Siirry sisältöön

Suomen sisällissota

Wikikirjastosta
Aikajana
Ensimmäinen maailmansota
1914 – 1918 Suomi itsenäistyy
1917 - 1918 Suomen sisällissota
1918 - 1930 Suomi sisällissodan jälkeen - äärioikeiston nousu
1920 – 1940 Elämää Suomessa 1920- ja 1930-luvuilla

< S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan

  • Suomessa syttyi sisällissota vain pari kuukautta itsenäistymisen jälkeen.
  • Sisällissodan syttymiseen vaikuttivat suomalaisten ongelmat, kuten köyhyys ja vaikutusmahdollisuuksien puuttuminen.
  • Sodan osapuolia kutsutaan nimellä punaiset ja valkoiset.
  • Valkoiset voittivat sisällissodan.
  • Voittajat laittoivat hävinneet punaiset vankileireille.
  • Leireillä kuoli tuhansia punaisia.
  • Sisällissodan synnyttänyt viha ja eripura jatkui pitkään sodan jälkeen.

Vaikeudet kasaantuvat vuoden 1917 aikana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Työväestö osoitti mieltään Helsingissä vuonna 1917. Mielenosoituksessa vaadittiin työpäivän pituuden lyhentämistä kahdeksaan tuntiin.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

Venäjän keisarikunnassa oli 1900-luvun alussa vakavia ongelmia, elintaso oli matala, sota Japania vastaan sujui huonosti ja tsaarin yksinvalta ärsytti monia. Vuonna 1905 maassa esiintyi laajoja mielenosoituksia ja lakkoilua. Ensimmäisen maailmansodan aikana nämä vaikeudet pahenivat entisestään, minkä seurauksena keisarikunta lopulta osittain hajosi, ja muun muassa Suomi onnistui itsenäistymään.

Venäjän keisarikunnan ongelmat koettelivat kuitenkin myös Suomea. Ensimmäinen maailmansota oli pahentanut työttömyysongelmaa ja monet kokivat suoranaista nälkää. Vuoden 1917 aikana Suomessa tyytymätön työväestö lakkoili, minkä lisäksi mielenosoituksia ja levottomuuksia esiintyi laajalti. Esimerkiksi Helsingin maalaiskunnassa mielenosoittajat piirittivät kunnantaloa ja vaativat kunnanjohtoa järjestämään työtä sekä ruoanjakelua köyhille. Marraskuussa työväestö järjesti suurlakon vaatien parempaa elintasoa ja parempia poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Kaikkein tyytymättömimpiä ryhmiä olivat köyhimmät ja raskainta työtä tekevät, eli kaupunkien teollisuustyöläiset sekä maaseudun tilaton väestö.

Suomi oli vuoden 1905 jälkeen saanut eduskunnan, mutta Venäjän keisari oli hylännyt monet sen säätämistä uudistuksista. Kunnissa oli edelleen vallalla rikkaita suosiva epätasa-arvoinen äänioikeusjärjestelmä, missä rikkaimmat käytännössä saivat päättää asioista. Nämä seikat heikensivät työväestön uskoa poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin.

Punaiset ja valkoiset - sisällissodan osapuolet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kotkalaisia punakaartilaisia kuvattuna valokuvausstudiossa sisällissodan alussa. Keskellä ylärivissä 23-vuotias Eino Lassi, joka jäi sodan lopulla vangiksi ja joutui Lahteen Hennalan vankileirille. Eino Lassi kuitenkin selviytyi sodasta hengissä vietettyään 13 kuukautta vankileirillä ja palasi vapauduttuaan Kotkaan kivityömiehen ammattiin.

Venäjän keisarikunnan romahtaminen vuoden 1917 aikana romahdutti myös järjestysvallan Suomessa. Venäläiset sotilaat ja santarmit eivät enää pitäneet järjestystä yllä. Osa sotilaista kapinoi avoimesti ja jopa asein upseereitaan vastaan. Suurlakon ja muiden vuoden 1917 levottomuuksien vuoksi Suomeen perustettiin yksityisiä järjestyskaarteja. Työväenliike ja lakkolaiset, eli poliittinen vasemmisto perusti punakaartien nimellä tunnetun aseistetun järjestyskaartin. Oikeisto puolestaan perusti suojeluskunnan nimellä tunnetun kaartin, johon liittyi talonpoikia, ylioppilaita ja keskiluokkaan kuuluvia suomalaisia.

Oikeisto oli voittanut eduskuntavaalit ja saanut siksi muodostaa Suomea johtavan hallituksen. Punakaartit aloittivat kapinan hallitusta vastaan nostamalla punaisen lyhdyn Helsingin työväentalon torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi 26. tammikuuta 1918. Punakaartilaiset marssivat keskustaan ja miehittivät puhelinkeskuksen, rautatieaseman ja lennättimen. Punakaarti otti Helsingin haltuunsa aamulla 28. tammikuuta.

Punaiset saivat sisällissodan alussa haltuunsa eteläsuomen teollisuuskaupungit, missä punaisia kannattanutta työväestöä oli eniten. Pohjoisempi osa Suomea jäi valkoisten haltuun. Suomen hallitus pakeni Vaasaan, missä he jatkoivat hallituksen työskentelyä. Vaasasta tuli valkoisen Suomen pääkaupunki. Osapuolten välinen rintamalinja kulki Tampereen pohjoispuolella.

Valkoiset voittavat sisällissodan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan pääoffensiivit maaliskuussa. Valkoiset saartavat Tampereen.

Punaiset saivat aseita ja jonkin verran myös sotilaita maassa vielä oleskelleilta venäläisiltä sotajoukoilta sekä Venäjällä vallan kaapanneilta kommunisteilta. Punaisten ongelma oli kuitenkin heikko varustetilanne, kokematon ja kuriton miehistö sekä osaavan sotilasjohdon puuttuminen lähes kokonaan. Punaiset kärsivät tappioita muun muassa omien aseiden kautta, vahingonlaukauksista. Kaartilaisten paineensietokyky taistelussa oli heikko, mikä yhdessä ammattitaidottoman johdon kanssa johti helposti hyökkäyksen pysähtymiseen ja puolustuksen pettämiseen.

Valkoisten tilanne oli jonkin verran punaisia parempi. Valkoisen armeijan upseeristo koostui entisessä keisarillisessa Venäjän armeijassa palvelleista suomalaisupseereista, ulkomaalaisista vapaaehtoisista upseereista ja Saksassa koulutetuista jääkäreistä (1 300 miestä mukana sodassa). Aseita valkoiset saivat riisumalla aseista muun muassa Pohjanmaalla sijainneiden venäläisten varuskuntien sotilaat. Valkoisten kokeneempi ja osaavampi sodanjohto vaikutti siten, että taisteluissa valkoisten joukot olivat yleensä paremmin järjestettyjä ja yleensä taistelut päättyivätkin valkoisten voittoon. Valkoisten kannalta tärkeää oli Saksasta saatu apu. Saksassa koulutettujen suomalaisten jääkärien lisäksi saksalaiset lähettivät valkoisten avuksi noin 13 000 koulutettua ja hyvin johdettua sotilasta,

Suomen sisällissodan ratkaisevana taisteluna on usein pidetty valkoisten suorittamaa Tampereen valtausta maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa. Tampereen kaupungin valtaustaistelusta muodostui sisällissodan kiivain yhteenotto. Se oli siihen mennessä suurin Pohjoismaissa käyty taistelu, johon osallistui 16 000 valkoista ja 14 000 punaista. Valkoisten ratkaiseva, Tampereen keskustan valtaukseen johtanut hyökkäys alkoi yöllä 3. huhtikuuta 1918 voimakkaalla tykistötulella. Valkoisia kaatui Tampereen taisteluissa 700–900 miestä. Punakaartit menettivät 1 000–1 500 taistelijaa. Vangeiksi jäi 11 000–12 000 punaista.

Tampereen taistelun jälkeen sota alkoi olla ratkennut. Hangosta edennyt saksalaisosasto valloitti Helsingin huhtikuun alkupuolella. Saksalaisjoukot nopeuttivat merkittävästi punakaartien sotilaallista tappiota ja lyhensivät sodan kestoaikaa.

Vankileirit ja teloitukset - sodan voittaneiden valkoisten kosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan uhrit
Kuolintapa Punaiset Valkoiset Muut Yhteensä
Kaatunut 5 199 3 414 790 9 403
Teloitettu, ammuttu, murhattu 7 370 1 424 926 9 720
Kuollut vankileireillä 11 652 4 1 790 13 446
Kuollut vankileireiltä vapauduttuaan 607 - 6 613
Kadonnut 1 767 46 380 2 193
Muut kuolintavat 443 291 531a 1 265
Kaikki yhteensä 27 038 5 179 4 423 36 640
Lähde: Kansallisarkisto – Sotasurmat

Sisällissota päättyi, kun punaisten viimeiset, Kymenlaaksossa sijainneet vastarintapesäkkeet luopuivat taistelusta toukokuun alussa 1918. Osa punaisten puolella taistelleista ja heidän kannattajistaan yritti paeta valkoisten kostoa rajan taakse Venäjälle, mutta suurin osa jäi saksalaisten vangiksi Lahden tienoilla. Kaikkiaan sodan lopussa valkoisten hallussa oli lähes 80 000 punavankia. Valkoisten kosto hävinneille oli julma. Sodan kahden viimeisen kuukauden aikana valkoiset teloittivat yli 5000 vangiksi saatua punaista. Ilmiötä kutsutaan nimellä valkoinen terrori.

Valkoisen terrorin huippuvaiheen mentyä ohi nousi toukokuussa 1918 esiin kysymys vankiongelman ratkaisusta. Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa 1918 vapautettiin muutamia tuhansia vankeja, mutta heitä myös teloitettiin vielä kesäkuussa. Lopulta vankileireillä oli noin 74 000–76 000 punavankia. Valkoiset kiistelivät pitkään toimintatavoista punavankien suhteen. Lopulta päädyttiin toimintaperiaatteeseen, jonka mukaan jokaisen vangin tapaus oli tutkittava erikseen, ja ennen kaikkea, että heidät pidettäisiin vangittuina tuomioon saakka. Päätös johti yhdessä vuoden 1918 sodan aiheuttaman vakavan elintarvikepulan kanssa korkeaan vankileirikuolleisuuteen. Olot vankileireillä olivat hirvittävät. Vangittuja punaisia kuoli taistelujen ulkopuolella teloituksissa sekä vankileireillä moninkertaisesti enemmän kuin taisteluissa.

Sisällissodan julmaan loppuratkaisuun vaikutti osapuolten välinen syvä keskinäinen viha. Osa valkoisista olisi tahtonut hankkiutua punaisista eroon kokonaan. Erityisen julmasti saatettiin kohdella punaisten puolella taistelleita naisia. Pahin tilanne oli heti kesällä sodan päättymisen jälkeen. Mitä kauemmin punavangin tuomitseminen kesti, sitä suuremmat olivat hänen mahdollisuutensa selvitä hengissä, kun valkoisten viha vähitellen laantui. Sisällissodan arvet ja kahtiajako näkyivät kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vielä pitkään, jopa vuosikymmeniä.

Vankeja Suomenlinnassa. Eri leireissä oli vankeja kaikkiaan 74 000, ja heistä 11 000–13 000 kuoli nälkään, tauteihin ja teloituksissa.
Ns. Kuoleman pataljoona, Riihimäen naiskaartin jäseniä kuljetetaan Helsingin asemalta (musketti.M012-HK19210119-255)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]