Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Viikingit vesillä

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viikinkien retket ja siirtokunnat

Kulttuuripiiri: Viikingit

Ajankohta: noin 700-1100-luvuilla

Alunperin viikinki tarkoitti veneillä tehdyille ryöstö- tai tutkimusretkille osallistunutta henkilöä. Tästä näkökulmasta suurinosa tuonaikaista Skandinavian väestöä ei ollut viikinkejä, vaan moni kärsi täälläkin heidän hyökkäyksistään. Muinaisnorjan sanonta "Farar i vikingr" tarkoitti tutkimusmatkalle osallistumista. Viikinki nimitys esiintyy riimukivissä 500-luvulta lähtien tutkimusmatkailun yhteydessä.

Viikinkiajan ominaispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikinkiaika mielletään omaksi ajanjaksokseen Pohjoismaiden historiassa seuraavilla perusteilla:

  • Ryöstöretket Pohjanmeren ympäristössä 700-1100-luvuilla
  • Kaupankäynnin vilkastuminen, jolloin 700-luvulta lähtien syntyi kauppakaupunkeja kuten Birka. 900-luvulla oli seuraava kaupunkien perustamisaalto.
  • Liikehdintä Venäjän jokireiteillä 700-luvulla Laatokan tietämillä, mutta 800-luvulla jo Bysantissa asti. Viikinkien idänkauppa oli huipussaan 900-luvulla.
  • Kuningaskuntien synty: Tanskassa kenties jo 600-700-luvuilla, mutta erityisesti 900-luvulla. Norjassa samantapaista kehitystä. Ruotsissa valtiollistuminen vasta 1000-luvulla.
  • Kristinuskon leviäminen erityisesti 900-luvulta lähtien.
  • Pohjois-Atlantin löytöretket: Islantiin ja Fäärsaarille (asutettiin 800-luvulla), Grönlantiin (1000-luvulla) ja Pohjois-Amerikkaan asti (hetkellisesti Kanadan itärannikolla).
  • Viikinkiaikaiset esineet: aseet, korut ja koristelutyyli.

Viikinkien merenkulkutaidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitkäveneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osebergin haudasta löydetty upea viikinkivene
Jo tulevi Pohjan pursi,
satahanka hakkoavi!
Sata on miestä soutimilla,
tuhat ilman istumassa!
-Kalevala-

Viikinkiretket olivat osin seurausta laivanrakennustaidon kehityksestä. Viikinkilaivojen salaisuus oli maston ja airojen yhdistelmässä. Mastot olivat helposti irrotettavissa laivaa soudettaessa, mikä vähensi tuulenvastusta ja lisäsi vakautta. Se helpotti myös piilossa pysyttelyä yllätyshyökkäystä suunniteltaessa ja nousua jokiin, joissa esteenä saattoi olla esimerkiksi siltoja. Veneen mataluus ja vakaus helpotti myös rantautumista. Veneet oli noin 30 metrisiä, saagojen perusteella jopa yli 50 metrisiä. Tavalliseen veneeseen mahtui noin 32 soutajaa.

Pitkät kehittyivät silloiseen olomuotoonsa viikinkiaikana laivanrakennustaidon kehityttyä huippuunsa. Selkärankana oli yhdestä suorasta puunrungosta leikattu pitkä köli eli pohjarunko. Veneiden kaaret muotoiltiin valmiiksi sopivan muotoisista oksista. Kylkilaudat veistettiin ohuiksi, jotta ne olivat mahdollisimman joustavia, jotta vene ei taistelisi aaltoja vastaan, vaan myötäilisi niitä. Reilunkokoiseen sota-alukseen käytettiin noin tusina (12) tammea. Pohjoisempana, missä tammea ei ollut saatavilla, käytettiin mäntyä.

Testien perusteella veneet saavuttivat hyvissä oloissa 18,5 kilometrin tuntinopeuden ja niillä voitiin liikkua yli 200 kilometriä vuorokaudessa. Suomalaisessa perinteessä pitkäveneitä kutsuttiin uiskoiksi tai runollisesti satahangoiksi tai satalaudoiksi.

Venehautaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtava kivivene

Venehautaukset olivat rautakaudella tyypillisiä sekä skandinaavien että itämerensuomalaisten piirissä. Ruumis voitiin haudata veneessä, jonka päälle rakennettin kivikasa tai maakumpu. Toisen tyyppisessä venehaudassa ei ollut venettä, vaan se saatettiin muotoilla kivistä venen muotoiseksi. Vene saatettiin myös polttaa vainaja mukanaan. Vainajia on myös lähetetty veneissä vesille, ikään kuin matkalle tuonelaan. Venehautaus oli yleensä kunnianosoitus vainajaa kohtaan. Tunnetuimpia ovat olleet nimenomaan viikinkien venehaudat.

Purjehdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikingit purjehtivat rannikkoja seuraillen, maamerkkejä seuraillen. Tilaa vievää ruokaa ei tarvinnut lastata, koska sitä saatiin rannikon levähdyspaikoilta. Siksi matkat yli Atlantin olivatkin tavallista haasteellisempia, koska merellä oltiin monta vuorokautta. Ruokana oli kuivattua kalaa ja lihaa ja hapattamatonta leipää. Nahkaleileihin oli pakattu vettä, maitoa tai olutta. Viikingit kuljettivat veneitään myös joettomien maa-alueiden yli. Veneitä kuljetettiin vetämällä ja ehkäpä myös hankainreikiin työnnetyillä airoilla kantamalla.

Ulapalla eli aavalla merellä oli erilaiset suunnistus- ja matkanmittaus keinot. Arkeologia ei ole auttanut selvittämään, mitä välineitä Viikingit käyttivät. On luultavaa, että he hyödynsivät auringon ja pohjantähden asemaa ja tarkkailivat luontoa: lintuja ja valaita, joita esiintyi rannikkojen läheisyydessä, sekä aaltojen muodostumista, joka vaihteli ulapalla ja rannan läheisyydessä.

Kaukokauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikinkiaikaisia kaupunkeja Pohjolassa

Skandinaavit olivat aikansa kaukokauppiaita. Erityisesti ruotsit kävivät vilkasta kauppaa itään. Konstanttinopolissa he vaihtoivat mausteita ja silkkiä venäjältä hankkimiinsa orjiin. Länteen he veivät turkiksia, nahkoja, mursun syöksyhampaita ja kuivattua turskaa, joka sekin oli arvotavaraa kristillistyvän Euroopan paastoruokana. Kun kauppa Välimerellä oli turvatonta, skandinaaviset kauppiaat pitivät yllä yhteyksiä idän ja lännen välillä.

Viikinkien haudoista on löydetty arabien hopeaa, bysantin silkkiä, frankkien aseita, reiniläistä lasia ja muita kaukomaiden tuotteita. Hopeakolikoita virtasi skandinaviaan niin brittein saarilta kuin arabiasta ja Abassiden valtakunnastakin. Ne auttoivat edelleen kasvattamaan taloutta.

Kauppakeskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikinkiajalla ei ollut sellaisia valtarakenteita, jotka olisivat edellyttäneet suuria hallintokeskuksia. Joitakin uskonnollisia keskuksia kuitenkin oli ja kaukokaupan kukoistaessa myös kauppasatamia. Uskonnollisia keskuksia olivat Vanha Uppsala ja Skånessa eli Etelä-Ruotsissa sijainnut Uppåkra. Nykyisen Lundin reunamilla sijainnut Uppåkra vaikutti pitkään noin 100 eaa - 900 jaa. Uppsala oli tärkeä keskus ainakin 500-luvulta lähtien.

Vanhimmat kaupunkimaiset asutukset olivat Tanskassa sijainnut Hedeby ja Ribe. 700-luvulla perustettu Hedeby oli Viikinkiajan merkittävin kauppakeskus ja 900-luvun puolivälissä sen ympärille rakennettiin valtavat vallit. Tärkeitä kauppatavaroita olivat turkikset ja orjat, joita hankittiin Itämeren etelärannikon slaavilaisalueilta. Sillä oli läheiset yhteydet Manner-Euroopan kauppakeskuksiin. Keskiajalla Hedeby unohdettiin ja 850 syntynyt Ribe nousi tärkeämmäksi kauppakeskukseksi

Muita tärkeitä kauppakeskuksia olivat nyky-Tukholman lähisaarella sijainnut Birka (noin 700-900), Etelä-Norjan Kaupang, jo pronssikaudella kauppapaikkana toiminut Öölannin saaren Köpingsvik ja Gotlannin rannikolla sijainnut Paavikenin saari. Birkassa kotoisat turkikset, rauta, sarvi ja meripihka vaihtuivat hopeakolikoihin, silkkiin, lasiin ja mausteisiin. 790 rakensi kuningas hovinsa lähisaarelle vartioimaan kauppaa. Kauppakeskuksen sisällä luokka- ja sukupuolierot olivat korostuneet. Köpingsvik oli myös uskonnollinen keskus, jossa uhrattiin ja paikalliset käräjät kokoontuivat.

Malli siitä, miltä Birkassa on saattanut näyttää talvella

Etelä-Ruotsin Skånessa oli vanhemmalla viikinkiajalla lukuisia kansainvälisiä kauppapaikkoja, joita kutsuttiin nimellä köpingar. Rannikolla oli kuutisen tällaista keskusta. Näissä keskuksissa oli toimintaa suurinpiirtein vuosina 800-1000. Ne eivät kuitenkaan olleet varsinaisia pysyviä asutuksia, vaan pikemminkin ajoittaisia, kenties vuosittaisia markkinapaikkoja.

Tanskassa perustettiin kuningaskunta 900-luvulla, joka ulottui Etelä-Ruotsin Skånen-maakunnan alueelle. Vuoteen 1103 mennessä perustettiin Viborgin, Aarhusin, Roskilden, Köpenhaminan, Helsingborgin ja Lundin kaupungit. Lund syrjäytti aiemman Uppåkran. Norjassa Kaupang menetti merkityksensä lahden madaltuessa purjehduskelvottomaksi Sarpsborgin ja Oslon noustessa sen sijalle. Pohjoisessa vaikutti Trondheim, josta tuli 1000-luvulla Pyhän Olavin kaupunki.

900-luvun lopulla Birka hävisi Ruotsista ja korvautui Odinin mukaan nimetyllä Sigstunalla, joka kuitenkin pian kristillistyi. Sigstuna oli paremmin puolustettavissa kuin Birka ja sen sijaintia puolustivat muutkin käytännölliset syyt. Kristityt lähetyssaarnaajat pyrkivät nostamaan sen Uppsalan kilpailijaksi. Gotlannissa Paaviken oli korvautunut kehämuurin ympäröimällä Västergarnilla, joka pian itse korvautui pohjoisemalla Visbyllä, joka oli jo aiemmin ollut kauppa ja kokoontumispaikka. Sisämaassa vaikuttivat ainakin Götanmaan käräjäpaikka Skara ja todennäköisesti myös Linköping jo viikinkiajalla.

Löytö- ja ryöstöretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikä sai viikingit liikkeelle?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ole varmaa, miksi viikingit aloittivat retkeilynsä. Erään suositun näkemyksen mukaan Skandinavian väestö olisi ylittänyt alueen maatalouden mahdollisuudet. Kehittyneen laivanrakennustekniikan kehittäneiden rannikkoasukkaiden kannatti levittäytyä ulkomaille. On kuitenkin vaikea selittää, miksei väestö pyrkinyt levittäytymään sisämaahan. Lisäksi suuresta väestöräjähdyksestä ei näy merkkejä.

On mahdollista, että vanhojen kauppareittien köyhtymisellä olisi ollut vaikutusta. Rooman valtakunnan kaatuminen 400-luvulla ja islaminuskon leviäminen heikensi kauppayhteyksiä Länsi-Euroopasta itään päin. Välimerenkauppa oli historiallisessa lamassa viikinkien aloittaessa laajenemisensa. Avaamalla kauppayhteyden frankkeihin ja arabeihin, he hyötyivät kaukokaupan laajenemiseta. Loput Frankkien tuhotessa friisiläisten laivaston, viikingit saivat mahdollisuuden ottaa markkinat haltuunsa.

Lähialueille lähdettiin asuttamaan perheen voimin, kun taas kauemmas matkaavat olivat yleensä nuoria naimattomia miehiä, jotka ottivat paikallisen vaimon. Islantiin tuotiin vaimoja myös britteinsaarilta. Joskus onkin pohdittu, tuliko vaimoista ehkä viikinkialueilla pulaa.

Tanskalaiset Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskalaisvaltakunnat Englannissa

Tanskalaisten retket suuntautuivat etelään, Euroopan mantereelle ja Britteinsaarille. Heidän vaikutuksensa tuntui eniten Britteinsaarilla ja Frankkien valtakunnassa. Kun Frankkien valtakunta jaettiin 843 kolmen kilpailevan perillisen kesken, se heikentyi ja daanit tarttuivat tilaisuuteen. 845 pääsiäispäivänä he hyökkäsivät Pariisiin 160 kilometriä ylävirtaan.

850 lähtien he vaihtoivat pikaisesta ryöstelystä valloituksiin. He alkoivat talvehtia valloittamillaan alueilla ja toimivat jokisuiden tukikohdista käsin. Vuonna 865 ensimmäiset joukot saapuivat Englantiin, jossa oli lukuisia kilpailevia kuninkaita. Sen jälkeen heitä saapui useina perättäisinä keskenäänkin kilpailevina aaltoina. Vuoteen 880 mennessä jäljellä oli enää Wessexin eteläinen valtakunta vastustamassa laajenemista. Tanskalaiset jättivätkin kieleen ja lakiin pysyvän jälkensä. Jopa englannin kielen lakia tarkoittava sana "law" on pohjoista lainaa. Englannista käsin tanskalaiset hyökkäsivät myös Irlantiin, jossa siirtolaiset kuitenkin pian omaksuivat paikallisen kulttuurin ja kristinuskon ja sulautuivat irlantilaisiin.

Tanskalaisten alueet Englannissa toimivat tukikohtana Ranskan ryöstelylle, kunnes kuningas Alfred Suuri tarjosi viikinkipäällikkö Rollolle maata Seinen suulta palkkioksi ryöstelijöiden torjumisesta. Rollo piti kiinni sopimuksesta. Nopeasti viikingit kääntyivät kristinuskoon ja heistä oli tullut ranskankielisiä normanneja. Normandian herttua Wilhelm valloitti Englannin vuonna 1066. Hän oli Rollon jälkeläinen kuudennessa polvessa.

Jorvik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen viikinkien saapumista roomalaisajalla perustettu kaupunki oli anglosaksien kauppapaikka Eoforwic, jonka satama sijaitsi Ouse- ja Foss jokien yhtymäpaikassa. Myöhäisantiikissa sinne oli perustettu piispanistuin. Viikingit valtasivat kaupungin 866 ja alkoivat kutsua sitä Jorvikiksi. 

Jorvik on tärkeä arkkeologinen lähde viikinkihistoriaa tutkittaessa. Tärkeä kaivausalue on Coppergaten alue. Kaupunki laajeni vuosina 900-935, jolloin sinne rakennettiin säännöllinen katuverkko. Katuja reunustivat puiset talot, joissa oli maanalainen kellari, jota ehkä käytettiin varastona. Viikinkiajalla kaupunki kasvoi merkityksessään ja väkimäärässään Englannin toiseksi suurimmaksi Lontoon jälkeen.

Viikinkiajalla Jorvikista kehittyi tärkeä tuotantokeskus, jonne tuotiin raaka-aineita ympäröivältä maaseudulta ja jossa esimerkiksi sorvattiin puisia asioita (johon Coppergate alunperin viittaa). Valmistus saavutti teolliset mittasuhteet. Jorvikissa toimi myös erilaisia metalliseppiä, nahkureita ja suutareita. Kammat olivat eräitä Jorvikista yleisimmin löydettyjä esineitä, joten niitäkin siellä on valmistettu.

Norjalaiset Atlantilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudelleenrakennettu viikinkityylinen talo Islannissa

Norjalaiset eli länsiskandinaavit, suuntasivat tutkimaan tuntemattomia alueita. Ryöstöretkiä he tekivät lähinnä kelttialueille Skotlantiin ja Irlantiin. Heidän tukikohdistaan rannikolla kehittyikin Irlannissa esimerkiksi Dublinin kaupunki. He asuttivat paitsi Brittein saarten rannikon saaria myös muita Atlantin saaria. Orkney- ja Shetlannin saarilla, jotka liitettiin Tanska-Norjasta Skotlantiin 1400-luvulla, puhuttiin luultavasti ainakin 1700-luvuille asti skandinaavista nornin kieltä.

Vuonna 860 kaksi ryhmää ajautui pois kurssiltaan ja löysivät tuntemattoman saaren. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa uudisasukkaat täyttivät Islannin. Seuraavan vuosisadan kuluessa siitä muodostui itsenäinen valtakunta, jota johdettiin yhteisiltä käräjiltä (Althing). 1000-luvulla siellä oli lähes yhtä paljon asukkaita kuin tuon ajan Norjassa.

Kun Islanti oli valloitettu, alettiin etsiä uusia alueita. 900-luvulla murhasta tuomittu Erik Punainen matkasi yli 700 kilometriä länteen etsiäkseen tarujen ja huhujen maata. Maata löytyikin ja houkutellakseen uudisasukkaita hän antoi sille houkuttelevan nimen Greenland - vihreä maa. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa alueelle muutti kymmeniä siirtolaisia maata viljelemään sekä valaita ja hylkeitä pyytämään.

Eräs reitiltään eksynyt siirtolainen havaitsi horisontissa matalia kukkuloita, joita Erik Punaisen poika Leif Erikson lähti tutkimaan. Hän löysi Vilandiksi kutsumansa maan nykyisestä Kanadan Newfoundlandista. Siirtolaiset saivat kuitenkin paikallisilta alkuasukkailta vihamielisen vastaanoton ja heidät ajettiin takaisin Grönlantiin kolmen vuoden jälkeen. Sen jälkeen he tekivät vain lyhyitä puunetsintämatkoja alueelle.

Varjagit ja rusit idäntiellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisen taiteilijan näkemys kaukaisista vieraista

Varjagit eli varangit olivat viikinkejä, jotka tekivät matkoja idäntiellä lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin. Heidän retkensä ylsivät Kaspian merelle ja konstanttinopoliin. Heitä palveli myös Konstanttinopolin varjagi-kaartissa, jossa tosin oli muidenkin kansallisuuksien edustajia kuten slaaveja ja anglosakseja. Varjagien uskotaan olleen lähtöisin nykyisen Ruotsin alueelta. Alkujaan nimitys lienee tarkoittanut Venäjän ruhtinaiden ja Bysantin palvelukseen 900-1000-luvulla asettuneita sotureja.

Rusit lienee ollut toinen nimitys viikingeille, jotka liikkuivat ja asuivatkin Venäjällä. Myös rusien katsotaan olleen kotoisin ruotsista. Se lienee väännös Roslagenin alueen nimestä. Ruotsit nimitys omaksuttiin rautakaudella itämerensuomalaisiin kieliin. Vähitellen he slaavilaistuivat ja jättivät nimensä "Rossija"-maalle. On kuitenkin mahdollista, että rusit olisivat olleet myös itämerensuomalaisia (karjalaisia) ja nimi olisi tullut punaruskeaa tarkoittavasta sanasta, joka olisi viitannut vaatetuksen arvostettuun punaiseen väriin. Tätä teoriaa ovat esittäneet niin skandinaaviset kuin venäläisetkin tutkijat, vaikkei se kuitenkaan ole suosituin näkemys.

Nestorin kroniikan kolme rusi-veljestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nestorin kroniikan mukaan luoteisvenäläiset (Novgorod) kutsuivat 860-luvulla hallitsijoikseen kolme veljestä "rusien maasta". Vanhin veli Rurik nousi Novgorodin valtiaaksi. Hänen kuoltuaan Oleg (skand. Helgi) liitti valtakuntaansa Kiovan ja siirsi sinne pääkaupunkinsa. Koko valtakunta sai heiltä nimensä. Ainakaan kirjaimellisesti tarina ei voi pitää paikkaansa, sillä 860-luvulla Novgorodia ei vielä ollut. On myös mahdollista, että se on vain tarua.

Yleisesti kuitenkin Kiovan rusihallitsijoiden eli suuriruhtinaiden oletetaan olleen skandinaavista alkuperää. He kuitenkin slaavilaistuivat nopeasti. Silti vielä 1000-luvulla Yaroslav otti vaimokseen ruotsalaisen prinsessan ja antoi Norjan Olavi II:lle turvapaikan. Vuonna 1070 uskotaan Kiovan ruseihin kuuluneen miehen tulleen valituksi Ruotsin kuninkaaksi. Hän kuitenkin menetti asemansa, koska kristittynä kieltäytyi uhraamasta viikinkijumalille.

Rusien Kiovan hallinto jäi 1200-luvulla mongolien jalkoihin. Sukulinja kuitenkin jatkui paikallisissa ruhtinaskunnissa.

Sanasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abbassidit - tarkoittaa Bagdadin kalifien toista suurta dynastiaa, joka syöksi Umadaji-dynastian vallasta 750. Se hallitsi 200 vuotta hiipuen loppua kohden. Valta loppui kokonaan 1258 mongolien hyökkäykseen. Senkin jälkeen he tosin toimivat Kairossa nukkehallitsijoina vuoteen 1517.

Bysantti - eli Itä-Rooman valtakunta, joka hallitsi vuosina 330-1453 Konstantinopolista (nykyisin Istanbul) käsin suurta osaa Koillisen Välimeren rannikkoa ja aluksi myös Egyptiä ja osia Lähi-Itää. Bysantin kulttuuri oli kreikkalais-itämainen ja kristillinen versio roomalaisesta kulttuurista ja vaikutti paljon myöhtempään eurooppalaiseen kulttuuriin.

Daanit - Tanskan ja Etelä-Ruotsin alueella asunut kansa.

Frankit - olivat nykyisen Ranskan alueella hallinnut kuningaskunta tai kuningassuku.

Friisit - ovat Pohjanmeren rannoilla asuva friisin kieltä puhuva kansa. Friisit tunnettiin jo roomalaiskaudella. He olivat tunnettuja merenkävijöitä. 600-luvulla heillä oli oma kuningaskunta, jonka Frankit kukistivat 734. He kapinoivat myöhemmin useaan otteeseen. Friisien alue hajaantui myöhemmin usean valtion alueelle.

Färsaaret - ovat Pohjoismaihin kuuluva Tanskan autonominen alue suurinpiirtein Islannin ja Britteinsaarten puolivälissä. "Lammassaaret" asutettiin viikinkiajalla, niillä puhutaan fäärin kieltä ja yleisin kotieläin on lammas. Tärkein elinkeino on kuitenkin kalastus. ´

Gotlanti - on Ruotsin rannikolla sijaitseva suurehko saari, jolla oli tärkeä asema viikinki- ja keski-ajan kaupankäynnissä.

Kiova - on vanha kaupunki, joka syntyi nykyisen Ukrainan alueelle 400-luvulta lähtien. 800-luvulla siitä muodostui kauppapaikka ja hallintokeskus Viikinkien idäntien varrella. Vuosina 882-1169 se oli Kiovan Venäjäksi kutsutun valtakunnan pääkaupunki. Valtakunta solmi 900-luvulla Bysantin kanssa liiton ja vähitellen alueella alettiin kääntyä kristinuskoon.

Konstanttinopoli - Bysantin valtakunnan pääkaupunki, joka nykyään tunnetaan nimellä Istanbul.

Käräjät - ovat heimoyhteisön kokoontuminen, jossa päätetään yhteisistä asioista, jaetaan viisautta ja jaetaan oikeutta. Pohjoismaissa ting oli siemenenä sekä oikeuslaitokselle että säätyvaltiopäiville ja sitä kautta kansanedustuslaitokselle.

Köli - oli vanhemmassa laivanrakennustekniikassa pohjarunko, ikäänkuin perusta tai selkäranka, jonka ympärille laiva rakennettiin. Se kulki pohjaa pitkin keulasta perään. Samalla se esti laivaa ajelehtimasta sivusuuntaan.

Laatokka - on järvi Venäjän Karjalassa.

Mongolit - olivat nykyisestä Mongoliasta saapuneita paimentolaisia, jotka matkasivat Tsingis-kaanin ja hänen seuraajiensa johdolla länteen ja valloittivat uusia alueita muodostaen suuren Mongolivaltakunnan, joka oli kuitenkin olemassa vain vajaat sata vuotta.

Mursu - on suuri, osin vedessä elävä nisäkäs, jota tavataan Pohjoisella jäämerellä. Sekä uroksella että naaraalla on yläleuassaan jopa 80 cm pitkät syöksyhampaat. Syöksyhampaita ne käyttävät ravinnon kaivamiseen ja kiima-aikana nahisteluun. Mursut eivät ole hylkeiden tai merinorsujen lähisukulaisia. Mursujen hampaita käytettiin koriste-esineiden ja esimerkiksi kampojen valmistukseen.

Newfoundland on suuri saari Kanadan koillisrannikolla, Labradorin niemimaan kupeessa. Se on maailman 15. suurin saari. Saaristo on pääosin osa Appalakkien vuoristoa. Ilmasto on samantyyppinen kuin Etelä-Suomessa.

Novgorod - on Novgorodin alueen keskus Luoteis-Venäjällä. Novgorod mainitaan ensikertaa 859 Nestorin kroniikan yhteydessä, mutta todellisuudessa se on noin sata vuotta vanhempi. Kaupunki on eräs Venäjän vanhimmista kaupungeista. Kaupunki oli Kiovan Venäjänä tunnetun valtakunnan toiseksi tärkein keskus.

Orkney-saaret sijaitsevat Skotlannin rannikon koilliskärjen tuntumassa. Saaristoon kuuluu 67 matalaa saarta. Viikinkien 800-luvulla valloittamat saaret kuuluivat ensin Norjalle ja sitten Tanskalle vuoteen 1468, jolloin ne siirtyivät Skotlannille. Saarten historiasta viikinkiajalla kertoo Orkneylaisten saaga, joka on kirjoitettu Islannissa 1200-luvulla.

Paastoruoka - tarkoittaa sitä, että katollisessa perinteessä perjantaisin oli paastopäivä, jolloin ei saanut syödä lihaa, mutta kalaa kylläkin. Oikeastaan kyse ei ollut varsinaisesta paastosta, vaan lihastakieltäytymisestä eli abstinenssissta.

Reiniläinen - tarkoittaa keskieurooppalaisen Rein-joen varrella valmistettu tai asuva.

Shetlannin saaret ovat Skotlantiin kuuluva saariryhmä Pohjanmeressä Orkneysaarilta koilliseen. Niihin kuuluu yksi suuri ja lukuisia pienempiä saaria. Pääelinkeinoja ovat öljyntuotannon lisäksi kalastus ja maanviljely. Asukkaat korostavat skandinaavisia juuriaan. Viikinkejä ennen saaret lienevät olleet Piktien (ks. keltit) asuttamat. Saaret siirtyivät Tanskalta Skotlannille 1472, koska Tanska ei maksanut Jaakko III:n tanskalaisen puolison myötäjäisiä.

Sorvata - eli muotoilla sorvilla. Sorvi on työkalu, jolla voidaan pyörittää kappaletta, niin että sen sisä ja ulkopintaa voidaan muotoilla ja uurtaa. Sorvaus on työmenenetelmä, jolla muotoillaan pyöreää tai putkimaista akselinsa ympäri pyörivää kappaletta. Aiemmin sorvilla muotoiltiin lähinnä puuta, nykyään myös esimerkiksi metallia.

Öölanti - on pitkä saari Ruotsin kaakkoisrannikolla.