Siirry sisältöön

Wikijunior Maantiede/Pohjois-Korea

Wikikirjastosta
Pohjois-Korean kartta

Pohjois-Korea (virallisesti Korean demokraattinen kansantasavalta ) on valtio Korean niemimaan pohjoisosassa, Itä-Aasiassa. Maa on enimmäkseen jokien hallitsemaa ylänköä ja vuoristoa. Pohjois-Koreaa hallitsee Maan työväenpuolue. Sen johdossa on nykyään Kim Jong un. Puolue hallitsee maata kovalla kurilla: pienistäkin rikkeistä voi seurata työleirikomennus tai kuolemantuomio. Kansalaisilta vaaditaan puolueen ja sen johtajan kunnioitusta. Armeija on merkittävässä asemassa. Pohjois-Korea on hyvin köyhä maa. Maassa esiintyy jatkuvasti aliravitsemusta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että maassa viljellään riisiä vaikka ilmasto ei suosi kyseistä viljalajia. Toisaalta maatalous on vanhanaikainen. Pjongjangissa, maan pääkaupungissa on puolueen luotetuilla parempi elintaso kuin keskimääräisillä ihmisillä. Pohjois-Korea on hankkinut itselleen ydinaseita ja maalla on mannertenvälisiä ohjuksia. Ne on suunnattu Yhdysvaltain uhkaa vastaan. Yhdysvallat on tämän takia pistänyt Pohjois-Korean kauppasaartoon.