Sienikirja/Tulostettava versio/Haperot

Kohteesta Wikikirjasto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hapero

Haperot (Russula) ovat eräs sienten suvuista ja muodostavat rouskujen kanssa Russulaes- lahkon. Haperot kuuluvat helttasieniin. Ne muistuttavat ulkoisesti paljon lähisukulaisiaan, rouskuja, mutta eroavat niistä siinä, ettei haavoitetusta haperosta valu maitiaisnestettä rouskun tapaan. Haperojen lakki on usein kirkkaan värinen, mutta harmaantuu yksilön vanhetessa. Paras haperokausi on elo-syyskuussa. Monet haperot ovat erinomaisia ruokasieniä, eikä myrkyllisiä haperolajeja tiedetä löytyvän Suomesta. Haperon tunnistaa helposti siitä, että jalkaa taitettaessa se "hapertuu" eli murtuu pieniksi pesusienimäisiksi paloiksi. Esimerkiksi seitikkien jalan voi puolestaan repiä koko jalan mittaisiksi suikaleiksi. Haperoksi tunnistamisen jälkeen sienestä voi maistaa palan (se on sylkäistävä kuitenkin pois). Maultaan miedot haperot kelpaavat käytettäviksi sellaisenaan, voimakkaan makuiset voi kiehauttaa, jotta maun saa pois. Suomessa tunnetaan 130 haperoa.

Haperolajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä haperolajit ovat sienikirjassa:

Isohapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Star*.svgStar*.svgStar*.svg


Isohapero sopii viipaloituna kuivattavaksi.

Isohapero (Russula paludosa) on erinomainen ruokasieni.

Tunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isohaperon puolipallomainen lakki on 8-20 cm leveä, ja siihen tulee vanhana kuoppa. Lakin vanhemmiten haalistuva yläpinta on nuorena helakanpunainen, joskus se haalistuu valkoiseksikin. Pintakelmu on helposti nyljettävä suunnileen puoleen väliin asti. Heltat ovat vaalean kellertävät kolo tai tasatyviset reunasta ne ovat punateräisiä. Jalka on 10-15 pitkä, tukevahko, 1,5-3 cm paksu, väriltään valkoinen. Malto on valkeaa ja iän myötä haurastuvaa.

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sientä tavataan havumetsissä ja soilla kesästä syksyyn. Suomessa se on yleinen männyn, kuusen ja koivun seurassa. Satokausi ajoittuu heinä- syyskuuhun.

Säilöntä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parasta heti paistettuna. Voidaan myös pakastaa omaan liemeensä, suolata, tai kuivata viipaleina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet-sivustot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalvashapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Question mark.svg

Kalvashapero ei ole hyvää vaikka se esikäsiteltäisiin keittämällä

Kalvashapero (Russula betularum) on lähes kelvoton sieni. Vaikka kalvashaperoa esikäsittelisi, niin se on silti pahan makuinen.

Tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoren kalvashaperon heltat

Kalvashaperon vako reunainen lakki on 2-8 cm leveä, laakea ja vanhana kuoppakeskustainen. Kalvashaperon lakin kosteana hieman tahmainen yläpinta on nuorena väriltään vaalean punertava, mutta nimensä mukaisesti kalpenee lähes valkoiseksi. Lakin harvasti kasvavat heltat ovat kolotyvisiä ja väriltään vaaleita. Kalvashaperot vaalea jalka on 3-6 cm pitkä ja 0,5-1 cm paksu. Kalvashaperon malto on valkoista, hyvin haurasta.

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvaa koivunjuurisienenä yleisenä kosteissa, korpi, lehti ja sekametsissä. Kalvashaperon kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalvashapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muuta käyttötarkoitusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltahapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Star*.svgStar*.svgStar*.svg


Keltahaperoa voi syödä jopa raakana.

Keltahapero (Russula claroflava) on erinomainen ruokasieni, jota voi syödä jopa raakana.

Tunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4-15 cm leveä lakki on nuorena kupera, iänmyötä laakeneva reunasta se on aavistuksen uurteinen. Sitruunankeltainen yläpinta haalistuu itiöemän iänyötä. Sateella yläpinta on tahmeaa ja pintakelmun voi nylkeä yli puolenvälin. Lakin sisäpuoli on vaalea. Kolotyviset heltat ovat nuorilla sienillä valkoiset, mutta vanhempana harmaat. Tasapaksu jalka on 4-8 cm pitkä 1-2 cm paksu, valkoinen ja vanhemmiten pehmeämaltoinen ja harmaantuva. Valkoinen ja murtumakohdissa harmaantuva malto on haurasta. Keltahaperon itiöpöly on kermanvalkoista.

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltahaperoa tavataan yleisenä koko Suomessa. Kosteat koivikot, seka- ja rantametsät, tunturikoivikot. ovat tämän koivun juurisienen suosikki elinympäristöjä. Kasvuaika on kesäkuusta syyskuuhun.

Säilöntä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltahapero kannattaa kerätä nuorena, koska on muuten matoinen. Säilöttäessä sienet joko kuivataan viipaleina tai pakastetaan. Ennen pakastamista on syytä käyttää kuumalla pannulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet-lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suppilohapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Star*.svg

Suppilohapero on ryötäväksi kelpaava sieni. Suppilohaperoa ei kuitenkaan tule kerätyksi sillä se on erittäin roskainen.

Tunnistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakki on 8-20 cm leveä, likaisenvalkoinen ja suppilomainen. Heltat ovat paksut, valkoiset. Jalka on valkoinen, ontto ja kova. Malto on valkoista, kovaa ja hyvin haurasta. Maku on mieto ja tuoksu nuorena hedelmäinen, mutta vanhemmiten heikosti sillinhajuinen.

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvaa rehevissä metsissä puistoissa ja pihamaissa

Säilöntä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palterohapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Star*.svgStar*.svg

Palterohaperoa voi syödä myös raakana.

Palterohapero (Russula vesca) erinomainen ruokasieni.

Tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palterohaperon 5-10 cm levä lakki on kupera joka lakenee vanhentuessaan ja vanhimmillaan on jopa kovera. Lakin väriltään lihanpunaisesta ruskeanliilaan vaihteleva yläpinta on kova, tahmainen. lakin pintakelmu on mahdollista nylkeä noin puoleenväliin. Lakin tiheästi kasvavat heltat kasvat tasaisesti tai johteisesti tyvestä, ovat valkoisia ja niihin tulee nopeasti ruskeita laikkuja. Alaspäin suipentuva jalka on 2-7 cm pitkä ja 1,5-2,5 cm paksu, kova, valkoinen ja ruostetäpläinen. Kiinteä ja valkoinen malto on ruostetäpläistä.

Kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvaa havu- ja lehtimetsissä, puistoissa ja hautausmailla ja lehdossa. Koivun, kuusen, männyn ja tammen juurisienenä. Yleinen Etelä-Suomessa kasvu päättyy pohjoisessa noin Kainuun luona. Kasvuaika on heinä- syyskuussa.

Säilöntä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voi valmistaa kaikilla tavoilla, jopa raakana syötävä jolloin voidaan käyttää leivänpäällä salaateissa tai vaikkapa pizzan päällä. Myös kuivaaminen sopii hyvin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulipunahapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RomanX-01.png

Vanha tulipunahapero.

Tulipunahapero (Russula emetica) on sieni joka ei sovellu syötäväksi karvaan makunsa takia. Keski-Euroopassa, toisin kuin Suomessa, lajia pidetään jopa myrkyllisenä.

Tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori tulipunahapero.

Tulipunahaperon reunasta uurteinen lakki kasvaa 7-11 cm leveäksi ja on nuorena kupera ja iän myötä ylöspäin kaartuva jopa koveraksi ja kuoppakeskustaiseksi. Lakin sateen jälkeen tahmea yläpinta on nuorena kirkkaanpunainen, mutta vanhemmiten haalistuva. Pintakelmun voi nylkeä lähes kokonaan. Väri on myös sienen paras tuntomerkki. Harvat heltat ovat nuorena valkoiset, mutta haalistuvat itiöemän tullessa vanhaksi, rakenteeltaan ne ovat joko kolo- tai tasatyvisiä. Erittäin hauras malto on vaaleaa ja maltokerros on ohut.

Kasvu luonnossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulipunahaperon kasvupaikkoja ovat karut, soistuneet metsät, männyn juurisienenä. Tulipunahaperoa ei tavata Lapissa. Kasvukausi on elokuusta syyskuuhun.

Haitallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiikäinen tulipunahapero.

Tulipunahapero aiheuttaa vatsanväänteitä joita ei saa poistettua edes esikäsittelemällä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä on kerrottu sivut lähteet.

Kirjalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet-lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verihapero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Question mark.svg

Verihapero on syömäkelvoton

Verihapero (Russula sanguinea) on haperoihin kuuluva sieni, jonka itiöemälle ei ole käyttötarkoitusta.

Tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verihaperon kiinteä lakki on 5-10 cm leveä, kupera, mutta vanhemmiten tasaisen kautta jopa suppiloksi muuttuva, pitkään sisäänpäin kiertynyt, reuna ei ole uurteinen, tahmeako, sateella kiiltävä ja kuivalla säällä himmeä. Lakin väriltään tummanroosanpunaisesta verenpunaiseen vaihteleva yläpinnassa on usein vaaleita laikkuja tai jopa isompia vaaleita alueita. Yläpinnan pintakelmua on vaikea irrottaa. Harvassa kasvavat heltat ovat tasatyvisiä tai lyhytjohteisia, nuorena vaaleampia, mutta iän myötä kermanvalkoisiksi muuttuvia. Roosanpunainen jalka on 4-10 cm pitkä ja 1-3 cm paksu ja siinä on joskus keltaisia läikkiä. Verihaperon kova malto on valkoista ja heikosti sinertävänharmaan sävyistä.

Kasvu luonnossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verihaperoa kasvaa männyn juuri sienenä Etelä-Suomessa metsän reunamilla, puistoissa, niityillä ja sekametsissä. Pohjoisempaan mentäessä sieni harvinaistuu. Kasvuaika on heinäkuusta syyskuuhun.

Sekalaista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verihapero ei ole syötävää, eikä sille tunneta muutakaan käyttötarkoitusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä on kerrottu sivun lähteet.

Kirjalähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]