Sienikirja/Tulostettava versio/Tatit

Männynherkkutatti

Tatit (Boletaceae) on eräs sienten heimo. Tatit ovat yleensä suuria tai keskisuuria, harvoin pieniä sieniä. Erotuksena helttasienistä, on tateilla helttojen sijasta lakin alapinnalla löyhästi kiinni ja irrotettavissa oleva pillikerros. Pillikerrosta kutsutaan pillistöksi. Tateille tunnusomaista on jykevä jalka, ja säännöllinen muoto (jalka on säännöllisenmuotoisen lakin keskellä). Tattien malto on yleensä paksu. Tatit ovat yleensä mykoritsasieniä (kasvin juuren ja sienen muodostama symbioosi). Tatit ovat arvostettuja ruokasieniä. Suomessa esiintyvistä tattilajeista suurin osa on syötäviä, ja varsin moni laji herkullisena pidetty. Silti heimossa on myös syömäkelvottomia (mm. sappitattien sukuun kuuluvat) tai myrkylliseksikin epäiltyjä lajeja. Syksy on parasta tattikautta, joskin ensimmäiset tatit tapaa jo kesällä.

Tattilajeja

Tatteja jotka ovat sienikirjassa:

• Haavanpunikkitatti
• Herkkutatti
• Koivunpunikkitatti
• Lehmäntatti
• Männynherkkutatti
• Nokitatti
• Nummitatti
• Tammenherkkutatti
• Voitatti

Haavanpunikkitatti

()

Haavanpunikkitatti kannattaa kypsentää hyvin.

Haavanpunikkitatti (Leccinum aurantiacum ) on hyvä ruoka- ja kauppasieni.

Tunnistus

Haavanpunikkitatin lakki on 5–25 cm leveä ja kupera. Lakin pintakelmu ulottuu lakin alle. Lakin yläpinta on kuiva, punaruskea ja vanhemmiten haalistuva. Pillistö on kellanvalkoinen, koskettaessa se muuttuu harmaan liilan väriseksi. Pillit ovat pyöreitä ja pieniä. Haavanpunikkitatin alaspäin pullistuva jalka on 8-20 cm korkea, 2-5 cm paksu. Jalka on valkoinen ja siinä on nukkatupsuja jotka muuttuvat iän myötä valkoisesta ruosteenväriseksi. Haavanpunikkitatin malto on valkoista, leikkauspinnoissa väri vaihtelee harmaan lilan ja mustan välillä.

Kasvupaikat

Suomessa haavanpunikkitatti kasvaa metsissä sekä että yksittäisen haavan seuralaisena. Yleinen koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Haavanpunikkitatin kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.

Säilöntä

Haavanpunikkitatti kannattaa kypsentää hyvin sillä raa’aksi jääneistä voi saada vatsanväänteitä. Haavanpunikkitatti sopii säilöttäväksi pakastamalla. Nuoret lakit voi kuivata. Sieni sopii myös maustesieneksi.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 24
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 112
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 210 ja 211

Herkkutatti

Herkkutatti on arvostetuimpiamme ruokasieniä.

Herkkutatti (vanhastaan myös kivitatti) (Boletus edulison) arvostetuimpiamme ruokasieniä ja erinomainen ruokasieni. Sientä viedään Suomesta Italiaan. Herkkutattia ei esikäsitellä. Herkkutateista saadaan myös vihreää ja keltaista väriä.

Tunnistus

Herkkutatin lakki on 5-30 cm leveä, kupera ja paksumaltoinen. Yläpinnan sävy vaihtelee suuresti vaaleanruskeasta punertavan kautta tummanruskeaan. Sienen pillistö on aluksi valkoinen, sen jälkeen keltainen ja lopuksi hieman vihertävä . Pillistö muodostuu pienistä pyöreistä pilleistä. Herkkutatin jalka on tukeva 5-15 cm pitkä ja nuorissa sienissä pullea ja sen pinnalla on valkoinen verkkokuvio, joka näkyy selvimmin jalan yläosassa. Malto on valkoista nuoruudessa kiinteä, mutta pehmenee vanhemmiten. herkkutatti tuoksuu pähkinäiseltä.

Herkkutatin tunnistus

Herkkutatti on hyvin yleinen koko Suomessa, tosin sato vaihtelee vuosittain, lukuun ottamatta Tunturi-Lappia, josta se puuttuu. Herkkutatti kasvaa yleisemmin havumetsissä, herkkutatti on kuusen juurisieniä.

Keräys ja säilöntä

Herkkutatti toukkaantuu varsin nopeasti etenkin lämpimillä säillä. Herkkutattia ei pidä sekoittaa hyvin saman näköiseen sappitattiin, jolla on samantapainen verkkokuvio.

Herkkutatilla on useita lähisukulaisia, jotka muodostavat symbioottisia suhteita eri puulajien kanssa ja ovat usein nimetty niiden mukaan (männynherkkutatti, koivunherkkutatti, tammenherkkutatti). Nämä sienet ovat ulkonäöltään ja ruoka-arvoltaan hyvin samanlaisia kuin herkkutatti. Herkkutattia voi joko pakastaa tai kuivata viipaleina. Kuivattuna se on loistavaa ainesta sienikeittoon.

Halkaistu herkkutatti

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 20
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 108
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 192 ja 193

Internet-lähteet

• Arktiset Aromit
• coloria.net
• Dalla Valle Oy (kaikki herkkutatit)
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa

Koivunpunikkitatti

()

Huonnosti kypsennetty, tai raaka punikkitatti voi aiheuttaa pahoinvointia.

Koivunpunikkitatti (Leccinum versipelle) on hyvä ruokasieni, joka voi raakana tai huonosti kypsennettynä aiheuttaa pahoinvointia.

Tunnistus

Kupera lakki on -3 cm leveä ja kookas. Koivunpunikkitatin pintakelmu ulottuu lakin alapuolelle asti. Lakin yläpinta on kuiva ja väri vaihtelee tumman ruskeanpunaisesta aina vaalean oranssinpunertavaan. Yläpinta haalistuu iänmyötä. Pyöreä ja pieni pillinen pillistö on nuorena lähes valkoinen, mutta harmaantuu itiöemän vanhentuessa. Tasapaksu jalka on 10-20 cm pitkä js 2-4 cm leveä. Jalan pohjaväri on valkoinen ja siinä on ruskeanmustaa nukkaa. Malto on valkoista, mutta leikkauspinnoissa väri vaihtelee harmaan lilan ja mustan välillä.

Kasvupaikat

Sientä tavataan koivun seuralaisena heinäkuusta syyskuuhun. Suomessa sitä tavataan koko maassa yleisenä.

Säilöntä

Pakastaminen ja kuivattaminen viipaleina onnistuvat. Koivunpunikkitattia ei saa syödä raakana, koska se voi aiheuttaa pahoinvointia.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 27
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 111
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 206 ja 208

Internet-lähteet

• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa
• Äänekoski.fi

Lehmäntatti

Lehmäntatti kannataa kerätä jo nuorena

Lehmäntatti (Leccinum scabrum) on keskikokoinen kelvollinen ruokasieni, joskaan ei yhtä arvostettu kuin monet muut tatit.

Tunnistus

Lehmäntatin lakki on 5–15 cm leveä ja nuorena puolipallon muotoinen. Vanhoilla yksilöillä lakki on hieman laakeampi, toukkainen, pehmeä ja sienen valkoinen pillikerros roikkuu lakin reunan ulkopuolella. Yläpinta on väriltään ruskeansävyinen, mutta voi olla usein myös vaalea. Lehmäntatin pillistö on harmaanvalkoinen, pillit ovat kooltaan pieniä ja pyöreitä. Lehmän tatin jalka on 8-17 cm pitkä, vaaleanharmaa ja siinä on tummia pisteitä. Joskus pisteet on vain jalan alaosassa ja sielläkin hentoina. Lehmäntatin malto on valkoista, nuorena kiinteää, vanhemmiten hyvin pehmeää. Jalan malto on sitkeää, kuituista.

Kasvupaikat

Viihtyy monentyyppisissä koivu- ja sekametsissä, polkujen varsilla ja metsien reunassa. Lehmäntatti on koivun seuralainen ja hyvin yleinen koko Suomessa. Yhä yleisempi myös pihakoivujen alla ja puistojen nurmikoilla. Nurmikoilta voi löytää hyvin tummalakkisia lehmäntatteja. Kannatta keskittyä poimimaan nuoria, vielä hieman kovempia lehmäntatteja-

Säilöntä

Sienen maku on mieto ja etenkin nuoret, vielä kiinteät, yksilöt kelpaavat varsin hyvin ruokasieneksi. Lehmäntatti ei sovellu kuivattavaksi eikä oikein pakastamiseenkaan sillä se sitkenee helposti. Lehmäntatti on parempi valmistaa heti tuoreeltaan.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 26
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 115
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivu 213

Internet-sivustolähteet

• Wikipedia

Valkolehmäntatti

valkolehmäntatti kasvaa soilla

Valkolehmäntatti on ruokasienenä vähäarvoinen. Se on vielä pehmeämpimaltoinen kuin lehmäntatti ja usein erittäin toukkainen. Miedonmakuisena aivan nuorta sientä voidaan kuitenkin käyttää muiden tattien tavoin.

Tunnistus

Lakki on 3-5 cm leveä, nuorena lähes valkoinen, mutta vanhemmiten hieman vihertävä. Jalka on sitkeä valkoinen. Jalassa on heikosti erottuvia nukkatupsuja. Pillit ovat pullistuvia, aluksi valkoisia, mutta myöhemmin hieman vihertäviä. Malto on paksua, lakissa vielä pehmeämpää kuin lehmänttatilla, jalassa kuituisen sitkeää. Malto on aluksi kokonaan valkoista, mutta vanhemmiten lakin maltoon tulee vihertävää sävyä. Halkaistussa sienessä jalan malto sinertyy vaaleansiniseksi. Tuoksuton. Maku on mieto.

Kasvupaikat

Valkolehmäntatti viihtyy soisilla koivikoilla.

Säilöntä

Valkolehmäntatti ei lehmäntatin tavoin kelpaa pakastettavaksi sillä se sitkenee helposti.

Lähteet

Kirjalähteet

• Sienestäjän tietokirja (ISBN 951-9079-30-0) sivu 69

Männynherkkutatti

Männynherkkutatti on männyn seuralainen.

Männynherkkutatti (Boletus pinophilus) on erinomainen ruokasieni. Männynherkkutattia on käytetty myös vihreän, keltaisen ja oranssin värjäykseen.

Tunnistus

Erittäin paksumaltoinen lakki on 8-25 cm leveä, erittäin tukeva ja kupera. Lakin punaisenruskea yläpinta on kyhmyinen ja sateella tahmea. Pieni ja pyöreä pillinen pillistö on nuorena vaalea, sitten keltainen ja vanhana vihertävä. Pillien suut ovat punaruskeita. Vaaleanpunaruskea jalka on 8-12 cm pitkä, 2-8 cm paksu, nuijaa muistuttava ja tiheän verkkokuvion peittämä. valkoinen malto on jalan alta pehmeää ja lakissa kovaa.

Kasvupaikat

Esiintyy männyn kanssa missä päin Suomea tahansa. Suurin sato on hiekkamailla. Kasvuaika on elokuusta-syyskuuhun. Männynherkkuja löytyy parhaiten noin kerran 10 vuodessa.

Säilöntä

Herkkutatteja ei kannata kerätä saastuneista paikoista, sillä niihin rikastuvat helposti raskasmetallit. Kuivataan pieninä palasina korkeassa lämpötilassa. Pakastaminenkin onnistuu, mutta ennen sitä on paistettava rasvattomalla pannulla. Suolaamista ei pidetä kannattavana.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 21
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 108
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 192 ja 194

Internet-lähteet

• coloria.net
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa
• Dalla Valle Oy (kaikki herkkutatit)

Pähkinäntatti

Pähkinäntatit ovat pehmeitä

Pähkinäntatti on vähäarvoinen ruokasieni. Se on lehmäntatin tavoin vanhemmiten hyvin pehmeämaltoinen ja musta, sieni on pienempi kuin lehmäntatti ja sen maku on mitäänsanomaton. Lisäksi sienen mustuminen tekee ruoasta ruman väristä.

Tunnistus

Lakki on 4-10 cm leveä vaaleanruskea. Jalka on erittäin sitkeä valkoinen. Jalassa on pistemäisiä nukkatupsuja. Pillit ovat valkoisia tai kellertäviä, pullistuvia. Ne muuttuvat kosketuspinnasta aluksi punaisiksi ja lopulta lähes mustiksi. Malto on paksua, lakissa hyvin pehmeää, ei kuitenkaan yhtä pehmeää kuin lehmäntatilla, jalassa kuituisen sitkeää. Malto on aluksi valkoista, mutta muuttuu leikkauspinnoista aluksi hennon punertavaksi, sitten harmaanvioletiksi ja lopulta mustaksi. Tuoksuton. Lähes mauton.

Kasvupaikat

Pähkinäntatti vaatii itselleen tammivyöhykettä, pähkinäpensaita ja valkopyökkejä.

Säilöntä

Pähkinäntatti ei lehmäntatin tavoin kelpaa pakastettavaksi sillä se sitkenee helposti.

Lähteet

Kirjalähteet

• Sienestäjän tietokirja (ISBN 951-9079-30-0) sivu 68

Nokitatti

Nokitatti on vaikea säilöä pehmeän maltonsa takia.

Nokitatti (Leccinum variicolor) on syötävä sieni.

Tunnistus

Kyhmyinen lakki on 5–15 cm leveä, kupera. Noen värinen yläpinta on usein läikikäs. Pieni ja pyöreä pillinen pillistö vaaleanharmaa ja vahingoittuessa hieman punertava. Alaspäin levenevä jalka on 8-17 cm pitkä ja 2-3 cm paksu, valkoinen ja tanakka. Nukkatupsut ovat karkeita ja mustan värisiä. Valkoinen malto on leikkauspinnoissa heikosti punertuvaa ja jalan tyvestä vihreänsinistä, ja kiinteää.

Kasvupaikat

Nokitatti kasvaa koivun seuralaisena kosteissa metsissä, kuten suon reunoilla ja korpimetsissä heinäkuusta syyskuuhun. Suomessa sitä tavataan yleisenä koko maassa.

Säilöntä

Kannattaa kerätä vain nuoria ja kiinteitä sieniä. Säilöminen ei onnistu kovin hyvin, koska sienellä on niin pehmeä malto. Nokitatti on parasta heti valmistettavaksi.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 26
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 117
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 211 ja 213

Nummitatti

Nummitattia tavataan elokuusta syyskuuhun.

Nummitatti (Suillus bovinus) on syötävä sieni josta saadaan keltaista ja oranssia väriä.

Tunnistus

Nummitatin nuorena kupera ja vanhana laakeneva lakki on 3-12 cm leveä. Lakin tahmea yläpinta on punakellertävän vaaleanruskea tai beesi. Sateella yläpinta muuttuu limaiseksi. Leveä, kulmikas ja erikoispillinen pillistö on johteinen ja okran värinen. Tasapaksu jalka on 2-6 cm pitkä ja ½ cm- 1,5 cm paksu. Väriltään jalka on lakin värinen. Jalassa joustava malto on pehmeää, sitkeää ja kellanvalkoista. Sienen itiöt ovat ruskeita.

Kasvupaikat

Sientä tavataan männyn seuralaisena kuivissa, hiekkapitoisissa kangasmetsissä. Se muodostaa usein tiheitä, jalan tyveltä yhtyeenkasvaneita ryhmiä, usein yhdessä punanuljaskan kanssa.

Säilöminen

Nummitatin lakit ovat nuorena hyviä, mutta vanhana ne pehmenevät ja sitkenevät liikaa. Nummitattia on vaikea säilöä.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 28
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 119
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 213 ja 215

Internet-lähteet

• coloria.net
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa

Tammenherkkutatti

Tammenherkkutattia ei kannata noukkia puistojen läheltä

Tammenherkkutatti (Boletus reticulatus) on erinomainen ruoka- ja kauppasieni.

Tunnistus

Tammenherkkutatin hyvin kookas lakki on 8-30 cm leveä, tukeva, kupera, ohutreunainen mutta paksu maltoinen. Lakin hienonukkainen yläpinta on ruskea tai harmaanruskea yläpinta on himmeä. Se halkeilee kuivalla säällä ruutumaiseksi. Tammenherkkutatin pillistön pillit ovat pieniä ja pyöreitä. Väriltään pillistö on nuorena lähes valkoinen sitten kellertyvä ja vanhana vihertävänkeltainen. Tammenherkkutatin 2-6 cm paksu jalka on 8-12 pitkä, tasapaksu tai sitten se pullistuu alhaalta päin. Väriltään jalka on lakin värinen. Jalan verkkokuvio on vaalea ja e jatkuu alas asti. Tammenherkkutatin malto on vaaleaa ja nuorena kovaa vanhana pehmeää. Jalan malto on pehmeää, vanhana se muuttuu hohkaiseksi.

Kasvupaikat

Tammenherkkutatti tavataan pääasiassa tammi- ja pyökkimetsissä syksyllä. Suomessa sitä tavataan lounaisrannikolla nimensä mukaisesti tammen, pähkinäpuun ja lehmuksen seuralaisena. Monissa kielissä sen nimi on kesäherkkutatti, mikä viittaa hiukan "tavallista" herkkutattia aikaisempaan satokauteen joka on elo- ja syyskuu.

Säilöntä ja kerääminen

Tammenherkkutattia ei kannata kerätä paikoista missä maaperässä on raskasmetalleja. Ne kun rikastuvat helposti herkkutatteihin. Säilöntätavoiksi sopivat pakastaminen ja kuivaaminen viipaleina.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 22
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 107
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivu 194

Internet-lähteet

• Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Voitatti

Voitatti kasvaa hyvin yleisenä koko maassa.

Voitatti (Suillus luteus) on erinomainen ruokasieni. Voitatista saadaan beigeä, oranssia ja harmaata.

Voitatin tunnistus

Voitatin 4-15 cm leveä lakki on paksumaltoinen ja kupera. Lakin limaisen yläpinnan väri vaihtelee harmaan ja tummanruskeasta lähes keltaiseen asti. Lakin yläpinnan pintakelmu on hyvin sitkeää. Voitatin vaaleankeltainen ja tiivis pillistö on tasatyvinen, nuorena kalvon peittämä, pillit ovat pieniä ja pyöreitä. Voitatin 3-10 cm pitkä jalka on 1-3 cm leveä, tyvestä kapeneva, lyhyt ja kova. Väriltään jalka on vaalean keltainen. Voitatin rengas tummenee iän myötä ja tippuu vanhana pois. Voitatin malto on voin väristä ja pehmeää.

Kasvupaikat

Voitatteja löytää koko maasta mäntymetsistä polunvarsilla hakamailla. Voitatti on männyn juurisieni. Kasvuaika on heinäkuusta lokakuuhun.

Keräys ja säilöntä

Voitatti toukkaantuu ja pehmenee varsin nopeasti joten se kannattaa kerätä jo nuorena. Voitatin pintakelmu kannattaa poistaa jo maastossa. Voitatti on hyvää tuoreena paistettuna. Jos voitatin haluaa pakastaa niin kannattaa paistaa nopeasti ilman rasvaa. Voitattia voi myös kuivata viipaleina ja suolata.

Lähteet

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet

• Suomen sieniopas (ISBN 951-0-30359-3) sivu 30
• Uusi sienikirja (ISBN 951-1-09106-9) sivu 120
• WSOY suuri sienikirja (ISBN 951-0-17255-3) sivut 213 ja 214

Internet-lähteet

• Arktiset Aromit
• coloria.net
• Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
• Sieniä Suomessa ja Ruotsissa