Elämän historia/Neogeenikausi

Wikikirjastosta
Paraceratherium (nimitys aiemmin: Indricotherium) eli neogeenin alussa. Se oli suurin koskaan elänyt maanisäkäs. Paraceratherium painoi jopa 15-20 tonnia, ja sen säkäkorkeus oli 4.5 metriä.

Neogeenikausi 23,02–2,588 oli nisäkkäiden valtakauden vaihe, jolloin Maan ilmasto viileni vaiheittain ja nisäkkäät alkoivat muistuttaa nykyisiä.

Varsinkin kauden alussa eli monia nykyisistä eroavia nisäkkäitä, mm kavioeläimiä muistuttavia kalikoteereja, joilla oli kavioiden sijasta kynnet.

Sorkka- ja kavioeläimet kehittyivät nopeasti. Hevoset ja norsueläimet muuttuivat nykyisen kaltaisiksi.

Muun muassa apinat ihmismäisempään suuntaann. Hevosen kehitys liittyi ruohotasankojen laajenemiseen ja supistumiseen.

Ruohostot ja aavikot laajenivat, kun ilmasto viileni ja kuivui.

Kauden edetessä tropiikki vetäytyi pois Euroopasta. Etelämanner jäätyi kokonaan noin 10 - 6 miljoonaa vuotta sitten. Kauden loputtua alkoivat kvartäärikauden jäätiköitymiset. Näiden aikana ihminen kehittyi Afrikassa.

Nogeenin jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mioseeni 23,0–5,33 miljoonaa vuotta sitten
  • Plioseeni 5,3–2,6 miljoonaa vuotta sitten