Wikijunior Historia/Jugoslavian hajoamissodat
Jugoslavian hajoamissodat olivat eri kansojen välillä 1991-1998 käytyjä taisteluja, jotka hajottivat Jugoslavian valtion. Sodat olivat verisiä. Niissä tapahtui paljon toisten kansojen ihmisten karkotuksia, vangitsemisia, kidutuksia ja tappamisia. Sotien syy oli alueen kansojen kiistat hallinnosta ja taloudesta. Slovenia, Kroatia ja Bosnia-Hertegovina ja halusivat irti Jugoslaviasta. Serbit halusivat luoda yhtenäisen serbivaltion. Näiden vastakkaisuus ajoi kansat sotaan.
Varhaista kehitystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eteläslaavit saapuivat alueella. Näistä kehittyi myöhemmin kroaatit, serbit, sloveenit ja bosniakit. Albaanit lienevät saapuneen alueelle aiemmin.
Myöhemmän Jugoslavian alueella oli eri kulttuurivaikutteita keskiajan alusta. Alkukirkon jakautuminen katolilaisiin ja ortodokseihin jakoi alueen itäiseen ja läntiseen kulttuuripiiriin. Ottomaanien saapuminen alueelle toi sinne islamilaisen kulttuurin. Näin syntyi eri kulttuuripiirejä tilkkutäkkimäisesti toistensa lomaan. Kun Ottomaanien valtakunta menetti otettaan alueelle, sinne syntyi monia pikkuvaltioita. Kansallismielisyys herästi täälläkin 1800-luvulla. Eräs kansallismielisyyden haara oli jugoslavismi, halu yhdistää kaikki eteläslaavit. Toinen oli kunkin kansan kansallismielisyys. Eräs tämän haara oli halu luoda Suur-Serbia.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävalta-Unkari pirstoutui. Sen pohjoisosien eteläslaavit kroaatit, bosniakit ja sloveenit yhdistetiin Srerbian ja Montenegron kanssa Jugoslaviaksi. Se oli kuningaskunta.
Serbit olivat johdossa. Serbien ja kroaattien kansallismieliset riitelivät jo maailmansotien välillä.
Saksa miehitti Jugoslavian toisessa maailmansodassa. Mutta sen pohjoisosa Kroatia oli itsenäinen, koska sen johdossa oli fasistinen hallitus. Se vainosi juutalaisten ja romanien lisäksi myös serbejä. Kommunistiset partisaanit puolestaan taistelivat sodan lopussa Kroatian fasistista Ustasha-järjestöä vastaan.
Kommunistinen Jugoslavia hajoaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan jälkeen Jugoslavian johtoon nousi entinen partisaanijohtaja Josip Broz Tito. Hän oli kansallisuudeltaan kroaatti. Tito pyrki luomaan Jugoslavian Neuvostoliitosta riippumatonta sosialismia. Hän pyrki kovalla kurilla kitkemään pois kansojen itsenäistymispyrkimykset. Ne näkyivät selvästi viimeistään 70-luvun alussa. Tällöin varsinkin serbit ja kroaatit olivat vastakkain. Kun Tito kuoli 80-luvun alussa, hänen tilalleen ei tullut yhtä vahvaa johtajaa. Jugoslavian talous huononi 80-luvulla. Ihmiset alkoivat puhua sisällissodan uhasta. Serbien kansallismielisyys alkoi näkyä vuoden 1985 aikoihin. Nimenomaan serbit alkoivat arvostella Titoa, joka oli heidän mielestään tehnyt eniten vääryyttä serbeille.
Jugoslavian ajoi sotaan lopulta kiihkeän kansallismielisyyden lisäksi maan epädemokraattiset perinteet ja liittoarmeijan merkittävä asema maassa.
Kansallismielisyyden nousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosovon albaanit mellakoivat 1981. Kosovosta muutti pois serbejä. Siellä oli mellakoita myös vuonna 1988. Vuosina 1988-1989 nousi jyrkän linjan kansallismielisyyttä Serbiassa, Kroatiassa ja Sloveniassakin. Serbien johtoon nousi kansallismielisyyttä hyväkseen käyttänyt pankkiiri Slobodan Milosevic.
Vuonna 1989 Sloveniassa alettiin vaatia yhä selvemmin maan irtautumista Jugoslaviasta. Tämän takia Jugoslavia pisti Slovenian taloussaartoon.
Samoihin aikoihin Kroatian serbit alkoivat vaatia oikeuksiaan.
Jugoslavian kommunistipuolue hajosi 1990. kun sloveenit ja kroaatit marssivat sen kokouksesta ulos. Syynä oli muun muassa se, että rikkaampi Kroatia joutui maksamaan rahaa köyhemmälle Serbialle. Serbia pyrki ylivaltaan Jugoslaviassa, muttei kyennyt tähän muiden kansojen vastustuksen takia. Näin eri kansojen edut olivat törmäyskurssilla. Kansallismieliset voittivat vaalit Kroatiassa ja Sloveniassa 1990. Kroatian johtoon nousi melko itsevaltaisesti toimiva Franjo Tudjman. Hän oli itsevaltyaine ja vanhoillinen johtaja, joka ei juuri serbejä arvostanut.
Vastauskena tghän tai Serbian ohjauksesta serbit pyrkivät luomaan Kroatiaan itsenäisen serbialueen, Krajinan. Vuosina 1990-1991 sattui kahakoita Kroatiassa serbien ja kroaattien välillä. Näitä saatui muun muassa Pakracissa, Plitvicessä ja Borovo Selossa. Liittoarmeija toimi näissä muka rauhanturvaajana tukien serbejä.
Nämä antoivat itsenäisyysjulistuksen kesällä 1991. Kroatian serbialueet olivat julistautuneet irti Kroatiasta jo huhtikuussa 1991.
Slovenian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liittoarmeijan joukot hyökkäsivät 25. kesäkuuta 1991 alkaen Sloveniaan. Jugoslavian johto kuvitteli sloveenien antautuvan helposti. Mutta sloveenit olivat varautuneet sotaan luomalla tehokkaat puolustusjoukot ja suunnitelmat. He pysäyttivät liittoarmeijan panssarit muun muassa rekoista tehtyihin katusulkuihin. Sloveenit saartoivat panssarikolonnia ja kasarmeitakin. Panssareissa tuli vessahätä. Kasarmeista loppui pian ruoka. Liittoarmeijan joukot hävisivät monin paikoin taisteluja sodan alusta asti. Sadoittain Jugoslavian armeijan sotilaita antautui. Liittoarmeijan huonoa menestystä selitti osaltaan se, ettei siinä mukana olleilla muilla kuin serbeillä juuri ollut taistelunhalua. Lisäksi armeija käytti vanhanaikaisia panssareita. Sloveenit puolestaan kokivat puolustavansa kotimaataan ja muuten eripurainen kansa yhdistyi ratkaisevalla hetkellä. Jugoslavian armeija vastasi tappioihin muun muassa TV-asemaan kohdistunein ilmaiskuin.
Jugoslavian johto suostui rauhaan heinäkuun alussa. Syynä tähän oli se, ettei Serbian presidentti Slobodan Milosevic halunnut Sloveniaa osaksi suunnittelemaansa Suur-Serbiaa. 19 sloveenia ja 44 liittoarmeijan sotilasta kuol sodassa.
Kroatian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan alussa sanottiin että "Slovenia on pelkkä huvipuisto Kroatiaan verrattuna". Tämä osoittautuikin todeksi.
Kroatia luikui vuoden 1991 alkupuoliskolla hitaasti kohti sotaa. Kahakat serbien ja kroaattien välillä voimistuivat. Serbien ja kroaattien asejoukkojen väliset kahakat olivat päivittäisiä 25. kesäkuuta alkaen.
Monesti sodan katsotaan vasta alkaneen heinäkuun alussa.
Celijessä serbit tulittivat kroaattikylää ja kuljettivat kroaattisiviilit bussilla pois kroaattialueelle. Tenjassa kroaatit yrittivät ajaa serbejä pois, kun nämä olivat hyökänneet kroaattien kimppuun. Armeija puuttui peliin, ja asettui serbien puolelle. Heinäkuussa taistelut olivat vielä hajanaisia. Elokuussa serbit surmasivat Daljin kylässä kroaattisiviilejä joukoittain ensi kertaa. Uusia virstanpylväitä sodassa oli Kijevon ja Gospicin valtaus.
Ey yritti rakentaa rauhaa, mutta turhaan. Serbia ei ollut virallisesti sodassa mukana, vain Krajinan ja Slavonian serbisissit. Kroatia saartoi ja valtasi syyskuussa monia Jugoslavian armeijan kasarmeja. Tämä kiihdytti sotaa. Serbijohtoinen liittoarmeija kun halusi auttaa kasarmeihin joutuneita sotilaitaan.
Jugoslavian johto suostui virallisesti sovittuihin tulitaukoihin, mutteivat serbien sissit Kroatiassa. Näin sota jatkui, ja serbit tunkeutuivat yhä syvemmälle Kroatiaan.
Serbit alkoivat syyskuun alussa tehdä onnistuneita hyökkäyksiä Zadariin ja saartaen Dubrovnikin. Se saartoivat myös Vukovarin, jonka valtasivat marraskuussa. Armeija tulitti Osijekin kaupunkia. Suurkaupunki Vukovarista tuli Kroatian sodan vertauskuva. Kaupunki raunioitui pahoin taisteluissa. Kaupungin vallaneet serbit tappoivat vallatun kaupungin asukkaita, ja puolustajat joutuivat vankileireille epäinhimillisiin oloihin. Siellä kuoli ihmisiä nälkään ja kidutuksiin. Serbisotilaitakin alkoi syyskuussa karata liittoarmeijasta. Kun serbit olivat vallaneet suurimman osan serbialueista, he taipuivat tulitaukoon vuoden 1992 alussa. Kesällä 1995 kroaatit valtasivat serbialueet takaisin. Pääosa serbeistä lähti pakoon Serbiaan.
Bosnian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joitain yhteenottoja oli Bosnia-Hertsegovinassa jo vuonna 1991. Bosniakit ja serbit loivat vapaaehtoisia asekaarteja. Serbit syyttelivät televisiossa muslimeja (bosniakkeja) ja kroaatteja. He uhkasivat sodalla, jos Bosnia itsenäistyy ja näin pirstoo yhtenäisen serbialueen. Länsimaat tunnustivat 6. huhtikuuta Bosnian itsenäisyyden.
Serbit vastasivat tähän hyökkäämällä moniin itäisiin muslimikaupunkeihin, Zvornikiin, Focaan ja Visegradiin. Niissä ja monissa kylissä serbit murhasivat säälittä ja vangitsivat epäinhimillisiin oloihin varsinkin johtavia muslimeja. Muut muslimit he ajoivat pakolaisiksi. Serbit pyrkivät hävittämään muslimien kulttuurin. Näitä raakoja toimia sanotaan etnisiksi puhdistuksiksi. Serbit pyrkivät luomaan Bosniaan yhtenäisiä serbien asuttamia käytäviä. Bosniakeista ei alussa juuri ollut vastusta serbien joukoille, jotka koostuivat Bosnian serbiarmeijan lisäksi myös puolisotilaallisista joukoista. Näitä olivat muun muassa Arkanin Tiikerit.
Milosevicin Serbia ei virallisesti ollut mukana Bosnian sodassa, mutta tuli peitetysti siellä serbejä.
Serbit valtasivat parin kuukauden sisään 2/3 Bosnia-Hertsegovinasta. Rintamalinjat suunnilleen vakiintuivat kesäkuussa 1992. Tällöin YK joukkoja saapui Bosniaan. Nämä eivät silti kyenneet sotaa estämään. Niiden toimet olivat esimerkiksi serbien häirittävissä. Länsimaita ja YK:ta syytettiin lähes koko sodan ajan haluttomuudesta puuttua siihen ja estää viattomien siviilien kuolemia.
Kesällä 1992 nousivat julkisuuteen serbien pystyttämät kuolemanleirit, joissa ihmisiä pidettiin epäinhimillisissä oloissa nälässä. Serbit kostivat näin kroaattien toisen maailmansodan aikana tekemiä serbien vainoja.
Serbit saartoivat monia kroaatti/muslimikaupunkeja, muun muassa Sarajevon. Siellä oli vaarallista liikkua muun muassa sala-ampujien takia. Kranaatti saattoi joskus osua leipäjonoon ja tappaa kymmeniä. Huolimatta ylivoimastaan serbit eivät kyeneet Sarajevoa valtaamaan. Toisaalta muslimien armeija ei kyennyt serbejä pois ajamaan.
Vuonna 1993 kroaatit ja serbit aikoivat jakaa Bosnia-Hertsegovinan. Samaan aikaan solmitut rauhansuunnitelmat menivät mönkään. Nälkää esiintyi monesti saarretuilla muslimi- ja kroaattialueilla. Myös serbialueella oli pulaa kaikesta sodan takia. Mutta serbialueen johtaja Radovan Karadzic teki paljon rahaa mustan pörssin kaupalla.
Joistain Serbian asukkaista tuli "viikonloppuramboja" jotka vapaapäivinään menivät Bosnian puolelle tappamaan, ryöstelemään ja polttamaan.
Myös kroaatit ja muslimit sotivat keskenään vuosina 1992-1993. Myös kroaatit ja muslimit syyllistyivät etnisiin puhdistuksiin, tosin pienemmässä mitassa kuin serbit.
Vuonna 1994 muslimit ja kroaatit sopivat kiistansa. Samana vuonna Serbian Milosevic oli kääntynyt Bosnian sotaa vastaan. Tämä johtui pitkittyvän sodan kustannuksesta ja taloussaarrosta, joka kohdistui Serbiaan. Toisaalta Bosnian serbijohtaja Karadzicia kiinnosti vain oma valtionsa Bosniassa, ei yhtenäinen serbivaltio.
Kesällä 1995 serbit tappoivat tuhansia miehiä vallattuaan Srebrenican kaupungin.
Elokuussa 1995 kroaatit ja muslimit hyökkäsivät laajalla rintamalla vallaten Kroatian serbialueet ja suuren osan Bosnia-Hertsegovinasta. Bosnian serbiarmeija oli heikentynyt, koska se ei saanut enää tukea Serbiasta.
Kosovon sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosovon albaanien sissiliike Kosovon vapautusrameija (UCK tai englanniksi KLA) alkoi laajentaa valvomaansa aluetta vuonna 1997. Vuoden 1998 alussa kapina laajeni vastauksena Drenican laaksossa tapahtuneeseen välikohtaukseen, joka laajeni kostojen ja vastakostojen sarjaksi. Kosovon albaaneja liittyi UCK:hon, ja serbisiviilit alkoivat aseistautua. Kesällä serbipoliisi ja armeija hyökkäsi albaanisissien valtaamille alueilla karkottaen ja tappaen siviilejä, polttaen viljapeltoja ja tappaen karjan. Lisäksi he tietenkin polttivat talot ja ryöstivät. Tätä tapahtui vuonna 1998 lähinnä maaseudulla. Mutta myös UCK tappoi joukoittain siviilejä. Kesän 1998 taisteluissa kuoli noin 1000 albaania ja 200 serbiä. Serbit hyökkäsivät mestyksellä maaliskuussa 1999 vallaten suurimman osan UCK:n alueesta.
Länsimaat kiinnittivät huomiota serbisiviilien murhiin. Ne olivat jo vuonna 1998 varoittaneet Serbiaa toimimasta niin kuin Kroatiassa ja Bosniassa. Länsimaat esittivät helmikuussa Serbialle erittäin kovan vaatimuslistan. Serbia ei tähän suostunut.
Nato alkoi tämän takia pommittaa Serbiaa 24. maaliskuuta. Serbit vastasivat tähän ajamalla satoja tuhansia albaaneja pois kodeistaan. Serbia suostui rauhaan kesäkuussa 1999. Sodan jälkeen äärialbaanit tappoivat kymmeniä serbejä ja romaneja, joiden väittivät auttaneen serbejä. Albaanien Kosovo itsenäistyi 2008.
Arvostelijoiden mukaan länsimaiden kovat vaatimukset helmikuussa 1998 ja pommitukset pikemminkin edistivät Kosovon sodan haittoja kuin rauhoittivat yhteenottoja. Näin koska serbit karkottivat kaikki albaanit vasta, kun Nato alkoi pommittaa Serbiaa.
Seurauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jugoslavia hajosi sotien tuloksena lopullisesti. Bosnia-Hartsegovina jakautui eri kansojen alueisiin.
Monia serbien ja myös muiden kansojen johtajia joutui kansainvälisessä oikeudessa syytteeseen rikoksista.