ET5 Todellisuuskäsitykset/Uskonnottomuus
Uskonnoton todellisuuskäsitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käsitteiden määrittelyä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ateisti (atheistos) tarkoitti aluksi henkilöä, joka kielsi perinteisen kreikkalaisen uskonnon. Ensimmäisiä kristittyjä syytettiin siten juuri ateismista, samoin Sokratesta. Nykyisin sanan ensisijainen käyttö kuvaa henkilöä, joka kieltää jumalien olemassaolon.
Sanan agnostismi toi yleiseen käyttöön Thomas Huxley 1800-luvulla. Hän tarkoitti agnostikolla henkilöä, joka ei usko, että elämän suuret kysymykset ratkeavat tieteen keinoin. Sana tulee kreikan sanoista a (kielto) ja gnosis (tieto). Sillä siis tarkoitetaan käytännöllistä tai filosofista asennetta, jonka mukaan jumalien olemassaolosta ei voida tietää mitään. Huxley kritisoi sekä teismiä että ateismia väärästä metafyysisestä varmuudesta.
Joskus erotetaan heikko ja vahva ateismi. Heikko ateismi on ei-teismiä. Teisti on ihminen, joka uskoo persoonalliseen jumalaan. Ateisti ei ole tällainen. Heikkoon ateismiin ei siis sisälly mitään oletuksia. Näin se on hyvin lähellä agnostismia. Vahva ateismi taas olettaa jumalan olemattomuuden, ja pitää sitä hyvin perusteltuna, koska tiede ei ole havainnut jumalaa. Heikko ateisti siis "ei ole ihminen, joka uskoo jumalaan" ja vahva ateisti "on ihminen, joka uskoo, että jumalia ei ole". Toisinaan puhutaan myös käytännöllisestä ateismista: useille ihmisille uskonnot eivät merkitse mitään eivätkä he osallistu uskonnollisiin toimintoihin ainakaan vapaaehtoisesti, vaikka he eivät ole maailmankatsomustaan erityisesti pohtineetkaan.
Ateismin historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuuluisia ateisteja:
- markiisi de Sade 1700-luvulla julisti romaanihenkilöidensä kautta, että ateismi on tie moraalin kahleista aisti-iloihin
- Karl Marx uskoi, että uskonnot häviävät kun yhteiskunnalliset olot uudistuvat
- Friedrich Nietzsche julisti, että jumala on kuollut
- Albert Camus ei uskonut ateismin ratkaisevan ihmisyyden kriisiä ja varoitti siitä, että ihmiset jumalat kiellettyään tekevät itsestään jumalan luomalla suuria missioita ja valheellisia kuvia elämän tarkoituksesta. Paratiisin rakentaminen on mahdotonta. Elämä on absurdia ja mieletöntä. Tämä on vain hyväksyttävä.
- Madalyn Murray O'Hair oli värikäs hahmo ja American Atheists -järjestön perustaja, joka vielä kuolleenakin on esiintynyt urbaaneissa legendoissa. Hänen ateisminsa edustaa kohtuullisen jyrkkää ja taistelevaa laatua, ja järjestön historia oli O'Hairin eläessä sangen riitaisa ja värikäs.
Modernin ateismin historia menee monelta osin päällekkäin humanismin historian kanssa, mutta kaikki ateistit eivät ole väistämättä humanisteja, eivätkä kaikki humanistit toki ole puolestaan ateisteja. Monet nykyiset tiedemiehet ovat julkiateisteja ja paljolti heidän ansiostaan yleisessä keskustelussa pohditaan usein tieteellisen ja katsomuksellisen ajattelun suhdetta. Suomalaisista keskustelijoista ja tiedemiehistä esimerkiksi Kari Cantell ja Kari Enqvist ovat edustaneet jonkinasteista ateismia.
Sekularisaatio tutkimusten valossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekularisaatiotutkimuksen suurimpia ongelmia on sanaston moniselitteisyys sekä joissakin maissa se, että ihmiset eivät uskalla rehellisesti myöntää olevansa ei-uskonnollisia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että erityisesti rikkaissa länsimaissa sekularisaatio on edennyt 1900-luvulla merkittävästi. Yhä ateismi on terminä monien vierastama - useissa maissa ateistiksi luokittelee itsensä vain murto-osa niistä, jotka eivät usko jumalaan tai jumaliin.
Tilastoissa sekularisaatio johtavat pohjoismaat (erityisesti Ruotsi, Tanska ja Norja), Vietnam sekä Japani. Entiset itäblokin maat ovat myös huomattavan ateistisia västöltään. Läntisen Euroopan maista Ranskassa ei-uskovien määrä on korkealla. Merkittävä ateistinen väestäosuus on myös Israelissa, jota moni kuvittelee erityisen uskonnolliseksi valtioksi. Sellaiset maat, joissa ateismi on ollut voimakkaasti valtion ohjaamaa, kuten entisissä kommunistisissa diktatuureissa, olot eroavat merkittävästi rikkaista sekularisoituneista maista, joissa sekularisaatio tuntuu liittyvän sosiaaliseen hyvinvointiin ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tutkijat puhuvat tällöin orgaanisesta ateismista koersiivisen sijaan. Tällainen ateismi tuntuu olevan enemmän hyvinvoinnin seuraus kuin syy.
Selkein tutkimusten osoittama negatiivinen korrelaatio sekularisaation kanssa on miesten itsemurhien korkea määrä. Muuten korkeaan orgaanisen ateismin asteeseen valtioissa tuntuu liittyvän se, että lapsikuolleisuus, murhien määrä, köyhyys ja lukutaidottomuus ovat alhaisella asteella ja maassa vallitsee vauraus, korkea eliniän odotus, hyvä koulutustaso sekä sukupuolten välinen tasa-arvo. Yleinen vaurastuminen saattaa siten olla yksi sekularisaatiota kiihdyttävä tekijä.
Tällä hetkellä maailmassa arvioidaan olevan ainakin puoli miljardia ateistia tai ei-uskovaa. Sekularisaatio ei kuitenkaan ole juuri edennyt koko maailman laajuiseksi liikkeeksi, vaan rajoittuu rikkaisiin länsimaihin.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ateistista kirjallisuutta on ilmestynyt suomeksi vähän, englanniksi runsaammin. Ateismin oppikirjoista George H. Smithin Atheism: The Case Against God ja Michael Martinin Atheism: A Philosophical Justification ovat pitkään olleet kansainvälisesti tunnetuimmat. Martinin Atheism on edelleen ainoa ateismin oppikirja, joka käsittelee perinpohjaisesti kaikki tunnetuimmat jumalatodistukset.
Suomalaisista filosofeista ateismia ovat käsitelleet teoksissaan tieteenfilosofit Ilkka Niiniluoto ja Raimo Tuomela. Julian Bagginin teos Ateismi: Lyhyt johdanto on ensimmäinen suomenkielinen ateismin oppikirja. Baggini esittelee lyhyesti ateismin ja uskonnottoman etiikan perusteet. Viime aikoina keskustelua herättäneitä ateistisia uskontokriittisiä teoksia ovat Sam Harrisin Uskon loppu (2004) ja Daniel C. Dennettin Lumous murtuu (2006) sekä Richard Dawkinsin Jumalharha (2006).
Kovin monia ateismin historioita ei ole julkaistu. James Throwerin Western Atheism: A Short History (Prometheus Books, 2000) on tunnetuin alan teos.
- Baggini, Julian: Ateismi: Lyhyt johdanto. (Atheism: A very short introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0.
- Cantell, Kari: Tiedemiehen mietteitä uskosta: Kutsu elämänkatsomukselliseen pohdiskeluun. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21018-8.
- Dawkins, Richard: Jumalharha. (The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
- Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu: Uskonto luonnonilmiönä. (Breaking the Spell: Religion as a natural phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2006. ISBN 978-952-5202-96-0.
- Enqvist, Kari: Valo ja varjo. Porvoo: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25063-5.
- Harris, Sam: Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus. (The end of faith: Religion, terror, and the future of reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1.
- Helenius, Timo, Timo Koistinen & Sami Pihlström (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8. }
- Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: Filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4.
- Niiniluoto, Ilkka: Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9.
- Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8.
- Tuomela, Raimo: Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen filosofiset perusteet. Filosofian kirjasto 11. Helsinki: Gaudeamus, 1983. ISBN 951-662-334-4.