Viisautta blogin käyttöön/Helppokäyttöiset blogipalvelut

Kohteesta Wikikirjasto
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Opetuskäyttöön sopivia blogipalveluita on useita. Verkosta löytyy useita helposti käyttöönotettavia blogialustoja, joihin kuka vain voi laittaa oman blogin pystyyn ja sitä kautta tutustua blogin käyttöön. Kannattaa tutustua aluksi vaikka kahteen ja kokeilemalla selvittää, onko niissä omiin käyttötarkoituksiin sopivat ominaisuudet. Tässä esitellään vain muutama esimerkinomaisesti.

Perusperiaate kaikissa on seuraava: blogia käyttöönotettaessa luodaan käyttäjätunnus, blogille nimi ja valitaan jonkinlainen sivupohja valmiiden vaihtoehtojen joukosta, jonka jälkeen voi periaatteessa aloittaa suoraan blogin kirjoittamisen. Mikäli organisaatiolle halutaan asentaa myöhemmin oma blogialusta, esimerkiksi Wordpressin voi asentaa omalle palvelimelle.

Jos blogi ei pelkästään riitä, voi Ning olla hyvä vaihtoehto. Ningissä on blogiominaisuus, mutta lisäksi paljon muuta, mm. keskustelualue, chat ja mahdollisuus perustaa erilaisia ryhmiä. Ningiä on käytetty esimerkiksi kansainvälisen kouluprojektin yhteistyöalustana. Ningin käyttö alakoulussa ei tosin onnistu, sillä palvelun käyttöehtojen mukaan Ning-palvelua voi käyttää vain yli 13-vuotias. Lisäksi Ning on amerikkalainen palvelu ja käyttäjätunnuksen luominen sinne vaatisi alaikäiseltä huoltajien lupaa. Alakoululle sopii Elgg, joka on muuten vastaava palvelu kuin Ning, mutta se täytyy asentaa omalle palvelimelle.

Blogger[muokkaa]

Blogger on yksi suosituimmista ilmaisista blogipalveluista, jonka omistaa Google. Sen käyttö vaatii maksuttoman Google-tilin luomista: samalla tilillä saa käyttöönsä Gmail-sähköpostin ja muut Googlen toiminnot, kuten kalenterin ja dokumenttien jakamiseen sopivan Google Docsin. Palvelussa on suomenkielinen käyttöliittymä. Bloggerin avulla luodussa blogissa ei ole mainoksia.

Bloggerin käyttö on helppoa, koska muokkausnäkymä muistuttaa tekstinkäsittelyohjelman näkymää. Kommentointiasetuksia voi säädellä. Opetuskäytössä voi esimerkiksi sallia asetuksista kommentoinnin, mutta julkaista kommentit vasta tarkastuksen jälkeen.

Miinukset

  • Joidenkin koulujen palomuurit saattavat estää Bloggerin käytön.
  • Dokumenttien liittäminen blogiin ei onnistu. Jos se on tarpeellista, kokeile Edublogs-palvelua. Edublogsin huono puoli on, että siinä on mainoksia ja se saattaa olla hidas käytössä.

Bloggerilla on toteutettu esimerkiksi Meidän yhteiskuntamme -lukion yhteiskuntaopin blogi, jota kirjoittavat opettaja ja oppilaat yhdessä.

  Blogger-blogin ohjeet suomeksi

Vuodatus[muokkaa]

Vuodatus on suomalainen ja suomenkielinen blogipalvelu, jonka saa myös muutamassa minuutissa käyttöön. Palvelun omistaa Alma Mediaan kuuluva Kustannusosakeyhtiö Iltalehti. Blogin ulkoasua voi muokata ja siihen voi liittää helposti kuvia.

Esimerkiksi Ihastjärven kyläkoulun blogi on tehty Vuodatuksella.

Vuodatus-blogialustaa hyödyntää oppimispäiväkirjana esimerkiksi kirjoittaja, joka ylläpitää ATK-nainen-blogia.

Wordpress[muokkaa]

Wordpress.com on ilmainen open source -blogipalvelu, jota on helppo hallita. Palvelussa on suomenkielinen käyttöliittymä. Ulkoasun voi valita useista eri teemoista ja teemaa voi jonkin verran räätälöidä itse. Blogin julkisuusasetuksia säätämällä voi valita, onko blogi näkyvissä kaikille vai vain tietyille henkilöille. Kuvien ja videoiden lataaminen onnistuu. Blogissa saattaa näkyä mainoksia, jotka saa pois maksamalla vuotuisen maksun.

Wordpressillä on toteutettu esimerkiksi Koulutuksen laatua ja tulevaisuutta käsitelleen seminaarin verkko-osuus.

Wordpressin voi myös asentaa omalle palvelimelle, jolloin blogia voi muokata enemmän.

Tampereen teknillisen yliopiston Hypermedialaboratorio on tutkinut blogien opetuskäyttöä. TTY:n Hypermedialaboratorion PPT-esityksessä kerrotaan käyttäjäkyselyn tuloksista opettajan ja opiskelijan näkökulmasta. Sovelluksena oli Wordpress Mu-blogimoottoriin perustuva opetuskäyttöön räätälöity blogiperhe.

Posterous[muokkaa]

Posterous eroaa muista tässä esitellyistä palveluista siinä, että sinne ei luoda tunnuksia ja salasanaa. Palvelua käytetään sähköpostitse. Posterous muuttaa automaattisesti esimerkiksi viestin liitteenä olleen äänitiedoston muotoon, jossa se näkyy siististi blogijulkaisussa. Posterousin saa tarvittaessa suljetuksi, jolloin lukijoille annetaan yhteissalasana.

Anne Rongas on kirjoittanut Posterouksesta Opeblogissa. Katso myös Annen Posterous -ppt-esitys, josta saa pikajohdatuksen Posterousin käyttöön.

Posterouksella on toteutettu esimerkiksi Anne Rongaksen pitämä lukion uskonnon kurssi.

Posterous-palvelu lopettaa kokonaan 30.4.2013. Jos olet blogannut Posterousissa, voit tallentaa blogisi zip-tiedostona tai siirtää sen apuohjelmalla esimerkiksi WordPressiin. Tarkemmat tiedot ilmoituksessa Posterous will turn off on April 30

Oma Blogi[muokkaa]

Oma Blogi on suomalainen blogipalvelu, johon voit perustaa oman blogin nopeasti ja helposti. Palvelussa on pääasiassa vain suomalaisia bloggaajia.

Palvelun omistaa ja ylläpitää Primum Oy.


Lähteet[muokkaa]

Lue lisää[muokkaa]