Wikijunior Historia/Kivikausi/Nykyihmisen esi-isät

Evoluutioajatuksen mukaan ihminen on kehittynyt eläimistä. Kädellisiin kuuluvia ihmisapinoita pidetään ihmisen lähisukulaisena.
Näistä kehittyi Itä-Afrikassa varhaisia apinaihmisiä noin 7 - 2 miljoonaa vuotta sitten. Tuohon aikaan pystykävely vakiintui. Varhaisia ihmislajeja oli noin 2 miljoonaa - 300 000 vuotta sitten. Näitä vaelsi Afrikaa laajemmalle alueelle: käyttivät kivityökaluja. Nykyihminen ilmaantui noin 300 000 - 200 000 vuotta sitten.
Monet ihmisen syntyä koskevat asiat ovat yhä kiistanalaisia. Uudet löydöt muuttavat yhä käsitystämme ihmisen esi-isistä.
Simpanssi - ihmisen lähisukulainen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmisen lähimmät elossa olevat sukulaiset ovat kaksi simpanssilajia - tavallinen simpanssi ja Kongon simpanssi eli bonobo. Niiden ja ihmisten esi-isät erkanivat toisistaan noin 5-7 miljoonaa vuotta sitten. Simpanssitkin osaavat käyttää alkeellisia työkaluja esim. pyydystäessään muurahaisia tikulla tai rikkoen pähkinöitä suurilla kivillä.
Pystykävely
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun Itä-Afrikan ilmasto kuivui, metsät harvenivat. Na muuttuivat monin paikoin savanneiksi, joissa puita kasvoi yhä harvemmin.
Ympäristö alkoi suosia joillain alueilla maassa käveleviä lajeja. Kahdella jalalla liikkuminen mahdollisti mm. nopeamman paon petoeläinten kynsistä.
Ainakin ajoittain pystyssä käveleviä ihmisen edeltäjiä ilmaantui noin 7 - 6 miljoonaa vuotta sitten. Nämä eivät osanneet työstää työkaluja.
Aluksi ihmisten esi-isät muistuttivat paljon simpanssin esi-isiä. Ne kiipeilivät vielä toisinaan puissa etsien turvaa ja ruokaa, vaikka kävelivätkin mieluummin pystyasennossa. Niitä kutsutaan apinaihmisiksi.

Ensimmäiset työkalut apinaihmisillä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noin 3.3 miljoonaa vuotta sitten apinaihmiset alkoivat tehdä kivestä iskemällä yksinkertaisia työkaluja. Tämä oli selvä kehitysaskel: apinoiden tiedetään käyttävän esim keppejä työkaluina, mutteivat ne osaa suunnitellusti valmistaa työkaluja.
Monia apinaihmislajia ilmaantui , kun sadat tuhannet vuodet kuluivat. Tunnetuin esimerkki varhaisesta työkaluja käyttävästä, pystyi kävelyyn kokenevästä on eteläapina Australopithecus afarensis. Se eli 3.9 - 3 miljoonaa vuotta sitten. Laji pystyi helposti kiipeilemään. Mutta se liikkui paljon maassa: usein neljällä raajalla, pystyi liikkumaan pystyssäkin. Laji söi sekä kasvi- että eläinravintoa.
Ihmisen sukuiset apinaihmiset : käteväihminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmisen sukuiset apinaihmiset ilmestyivät noin 2.8-2.5 miljoonaa vuotta sitten. Nämä tekivät kivestä ja kenties myös luusta työkaluja. Tätä kulttuuria kutsutaan nyrkki-iskuri kulttuuriksi (Olduvain kulttuuri). Ei tiedetä, minkä niminen oli varhaisin apinaihminen, joka teki työkaluja: löydöt epätäydellisiä ja harvoja tuolta ajalta.
Eräs tuon ajan varhaisista ihmisen edeltäjistä oli käteväihminen, Homo habilis. Se eli noin 2-1.6 miljoonaa vuotta sitten. Lajin aivot
apinan aivoja suurempi, mutta ihmisen aivoja pienempi.
Pystyihminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käteväihmisen seuraajat pystyihmiset (Homo erectus) ilmaantuivat noin 1.8 miljoonaa vuotta sitten.
levisivät miljoonien vuosien kuluessa Aasiaan ja Eurooppaan ja kuljettivat kivenkäsittelytaitonsa mukanaan. Ulkonäöltään pystyihminen muistutti jo enemmän nykyihmistä, vaikka olikin lyhyempi ja rotevampi. Osa pystyihmisistä kehitti käsikirveskulttuurin, mutta osa jatkoi vanhaa nyrkki-iskuri kulttuuria.
Pystyihminen oppi tulenkäsittelytaidon viimeistään noin miljoona vuotta sitten, ehkä aiemmin.

Nykyihminen kehittyy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Noin 500 000 (eli 1/2 miljoonaa) vuotta sitten Eurooppaan ilmaantui Heidelbergin-ihminen. laji muistutti jo paljon nykyihmistä ja sen aivot olivat yhtä suuret. Ne olivat pitkiä ja lihaksikkaita metsästäjiä, jotka pyydystivät jopa leijonia ja mammutteja. Heidelbergin ihmisen loppukaudella yleistyi tulenkäsittelyn taito.
Noin 300 000 vuotta sitten Heidelbergin ihminen kehittyi ilmeisesti Euroopassa vähitellen Neanderthalin ihmiseksi.
Afrikassa siitä kehittyi nyky-ihminen (Homo sapiens sapiens) noin 400 000 - 200 000 vuotta sitten. Nykyihminen levisi hyvin laajalle noin 60 000 - 10 000 vuotta sitten. Nykyihmisessä on varhaisemman ihmislajin, Neandertalin ihmisen geenejä.
Nämä olivat nykyihmisen tärkeimmät esi-isät. Neanderthalilaisen sukupuuttoon asti maailmassa eli yhtä aikaa aina useimpia ihmislajeja. Esimerkiksi apinaihmisiä oli yhtäaikaa monia lajeja.