Wikijunior Isot kissat/Leijona

Wikikirjastosta

Leijona tai toiselta nimeltään jalopeura (Phanthera leo) on Afrikassa elävä nisäkäs, joka kuuluu isoihin kissoihin ja jonka purentavoima on kolme kertaa ihmisen purentavoimaa suurempi. Leijona on yksi suurimmista kissaeläimistä ja suurin Afrikan maalla elävistä pedoista.

Ruumiinmuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urosleijonat ovat naaraita kookkaampia. Urosleijonien pituus on vähintään noin 172 senttimetrin ja kahden ja puolen metrin välillä. Painoa sillä on 150–270 kilogrammaa. Naaraat ovat pienempiä: vain noin 158–192 senttimetriä pitkiä ja 122–182 kiloa painavia. Häntä on molemmilla sukupuolilla noin 60–100 senttimetriä.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leijonien turkki on vaalean kellanruskea, mutta vatsan ja raajojen sisäpuolella se on valkoinen. Pentujen turkeissa on täpläkuvioita, jotka katoavat aikuistuessa. Leijonien korvantaustat ovat mustat. Suurin tuntomerkki on kuitenkin uroksen mahtava, punaruskea harja. Naaraalla ei ole harjaa.

Naarasleijona

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten kaikki muutkin kissaeläimet, myös leijonat syövät pelkkää lihaa. Leijonalaumassa yleensä naaraat hoitavat saalistuksen, sillä urokset säästävät voimiaan vastaanottamaan muiden urosten haasteet. Leijonat saalistavat mielellään yöllä.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikanaan leijona oli yksi kaikkien aikojen laajimmalle levinneistä nisäkkäistä, jota tavattiin kaikkialla Afrikassa Saharan autiomaata ja sademetsiä lukuunottamatta. Sitä tavattiin myös antiikin Kreikassa, Makedoniassa, Palestiinassa sekä nykyisen Turkin alueilla aina Intiaan asti. Nykyään leijonia elää enimmäkseen enää Afrikassa Saharan autiomaan eteläpuolella olevilla savannialueilla. Lisäksi myös Intiassa elää pieni populaatio.

Atlasleijona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leijonan sukupuuttoon kuollut alalaji atlasleijona

Atlasleijona (Panthera leo leo) oli eräs leijonan alalajeista, mutta laji metsästettiin sukupuuttoon. Viimeinen tunnettu atlasleijona tapettiin Algeriassa vuonna 1922. Atlasleijonauros painoi 180–295 kiloa (eli Bengalintiikerin verran) ja atlasleijonanaaras 120–180 kiloa.

Leijonan alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aasianleijona (Panthera leo persica)
  • Abessinianleijona (Panthera leo roosevelti)
  • Atlasleijona (Panthera leo leo)
  • Kalaharinleijona (Panthera leo verneyi)
  • Kapinleijona (Panthera leo melanochaita)
  • Katanganleijona (Panthera leo bleyenberghi)
  • Koilliskongonleijona (Panthera leo azandica)
  • Kongonleijona (Panthera leo hollisteri)
  • Masaileijona (Panthera leo massaicus)
  • Nubianleijona (Panthera leo nubica)
  • Senegalinleijona (Panthera leo senegalensis)
  • Somalianleijona (Panthera leo somaliensis)
  • Transvaalinleijona (Panthera leo krugeri)
Wikijunior Isot kissat:

Isot kissat

LeijonaTiikeriLeopardiJaguaariPuumaLumileopardiGepardi

Keskikokoiset kissat

IlvesAavikkoilvesJaguarundiMargaiOselottiPuuleopardiServaaliTiikerikissa