Siirry sisältöön

Wikijunior Historia/Kivikausi

Wikikirjastosta

Milloin kivikausi oli?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kivenkäsittely kehittyi hyvin hienostuneeksi

Kivikausi alkoi hyvin kaukana menneisyydessä, aikana jolloin ihminen ei vielä ollut sellainen kuin hän nykyään on. Jo satoja tuhansia ja jopa useita miljoonia vuosia sitten ihmisen esi-isät osasivat käyttää alkeellisia kivityökaluja. Pääosin kivikausi ulottuu siihen asti, kun ihminen alkaa käyttää metalleja (pronssia ja myöhemmin rautaa) työkalujen valmistamiseen.

Kivikausi on jatkunut eri puolilla maapalloa eri pituisia aikoja. Se ei ole vieläkään aivan päättynyt kaikkialla, sillä on eristäytyneitä alueita, joissa ihmiset yhä elävät kivikauden kulttuurissa.

Kivikauden kulttuuri ei suinkaan pysynyt paikallaan, vaan kehittyi vuosituhansien kuluessa paljonkin. Varhaisten apinaihmisten karkeat työkalut ja nykyihmisten taitavasti lohkotut nuolen- tai keihäänkärjet eivät juurikaan muistuta toisiaan.

Kivikaudella saivat alkunsa myös varhaisimmat korkeakulttuurit Egyptissä, Kaksoisvirranmaassa ja Intiassa. Kiinassakin kulttuuri kehittyi jo tuolloin pitkälle. Ensimmäiset kaupungitkin rakennettiin jo 10 000 vuotta sitten, 2000 vuotta ennen kuparin keksimistä ja yli 6000 vuotta ennen pronssikauden alkamista.

1. Nykyihmisen esi-isät

2. Neanderthalin ihminen ja sen syrjäytyminen

3. Nykyihmisen varhaiset kulttuurit

4. Metsästäjien aikakausi

5. Maatalouden leviäminen

6. Milloin kivikausi päättyi?