Wikiopiskelu Suomen historia/Itsenäinen valtio
Itsenäistymisen kriisit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]P. E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti (hallitus), jossa oli kaikki porvaripuolueet edustettuna hoiti toimet, jotka johtaisivat Suomen itsenäisyyteen. Hallitusohjelmassa, joka esitettiin eduskunnalle, julistettiin Suomen itsenäisyyden toteuttaminen tärkeimmäksi tehtäväksi. Senaatin julistus hyväksyttiin äänin 100-88. Suomen itsenäisyys tunnustettiin Venäjän osalta 4.1.1918. Myöhemmin muut maat tunnustivat itsenäisyyden.
Sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Punaiset (kommunistit/bolsevikit) aloittivat Helsingissä vallankaappauksen 27.1.1918. Punaisten piti saada kaikki senaattorit/ministerit kiinni, mutta heistä ei saatu ketään kiinni. Jotkut senaattorit olivat jo Vaasassa ja loput olivat piilossa Helsingissä.
Punaiset perustivat alueelleen vallankumouksellisen hallituksen eli Suomen kansanvaltuuskunnan, jota johti Kullervo Manner. Punaisten ja valkoisten välinen rintamalinja syntyi linjalle Porvoo-Tampere-Lahti-Lappeenranta-Viipuri. Rintama kulki linjan pohjoispuolella.
Hallituksella oli joukoissaan noin 80 000-90 000 miestä. Hallituksen joukkoja johti Mannerheim. Hallituksen joukoissa olivat runkona suojeluskunnat. Tammikuussa jääkärit saapuivat Suomeen valkoisten puolelle. Valkoiset saivat aseensa Saksasta ja punaisilta, jotka oli riisuttu aseista.
Punaisten joukkojen vahvuus oli samaa luokkaa: joskus 80 000 henkeä, joskus vähemmän. Aseensa punaiset saivat Venäjältä hallitukselta, jota Lenin johti. Punaisten apuna oli myös venäläisiä sotilaita, jotka olivat Suomessa.
Helmikuussa punaiset aloittivat pohjoiseen yleishyökkäyksen, joka tuli torjutuksi valkoisten suurhyökkäykseen etelään. Valkoiset valtasivat Tampereen huhtikuun alussa ja samalla kansanvaltuuskunta pakeni Viipurin kautta Pietariin. Valkoiset valtasivat Viipurin ja saksalaiset nousivat Hangossa maihin ja valtasivat punaisilta Helsingin. Helsingin valtauksen jälkeen Saksalaiset valtasivat punaisilta Lahden. Valkoiset voittivat sisällissodan toukokuussa 1918.
Kuningaskunta tavoitteena (Kuningasseikkailut)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaikka itsenäisyysjulistuksen mukaan Suomi olikin tasavalta, niin kaameitten olojen ja sisällissodan seurauksena mielipide kallistui kuningaskunnan puolelle, koska uskottiin että monarkki vakiinnuttaisi poliittista elämää Suomessa. Koska valkoiset olivat saaneet sisällissodassa apua Saksalta, niin haluttiin Suomeen saksalainen kuningas ja kun Suomessa olisi saksalainen kuningas niin Saksan tuki säilyisi myös tulevaisuudessa.
Oikeisto eli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) ja vanhasuomalaiset kannattivat kuningasvaltaa. Vasemmisto ja Keskusta taas olivat sitä mieltä että Suomesta pitäisi tehdä tasavalta. Tasavaltaa kannattivat SDP, Maalaisliitto (nykyinen Keskusta) ja Nuorsuomalaiset.
Merkittävin poliitikko joka ajoi kuningasvaltaa oli P. E. Svinhufvud, joka oli johtanut itsenäisyyssenaattia ja hänestä tuli valtionhoitaja eli väliaikainen valtionpäämies keväällä 1918. Toinen tärkeä poliitikko, joka ajoi kuningasvaltaa oli J. K. Paasikivi, josta tuli uusi pääministeri Svinhufvudin jälkeen.
108-jäseninen tynkäeduskunta (SDP ei mukana), jossa oli porvarienemmistö valitsi Saksan prinssin Friedrich Karlin Suomen kuninkaaksi.
Suomeen valitaan presidentti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Saksa oli häviämässä ensimmäisen maailmansodan, Suomen oli pakko luopua saksalaisesta kuninkaastaan (Friedrich Karl luopui itse vallasta), joka ei koskaan edes ehtinyt käymään Suomessa. C. G. E. Mannerheimista tehtiin valtionhoitaja ja kesällä 1919 eduskunta valitsi presidentiksi K. J. Stålhbergin, joka kuului edistyspuolueeseen.
Myllerrysten vaikutukset puoluekenttään
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen puolueissa tapahtui vuonna 1918 muutoksia. Suomalaiset kansanpuolueet hajosivat. Kuningaskuntaa kannattaneiden pääasiassa vanhasuomalaisten toimesta perustettiin Kansallinen Kokoomus, joka on konservatiivinen oikeistopuolue. Tasavaltalaiset, joista enemmistä oli ollut nuorsuomalaisia perustivat liberaalia suuntausta edustaneen Kansallisen Edistyspuolueen, jonka jäsenistä tunnetuin lienee ollut K. J. Stålhberg.
Oli olemassa myös kaksi vanhempaa porvaripuoluetta: RKP (Ruotsalainen Kansanpuolue, joka ajoi ruotsinkielisten asioita) ja Maalaisliitto (nykyinen Keskusta), joka ajoi maanviljelijöiden asioita.
Myös vasemmistossa tapahtui muutoksia. Sisällissodan seurauksena SDP oli jakautunut kahteen osaan. Venäjälle paennut SDP:n jyrkkä siipi perusti Moskovassa Suomen Kommunistisen puolueen (SKP), ja puolue julistettiin myöhemmin laittomaksi. Sen sijaan Väinö Tannerin johtama SDP:n maltillisempi siipi, joka ei osallistunut sisällissotaan ja oli ollut kapinaa vastaan, palasi puolueen mukana Suomen politiikkaan. Myöhemmin Väinö Tannerista tuli SDP:n puheenjohtaja.
Nuoren maan hapuilevaa ulkopolitiikkaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suur-Suomi ja Heimosodat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Heimosodat olivat vapaaehtoisten tekemiä sotaretkiä itä-/neuvosto-karjalaan ja Petsamoon ja niiden päämääränä oli luoda Suur-Suomi. Heimosodat viilensivät Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä ja Suomessa harkittiin myös Pietarin valtausta, jota Mannerheim kannatti, mutta presidentti vastusti. Sen seurauksena hanke kaatui.
Tarton rauha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun kommunistien/bolsevikkien asema Venäjällä vahvistui vuonna 1920, Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä alkoivat rauhanneuvottelut. Tarton rauha solmittiin Virossa Tarton kaupungissa vuonna 1920. Suomi joutui vetämään joukkonsa Itä-Karjalasta ja Suomi sai Petsamon. Vaikka rauha oli Suomen kannalta edullinen, niin äärioikeisto kutsui sitä häpeärauhaksi, koska Suur-Suomi ei Tarton rauhan avulla syntynytkään.
Kiista Ahvenanmaasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ahvenenmaan kiistan takia Suomen ja Ruotsin välit kärjistyivät. Ahvenanmaalaiset esittivät vuonna 1918 vetoomuksen Ruotsille Ahvenanmaan liittämiseksi Ruotsiin. Ruotsalaisten mielestä Ahvenanmaa kuuluisi Ruotsille kielellisin, maantieteellisin ja historiallisin perustein. Suomen eduskunta sääti Ahvenenmaalle itsehallintolain vähentääkseen Ahvenenmaan irtautumishaluja. Kun itsehallintolakikaan ei Ahvenenmaata tyydyttänyt, kansainliitto ratkaisi asian Suomen eduksi vuonna 1921. Kun Ruotsi oli alistunut päätökseen Suomen ja Ruotsin suhteet alkoivat parantua hitaasti.
Uhattu demokratia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]L.K. Relander joka kuului maalaisliittoon valittiin Suomen presidentiksi vuonna 1925.SDP pääsi Relanderin kaudella hallitukseen mikä merkitsi sitä että Suomen poliittinen elämä vakiintui.
Vasemmistolaisia tuulia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itsenäisessä Suomessa istui vuosina 1926-1927 Suomen ensimmäinen sosialidemokraattinen hallitus jonka toinen sosiaaliministeri Miina Sillanpää oli nainen eli kyseinen hallitus oli ensimmäinen hallitus, jossa istui naisministeri ja kyseistä hallitusta johti Väinö Tanner. Vasemmiston jyrkkää siipeä edustavat kommunistit esiintyivät valtiovaltaa kohtaan uhittelevasti ja kommunistit myös järjestivät satamissa lakkoaaltoja, jotka olivat laajoja.
Vastareaktio Lapualta (Lapuanliike)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kommunistien räikeän toiminnan seurauksena syntyi vastareaktio. Vuonna 1929 kommunistinuoret juhlivat Lapualla pidetyissä juhlissa ja punaisia paitoja revittiin ja tilaisuus hajotettiin kommunistipelkoisten äärioikestolaisten toimesta. Myöhemmin Lapualle kokoontui kansalaiskokous, joka vaati, että hallituksen piti lopettaa kommunistien toiminta. Vihtori Kosolan johtama Lapuanliike alkoi käyttää väkivaltaisia keinoja. Äärivasemmistolaisiksi ja kommunisteiksi epäiltyjä henkilöitä monin paikoin pahoinpideltiin ja kuljetettiin autoilla itärajalle. Tätä toimintaa on kutsuttu myös nimellä muilutukset. Kyseisiin henkilöihin kuului myös entinen presidentti K.J. Stålhberg, vaikkakin presidentin muiluuttajat eivät aluksi tienneet kenet olivat siepanneet.
Talonpoikaismarssi ja "Lapuan tuuli"
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapuanliike järjesti talonpoikaismarssin Helsingissä kesällä 1930 sen ollessa vahvimmillaan johon osallistui n.12 000 henkilöä. Samana vuonna eduskuntavaaleissa puhalsi ns. "Lapuan tuuli". Eduskunta hyväksyi myöhemmin syksyllä kommunistilait, jotka kielsivät kommunistien toiminnan Suomessa.
Mäntsälän kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lapuanliike leimahti vielä kerran vuonna 1932 Mäntsänlän kapinassa, jossa lapuanliikeen kannattajat olivat kokoontuneet Mäntsälään tavoitteenaan nostaa kapina. Presidentti P.E. Svinhufvud rauhoitti äärioikeistolaiset radiopuheessaan jonka seurauksena Mäntsälän kapina sammui alkutekijöihinsä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Horisontti Napoleonista nykypäivään (yläasteen historian kirja)