbler toiminnassa

Vettä tulisi olla pöntössä ainakin ilmakivet peittävä määrä, mutta ei niin, että ruukkujen pohja ottaa veteen. Aluksi se voi olla kuitenkin tarpeen kun juuret eivät vielä yllä veteen, vaikka roiskuvat vesipisarat yleensä pitävätkin verkkoruukun kosteana. Vedet tulisi vaihtaa kerran viikossa tai kun vesi on laatikosta loppumassa. Veden vaihdon yhteydessä olisi hyvä pestä ilmakivet, letkut ja laatikko sekä huuhdella juuret.

Kukitusvaiheessa muu laitteisto (ilmapumppu, kasvatustilan tuuletukset) kannattaa pitää päällä myös pimeän aikana. Ilmapumppua ei tarvitse aivan koko aikaa pyörittää, mutta esimerkiksi 12 tunnin tauko hapettamisessa ei ole hyväksi lannoiteliuokselle eikä juurille.

Drip feed "Etolahydro"[muokkaa]

Tarvikkeet 
  • 2 varastolaatikkoa
  • 1,5 m laboratorioletkua
  • 2 m sähköputkea (läpimitta 15 mm)
  • 2 kpl tulppia (sähköputkeen sopivia)
  • 1 kpl T-liitin (laboratorioletkuun sopiva)
  • 1 kpl vesi-/akvaariopumppu (esim. Sicce Nova tai Eheim)
  • Kevytsoraa
Laatikot
Tarvikkeet
Kokoaminen 
  1. Laita laatikot päällekkäin ja tee ylemmän laatikon pohjaan pieniä reikiä sentin välein (esim. naulalla) ja yksi isompi reikä laboratorioletkulle. Pienten reikien tulisi olla niin pieniä, että kevytsora ei mahdu niistä läpi.
  2. Sähköputkesta katkaistaan 2 kpl varastolaatikon sisään mahtuvia paloja.
  3. Mittaa laboratorioletkusta alemman laatikon alaosasta ylemmän laatikon yläosaan yltävä letkun pätkä (saa olla vähän pidempikin). Leikkaa laboratorioletkusta myös kaksi noin 10 cm mittaista pätkää.
  4. Laita tulpat katkaistuihin sähköputken pätkiin. Tee reikiä noin 1-2 cm välein putkiin, suoraan linjaan.
  5. Kastelijan kasaamiseen tarvitset T-liittimen ja 2 laboratorioletkun pätkää. Letkut kiinnitetään sähkoputkiin ja vapaat letkun päät liitetään T-liittimeen.
  6. Akvaariopumppu laitetaan alempaan varastolaatikkoon. Pumppuun kiinnitetään letku, joka yltää alemmasta laatikosta ylemmän laatikon yläosaan.
  7. Ylempi laatikko täytetään kevytsoralla ja alemmasta laatikosta ylempään laatikkoon tulevaan laboratorioletkuun kiinnitetään kastelija.
  8. Yli jäävillä sähköputken pätkillä kannattaa kallistaa alempaa laatikkoa pumpun suuntaan ja ylempää laatikkoa toiseen suuntaan. Syy tähän kallistelemiseen on se, että pumppu ottaa tehokkaammin alemman lannoitesäiliönä toimivan laatikon tyhjäksi.
Kastelijan rakennus
Valmis kastelija
Akvaariopumppu
Ylälaatikko

Etola-hydron käyttö[muokkaa]

Kevytsoran voi peittää muovilla tai foliolla, mikä vähentää lannoiteliuoksen haihtumista. Lisäksi se heijastaa valoa takaisin kasveille ja voi estää mahdollisen levän muodostumista. Muoviin/folioon tehdään reiät kasveja varten.

Alempi laatikko toimii ravinneliuossäiliönä, josta pumpataan liuosta ylemmän laatikon läpi takaisin alempaan. Näin ollen ravinneliuos huuhtelee juuria, ja kiertäessään lious samalla hapettuu. Riittäväksi havaittu pumpun käyntiaika on 15 minuuttia / 2 tuntia. Tosin pumppua voi pitää myös koko ajan päällä, siitä ei ole haittaa. Ohjeessa kuvatun kokoiseen järjestelmään voi laittaa 2-4 kasvia.

Ec:n tai pH:n mittaamisen takia ylempää laatikkoa ei tarvitse irrottaa alemmasta. Riittää, että kastelijan irroittaa pumpunletkusta ja pumppaa pienen määrän ravinneliuosta erilliseen astiaan, josta sitten voi mitata pH:n/ec:n.

Aero[muokkaa]

Toimintaperiaate[muokkaa]

Juuret roikkuvat ilmassa suljetussa tilassa jossa niiden päälle ruiskutetaan hienojakoista ravinnesumua. Tehokas vesipumppu työntää paineella vettä letkustoon josta se purkautuu ylemmässä astiassa sumuna juurten päälle.

Hyvää/huonoa

  • +rehevä kasvu
  • -kallis
  • -työläs rakentaa
  • -kasvia tuettava paljon
  • -juuret kärsivät nopeasti jos pumppu hajoaa

Tarvikkeet

  • Tehokas vesipumppu
  • Jämäkkää letkua 13mm
  • Jämäkkää letkua 4,6mm
  • Sumusuutinta 4kpl
  • T-liitin sumusuuttimeen 4,6mm 4kpl
  • T-liitin 4,6mm
  • L-liitin 4,6mm 4kpl
  • Supistin 13mm>4,6mm
  • Kaksi pinottavaa astiaa
  • Astiaan sopiva kansi 1kpl
  • mahdollisesti maalia/teippiä ja jätesäkkejä
  • Verkkoruukku(ja)

Rakentaminen[muokkaa]

  1. Aseta astiat päällekäin.
  2. Tee kanteen verkkoruukulle reikä ja aseta ylemmän astian päälle.
  3. Maalaa tai teippaa astiat valotiiviiksi.
  4. Tee ylemmän astian pohjaan paljon pieniä tai vahtoehtoisesti muutama iso reikä. Tee vielä yksi 13mm reikä pohjan reunaan (ei kulmaan) letkua varten.
  5. Aseta pumppu alemman astian pohjalle.
  6. Kiinnitä 13mm letku pumppuun ja vie se reiän läpi ylemmän astian seinustalle.
  7. Kiinnitä 4,6mm letku paksumpaan letkuun supistimen avulla.
  8. Vie letku puoleen väliin ylemmän astian seinustaa ja kiinnitä T-liitin (lopuksi kuumaliimaa).
  9. Laita pieni pala letkua toiseen vapaana olevaan liittimeen ja kiinnitä toiseen päähän sumusuuttimen T-liitin. Laita taas pala letkua ja toiseen päähän L-liitin (astian kulmaan, korkeus suunnassa puoleen väliin). Ja taas pala letkua > sumusuuttimen liitin > letkua > L-liitin. Jatka kunnes letkusto palaa T-liittimelle ja jokaisella seinustalla on sumusuuttimelle liitin.
  10. Kiinnitä sumusuuttimet paikoilleen. Tässä vaiheessa kiinnitetään kaikki L- ja sumusuuttimet liittimet kuumaliimalla seiniin kiinni. Kuumaliima pitää mutta sen saa tarvittaessa purettua melko helposti.

Ongelmat kasvatuksessa[muokkaa]

TODO

Ravinneongelmat[muokkaa]

TODO: Vaatii vielä hienosäätöä jollain tasolla. Linkki Ravinteet-osioon? Ja vielä lisäselkeytystä. Egh. Tähän 12-vaiheiseen juttuun. Ja jos jotain linkkejä tarvii lisää? Ja raudan kohdalle lisää pH-arvoja!

Ravinneongelmien ratkaisu 

Aloita kohdasta 1. Kun uskot löytäneesi ongelman, lue Ravinteet-osiosta lisää aiheesta. Diagnosoi huolellisesti ennen suurten muutosten tekemistä.

  1. Jos ongelma koskee vain kasvin ala- tai keskiosaa: kohta 2. ⇔ Jos ongelma koskee vain kasvin yläosaa tai kasvukärkiä: kohta 10. ⇔ Jos ongelma näyttää koskevan koko kasvia tasaisesti: kohta 6.
  2. Lehdet ovat tasaisen keltaiset tai vaaleanvihreät, lehdet kuolevat ja putoavat. Kasvu on hidasta. Lehtien reunat eivät ole silminnähden käpristyneet ylös. » Typen (N) puutos. ⇔ Muu ongelma: kohta 3.
  3. Lehtien reunat ovat kääntyneet ylöspäin ja kärjet ovat mahdollisesti vääntyneet. Lehdet kellertävät (ja mahdollisesti muuttuvat ruskeiksi), mutta suonet säilyvät melko vihreinä. » Magnesiumin (Mg) puutos. ⇔ Muu tapaus: kohta 4.
  4. Lehdet muuttuvat ruskeiksi tai keltaisiksi. Keltaisia, ruskeita tai kuolleita laikkuja etenkin lehden mahdollisesti käpertyneiden reunojen tuntumassa. Kasvi voi olla liian pitkä. » Kaliumin (K) puutos. ⇔ Muu ongelma: jatka lukemista.
  5. Lehdet ovat tummanvihreät tai punaiset/violetit. Varsissa ja ruodeissa voi olla violettia tai punaista. Lehdet saattavat kellastua tai käpristyä alas. Lehdet putoilevat helposti. Kasvu saattaa olla hidasta ja lehdet pieniä. » Fosforin (P) puutos. ⇔ Muu ongelma: kohta 6.
  6. Lehtien kärjet ovat keltaiset, ruskeat tai kuolleet. Kasvi vaikuttaa muuten terveeltä ja vihreältä. Varret saattavat olla pehmeät. » Ylilannoitus (erityisesti typpi (N)), ylikastelu, vahingoittuneet juuret tai riittämätön mullan ilmavuus (käytä enemmän hiekkaa tai perliittiä). Toisinaan syynä liian vähäinen typpi (N), fosfori (P) tai kalium (K). ⇔ Muu ongelma: kohta 7.
  7. Lehdet ovat käpristyneet alaspäin kuten pässin sarvet, ja ne ovat tummanvihreät, harmaat, ruskeat tai kullanväriset. » Ylilannoitus (liikaa typpeä (N)). ⇔ Muu ongelma: kohta 8.
  8. Kasvi on kuihtunut, vaikka multa on kosteaa. » Ylilannoitus, läpimärkä multa, vahingoittuneet juuret, tauti; kuparin puutos (hyvin epätodennäköistä). ⇔ Muu ongelma: kohta 9.
  9. Kasvit eivät kuki, vaikka ne saavat 12 tuntia pimeyttä yli kahden viikon ajan. » Pimeäjakso ei ole täydellisen pimeä. Liikaa typpeä (N). Liikaa karsimista tai pistokkaiden ottoa. ⇔ Muu ongelma: kohta 10.
  10. Lehdet ovat keltaiset tai valkoiset, mutta suonet ovat enimmäkseen vihreät. » Raudan (Fe) puutos. Vesiviljelyssä liian vahva ravinneliuos mahdollinen. ⇔ Muu ongelma: kohta 11.
  11. Lehdet ovat tyvestä alkaen vaaleanvihreät tai keltaiset, kun taas lehtien reunat säilyvät vihreinä. Suonien välissä saattaa olla kuolleita laikkuja. Lehdet eivät ole vääntyneet. » Mangaanin (Mn) puutos. Vesiviljelyssä liian vahva ravinneliuos mahdollinen. ⇔ Muu ongelma: kohta 12.
  12. Lehdet ovat vääntyneet, mutta muuten varsin samanlaiset kuin kohdassa 11. » Sinkin (Zn) puutos. ⇔ Muu ongelma: kohta 13.
  13. Lehdet vääntyvät, minkä jälkeen ne muuttuvat ruskeiksi tai kuolevat. » Lamppu on liian lähellä kasvia. Harvoin kyseessä on kalsiumin (Ca) tai boorin (B) puutos. ⇔ Muussa tapauksessa kyseessä on ehkä vain heikko yksilö.
Oheisesta taulukosta selviävät tavallisimmat ravinnevajauksista aiheutuvat ongelmat
                            Ravinnevajaus/ylilannoitus:
   --------------------------------------------------------------------
                             N  P  K  Mg Fe Cu Zn B  Mo Mn Ylilannoitus
   --------------------------------------------------------------------
   Oireet:
   Kellastuminen:
    -nuoret lehdet                       x              x
    -keskilehdet                                     x
    -vanhat lehdet           x     x  x        x
    -suonten välissä                  x                 x
   Vanhat lehdet putoavat    x
   Lehdet käpertyvät ylös             x
   Lehdet käpertyvät alas          x        x              x
   Lehdenkärjet 'palavat':
    -nuorissa lehdissä                            x
    -vanhoissa lehdissä      x                 x
   Nuoret lehdet rypistyvät        x           x  x  x
   Kuollutta kasvikudosta          x  x  x     x        x
   Tyrehtynyt lehtienkasvu   x  x
   Tummanvihreä/violetti
    lehti ja varret             x
   Vaaleanvihreät lehdet     x                       x
   Laikullisuus                                x   
   Pitkä, ohut varsi         x
   Pehmeä varsi              x     x
   Hauraankova varsi            x  x
   Kasvavat kärjet kuolevat        x              x
   Tyrehtynyt juurten kasvu     x
   Kuihtuminen                              x
       
   --------------------------------------------------------------------
Ravinteet 

Typpi - kasvit tarvitsevat kasvuvaiheessa runsaasti typpeä, mutta sitä on helppo yliannostella. Lorautitko liikaa? Huuhtele multa pelkällä vedellä. Liukoinen typpi (erityisesti nitraatti) imeytyy juuriin nopeimmin, kun taas liukenemattoman typen (kuten urean) on ensin tultava mullassa olevien mikrobien hajottamaksi, jotta juuret voisivat hyödyntää sen. Vältä ammoniumnitraatin liiallista käyttöä, koska se voi häiritä muiden ravinteiden toimintaa. Liiallinen typpi viivästyttää kukinnon alkamista. Kukituksen loppuvaiheessa kasveille tulee antaa niukasti typpeä maun parantamiseksi.

Kalium - liika natrium (Na) voi syrjäyttää kaliumin aiheuttaen näin kaliumin puutoksen. Korkea suolapitoisuus voi johtua leivinjauheesta (natriumbikarbonaatilla tehdystä pH:n nostosta), liiasta lannoitteesta tai vettä pehmentävien suodattimien käytöstä (näitä ei tule käyttää). Jos ongelmana on natrium, huuhdo multa. Kaliumin imeytyminen voi estyä liiasta kalsiumista, ammoniumnitraatista tai mahdollisesti kylmästä säästä johtuen.

Fosfori - vähäinen puutos on normaalia kukinnon aikana, mutta liika on tietysti liikaa. Punaiset ruodit ja varret ovat monille lajikkeille ominaisia, minkä lisäksi kyseessä saattaa olla yhtäaikainen typpi-kalium-magnesiumpuutos, joten punaiset varret eivät ole varma merkki fosforin puutoksesta. Liika fosfori voi aiheuttaa raudan puutoksen.

Magnesium - magnesiumin puutos on melko tavallinen, koska hamppu käyttää sitä paljon ja monissa lannoitteissa ei ole sitä tarpeeksi. Magnesiumin puutoksen voi korjata helposti liuoksella, jossa on teelusikallinen magnesiumsulfaattia (karvassuola, apteekista) 15 litrassa (jauhetaan ja liuotetaan ensin kuumaan veteen) tai lehtiruokinnalla, jolloin liuoksessa on teelusikallinen kahdessa litrassa. Kun teet multaseosta, käytä puoli teelusikallista dolomiittista kalkkikiveä multalitraa kohden saadaksesi tarvittavan magnesiumin. Magnesiumin imeytyminen voi estyä, jos kalsiumia, klooria tai ammoniumnitraattia on liikaa. Älä käytä liikaa magnesiumia, koska se voi estää muiden ravinteiden imeytymisen.

      • pH: multa + vesi molemmat!

Rauta - kasvit eivät voi käyttää rautaa hyväkseen, jos veden tai mullan pH on liian korkea. Jos puutosta ilmenee, laske pH noin 6,5:een (kivivillassa noin 5,7:ään) ja varmista, ettet käytä liikaa fosforia, joka voi estää raudan imeytymisen. Käytä kelaattiyhdisteistä rautaa imeytyvyyden maksimoimiseksi. Lue lannoitteen tuoteseloste - kelaattiyhdisteinen rauta on voitu ilmaista esim. termillä "rauta EDTA". Raudan liiallinen käyttö ilman riittävää fosforin lisäämistä voi aiheuttaa fosforin puutteen.

Mangaani - mangaanin imeytyminen estyy, jos pH on liian korkea tai rautaa on liikaa. Käytä kelaattiyhdisteistä mangaania.

Sinkki - myös sinkin imeytyminen estyy, jos pH on liian korkea. Sinkin, raudan ja mangaanin puutos esiintyy usein yhtä aikaa, ja aiheuttajana on yleensä liian korkea pH. Älä käytä liikaa hivenaineita. Laske pH:ta, jos se on ongelmana, jolloin kasvi pystyy käyttämään ravinteet. Käytä lehtiruokintaa, jos kasvi näyttää erityisen heikolta. Käytä kelaattiyhdisteistä sinkkiä.

Varmistu veden laadusta - Kalkkeutuneet hanat ja suihkun suuttimet merkitsevät, että käyttövesi on "kovaa", mikä johtuu yleensä liiallisesta mineraalipitoisuudesta. Jos vesijohtoveden liuenneiden hiukkasten pitoisuus on yli 200 ppm (miljoonasosaa), vesi on "kovaa" ja vaatii tämän vuoksi lähempää tarkastelua etenkin jos kasveilla on kroonisia ongelmia. Pyydä vesilaitokselta alueesi vesijohtovettä koskeva analyysi, joka yleensä kattaa pH:n, liuenneiden hiukkasten pitoisuuden ja mineraalitason (myös saasteet, karsinogeenit yms.). Tämä on tavanomainen pyyntö etenkin nykypäivänä, joten se ei herätä erityistä huomiota.

      • tämä kaipaa lisäinfoa

Tavanomaiset vedensuodattimet eivät alenna korkeaa liuenneiden hiukkasten tasoa, mutta hintavammat käänteisosmoosiin perustuvat laitteet, tislausvälineet ja ioninpoistolaitteet toimivat halutulla tavalla. Digitaalinen liuenneiden hiukkasten pitoisuusmittari (tai sähkönjohtavuusmittari) on hyödyllinen väline lannoiteliuoksen ravinnetason tarkkailussa ja se maksaa itsensä takaisin ennen kuin aavistatkaan.

Yleisiä lannoitusvinkkejä 

Hamppu on hyvin sopeutuvainen kasvi, mutta mitä paremmin kasvin tarpeet otetaan huomioon lannoitettaessa kasvia ja mitä tarkemmin mahdollisia puutostiloja tarkkaillaan (ja korjataan), sitä kiitollisemmin hamppu kasvaa ja kukkii, mikä näkyy myös sadossa.

      • onko lannoitesuhteet tarkastettu ja ajantasaistettu? Jos ovat ok, niin sitten ei mitään.

Nyrkkisääntönä on käyttää enemmän typpeä ja vähemmän fosforia kasvuvaiheen aikana ja päinvastoin kukitusvaiheen aikana. Pyri pitämään N:P:K -suhteena kasvuvaiheessa noin 10:7:8 (tämä on tietysti sama suhde kuin 20:14:16) ja kukitusvaiheessa 4:8:8. Tarkista pH ravinteiden lisäämisen jälkeen. Jos käytät vesisäiliötä, pidä vesi liikkeessä ja vaihda vesi kahden viikon välein. Yleinen liuenneiden hiukkasten ohjearvo on: taimet = 50-150 ppm; juurtumattomat pistokkaat = 100-350 ppm; pienet kasvit = 400-800 ppm; isot kasvit = 900-1800 ppm; viimeinen kukitusviikko = vaihda pelkkään veteen. Nämä ovat vain ohjearvoja, ja monet tekijät voivat muuttaa kasvien tarvitseman määrän. Etenkin eräät orgaaniset ravinteet ovat "näkymättömiä" liuenneiden hiukkasten mittareille, joten käytä liuenneiden hiukkasten mittaustulosta vain todellisen ravinnetason arviona. Jos et ole varma uudesta lannoitteesta, noudata lannoitteen tomaatille tarkoitettuja ohjeita. Kasvata lähellä muutama tomaatti tai retiisi vertailua varten.

PH - Veden pH:n tulee ravinteiden lisäämisen jälkeen olla noin 5,9 - 6,5 (kivivillassa 5,5 - 6,1). Yleisesti ottaen hivenaineiden (raudan, sinkin, mangaanin, kuparin) imeytyminen estyy pH:n noustessa yli 7,0:n (emäksinen), kun taas pääravinteiden (typen, fosforin, kaliumin, magnesiumin) saanti voi vaikeutua happamassa mullassa tai vedessä (alle 5,0). Vesijohtovesi on usein liian emäksistä. Paljon turvetta tai muuta orgaanista ainesta sisältävällä mullalla on taipumus happamuuteen, minkä voi korjata lisäämällä dolomiittista kalkkikiveä. Mullan testaussarjojen tarkkuus vaihtelee, ja yleensä hinnalle saa vastinetta paremman mittaustarkkuuden muodossa. Veden mittauksessa voidaan käyttää akvaarioliikkeistä saatavia väriä vaihtavia, halpoja pH-testejä. Nämä ovat kuitenkin epätarkkoja. Investoi digitaaliseen, mielellään vedenkestävään pH-mittariin. Tätä ei tarvitse katua.

Kylmyys - Kylmä sää (alle 10°C) voi estää fosforin imeytymisen. Jotkin lajikkeet kuten päiväntasaajan seudun sativat eivät viihdy kylmässä ilmanalassa. Jos juuret pidetään lämpiminä, kasvi sietää normaalia alhaisempiakin lämpötiloja.

Kuumuus - Jos lamput ovat liian lähellä kasvia, kärjet saattavat käpristyä, kuivua ja näyttää palaneilta, mikä muistuttaa ravinneongelmaa. Kun pidät kättä minuutin ajan kasvien kärkien tasalla, sen ei pitäisi tuntua kuumalta. Nosta lamppuja ja/tai suuntaa tuuletin kuumalle alueelle. Huoneen lämpö tulee pitää alle 29°C - tai alle 33°C, jos käytät lisähiilidioksidia.

Kosteus - Ohuet, lakastuneet lehdet voivat johtua alhaisesta kosteudesta. Yleensä 40-80% kosteus on sopiva.

Home ja sienet - Tummat laikut lehdillä ja kukinnoissa saattavat olla hometta. Alenna kosteutta ja lisää ilmanvaihtoa, jos home tuottaa ongelmia. Poista kaikki kuolleet lehdet olivatpa ne missä tahansa. Pidä puutarha puhtaana.

Hyönteiset - Lehtien päällä olevat valkoiset laikut voivat johtua alapuolella olevista punkeista.

Suihkeet - Lehtiruokintasuihkeella voi kirkkaiden lamppujen alla olla "suurennuslasivaikutus" . Tästä voi aiheutua pieniä valkoisia, keltaisia tai palaneita täpliä, jotka voidaan sekoittaa ravinneongelmiin. Jotkin suihkeet voivat aiheuttaa myös kemiallisia reaktioita.

Riittämätön valaistus - pitkäkasvuisuus johtuu usein vääränlaisesta valaistuksesta. Älä käytä tavallisia hehkulamppuja ("kasvilamppuja") tai halogeenejä hampun kasvattamiseen. Investoi loistelamppuihin (hyvä) tai kaasupurkausvalaisimiin (paljon parempi), jotka tuottavat intensiivistä valoa, jota hamppu tarvitsee hyvää kasvua ja tiheitä kukintoja varten. Kaikkein parasta on kasvattaa auringonvalossa.

Pistokkaat - juurtumattomien pistokkaiden kellastuvat lehdet voivat johtua liiasta valosta, tai siitä että varsi ei kosketa kunnolla juurrutusalustaa. Kytke mahdollinen hiilidioksidin tuotto pois päältä, kunnes pistokkaat ovat juurtuneet. Liika lannoittaminen saattaa kuihduttaa tai lakastuttaa pistokkaat - tavallinen vesijohtovesi riittää pistokkaille.

Tuholaiset[muokkaa]

TODO: Kuvia yleisimmistä ötököistä tai (mieluummin) linkit kuviin johonkin?

Kasvatusharrastuksesi jatkuessa tulet ennemmin tai myöhemmin törmäämään tuhohyönteisiin. Usean kasvin tilassa valloille päässeet tuholaiset pystyvät tekemään kasveista selvää jälkeä. Sisätiloissa tuholaiset löytävät ihanteellisen ympäristön täynnä ruokaa ilman luonnollisia vihollisia.

On hyvä tietää, miltä tuholaiset näyttävät, missä kohtaa kasvia ne voivat asustaa ja millaisia ovat tyypilliset oireet. Kaikki oireet eivät kuitenkaan johdu tuholaisista, vaan usein ravinteista.

Suurennuslasi ja jokapäiväinen tai vähintään muutaman päivän välein tehty tarkastus voi pelastaa puutarhan täystuholta. Usein tuholaiset lymyävät lehtien alapinnoilla. Tarkan kuvan tuholaisista ja niiden aikaansaannoksista saadakseeen täytyisi suurennuslasin olla ainakin 8-kertaiseksi suurentava. Tärkeintä on kuitenkin kasvien säännöllinen tarkkailu.

Normaalille kasville torjunta olisi helpompaa, mutta hamppuun ei kemiallisia torjunta-aineita kannata ruiskuttaa. Biologiset torjunta-aineet eivät ole myrkyllisiä, joten niitä voidaan käyttää seuraavien tuholaisten poistoon. Neem-öljy on eräs luonnollinen ja tehokas hyönteismyrkky, jota valmistetaan Neem-puun siemenistä puristamalla. Mäntysuopaliuos on toinen luonnollinen torjunta-aine, joka tehoaa joihinkin tuholaisiin. Kaupassa löytyvistä torjunta-aineista voi käyttää pyretriinipohjaisia torjunta-aineita (pyretriini on nopeasti hajoava luonnon hyönteismyrkky).

Vihannespunkit (Tetranychus urticae)

Vihannespunkki on epäviralliselta nimeltään kehrääjäpunkki, nimi juontuu punkin kehräämästä seitistä. Vihannespunkit ovat useimmiten oranssinsävyisiä alle 0,5 mm pitkiä hämähäkkieläimiä. Näitä ei pitäisi ilmestyä, jos ilmankosteus on yli 50 %. Vihannespunkit on helppo tunnistaa kehruuseiteistä, mutta usein silloin on jo liian myöhäistä. Jos hamppusi lehdet muuttuvat likaisen keltaisiksi ja alkavat vähitellen putoilla, voi kasvissa olla vihannespunkkeja.

Vihannespunkkien ehkäisemiseksi kannattaa kasveja tutkia muutaman päivän välein suurennuslasilla. Niiden aiheuttamat vauriot ilmenevät pieninä, vaaleina pisteinä lehdissä. Näistä pisteistä vihannespunkit ovat alhaalta päin imeneet kasvin nesteitä. Aloita katsomalla lehtien alapintoja, yleensä nämä erittäin pienet hämähäkkieläimet viihtyvät siellä. Munat ovat pyöreitä, ulosteet kuin pieniä pisteitä. Voit myös löytää tyhjiä kuoriutumisnahkoja tai ohuita kehruuseittejä. Jos punkkeja on paljon ja ne ovat ehtineet kutoa seittiä, niistä voi olla hyvin vaikeaa päästä kokonaan eroon.

Vihannespunkit viihtyvät kuivassa ja lämpimässä kuten muutkin hämähäkkieläimet, joten helpoin torjuntakeino on nostaa ilmankosteutta. Ripusta kostea pyyhe kasvatustilaan tai sumuttele säännöllisesti vedellä, varsinkin lehtien alapintoja. Lämpötilan pitäminen matalana huonontaa lisääntymismahdollisuuksia. Valitettavasti vihannespunkit pysyvät hengissä myös viileämmässä ja aloittavat rajun lisääntymisen heti lämpötilan noustua.

Jos huomaat vihannespunkkien valloittaman kasvin, poista se heti kasvatustilasta. Näin pystyt pelastamaan muut kasvit tartunnalta. Käsittele kasvi torjunta-aineella ja sumuta kunnolla. Nosta kasvatustilan ilmankosteus yli 50 prosenttiin ja laita kasvi takaisin kasvatustilaan. Seuraa tilannetta muutaman päivän ajan. Usein pelkkä sumutus ja ilmankostuden nosto riittävät.

Ansarijauhiaiset (Trialeurodes vaporariorum)

Täysikasvuinen jauhiainen on valkoinen ja omistaa siivet. Nämä 1,5–2 mm pitkät hyönteiset lehahtavat ilmaan kasvia kosketettaessa. Toukat ovat muodoltaan soikeita ja litteitä, väriltään vaaleita tai värittömiä ja asustavat lehtien alapinnoilla. Myös munat sijaitsevat lehtien alapinnoilla, yleensä keskisuonen ympärillä tai sivusuonten kohdilla tiiviinä ryppäinä. Aluksi ne ovat lähes värittömiä, myöhemmin tummahkoja tai mustia.

Aikuiset ja toukat imevät kasvin nesteitä ja erittävät tahmeaa ulostetta lehdille. Nesteiden imeminen ei vioita kasvia kovin pahasti, vaikka aiheuttaakin nuorten osien epämuodostuneisuutta. Tahmea uloste sen sijaan on erittäin hyvä kasvualusta haitallisille sienille ja homeille.

Jauhiaiset lisääntyvät nopeasti ja valtaavat pian kaikki muutkin kasvit. Niistä on vaikea päästä eroon, ja sen vuoksi ne on hävitettävä heti, kun ne ilmestyvät (ja havaitaan). Suurennuslasilla kannattaa tarkkailla päivittäin, jolloin tartunnan saamisen jälkeen voit vielä pelastaa kasvisi. Jos tuhot ovat jo edenneet pitkälle, on kasvi heitettävä menemään.

Mäntysuopaliuos sopii jauhiaisten hävittämiseen. 20-50 millilitraa nestemäistä mäntysuopaa sekoitetaan hyvin litraan lämmintä vettä ja kasvi ruiskutetaan kauttaaltaan tällä liuoksella. Myös neem-öljyä ja torjunta-aineita voi käyttää.

Hyppyhäntäiset (Collembola)

Hyppyhäntäiset ovat pieniä, 1-4 mm:n pituisia valkoisia tai harmaita matoja. Suurennuslasilla katsottaessa niillä on kuitenkin kuusi jalkaa ja lyhyet tuntosarvet. Ne siis eivät ole matoja vaan alkeellisia, kosteassa viihtyviä hyönteisiä. Vakavia vaurioita ne eivät hampulle aiheuta, mutta niiden ilmaantuminen kertoo ylikastelusta. Näitä ei siis ilmesty, jos annat mullan kuivua muutaman sentin syvyyteen kastelukertojen välillä ja kastelet järkevillä vesimäärillä.

Hyppyhäntäiset eivät kuitenkaan voi elää vedessä, joten torjunta on helppoa. Upotat vain ruukun reunoja myöten huoneenlämpöiseen veteen ja pidät pinnan alla noin puoli tuntia. Silloin osa hyönteisistä nousee kellumaan pinnalle ja loput hukkuvat. Poista pinnalla kelluvat talouspaperilla. Tämän jälkeen nosta ruukku hitaasti ylös ja huuhtele ruukku, reunat ja vettä sisältänyt astia tarkoin.

Toista käsittely tarvittaessa, jos hyppyhäntäiset ilmestyvät uudelleen.

Lehtikirvat (Aphididae)

Lehtikirvat ovat alle 4 mm pitkiä hyönteisiä, jotka imevät kasvista nesteitä. Onneksi ne ovat kaikista helpoimmin havaittavia tuholaisia. Lehtikirvat elävät lehtien alapinnoilla ja nuorissa latvaversoissa, jotka saattavat olla täysin niiden peitossa. Lehtikirvat lisääntyvät suotuisissa oloissa nopeasti. Lehdet ja versot käpristyvät ja lopulta kuivuvat. Lehtikirvat myös tartuttavat kasveihin virustauteja ja erittävät lehdille tahmeaa ulostetta. Tämä tahmea uloste on erittäin hyvä kasvualusta haitallisille sienille ja homeille.

Lehtikirvat on onneksi helppo hävittää. Sekoita 20-50 ml nestemäistä mäntysuopaa hyvin litraan lämmintä vettä ja ruiskuta kasvi kauttaaltaan tällä liuoksella. Torjunta-aineita voit myös käyttää.

Kilpikirvat (Coccidae)

Kilpikirvat näyttävät pieniltä ruskeilta kohoumilta kasvien suonissa ja jäävät usein havaitsematta. Havaittaessa niitä voi jo olla liikaa. Jos kasvi on pahoin saastunut, se on järkevintä heittää pois.

Aikuiset kilpikirvat eivät liiku ollenkaan, ne vain imevät kasvista ravintoa paikoillaan. Toukat sen sijaan etsiytyvät sopiviin kohtiin ja alkavat muodostaa suojakseen kovaa kilpeä, jonka valmistumisen jälkeen ne eivät enää ikinä liiku. Kilpikirva pitää itseään paikoillaan hyvin kehittyneen kärsänsä avulla ja munat kehittyvät kilven takareunan alle. Kun toukka kuoriutumisen jälkeen etsii sopivaa kohtaa, saattavat ne tällöin vaeltaa ja tartuttaa toisen kasvin.

Kilpikirvoja on vaikea saada pois, sillä myrkyt tepsivät vain kilpeä valmistaviin toukkiin. Aikuiset kilpikirvat raaputetaan irti esim. teroitetulla puutikulla tai ohuella, teräväkärkisellä veitsellä. Toukat hävitetään ruiskutuksella (esim. pyretriinillä tai Neem-öljyllä), joka toistetaan 2-3 kertaa runsaan viikon välein.

Villakilpikirvat (Pseudococcius citri)

Villakilpikirvat eivät ole yleisiä asuinhuoneissa. Ne näyttävät pieniltä vaaleilta pumpulitupoilta, sillä ne erittävät valkeita vahalankoja, jotka pian peittävät niiden ruumiit. Tämän suojakerroksen takia ne ovat vastustuskykyisiä hävitysyrityksille. Villakilpikirvat ovat 3-4 millimetrin mittaisia ja ne elävät lehtihangoissa, lehtien poimuissa, varren haaroissa ja muissa suojaisissa kohdissa. Villakilpikirvat raaputetaan irti ja kasvi ruiskutetaan torjunta-aineella.

Ripsiäiset (Thysanoptera)

Jos hamppusi lehdille ilmestyy harmaanvalkeita laikkuja, kyseessä voivat olla ripsiäiset. Nämä laikut vähitellen yhtyvät ja saavat hopeisen kimalluksen. Lehtien alapinnoilla näkyy ulosteita pieninä pilkkuina.

Aikuiset ripsiäiset omaavat neljä siipeä ja ovat 1-2 mm pituisia sekä kapeita. Ne lennähtävät ilmaan kasvia koskettaessa. Ripsiäisten munia ei tarvitse edes hedelmöittää, joten ne lisääntyvät todella helposti. Yleensä munat löytyvät kasvin nuorimmista osista. Vihertävänkeltaiset toukat asustavat lehtien alapinnoilla ja niitä on todella vaikea havaita.

Ripsiäiset selviytyvät yleensä torjunta-aineista ja siksi niitä vastaan on vaikea taistella. Käsittely on tehtävä toistuvasti kerran viikossa, kunnes ripsiäiset pysyvät kurissa.

Harsosääski (Sciaridae)

Harsosääskeä kutsutaan usein virheellisesti kukkakärpäseksi tai banaanikärpäseksi. Harsosääski on hentorakenteinen ja noin 2-3 mm pituinen musta lentävä hyönteinen. Aikuinen harsosääski näyttää aivan pieneltä mustalta kärpäseltä, joka etenee vaappuvasti lentäen. Yleensä harsosääsket ilmestyvät asuntoon mullan välityksellä, kokemusten mukaan ainakin Biolan musta multa sisältää usein harsosääsken munia. Harsosääski viihtyy kosteassa mullassa, ja munii mullan pintakerroksiin. Munista kehittyy noin 3-5 mm pituisia toukkia, jotka ovat nuorena lasimaisen läpikuultavia ja myöhemmin valkoisia. Toukan pää on musta. Aikuiset harsosääsket syövät pääosin levää tai ruukkujen pinnassa olevaa hometta eivätkä siten vahingoita kasveja. Sen sijaan toukat syövät levän lisäksi myös taimien hiusjuuria ja saattavat siten runsaana esiintyessään haitata taimien kasvua.
Mullan tulisi aina kuivua parin senttimetrin syvyyteen, myöskin kahden sentin kevytsorakerros mullan pinnalla auttaa harsosääskien torjunnassa. Aikuisia harsosääskiä voi hävittää kärpässumutteilla. Toukkia torjutaan kastelemalla multa 2-3 % mäntysuopaliuoksella tai pyretriinillä pakkauksen ohjeen mukaan. Käsittely on uusittava 2-3 kertaa viikon välein. linkki

Kasvitaudit[muokkaa]

Hamppu on altis monille erilaisille taudeille. Niistä pahimpia ovat erilaiset virus- ja bakteeritaudit. Virustaudeista aiheutuvat vauriot muistuttavat usein ravinteista tai väärästä pH:sta aiheutuvia. Jos kyseessä kuitenkin on virustauti, ei mitään enää ole tehtävissä.
Bakteeritauteja ovat erilaiset homeet, sienet ja mädät. Usein bakteeritaudeilla on hyvin tunnusomainen ulkonäkö. Mahdollisimman hyvissä oloissa kasvava ja kasvupaikassaan viihtyvä hamppu välttyy helpommin bakteeritaudeilta. Jos se kaikesta huolimatta sairastuu, parantuu se myös helpommin. Kasvuolosuhteet sekä lajikkeen luontainen vastustuskyky ovat avaimet hampun terveeseen elinkaareen.

Levä 
Hyvin rehevää leväkasvustoa ulkona

Levä on itse asiassa kasvi kuten hamppukin. Väriltään se on vihertävää tai rusehtavaa. Levä tarvitsee valoa, happea ja ravinteita elääkseen. Kahta jälkimmäistä vesiviljelyssä riittää yllin kyllin. Levän kolmesta elinehdosta emme voi poistaa kahta viimeistä, joten ratkaisuna on valo.
Valoa ei saa missään nimessä päästää kasvatusastiaan, joten astia täytyy suojata valolta. Valon estämiseen sopii kaikki tumma, kuten mm. musta maali ja jätesäkit, tai valoa heijastavat materiaalit (esim. alumiinifolio). Varsinkin kivivillassa levästä tulee ongelma, koska levä tukkii helposti kivivillan pienet, kapillaari-ilmiöön perustuvat hapenottoaukot. Levä tukkii myös usein ilmakivet, ja pahasti levitessään letkut ja muut ahtaat paikat. Parhaiten levää voi ennaltaehkäistä tiivistämällä kasvatusastian valolta ja tarkkailemalla astiaa säännöllisesti.

Virustaudit[muokkaa]

Mosaiikkiviruksen rakenne.

Virukset ovat kasvissa hyvin ikäviä, sillä niitä ei voi nähdä. Se olisi mahdollista vasta 10 000 kertaa suurentavalla elektronimikroskoopilla, joita ei aivan joka taloudesta löydy. Virukset ilmenevät monin eri tavoin. Kasvi voi myös olla oireeton, mutta kuitenkin saastuttaa muita kasveja. Virustauteja on vaikea tunnistaa, sillä usein samanlaisia oireita aiheutuu esimerkiksi ravinne- tai tuholaisongelmista.

Jos kasvisi on vielä taimi ja kasvattelee ensimmäisiä lehtiparejaan, ei lehtien vääntyilystä tarvitse huolehtia. Usein ensimmäiset lehdet ovat epämuodostuneita. Jos kasvisi on juuri istutettu pistokas, joka on otettu varsinkin kukituksen aikana, ei myöskään ole syytä huoleen. Kukkimisvaiheesta kasvuvaiheeseen siirtyminen on kasville shokki ja aiheuttaa oireita. Usein myös liian lähellä oleva kuuma valaistus saa kasvin lehdet käpertymään, jolloin kannattaa tarkistaa lämpötila latvan tasolta.

Jos hamppusi on aikuinen ja lehdet käpertyvät ja muuttuvat keltaisiksi, on kasvisi voinut saada tartunnan.

Tavallinen oire on mosaiikkitauti, jossa vihreisiin lehtiin alkaa muodostua vihertävänkeltaisia laikkuja. Keltaisia laikkuja voi myös olla renkaina, jolloin kyseessä on rengaslaikkutauti. Lehdet voivat kellastua ja pudota kokonaan, vaikka kyse ei olisi ravinneongelmista - tosin varsin usein kyse on juuri ravinteista.

Virusten valloittaman kasvin lehdet voivat olla ryppyisiä ja epänormaalin paksuja tai ohuita. Ne voivat myös omata ruskeita eli kuolleita laikkuja. Usein nämä kuolleet laikut kuitenkin aiheutuvat vahvan lannoitteen tai pH:n-alentajan jäämisestä lehdille.

Kasvu voi pysähtyä ja hamppu jäädä kääpiökasvuiseksi. Kukkiminen ja hedelmöittyminen on heikkoa. Kuitenkin tämä(kin) yleensä johtuu valaistuksen tai ravinteiden vähäisyydestä, myös hiilidioksidin puute tai riittämätön ilmanvaihto voi olla mahdollinen ongelmien aiheuttaja. Toisinaan on siis todella vaikea erottaa, onko kyse viruksesta vai jostain muusta ongelmasta.

Virukset voivat tarttua monella tavalla, esimerkiksi jos kasvit koskettavat toisiaan tai omien käsiesi kautta. Jos kosketat saastunutta kasvia ja sen jälkeen tervettä, voi tartunta olla mahdollinen. Usein pistokkaisiin iskee kasvitauteja, varsinkin jos niitä on otettu saastuneesta emosta. Siemenissä viruksia kulkee harvoin.

Jos olet lopulta varma siitä, että kasvia vaivaa jokin virustauti, on kasvi parasta heittää pois, ruukkuineen ja multineen.

Harmaahomeen saastuttama varsi.
Harmaahomeen valloittama kukinto (engl. Bud rot).

Sienitaudit[muokkaa]

Sieni-itiöitä lentelee koko ajan ympärillämme olevassa ilmassa, ja kämmenillämme niitä on tuhansia. Otollisissa olosuhteissa kasviin kiinnittyneet itiöt alkavat kuitenkin itää ja lisääntyä. Ne kykenevät helposti pilaamaan sadon, jos muutamaan asiaan ei kiinnitetä huomiota. Ilmankosteus täytyy pitää matalana, enintään 80 %:ssa ja ilmanvaihto riittävänä. Ilman täytyy myös olla liikkeessä kasvien välissä; varsinkin tiiviissä kasvatustyyleissä, kuten SOG:ssa ja ScrOG:ssa tämä on erityisen tärkeää. Vältä pimeänjakson aikana tapahtuvaa ilmankosteuden nousemista ja yleistä kasvien vahingoittamista. Pidä kasvatustila puhtaana; poista aina kuolleet ja vioittuneet lehdet.
Huom! Lopeta kasvien sumuttelu kokonaan kukkimisvaiheessa, jotta kukinnot eivät homehdu. Homeen ja sienien valloittamat kasvinosat eivät myöskään sovellu käytettäväksi, sillä poltettaessa ne voivat aiheuttaa vakavan hengitystieinfektion.

Harmaahome (Botrytis)

Harmaahome on hamppuun ilmestyvistä homeista yleisin. Se ilmenee aluksi valkoisina homepisteinä, jotka muuttuvat pian harmaiksi. Tartunta lähtee usein liikkeelle heikosta kasvikudoksesta, kuten esimerkiksi pistokkaanotto-kohdasta tai vahingoittuneista lehdistä. Kukintoihin levitessään harmaahomeesta muodostuu varsinainen riesa. Poista aina kuolleet ja vahingoittuneet tai homeen valloittamat kasvinosat. Alenna kasvatustilan ilmankosteutta ja tehosta ilmanvaihtoa - ilman täytyy myös liikkua kasvien välissä. Homepesäkkeen luokse on hyvä asentaa hehkulamppu tai energiansäästölamppu, sillä valo ja lampun kuivattama ja lämmittämä ilma tuhoavat harmaahometta tehokkaasti.

Härmä (Erysiphales)

Kuvassa etualalla härmän valloittama lehti. Ylempänä ja vasemmalla pieniä, pölyisiä ja pistemäisiä pesäkkeitä.

Härmä on yleinen ja nopeasti leviävä kasvitauti. Härmä viihtyy viileässä, varjoisassa ja huonon ilmanvaihdon omaavissa kohdissa. Korkea ilmankosteus, jollainen yllättää usein varsinkin öisin, saa härmän itämään.

Aluksi tartunta ilmenee pieninä ja vaaleina, hieman harmahtavina pölyn näköisinä laikkuina. Sormella pyyhkäistessä härmää irtoaa. Muutamassa päivässä härmä levittää itiöitä yllättävän laajalle alueelle, tällöin kasvatustilassa niitä lentelee miljoonia, etsien otollisia lisääntymisalueita.
Pitkälle edenneen härmän valloittamat lehdet ovat kuin tasaisesti valkoisen pölyn peitossa. Ensiksi valloittuvat alempana olevat lehdet ja lopulta härmän ylöspäin levitessä kukinnot ovat vaarassa. Kukinnot pelastaaksesi voit joutua korjaamaan sadon etuajassa.

Härmä on vaikea hävittää kokonaan, sillä sen pysäyttäminen vaatii nopeaa tunnistusta. Paras ehkäisykeino on ilmankosteuden pitäminen matalana, mieluiten välillä 50-60 %. Pimeän valojakson aikana tapahtuvaa ilmankosteuden nousua tulee välttää, näin härmä ei lähde itämään. Ilman täytyy liikkua kasvien välissä, sekä mahdollisesti ilmanpuhdistimella voit merkittävästi vähentää ilmassa leijailevia itiöitä. Poista aina kaikki härmän valloittamat lehdet.

Härmää voi hävittää ruokasoodalla eli toisin sanoen natriumbikarbonaatilla. Annostuksena 4 ml ruokasoodaa sekoitetaan hyvin litraan vettä, tällä liuoksella sumutetaan härmän valloittamat osat tai kokonainen kasvi. Käyttökertojen välillä lehdet täytyy sumuttaa pelkällä vedellä, koska kasvit eivät liiemmin pidä suurista ja toistuvista määristä natriumia. Kaupallisista torjunta-aineista ainakin Neem-öljy ja GH:n Plant Shield toimivat.

Nokisienet (Capnodium)

Varsinkin jauhiaisten, lehtikirvojen, kilpikirvojen ja villakilpikirvojen tahmeissa ulosteissa (eli nk. mesikasteessa) kasvaa usein nokisieniä. Nämä ulosteet toimivat erinomaisena kasvualustana kaikenlaisille sienille. Nokisienet eivät pahemmin vahingoita kasvia, mutta tekevät siitä ruman ja estävät sen lehtien toimintaa. On kuitenkin sääli, jos sienet leviävät kukintoihin, sillä niiden valloittamia osia ei tule polttaa. Torjuntakeinona hävitetään tahmeaa ulostetta tuottavat tuholaiset ja pidetään ilmankosteus matalana, enintään 80 %:ssa. Ilmanvaihtoa kannattaa lisätä. Poista sienien valloittamat lehdet ja pidä kasvatustila muutenkin puhtaana.

Terve juuristo.
Juurimädän mädättämät juuret.

Juurimätä (Pythium)

Vesiviljelyssä juurimätä on vakava ja yleinen juuriston sienitauti. Juurimätä aiheuttaa kasvun hidastumista, satojen pienenemistä tai pahimmassa tapauksessa jopa kasville kuoleman. Pahasti tuhoutunut juuristo ei voi parantua, mutta nopeasti havaittaessa ja torjuttaessa juuristo voi vielä palautua terveen vaaleaksi.

Esiasteella juurimätä usein ilmenee kellertävinä ja roikkuvina lehtinä, mikä kylläkin voi johtua ravinteista, ravinneliuoksen väärästä pH-arvosta tai juurien hapenpuutteesta. Ravinneliuoksen pH-arvo ei enää luonnollisesti nouse, vaan sen sijaan alkaa laskea, veden ravinnepitoisuus taasen nousee ja kasvit ottavat tavallista vähemmän vettä. Juurenpäät voivat palaa, mikä taas kerran voi johtua jostakin muusta, kuten tässä tapauksessa valosta tai ylilannoituksesta. Varmin juurimädän tunnusmerkki ovat rusehtuvat juuret.

Myöhemmin juurimätä ilmenee rusehtavina, haisevina ja limaisina juurina - kasvin vihreät osat voivat tästä huolimatta näyttää terveiltä. "Juuret haisevat aivan viemäriltä" -lausahdus kuvailee tilannetta hyvin. Lopuksi juuret muuttuvat vielä ruskeammiksi ja alkavat kuolla, lopulta kasvin vihreät osat kärsivät pahasti ja lehdet alkavat kuihtua.

Juurimätää voidaan enneltaehkäistä juuria säännöllisesti tarkkailemalla, näin juurien muutokset havaitaan ajoissa. Kasvatusastian/ -järjestelmän vedet on hyvä vaihtaa viikoittain ja kaikki järjestelmän veteen koskettavat osat tulee steriloida. Yleensäkin kaikenlainen sterilonti onnistuu parhaiten ja turvallisimmin vetyperoksidilla, sitä voi ostaa erivahvuisina apteekeista ja kasvatustarvikeliikeistä. Ravinneliuoksen pH-arvo tulee pitää alle 6.2 ja lämpötila alle 25 °c, nämä ehkäisevät juurimädän ilmestymistä suuresti.

Kun huomaat juurien muuttuneen rusehtaviksi: puhdista juuret ja steriloi varsinkin kasvatusastia tarkoin vetyperoksidilla, poista useimmat pahasti tuhoutuneet juurenpätkät, ja vaihda kasvatusastiaan/ -järjestelmään uudet vedet. Toista tarvittaessa.

Haju[muokkaa]

Kasvilajikkeesta riippuen saattaa kasvatuksen edetessä tuoksua voimakkaasti ja haju on helposti tunnistettavissa hampun tuoksuksi. Tämä saattaa houkutella paikalle kutsumattomia vieraita. Vaikein tilanne on kerrostaloissa jossa postiluukusta rappukäytävään leviävät tuoksut kantautuvat parhaimmassa tapauksessa ylimmästä kerroksesta aina ulko-ovelle asti. Siksi hajunpoisto onkin tärkeää ja se onnistuukin helposti tee-se-itse laitteilla ja pienella panostuksella.

Hajunpoisto[muokkaa]

TODO: Erillinen luku diy-hajunpoistojärjestelmiä koskien? + lisää muita hajunpoistajia kuin ionisaattori?

Paras ase hajuja vastaan on aktiivihiilisuodatin. Aktiivihiilisuodattimen toiminta-ajatus on johtaa ilmaa aktiivihiilirakeiden läpi. Aktiivihiili sitoo itseensä lähes kaiken ylimääräisen ilmasta, joten suodatettu ilma on puhdasta ja hajutonta. Suodatin ei ole ikuinen, koska aktiivihiilirakeet kyllästyvät, eli niiden suodattavuus alenee ajan kuluessa. Keskimäärin kyllästyminen tapahtuu 3-12 kuukaudessa, riippuen suodatettavan ilman laadusta ja käytön tiheydestä. Aktiivihiilen suodatusominaisuudesta kertonee erittäin paljon se seikka, että 1 gramma aktiivihiiltä "sisältää" 500-1000 m² pinta-alaa. Tämä kyseinen pinta-ala koostuu aktiivihiilen huokoisesta rakenteesta mahdollistaen tehokkaan hajujen sitomisen.

Aktiivihiilisuodatin asennetaan kasvatustilaan lämpimämpään ylälaitaan, josta se johdetaan asianmukaisesti mitoitetulla puhaltimella kasvatustilan ulkopuolelle. Ilmanvaihdosta ulostulevan ilman pitäisi olla lähes tuoksutonta. Suodattimen ja puhaltimen lisäksi tarvitset useimmiten järjestelmään ilmastointiputkea. Valmiita järjestelmiä voi ostaa alan erikoisliikkeistä, jos on epävarma itse rakennetun järjestelmän toimivuudesta. Oikein suunnitellulla ilmanvaihtojärjestelmällä pidät myös kasvatustilan lämpötilan hallinnassa.

Muita hajunpoistajia 

Edullisemmilla ionisaattoreilla ei ole huomattavaa vaikutusta tuoksun hallintaan. Mikäli perheessä on kuitenkin muutenkin käyttöä ionisaattorille, hieman suurempi kertainvestointi parempaan ilmanpuhdistimeen (mm. kotimainen Elixair) eliminoi ilmasta myös hajuja, epäpuhtauksia ja esimerkiksi sieni-itiöitä. Kasvatustilan hajun hallinnassa näitä laitteita ei voi kuitenkaan yksistään käyttää.

Desinfiointitarkoituksiin suunnattuja otsonaattoreita ei kannata myöskään käyttää, otsoni on suurissa määrissä epäterveellistä ihmisille, eläimille sekä kasveille. Turvallisena rajana pidetään alle 0.05ppm tuottoa, mutta varsinaiset otsonaattorit tuottavat otsonia jopa useita grammoja /tunti, eikä niitä pidä missään nimessä käyttää 24/7 -edes komerossa. Jos sellaista käyttää niin kyseeseen tulee lähinnä kertaluontoinen otsonointi, jonka aikana asunnossa ei voi oleskella ennen kuin se on kunnolla tuuletettu. Otsonin haihtuminen kestää eri lähteiden mukaan puolesta tunnista pariin tuntiin.

Joidenkin ionisaattoreiden oheistuotteena syntyy hieman otsonia, mutta silloin pitoisuus on yleensä alle tuon 0.05ppm, joten niitä voi käyttää. Otsoni ja negatiiviset ionit toimivat synergisesti ilman epäpuhtauksien poistossa, joten tuollaisella ilmanpuhdistimella voidaan parantaa homeherkkien lajikkeiden selviytymistä sisätiloissa.

Loma-ajan kastelu[muokkaa]

Kun tiedossa on viikon pituinen etelänmatka, jäävät kasvit pitkäksi aikaa ilman hoivaa. Viikon aikana multa alkaa kuivua, ja kasvit kurottavat kohti tulikuumaa valaisinta. Kun palaat lomanvietosta, saattavat latvat olla palaneina heijastimen sisässä. Valaisin täytyykin nostaa tavallista korkeammalla matkalle lähtiessä. Vaikka hyvä ystävä lupaisikin huolehtia kastelusta, voi usein olla parempi huolehtia asiasta itse - jää myös paljon vähemmän huolehdittavaa. Kaikilla ei välttämättä edes ole luotettavaa ystävää, joten tarvitaan jonkinlainen kosteutta säilyttävä järjestelmä. Tehokas ilmanvaihto ja suuritehoiset valaisimet kuivattavat tietysti huomattavasti nopeammin kuin pienimuotoinen ESL-kasvatus.

Muovipussi

Muovipussi pitää mullan kosteuden sisällään viikon ajan. Multa kastellaan kunnolla ja ruukun ympärille sidotaan muovipussi. Älä sido liian tiukkaan - pussissa ei saa tulla ilmatonta, joten jätä pussi hieman auki varren ympäriltä.

Sanomalehti

Viikon ajan voi mullan pitää kosteana sanomalehtien avulla. Multa kastellaan kunnolla, ja mullan päälle laitetaan reilu kerros märkää sanomalehteä. Sanomalehti tulee asettaa varren ympärille halkion avulla. Märkä sanomalehti pitää hyvin kosteutta allaan.

Kastelulanka

Kastelulanka on eräänlainen kastelija, jossa lanka imee vettä tarvittaessa. Kastelulanka koostuu ohuen muoviletkun sisässä olevasta puuvillalangasta. Kastelulangan toinen pää painetaan multaan ja toinen pää vedellä täytettyyn pulloon. Kasvi imee vettä vain niin paljon kuin tarvitsee - multa ei siis kastu liikaa. Kastelulangan on oltava liossa ja vedellä kyllästetty ennen käyttöön ottamista.

Turveastia

Turpeella täytetyssä astiassa kasvit tulevat toimeen 2-3 viikkoa. Tarvitaan suuri astia ja reilusti turvetta. Turve täytyy laittaa likoon muutama päivä ennen matkalle lähtöä, näin se ehtii imeä vettä mahdollisimman paljon. Turpeen on oltava kostean ja märän rajamailla.

Turvetta laitetaan 5-10 sentin kerros suuren astian pohjalle, ja ruukku asetetetaan turpeen päälle. Tämän jälkeen ruukun sivuille jäävät raot tukitaan turpeella. Myös ruukun pinta tulee peittää turpeella, tämä on kaikista tärkeintä muoviruukkua käytettäessä! Jätä kuitenkin varren ympärille pieni ilmatila. Saviruukulle aivan mahtava, turpeen sijasta voi käyttää myös vaahtomuovia.

Altakastelu

Altakasteluruukusta on hyötyä matkailijalle. Altakasteluruukussa kastelua tarvitaan vain muutaman viikon välein. Myös kasvit hyötyvät altakasteluruukusta ja kasvattavat vahvat juuret joilla imevät vettä ruukun alla olevasta kastelutilasta. Altakasteluruukut minimoivat mullassa asustelevien tuholaisten määrän kukkaruukussa, sillä kukka kastellaan putken kautta juurille, ja multa ei kostu läpimäräksi.

Kotikasvatuksen ekologia[muokkaa]

Kannabiksen kotiviljely on lähes poikkeuksetta eettisempää kuin hasiskauppaan sekaantuminen, mutta ekologista se ei välttämättä ole. Vaikka hamppu yhteyttää voimakkaasti ja parantaa havaittavasti huoneilmaa, se vaikutus tuskin riittää korvaamaan keinoviljelyn aiheuttamien sähkö-, materiaali- ja joskus vesikulujen haitallista vaikutusta ympäristöön.

Kasvatuslamput ja tuulettimet syövät satoja watteja sähköä, vesiviljelyjärjestelmät juovat litroittain vettä. Kemialliset lannoitteet ovat kulutustavaraa, joiden valmistus ja jakelu kuormittaa ympäristöä. Valaisimet ja sähkölaitteet voivat olla huolimattomasti asennettuina vaarallisia.

Eettisesti valveutunut kotipuutarhuri joutuu väistämättä harkitsemaan ekologisia kysymyksiä. Kuinka suuri sato on riittävä ja kuinka voimakkaalla lampulla sen saa? Kuinka paljon valoa kasvit tarvitsevat eri kasvuvaiheissa? Kuinka paljon oma sähkönkulutus kuormittaa ympäristöä? Mikä kasvatusjärjestelmä on taloudellinen mutta antaa hyvän sadon? Olisiko ulkokasvatus hyvä vaihtoehto?

Seuraavat neuvot auttavat kotiviljelijöitä vähentämään ympäristökuormitustaan:

  • Osta sopivan kokoinen lamppu. Ylimitoitetut sadot kasvattavat ekologista jalanjälkeä.
  • Käytä kasvuvaiheessa kevyempää valaisinta ja säästä teholamput kukitusta varten.
  • Vältä tarpeetonta valaistusta. Kasvuvaiheen 18/6-valojakso kuluttaa lähes 25 % vähemmän sähköä kuin ympärivuorokautinen valaistus. Lisäksi monien mielestä kasvit hyötyvät kasvuvaiheessakin yöllisestä lepojaksosta, jolloin ne saavat kerätä voimiaan.
  • Osta ekosähköä. Muutaman prosentin lisä sähkölaskussa on käypä hinta kestävämmästä valinnasta.
  • Suosi taloudellisia kasvatusjärjestelmiä. Tehokas ravinnejakelu vähentää kulutetun veden ja lannoitteiden määrää.
  • Käytä vesipumppua harkiten. Tarpeettoman tehokas nestekierto voi vesiviljelyjärjestelmissä lisätä vedenkulutusta dramaattisesti ilman, että kasvit hyötyvät siitä merkittävästi.
  • Käytä luomulannoitteita. Niiden valmistus on ekologisempaa ja ne ovat usein myös laadukkaampia.
  • Kiinnitä erityistä huomiota turvallisuuteen. Palo- ja sähköturvallisuudesta huolehtiminen vähentää taloon ja asukkaisiin kohdistuvia riskejä.
  • Vältä turhia lisäravinteita. Saat runsaita satoja pelkällä peruslannoituksella, kun kasvatustila on asianmukaisesti toteutettu.


Koristehampun kasvatusopas

Johdanto 100%.svgYleistä 50%.pngPikaopas 25%.pngSisäkasvatus 75%.pngUlkoviljely 100%.svgHampun hyötykäyttö 75%.pngKannabislajikkeet 75%.png Liitteet 75%.pngKysytyimmät aiheet (muokkaa)