Siirry sisältöön

Juhlakirja/Katsaus vuodenaikajuhliin

Lisää linkkejä
Wikikirjastosta

Ihmisillä on tapana suorittaa yhteisöllisiä, vakiintunutta kaavaa noudattavia menoja. Vuodenaikaisjuhlat toistuvat vuodenajoittain, seuraten auringon asemaa. Pyyntitaloudessa juhlat aloittivat ja lopettivat pyyntikauden. Maanviljelijät juhlivat satokauden alkua ja loppua.[1]

Aurinkovuoteen kuuluvat talvipäivänseisaus ja kesäpäivänseisaus sekä kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus ovat kautta maailman olleet huomattavia taitekohtia. Vuoden vaihtuminen on usein laskettu joistakin niistä alkavaksi.[2] Muun muassa Amerikan ateistit ovat ehdottaneet, että maailman valtiot pitäisivät juhlapäivinä koko maapallolle yhteisiä luonnonkierron tapahtumia: kevätpäiväntasausta ja syyspäiväntasausta sekä talvipäivänseisausta ja kesäpäivänseisausta.[3]

Kevät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laskiainen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaiseurooppalainen vuodenvaihde sijoittui kevättalven laskiaisen tienoille.[4] Kustaa Vilkuna arvelee kirjassa Vuotuinen ajantieto, että monet suomalaisen laskiaisen menot ovat peräisin ikivanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi. Talonpoikainen ilonpito keskittyi mäenlaskuun.[5] Suomalaisen laskiaisen perinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit. Nykyisin laskiaisena hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä.[6] Laskiaisen perinneruokiin kuuluvat hernekeitto ja laskiaispullat.[7]

Kevätpäiväntasaus ja pääsiäinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevätjuhla on Välimeren maissa sijoittunut suunnilleen kevätpäiväntasaukseen ja pohjoisemmassa sitä on vietetty hieman myöhemmin.[8]

Pääsiäiskokko on näyttävä näky illan hämärässä.

Pääsiäinen on juhlapäivä luonnon heräämisen kunniaksi.[9]

Pieni pääsiäisnoita on lähdössä kierrokselleen virpomisoksineen ja koreineen.

Pääsiäiseen kuuluvat vanhat lasten taikamenot kuten virpominen, pääsiäismunat, mämmi, pääsiäiskananpojat ja niin edelleen.[8]

Virvonta tai virpominen on lasten perinne, jossa käydään pääsiäisaikaan koskettamassa koristelluilla pajunkissavitsoilla toivottaen onnea ja terveyttä omaisille ja naapureille.[10][11] Usein lapset ovat pukeutuneina pääsiäisnoidiksi[10]. Pojat voivat olla pääsiäispupuja. Myös Harry Potter -asuja on nähty.[12]

On muistutettu myös pääsiäisen ikävistä piirteistä. Aikaisemmin noitien ajateltiin tekevän tuhoja pääsiäisen aikaan, ja noitavainoissa tapettiin ihmisiä.[8] Pääsiäisnoidat kaupallisessa tuotannossa stereotyyppisesti esitettyinä on joidenkin mielestä myös tiedostamatonta pilkkaa roviolla poltetuista vanhoista tietäjänaisista. Kirkon toimesta heistä luotiin kuva rumina noita-akkoina.[13]

Pääsiäisen voi nähdä luonnonsuojelullisena teemapäivänä, joka tähdentää luonnon tasapainon, terveyden ja monimuotoisuuden tärkeyttä.[9]

Helluntai ja helajuhla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen luonto on kauneimmillaan alkukesästä.[14] Entisajan nuoriso lauloi, leikki ja tanssi helluntain aikaan[15]. Eteläisessä Suomessa on poltettu helavalkeita. Kuuluisin kansanperinteen kevätjuhla on Sääksmäen Ritvalan helkajuhla. Helkajuhlassa neidot kulkivat kylän teitä laulaen kalevalamittaisia lauluja, helkavirsiä.[16]

Yksi juhlan osa oli helluntaisauna. Koivun lehdet ovat tulleet esiin ja uusilla vastoilla voi vihtoa. ”Helluntaina, lauantaina, uusi vihta vihdotaan.” Saunominen oli myös naimaonnen nostattamissauna, puhutaan lemmensaunasta eli neidiskylvyistä. Neito kylvetään ja lemmennostosanat kuuluivat: ”Nouse lempi liehumahan, kunnia kapuamahan.” Pohjoisessa naimattomat tytöt saattoivat sanoa: ”En joutunut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä hellun helluntaille.” Voitiin myös kehaista: ”Heilani on kuin helluntai”.[17][18]

Suomessa sytytettiin aikaisemmin kokkoja, helavalkeita eli toukovalkeita pelloille ja muille avoimille paikoille helajuhlan eli toukojuhlan aikana.[19][20] Juhlissa juotiin simaa ja tanssittiin.[21] Pohjanmaalla poltetaan paikoin edelleenkin pääsiäiskokkoja pääsiäislauantaina.[22]

Vanhassa suomalaisessa uskonnossa kyläyhteisö järjesti keväällä vakkajuhlat. Ukon vakat -nimistä juhlaa on voitu viettää arvioiden mukaan 25.5.[23]

Kesä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäpäivänseisaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskikesän juhlan suomalainen nimitys on juhannus.[24] Juhannuskokko, juhannuskoivut ja ruotsinkielisten alueiden juhannussalko liittyvät suomalaiseen juhannukseen.[25]

Syksy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyspäiväntasaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyspäiväntasauksen juhlien teemoihin liittyy kuolema, kuten muuhunkin vuodenkiertoon. Vainajien juhlassa kunnioitettiin ja muisteltiin suvun edesmenneitä jäseniä.[26]

Toisaalta oli sadonkorjuun juhlinnan aika. Suomalaisilla kekrijuhla oli sadonkorjuun juhla. Kekrin tarkka ajankohta määräytyi kulloisenkin vuoden syystoimien mukaan. Sana kekri tarkoitti kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä, ja kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä.[27]

Talvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvipäivänseisaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun yö oli pisimmillään ja päivänvalo alkoi taas lisääntyä, monet pohjoiset kansat juhlivat. Heihin kuuluivat germaanit ja skandinaavit, joilta suomalaiset ovat lainanneet sekä sanan juhla että joulu.[2]

Lucian kruunaus ruotsalaisessa kaupungissa.

Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta, pikkujoulujuhlana.[28] Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää.[29] Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Lucia (latinan lux, valo) on suomennettuna Valotar[30][31]. Lucian päivän kynttilänvalo voidaan tulkita auringonpaisteen ja ihmisten välisen lämmön vertauskuvaksi.[32] Suomessa valtakunnallinen Lucia-neito valitaan kansalaisjärjestö Folkhälsanin ja sanomalehti Hufvudstadsbladetin yhteistyöllä. Ne valitsevat ehdokkaat, joista Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestykseen liittyy keräys hyväntekeväisyyteen.[29] Lucia kruunataan Helsingin keskustassa ja esiintyy kulkueessa tonttujen kanssa.[29].

Joulun ajankohta on muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivämäärä. Roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Voittamattoman auringon päivä.[33]

Suomalaisen joulun ihanteisiin liittyvät kynttilät, itsetehdyt jouluruuat, omatekoiset koristeet ja joulusauna.[33] Oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta, jonka useat perinteet ovat siirtyneet jouluun.[34]. Syksyn kekristä juontuu myös kuolleiden muistaminen, joka ilmenee nykyisin yleisenä hautakynttilöiden sytyttämisenä.[35] Jouluna lauletaan joululauluja. Muuta perinteistä joulumusiikkia on esimerkiksi Pjotr Tšaikovskin baletti Pähkinänsärkijä.[36]

Suuri olkipukki Gävlessä Ruotsissa.

Suomessa jouluun on liitetty kekrin piirteitä, koska muinaissuomalaiset vaihtoivat vanhan vuoden uuteen jo syksyllä.[2] Ruotsalaisilla ja suomalaisilla joulupukki (nuuttipukki) oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen samanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki. Nykyaikaisen joulupukin asusta sarvet ovat jääneet pois.[37] Myös olkipukki kuuluu tähän perinteeseen.[38][39][40][41]

Suomalaisia juhlapäiviä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Huhti-toukokuu: helavalkeat eli helajuhla tai toukojuhla[42][43]
  • Kesäkuu: keskikesä[42], suviyö
  • Heinäkuu: karhunpäivä 13.7.[43]
  • Syys-marraskuu: kekri (nykyisin 31.10. tai 1.11.] eli marrasyö[44]
  • Joulukuu: joulu tai talvipäivänseisaus[42]
  • Tammikuu: 13.1. talvennapa, talvijuhla[42][43]

Aurinkopyhät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkopyhiksi kutsutaan seuraavia päivämääriä:[45]

  • 31.10. kekri: viimeinen kolmesta sadonkorjuujuhlasta. Kuolleiden juhla.
  • 21.-22.12. joulu, talvipäivänseisaus: valon ja kevään toivon juhla, vuoden pisin yö.
  • 1.-2.2. kyntteli: ensimmäinen kevään tulon juhla.
  • 19.-21.3. kevätpäiväntasaus: toinen kevään tulon juhla.
  • 1.5. toukoyö, vappu: kolmas kevään tulon juhla.
  • 20.-22.6. kesäpäivänseisaus: vuoden pisin päivä.
  • 1.-2.8. elojuhla: ensimmäinen sadonkorjuu.
  • 22.-23.9. syyspäiväntasaus: toinen sadonkorjuu.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Elo, Pekka & Väyrynen, Gun & Saarinen-Elo, Minna (toim.): Humanistin juhlat, s. 21–22. Helsinki: Suomen humanistiliitto, 1996. ISBN 951-97679-0-8.
  2. ↑ 2,0 2,1 2,2 Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 183.
  3. ↑ Smith, Sarah: That Damned Woman! Remembering Madalyn Murray O'Hair Kesäkuu 2006. Humanists of Utah. Viitattu 7.3.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Vuotuisjuhlat: Laskiainen Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 13.2.2010.
  5. ↑ Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 8. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-13320-9.
  6. ↑ Nieminen, Kirsti: ”Laskiainen laulattaa, siansorkka naurattaa” 2.2.2010. Ajastaika 1/2002, Ajasto. Viitattu 13.2.2010.
  7. ↑ Tuomela, Laura: Laskiainen on koko perheen talvijuhla 2.2.2010. Kotiliesi. Viitattu 13.2.2010.
  8. ↑ 8,0 8,1 8,2 Hartikainen, Erkki (päätoim.): Pääsiäinen Yhteisö ja ihmisoikeudet: Peruskoulun elämänkatsomustieto 4. Suomen ateistiyhdistys ry. Viitattu 7.3.2010.
  9. ↑ 9,0 9,1 Grönroos, Marko: ”Pääsiäinen” Viitattu 8.3.2010.
  10. ↑ 10,0 10,1 Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
  11. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  12. ↑ Aho, Elisabet: Vitsa sulle, palkka mulle Vantaan Lauri. 13.3.2008. Viitattu 8.3.2010.
  13. ↑ Kailo, Kaarina: Saunan mielenmaisema. Teoksessa Heiskanen, Irma & Kailo, Kaarina (toim.): Ekopsykologia ja perinnetieto, s. 260. Helsinki: Green Spot, 2006. ISBN 952-5459-04-7.
  14. ↑ Helluntai Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 23.5.2010.
  15. ↑ Tänään vietetään helluntaita 23.5.2010. Ylen uutiset. Viitattu 23.5.2010.
  16. ↑ Helatorstai ja helluntai Suomalaisen kirjallisuuden seura. Viitattu 23.5.2010.
  17. ↑ Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, s. 137–144. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 951-1-12544-3.
  18. ↑ Ajastaika: Helatorstai ja Helluntai 3.3.2010. Taivaankannen takojat. Viitattu 23.5.2010.
  19. ↑ Kantalainen, Merja: Vappupuhe 1.5.2005. Viitattu 2.6.2009.}
  20. ↑ Suomenuskoisten helajuhla 2008. Taivaannaula ry. Viitattu 2.6.2009.
  21. ↑ Hätönen, Paula: Ylioppilaan tyyli ei petä piknikilläkään Turun sanomat. 27.4.2002. Viitattu 5.6.2009.
  22. ↑ Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo Helsinki: WSOY, 1975 (4. painos 1998). ISBN 951-0-07190-0.
  23. ↑ Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  24. ↑ Hakusana juhannus teoksessa Factum: Uusi tietosanakirja. 3, Häb–kork. Espoo: Weilin & Göös, 2004. ISBN 951-35-6642-0.
  25. ↑ Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri. 4. painos 1998. Porvoo Helsinki: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07190-0.
  26. ↑ Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 184.
  27. ↑ Kekri 8.11.2005. Museovirasto. Viitattu 14.8.2009.
  28. ↑ Aurejärvi-Karjalainen 1999.
  29. ↑ 29,0 29,1 29,2 Helsingin kaupunginmuseo. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Helsingin kaupunginmuseo” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  30. ↑ Forsius, Arno: Pyhä Lucia Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 14.12.2009.
  31. ↑ Aurejärvi-Karjalainen 1999.
  32. ↑ Aurejärvi-Karjalainen 1999.
  33. ↑ 33,0 33,1 Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 188. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Aurejärvi-Karjalainen188” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  34. ↑ Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 192.
  35. ↑ Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 190.
  36. ↑ Muu joulumusiikki Joulu.info. Viitattu 3.12.2009.
  37. ↑ Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
  38. ↑ Joulun esine – olkipukki Joulukuu 2004. Satakunnan museo. Viitattu 6.12.2009.
  39. ↑ Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
  40. ↑ Miksi joulupukki on pukki? Tunturisuden joulusivut. Viitattu 6.12.2009.
  41. ↑ Olkipukki uskoo selviävänsä Verkkouutiset. 7.11.2008. Viitattu 6.12.2009.
  42. ↑ 42,0 42,1 42,2 42,3 Suomenusko Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys. Viitattu 27.5.2009.
  43. ↑ 43,0 43,1 43,2 Taivaannaula – Kalenteri Taivaannaula ry. Viitattu 1.6.2009.
  44. ↑ Grönroos, Marko: Marras, marrasyö, kekri, samhain, halloween 2000. Viitattu 27.5.2009.
  45. ↑ Tiitto, Marjo: Kevät riehaannuttaa rituaaleihin 20.3.2008. MTV3 Helmi. Viitattu 14.8.2009.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3963-3.
  • Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
  • Hautala, Jouko (toim.): Vanhat merkkipäivät. 7. painos (1. painos 1948). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-162-3.
  • Isotalo, Merja: Joulusta juhannukseen, häistä läksiäisiin: Suomalaisen juhlaperinteen ja kansanhuvien opinto-opas. Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen julkaisuja no 174. Helsinki: Maa- ja kotitalousnaisten keskus, 1999. ISBN 952-5302-02-4.
  • Juvonen, Riikka: Pieni perinnekirja. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-038-8.
  • Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
  • Karjalainen, Sirpa & Korhonen, Teppo & Lehtonen, J. U. E.: Uusi ajantieto. 3. ajantasaistettu painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17424-6.
  • Koskinen, Raija & Vuolio, Kaisu: Suomalaiset juhlat. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15709-0.
  • Lahtinen, Mysi: Juhlat: Uudestavuodesta elonkorjuuseen. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3151-3.
  • Nirkko, Juha (toim.): Juhannus ajallaan: Juhlia vapusta kekriin. Folklore-sarja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-587-4.
  • Niskala, Meiju: Juhlapäiväkirja. Helsinki: Avain, 2007. ISBN 978-952-5524-44-4.
  • Seljavaara, Anu & Kärjä, Päivi (toim.): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28965-5.
  • Tuomikoski, Pekka: Päivästä päivään: Kalenterimme merkkipäivät. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4792-3.
  • Vento, Urpo (toim.): Juhlakirja: Suomalaiset merkkipäivät. Kalevalaseuran vuosikirja 59. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1979. ISBN 951-717-178-1.
  • Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Kuvittanut Erkki Tanttu. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 951-1-12544-3.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikibooks.org/w/index.php?title=Juhlakirja/Katsaus_vuodenaikajuhliin&oldid=131099”