ET5 Todellisuuskäsitykset/Uskonto ja uskonnollisuus

Uskonnon määrittelemisestä

Uskonnon käsite on uskontotieteessä perinteisesti herättänyt monenlaista keskustelua. Määrittely on yllättävän vaikeaa. Uskontoihin tuntuu liittyvän tietynlaista perheyhtäläisyyttä, mutta ei yhtä kaikille uskonnoille yhteistä, ne muista ilmiöistä erottavaa määrettä.

Perinteisesti uskonnot on määritelty suhteena yliluonnolliseen.

William James korosti omassa uskonnon määritelmässään uskonnon henkilökohtaista ja kokemuksellista puolta. Hänen mukaansa uskonnossa olennaista on ihmisten tuntema yhteys johonkin, mikä koetaan jumaluudeksi.

Tuoreessa kognitiivisessa uskontotieteellisessä keskustelussa on viitattu siihen, että uskonnoissa rikotaan luonnollisen intuition rajoja ja luonnollisia luokituksia.

Eri määritelmissä voidaan korostaa myös uskontojen yhteisöllistä, moraalista tai rituaalista ulottuvuutta. Esimerkiksi buddhalaisuuteen tai kungfutselaisuuteen ei sinänsä liity oppia jumalasta tai jumaluudesta, mutta niitä pidetään silti usein uskontoina. Keesingin mukaan kaikkiin uskontoihin liittyy kolme piirrettä. Ne antavat selityksiä olemassaoloa koskeviin kysymyksiin. Ne oikeuttavat toimintaa ja perustelevat yhteisön moraalikäsityksiä. Lisäksi ne auttavat ihmisiä vaikeuksissa ja vahvistavat selviytymiskykyä.

Ludvig Feuerbach selitti uskontojen synnyn kuolemanpelolla.

Karl Marxin mukaan uskonto oli köyhän kansan omaa oopiumia, jolla selvittiin sietämättömästä todellisuudesta.

Uskontoihin läheisesti liittyvä käsite on pyhän käsite. Pyhä ymmärretään yleensä tuonpuoleisena, tuntemattomana ja ihmistä arvokkaampana.

Uskonnot erotetaan perinteisesti magiasta eli taikuudesta, joka on uskoa siihen, että yliluonnollinen on ihmisen hallittavissa. Tieteet erkaantuivat uskontojen mytologisesta tavasta selittää maailman ja sen asioiden syntyä antiikin aikaan. Uskontojen pääfunktiona ei nähdä enää sitä, että ne selittäisivät maailman rakenteita tai syntyä vaan ne antavat vastauksia perimmäisiin kysymyksiin.

Usein uskontoihin liittyy eksklusiivisuus eli usko siihen, että oma uskonto on ainoa oikea. Osa uskonnoista taas on tietoisen synkretistisiä.

Uskonnolliselle kielelle on tyypillistä vertauskuvallisuus. Tämän vuoksi uskonnollisia väitelauseita ei ole helppoa arvioida normaalin logiikan välinein. Fundamentalismi eli uskonnon ja sen pyhien kirjoitusten kirjaimellinen noudattaminen on erityisesti länsimaissa vain kapea osa vallitsevaa uskonnollisuutta.

Uskonnon määrittelemisen ongelmista / Veikko Anttonen

Kulttuuriantropologinen näkökulma uskonnollisuuden olemukseen

Uskonnollisuuden vaikutuksia tutkimusten mukaan

Mielenterveyden ja uskonnollisuuden suhteista yksilötasolla on tehty lukuisia, osin ristiriitaisia tutkimuksia. Niiden perusteella voidaan päätellä, että mielenterveyden häiriöt muuttavat uskonnollisuutta ristiriitaisempaan suuntaan. Uskonnollinen herääminen voi myös joillakin yksilöillä liittyä henkisen kuormituksen lisääntymiseen. Monilla uskonnollisilla ihmisillä uskonto suojaa psyykkistä tasapainoa, jolloin se ilmenee mielenterveyttä tukevana. Kristillisten tutkijoiden mukaan, mitä ulkokohtaisempaa uskonnollisuus on, sitä enemmän siihen liittyy ahdistunutta kuolemanpelkoa. Jotkut tutkimukset liittävät uskonnollisuuden kuolemanpelon vähenemiseen. Myös uskontoihin usein liittyvä vapaaehtoistyö korreloi useissa tutkimuksissa yksilön onnellisuuden kanssa.

Batsonin ja Ventiksen tutkimuksen (1982) lähtökohtana oli mielenterveyden ja uskonnollisuuden suhteista tehtyjen tutkimusten ristiriitaiset tulokset. He halusivat selvittää, miksi aktiivinen uskonnollisuus välillä näytti yhdistyvät huonoon ja välillä hyvään mielenterveyteen. Heidän mukaansa aktiivinen uskonnollisuus korreloi vahvasti sairauden puuttumiseen, mutta toisaalta uskonnollisilla ihmisillä oli keskimääräistä vähemmän koettua kontrollin tunnetta sekä avointa ja joustavaa elämänasennetta kuin ei-uskonnollisilla. "Sisäistynyt" ja "etsivä" uskonnollisuus liittyi melko hyvään mielenterveyteen. Uskonnollisuuden laatu vaikutti siis heidän mukaansa enemmän kuin sen määrä.

(Lisätietoja esim: Harri Heino - Pirkko Lahti - Kristina Salonen (toim.): Uskonnon kahdet kasvot 1995, Carl Williams, Religion and Psychology teoksessa Encountering Religion 2001, Tieteen kuvalehti 16/2004)

Uskontojen syntyteorioita

"Uskonto on syntynyt hölmön ja veijarin kohtaamisesta." (Ludwig Feuerbach)

Uskontojen syntyä on selitetty uudella ajalla hyvin monista eri lähtökohdista. Totemistisen selityksen mukaan heimon toteemieläin on muuntunut jumaliksi ja palvonnan kohteeksi. Animistisen teorian mukaan animismi eli usko henkiin on jumalauskon ensimmäinen vaihe. Funktionalistiset selitykset ovat yleisiä sosiologiassa ja antropologiassa. Niiden mukaan uskonnolla on yhteisölle jokin funktio, tarkoitus jota ne palvelevat.

Erilaiset biologiset selitysmallit ovat yleistyneet viime vuosina. On esimerkiksi löydetty uskonnollisuuden kanssa korreloiva geeni. Jotkut tutkijat ovat löytäneet uskonnollisten ihmisten aivoista eron tietystä tumakkeesta verrattuna ei-uskonnollisiin ihmisiin. Aivojen tai geenien erot eivät kuitenkaan selitä sitä, miksi uskonnollisuuden vaihtelu voi olla suurta lyhyen ajan sisällä, kuten on tapahtunut monissa länsimaissa parissakymmenessä vuodessa, kun ateistien määrä on moninkertaistunut.

Uskontojen syntyä on pyritty selittämään myös evoluutiolla. Eläintutkija Jussi Viitala kuvailee teoksessaan Vapaasta tahdosta? uskontoja ja riittejä yhteisöllisyyttä ja terveyttä, siis sopeutumista lisäävänä tekijänä. Myös monilla eläinlajeilla on alkeellisia rituaaleja, jotka lisäävät ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihmisillä riittien mahtia voimistaa kieli, joka on mahdollistanut myytit, yhteisön yhteiset tarinat.

Taikausko

Taikauskoksi kutsutaan tavallisesti käsityksiä, joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämässä ja lluonnossa ilmenee yliluonnollisia voimia, joita ihminen pystyy määräkeinoin hallitsemaan.

Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. Yliluonnollisia käsityksiä voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta. Näissä käsityksissä sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet. Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla. Voidaan puhua yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin. Nojautuminen lapsuudenaikaisiin käsityksiin todellisuudesta liittyy yksilön taipumukseen ajatella tiedostamattomasti..

Lindeman kysyy: ”Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä.”.

Kokeellisen psykologian professorin Bruce Hoodin mukaan taipumus taikauskoisuuteen on pinttynyt syvälle ihmisten aivoihin. Jopa kaikkein järkevimmät ihmiset saattavat joskus käyttäytyä vähemmän järkevällä tavalla. Hän havaitsi suorittamissaan kokeissa aikuisen ihmisen aivojen näkökeskuksen lisäävän havaintoihin yksityiskohtia, joita koehenkilöille näytetyissä kuvissa ei ole. Samoin toimivat pienten lasten aivot. Hoodin mukaan jo lapsissa havaittu vaistonvarainen informaation järjestäminen selittää myös sen, miten aikuiset ovat taikauskoisia. Hänen mukaansa taikausko selittyy sillä, että ihmisaivot ovat luonnonkehityksen saatossa ohjelmoituneet niin, että sattumat saavat suuren merkityksen.

Lähteet

ET5 Todellisuuskäsitykset
Etusivu - Tavoitteet - Taruihin perustuvat todellisuuskäsitykset - Uskonto ja uskonnollisuus - Uskontokritiikki - Uskonnottomuus - Uskonnottomuuden historiaa - Uskonnottomuus nykyisin - Jumalakeskeinen, ihmiskeskeinen ja luontokeskeinen todellisuuskäsitys - Sanasto - Kirjallisuutta - Aiheesta muualla