Paleontologia/Historia

Wikikirjastosta
Paleontologia -kirjan luvut
Etusivu     Geologiset
aikakaudet
   
Fossiilit     Mitä paleontologia on     Paleontologisia
tutkimusmenetelmiä
   
Paleontologian
historia
   
Paleontologiaan
liittyvät tieteet
   
Aiheesta muualla     Elämän historia

Paleontologian esihistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauniita koruja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meripihkassa säilynyt hyönteinen.

Kivikaudella fossiileista ei tiedetty vielä yhtikäs mitään. Silloin melkeinpä ainoat tunnetut fossiilit olivat meripihkaan juuttuneita ja vuosituhansia säilyneitä hyönteisiä. Näihin kivikautinen ihminen törmäsi varsin useinkin, sillä meripihkasta osattiin valmistaa koruja.

Lohikäärmeitä ja jättiläisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meripihkaan säilyneet hyönteiset olivat ehkä ihmisten ensimmäinen kosketus fossiileihin, mutta löytyi niitä muitakin. Kiinalaiset olivat löytäneet louhoksiltaan ja muualtakin muinaisten dinosaurusten fossiileja, ja luulleet niitä lohikäärmeiden luiksi. Euroopassakin löydettiin "Lohikäärmeiden" ja "jättilästen" luita. Todennäköisesti muun muassa antiikin Kreikan kyklooppitarut selittyvät väärään järjestykseen asetetuista mammutin fossiiloituneista luista.

Paleontologian ensi askeleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset paleontologit eivät olleet koulutuksen saanneita ammattilaisia, vaan yleensä kouluttamattomia henkilöitä, jotka keräsivät fossiileja myydäkseen niitä matkamuistoiksi. Eräät tunnetuimmista varhaisista fossiilinkerääjistä olivat Mary Anning, joka keräsi ja luokitteli fossiileita harrastuksenaan sekä Charles Darwin, joka keräsi fossiileita matkoiltaan ympäri maailmaa. Hän käytti myöhemmin fossiilikokoelmaansa evoluutioteorian muodostamiseen.