Siirry sisältöön

Wikijunior Maantiede/Bangladesh

Wikikirjastosta
Työläinen riisipellolla.
Bangladeshin aluetta satelliittikuvassa

Bangladesh on köyhä, väkirikas valtio Etelä-Aasiassa, Intian ja Myanmarin välissä. Bangladeshissä asuu 165 miljoonaa ihmistä. Bangladesh on maailman tihein asuttu suurehko valtio. Pääkaupunki Dhaka. Virallinen kieli bengali. Valuuttana on taka.

Maa on hyvin alavaa Ganges-joen suistomaata. Ilmasto on kuuma: trooppinen, kesäsateinen monsuuni-ilmasto. Valtauskonto islam. Suurin vähemmistöuskonto onhindulaisuus.

Urheilulajeja mm jalkapallo ja kriketti. Elinajan odote 74 vuotta. Yhä kehitysmaa. Lukutaitoaste 75 %. Tavallisin kansan ruoka riisi ja kala.

Hirmumyrskyt ovat yleisiä, samoin tulvat. Maassa ollut poliittista kamppailua. Siitä on johtunut vapauksien rajoitus ja väkivalta. Korruptio yleistä.

Merkittävä vientituote ovat vaatteet. Maa tuottaa myös maatalous- ja teollisuuden tuotteita vientiin. Vaateteollisuuden huonoja työoloja on arvosteltu.

Äärimmäinen köyhyys ja lukutaidottomuus ovat vähentyneet paljon. Silti maaseutu on yhä köyhää. Pyörremyrskyt ja tulvat uhkaavat alavaa maata. Maa-alaa uhkaa supistaa yli 10% ilmaston muutoksen aiheuttama vedenpinna nousu.

Tarkemmin Bangladeshin monipolvisesta ja kuohuvasta historiasta kertoo Bangladeshin historia.

Mughalien rakentama Saesta Khanin linnoitus.

Alueella saattoi olla nykyihmisen metsästäjä-keräilyasutusta jo 60 000 eaa.

Monia kansoja saapui maahan. Kuparikausi alkoi n 2000 eaa. Deavidat ja myöhemmin arjalaisten bangla-heimo tuli 1000 eaa. Intian eri mahtivaltiot ulottivat vaikutuksensa nykyiseen Bangleshiin 700 eaa - 900 jaa. Tämän jälkeen islamilaiset sulttaanikunnat ja Mughal-Intia vallitsi maata.

Englantilaiset valtasivat Bengalin 1757. Intia itsenäistyi Englannista 1947 verisen sodan saattelemana. Sota jakoi Intian Intiaan ja Pakistaniin. Bangladesh oli osa Pakistania. Mutta Länsi-Pakistanin ja Itä-Pakistanin erot olivat suuret. Bangladeshin benglalilaiset halusivat käyttää omaa kieltään Pakistanin hallinnossa. Tämä vei sotaan. Bangladesh itsenäistyi Pakistanista 1971. Sen jälkeen maassa on ollut monin ajoin poliittista epävakautta, levottomuuksia, sotilasvaltaa ja yksinvaltaa. Demokratian välissä ja limittäin sen kanssa.

2000-luvun jälkeen politiikkaa on luonnehtinut suurten pääpuolueiden, awamiliiton ja kansallispuolueen, kamppailu vallasta. Tämä on vienyt murhiin, vaalien väärentämiseen ja kansalaisvapauksien rajoituksiin asti. Ongelmat ulottuvat islamilaisesta terorismista hindujen syrjintään ja vainoon.