Keskustelu:S1 Minä ihmisenä

Page contents not supported in other languages.
Wikikirjastosta

Tässä miun ehdotus opetussuunnitelmaan perustuen. Ehdotan samalla myös että otsikointi muutettaisiin kertovaan muotoon, niin että jo oppimalla otsikon ulkoa oppisi tavallaan kyseistä aihetta koskevan kaikista keskeisimmän asian. Tämä palvelisi ainakin kaikista heikoimpia oppijoita, ja muita sellaisia joille suuren tekstimäärän sisäistäminen on haastavaa. Mitäs tuumaisitte jostain tämän suuntaisesta?

  • OSA I Ihmisen rakenteet ja keskeiset elintoiminnot
  • 1. Ihmiskeho rakentuu soluista (Tässä tulisi eläinsolun rakenne ja solun jakautuminen johon esim. kasvu perustuu)
  • 2. Ruoansulatuselimistö ottaa energiaa
  • 3. Verenkiertoelimistö kuljettaa aineita
  • 4. Hengityselimistö ottaa happea
  • 5. Lihakset ja luut liikuttavat ihmistä
  • 6. Hormonit säätelevät elimistön toimintaa (Näiden merkitys elimistölle on niin tärkeä, että lisäisin ne mukaan)
  • 7. Aivot ja hermosto käsittelevät ja kuljettavat tietoa
  • 8. Aistien avulla saadaan tietoa ympäristöstä
  • 9. Iho suojaa elimistöä (Tässä voisi samalla myös mainita lyhyesti kehon muista puolustusmekanismeista)
  • OSA II Ihmisen kasvu ja kehitys
  • 10. Uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä
  • 11. Ihmisen elämänkaareen kuuluu monta vaihetta
  • 12. Murrosiässä ihminen kehittyy sukukypsäksi
  • 13. Sukupuoli ja tunteiden ilmaisu on osa seksuaalisuutta
  • OSA III Terveyden osa-alueet ja voimavarat
  • 14. Terveys syntyy arjen valinnoista (Tässä terveyden osa-alueiden esittely, ja esimerkkejä pienistä arjen valinnoista)
  • 15. Terveellinen ravinto on monipuolista
  • 16. Uni ja lepo uudistavat kehoa (Tässä korostettaisiin unen merkitystä oppimiselle)
  • 17. Ihminen on luotu liikkumaan
  • 18. Mielenterveys on hyvää oloa
  • 19. Sairauksia voidaan ehkäistä (Tämän otsikon taakse tulisi myös siis itsehoito)
  • 20. Tunteiden ilmaiseminen vaatii taitoa (Tunteiden tunnistaminen, säätely ja ilmaiseminen)

--Metrelius (keskustelu) 14. huhtikuuta 2018 kello 17.47 (UTC)[vastaa]


Lasten sairauksia --mhumaloja (keskustelu) 3. helmikuuta 2016 kello 16.54 (UTC)mhumaloja ei vielä sisältöä, kokeilin aloittaa[vastaa]
Suojaudu kylmältä
Huolehdi terveydestäsi
Kuulon ja näön suojelu
Iho ja ulkonäkö
Liikkuminen vaatii energiaa ja happea
Luut ja lihakset
Ruuansulatus
Hengitys
Veri ja sydän
Aivot
Kuulo- ja näköaisti
Murrosikä
Ihmisen syntyminen
Mielenterveys on hyvinvoinnin perusta
Uni ja lepo
Tunnista temperamenttisi
Itsetunto kehittyy vuorovaikutuksessa
Tunnehallinta ja käyttäytyminen
Seksuaalisuuden kehittyminen

Uutta otsikointia[muokkaa wikitekstiä]

Hyvä idea, metrelius. Annetaan sivujen ainakin toistaiseksi olla siinä url-osoitteessa, missä nyt ovat, mutta muutetaan vaan se mitä näkyy lukijalle sivulla. Eli itse sivu voi edelleen olla osoitteessa S1 Minä ihmisenä/verenkierto, mutta tuossa kirjan etusivulla voi lukea tuo, mitä ehdotit. Yritetään lisäksi lisätä jokaisesta aiheesta se inserttiteksti otsikon alle, jotta opettaja näkee, mitä siinä artikkelissa käsitellään, ja samalla vähemmän edistynyt lukija saa siitä insertistä kuvan pääasioista. Toinen asia, mitä ajan kanssa voi sitten laatia, on jokaiseen artikkeliin sellainen tiivistelmä artikkelin alkuun tai loppuun. Katso esimerkki hissan S4 Suurten sotien aika S4 Suurten sotien aika/Ensimmäisen maailmansodan liittokunnat ja Balkanin ruutitynnyri.

Otsikon voi vaihtaa vaihtamatta itse linkkiä kun vaihtaa wikimuokkaustilassa sen pystyviivan jälkeen tulevan tekstin, mutta ei sitä ennen pystyviivaa olevaa tekstiä. Esim. [[S1TämäOnLinkki/sivulle|Tämä näkyy käyttäjälle]]

Lisäksi, mielestäni meidän täytyy laatia ainakin osasta noista helpompi, pintapuolinen/perusteksti, joka on lähtökohtaisesti tarkoittettu 3-4 -luokille ja toinen, ja sitten vähän syventävä teksti, joka on tarkoitettu 5-6 -luokille, ja otsikoida ne jotenkin eri tavoin (voihan ne tietysti olla niinkin, että otsikon perässä on 1 ja 2). Kaikissa kunnissa ei näet välttämättä opiskella esimerkiksi ihmiskehon toimintaa samalla luokka-asteella, sillä tämä: S1 Sisältöjä valitaan siten, että oppilaalle muodostuu ymmärrys ihmisen kehon osista ja elintoiminnoista sekä elämänkulusta ja oman ikäkauden kasvusta ja kehityksestä pääpiirteissään. Harjoitellaan tunnetaitoja ja mielen hyvinvoinnin edistämistä kuten itsensä ja muiden arvostamista ikäkauden mukaisesti. voi olla millä luokalla (3-6) tahansa OPS:n perusteiden mukaan. Ja mikäänhän ei estä kopsaamasta sitä helpomman artikkelin tekstiä siihen vaikeampaan ja sitten vaan täydentämään.

Ehdottaisin siksi tällaisia lisäyksiä joihinkin kappaleisiin:

OSA I Ihmisen rakenteet ja keskeiset elintoiminnot
  1. Ihmiskeho rakentuu soluista (perusteksti, jossa ei vielä mentäisi solun rakenteeseen syvemmin)
  2. Otsikko, jossa kerrottaisiin jotain eläin ja kasvisolusta (Tässä tulisi eläinsolun rakenne ja solun jakautuminen johon esim. kasvu perustuu)
  3. Ruoansulatuselimistö ottaa energiaa
  4. Verenkiertoelimistö kuljettaa aineita (perusteksti)
  5. Veressä on kolmenlaisia soluja (syventävä teksti)
  6. Hengityselimistö ottaa happea (perusteksti)
  7. Keuhkoissa happi pääsee vereen ja hiilidioksidi pois (syventävä keuhkojen rakenteesta ja toiminnasta)
  8. Lihakset ja luut liikuttavat ihmistä
  9. Hormonit säätelevät elimistön toimintaa (Näiden merkitys elimistölle on niin tärkeä, että lisäisin ne mukaan) (Voisiko tämä olla vain 5-6 -luokkalaisille? Ehkä tämän voisi sitoa murrosikään?)
  10. Aivot ohjaavat kehoa (perusteksti)
  11. Aivot ja hermosto käsittelevät ja kuljettavat tietoa (syventävä)
  12. Aistien avulla saadaan tietoa ympäristöstä (perusteksti)
  13. Tietyistä aistielimistä syventävä teksti, esim. "Korva muuttaa ilman värähtelyn hermoimpulssiksi." (syventävä)
  14. Silmä... (syventävä)
  15. Iho suojaa elimistöä (Tässä voisi samalla myös mainita lyhyesti kehon muista puolustusmekanismeista)
OSA II Ihmisen kasvu ja kehitys 
  1. Uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä (perusteksti. Pitäisikö tässä käsitellä pintapuolisesti perinnöllisyyttä? Siis ihan sillä tasolla, että lapsi saa ominaisuuksia molemmilta vanhemmilta...)
  2. Hedelmöityksessä miehen siittiösolu ja naisen munasolu yhdistyvät (syventävä)
  3. Ihmisen elämänkaareen kuuluu monta vaihetta
  4. Murrosiässä ihminen kehittyy sukukypsäksi
  5. Sukupuoli ja tunteiden ilmaisu on osa seksuaalisuutta (Keksisimmekö tähän jonkin paremman otsikon? Tuossa saattaa äkkiseltään mennä sekaisin otsikon perusteella tunteiden ilmaisu toista kohtaan ja sitten esimerkiksi raivo, viha, suru, jne jne, ja sitten esimerkiksi sellaiset kaverilliset tunteet. Tässä kappaleessa voisi puhua myös seksuaalisesta suuntaumuksesta, vai olisiko se vielä oma kappaleensa?)
OSA III Terveyden osa-alueet ja voimavarat
  1. Terveys syntyy arjen valinnoista (Tässä terveyden osa-alueiden esittely, ja esimerkkejä pienistä arjen valinnoista)
  2. Terveellinen ravinto on monipuolista
  3. Uni ja lepo uudistavat kehoa (Tässä korostettaisiin unen merkitystä oppimiselle)
  4. Ihminen on luotu liikkumaan
  5. Mielenterveys on hyvää oloa
  6. Sairauksia voidaan ehkäistä (Tämän otsikon taakse tulisi myös siis itsehoito)
  7. Tunteiden ilmaiseminen vaatii taitoa (Tunteiden tunnistaminen, säätely ja ilmaiseminen)

Luulen, että moni käyttää kirjaa tulevaisuudessa niin, että jakaa tarvitsemansa kappaleet suoraan käyttäjille virtuaaliympäristössä. Artikkeleista voi kuitenkin koostaa kokonaisuuksia mallineilla (katso esim. tästä S1 kirjasta S1 Minä ihmisenä/Hengitys ) Voimme myös hankeryhmässä keskustella, olisiko mahdollista koodata jokin luokittelujärjestelmä, joka keräisi kaikki artikkelit tietystä kirjasta kohderyhmittäin. --Opetustuubi (keskustelu) 15. huhtikuuta 2018 kello 05.03 (UTC)[vastaa]