Sienikirja/Tulostettava versio/Haperot

Hapero

Haperot (Russula) ovat eräs sienten suvuista ja muodostavat rouskujen kanssa Russulaes- lahkon. Haperot kuuluvat helttasieniin. Ne muistuttavat ulkoisesti paljon lähisukulaisiaan, rouskuja, mutta eroavat niistä siinä, ettei haavoitetusta haperosta valu maitiaisnestettä rouskun tapaan. Haperojen lakki on usein kirkkaan värinen, mutta harmaantuu yksilön vanhetessa. Paras haperokausi on elo-syyskuussa. Monet haperot ovat erinomaisia ruokasieniä, eikä myrkyllisiä haperolajeja tiedetä löytyvän Suomesta. Haperon tunnistaa helposti siitä, että jalkaa taitettaessa se "hapertuu" eli murtuu pieniksi pesusienimäisiksi paloiksi. Esimerkiksi seitikkien jalan voi puolestaan repiä koko jalan mittaisiksi suikaleiksi. Haperoksi tunnistamisen jälkeen sienestä voi maistaa palan (se on sylkäistävä kuitenkin pois). Maultaan miedot haperot kelpaavat käytettäviksi sellaisenaan, voimakkaan makuiset voi kiehauttaa, jotta maun saa pois. Suomessa tunnetaan 130 haperoa.

Haperolajeja

Nämä haperolajit ovat sienikirjassa:

• Isohapero
• Kalvashapero
• Keltahapero
• Palterohapero
• Tulipunahapero
• Veripunahapero

Isohapero

Isohapero sopii viipaloituna kuivattavaksi.

Isohapero (Russula paludosa) on erinomainen ruokasieni.

Tunnistus

Isohaperon puolipallomainen lakki on 8-20 cm leveä, ja siihen tulee vanhana kuoppa. Lakin vanhemmiten haalistuva yläpinta on nuorena helakanpunainen, joskus se haalistuu valkoiseksikin. Pintakelmu on helposti nyljettävä suunnileen puoleen väliin asti. Heltat ovat vaalean kellertävät kolo tai tasatyviset reunasta ne ovat punateräisiä. Jalka on 10-15 pitkä, tukevahko, 1,5-3 cm paksu, väriltään valkoinen. Malto on valkeaa ja iän myötä haurastuvaa.

Kasvupaikat

Sientä tavataan havumetsissä ja soilla kesästä syksyyn. Suomessa se on yleinen männyn, kuusen ja koivun seurassa. Satokausi ajoittuu heinä- syyskuuhun.

Säilöntä

Parasta heti paistettuna. Voidaan myös pakastaa omaan liemeensä, suolata, tai kuivata viipaleina.

Lähteet

Kirjat

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 76
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 89
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 104, 106

Internet-sivustot

• Arktiset Aromit
• Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sienisivut
• Wikipedia
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa

Kalvashapero

Kalvashapero ei ole hyvää vaikka se esikäsiteltäisiin keittämällä

Kalvashapero (Russula betularum) on lähes kelvoton sieni. Vaikka kalvashaperoa esikäsittelisi, niin se on silti pahan makuinen.

Tunnistaminen

Nuoren kalvashaperon heltat

Kalvashaperon vako reunainen lakki on 2-8 cm leveä, laakea ja vanhana kuoppakeskustainen. Kalvashaperon lakin kosteana hieman tahmainen yläpinta on nuorena väriltään vaalean punertava, mutta nimensä mukaisesti kalpenee lähes valkoiseksi. Lakin harvasti kasvavat heltat ovat kolotyvisiä ja väriltään vaaleita. Kalvashaperot vaalea jalka on 3-6 cm pitkä ja 0,5-1 cm paksu. Kalvashaperon malto on valkoista, hyvin haurasta.

Kasvupaikat

Kasvaa koivunjuurisienenä yleisenä kosteissa, korpi, lehti ja sekametsissä. Kalvashaperon kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.

Muuta

Kalvashapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muuta käyttötarkoitusta.

Lähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 61
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3 sivut 97, 99

Keltahapero

Keltahaperoa voi syödä jopa raakana.

Keltahapero (Russula claroflava) on erinomainen ruokasieni, jota voi syödä jopa raakana.

Tunnistus

4-15 cm leveä lakki on nuorena kupera, iänmyötä laakeneva reunasta se on aavistuksen uurteinen. Sitruunankeltainen yläpinta haalistuu itiöemän iänyötä. Sateella yläpinta on tahmeaa ja pintakelmun voi nylkeä yli puolenvälin. Lakin sisäpuoli on vaalea. Kolotyviset heltat ovat nuorilla sienillä valkoiset, mutta vanhempana harmaat. Tasapaksu jalka on 4-8 cm pitkä 1-2 cm paksu, valkoinen ja vanhemmiten pehmeämaltoinen ja harmaantuva. Valkoinen ja murtumakohdissa harmaantuva malto on haurasta. Keltahaperon itiöpöly on kermanvalkoista.

Kasvupaikat

Keltahaperoa tavataan yleisenä koko Suomessa. Kosteat koivikot, seka- ja rantametsät, tunturikoivikot. ovat tämän koivun juurisienen suosikki elinympäristöjä. Kasvuaika on kesäkuusta syyskuuhun.

Säilöntä

Keltahapero kannattaa kerätä nuorena, koska on muuten matoinen. Säilöttäessä sienet joko kuivataan viipaleina tai pakastetaan. Ennen pakastamista on syytä käyttää kuumalla pannulla.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 63
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 93
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivu 109

Internet-sivusto lähteet

• Arktiset aromit
• Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sienisivut
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa
• Äänekoski.fi
• Wikipedia

Suppilohapero

Suppilohaperoa ei tule kerätyksi sillä se on erittäin roskainen.

Kasvupaikat

Kasvaa rehevissä metsissä puistoissa ja pihamaissa

Palterohapero

Palterohaperoa voi syödä myös raakana.

Palterohapero (Russula vesca) erinomainen ruokasieni.

Tunnistaminen

Palterohaperon 5-10 cm levä lakki on kupera joka lakenee vanhentuessaan ja vanhimmillaan on jopa kovera. Lakin väriltään lihanpunaisesta ruskeanliilaan vaihteleva yläpinta on kova, tahmainen. lakin pintakelmu on mahdollista nylkeä noin puoleenväliin. Lakin tiheästi kasvavat heltat kasvat tasaisesti tai johteisesti tyvestä, ovat valkoisia ja niihin tulee nopeasti ruskeita laikkuja. Alaspäin suipentuva jalka on 2-7 cm pitkä ja 1,5-2,5 cm paksu, kova, valkoinen ja ruostetäpläinen. Kiinteä ja valkoinen malto on ruostetäpläistä.

Kasvupaikat

Kasvaa havu- ja lehtimetsissä, puistoissa ja hautausmailla ja lehdossa. Koivun, kuusen, männyn ja tammen juurisienenä. Yleinen Etelä-Suomessa kasvu päättyy pohjoisessa noin Kainuun luona. Kasvuaika on heinä- syyskuussa.

Säilöntä

Voi valmistaa kaikilla tavoilla, jopa raakana syötävä jolloin voidaan käyttää leivänpäällä salaateissa tai vaikkapa pizzan päällä. Myös kuivaaminen sopii hyvin.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirja lähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 85
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 96, 97
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa

Tulipunahapero

Vanha tulipunahapero.

Tulipunahapero (Russula emetica) on sieni joka ei sovellu syötäväksi karvaan makunsa takia. Keski-Euroopassa, toisin kuin Suomessa, lajia pidetään jopa myrkyllisenä.

Tunnistaminen

Nuori tulipunahapero.

Tulipunahaperon reunasta uurteinen lakki kasvaa 7-11 cm leveäksi ja on nuorena kupera ja iän myötä ylöspäin kaartuva jopa koveraksi ja kuoppakeskustaiseksi. Lakin sateen jälkeen tahmea yläpinta on nuorena kirkkaanpunainen, mutta vanhemmiten haalistuva. Pintakelmun voi nylkeä lähes kokonaan. Väri on myös sienen paras tuntomerkki. Harvat heltat ovat nuorena valkoiset, mutta haalistuvat itiöemän tullessa vanhaksi, rakenteeltaan ne ovat joko kolo- tai tasatyvisiä. Erittäin hauras malto on vaaleaa ja maltokerros on ohut.

Kasvu luonnossa

Tulipunahaperon kasvupaikkoja ovat karut, soistuneet metsät, männyn juuri sienenä. Tulipunahaperoa ei tavata Lapissa. Kasvukausi on elokuusta syyskuuhun.

Haitallisuus

Keskiikäinen tulipunahapero.

Tulipunahapero aiheuttaa vatsanväänteitä joita ei saa poistettua edes esikäsittelemällä.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivut lähteet.

Kirja lähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 65
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 100
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 97, 98

Internet-sivu lähteet

• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa

Verihapero

Verihapero on syömäkelvoton

Verihapero (Russula sanguinea) on haperoihin kuuluva sieni, jonka itiöemälle ei ole käyttötarkoitusta.

Tunnistaminen

Verihaperon kiinteä lakki on 5-10 cm leveä, kupera, mutta vanhemmiten tasaisen kautta jopa suppiloksi muuttuva, pitkään sisäänpäin kiertynyt, reuna ei ole uurteinen, tahmeako, sateella kiiltävä ja kuivalla säällä himmeä. Lakin väriltään tummanroosanpunaisesta verenpunaiseen vaihteleva yläpinnassa on usein vaaleita laikkuja tai jopa isompia vaaleita alueita. Yläpinnan pintakelmua on vaikea irrottaa. Harvassa kasvavat heltat ovat tasatyvisiä tai lyhytjohteisia, nuorena vaaleampia, mutta iän myötä kermanvalkoisiksi muuttuvia. Roosanpunainen jalka on 4-10 cm pitkä ja 1-3 cm paksu ja siinä on joskus keltaisia läikkiä. Verihaperon kova malto on valkoista ja heikosti sinertävänharmaan sävyistä.

Kasvu luonnossa

Verihaperoa kasvaa männyn juuri sienenä Etelä-Suomessa metsän reunamilla, puistoissa, niityillä ja sekametsissä. Pohjoisempaan mentäessä sieni harvinaistuu. Kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.

Sekalaista

Verihapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muutakaan käyttötarkoitusta.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirja lähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 82
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivu 103