Työoikeus/Työoikeus ja yhteiskunta

Yleistä työoikeudesta

Työoikeus laajasti ymmärrettynä käsittää sekä työsuhteet että virkasuhteet. Tässä opintojaksossa keskitytään kuitenkin vain yksityisoikeudellisiin työsuhteisiin.

Työsuhteessa sovelletaan "työlainsäädäntöön" kuuluvia lakeja kuten Työsopimuslaki, Työaikalaki, Vuosilomalaki, Työeläkelait, tapaturmavakuutuslait sekä työehtosopimuksia. Muissa kuin työsuhteissa ei näiden lakien mukanaan tuomaa turvaa ole käytettävissä.

Työoikeudessa – kuten muissakin oikeudenaloissa Suomessa - vaikuttaa vahvasti sopimusvapauden periaate. Sen mukaan kukin saa itsenäisesti päättää mm. tekeekö sopimuksen, kenen kanssa tekee sopimuksen, mitä ehtoja sopimukseen ottaa mukaan sekä missä muodossa (suullisesti, kirjallisesti tai hiljaisesti) sopimus tehdään. Työoikeuden alalla on sopimusvapautta useissa kohdissa kuitenkin rajattu. Ns. pakottavin lainsäännöksin on pyritty suojaamaan työtekijää, joka työsuhteessa on heikompi osapuoli. Suojan tarvetta on nähty varsinkin olevan sellaisilla keskeisillä työnteon alueilla kuten työajan, työnteko-olosuhteiden ja työsuhteen päättämismenettelyn osalta. Pakottavista lainsäännöksistä osapuolet eivät voi keskenään sopia työntekijän asemaa huonontavaan suuntaan. Sopimusvapautta rajoittaa myöskin hyvin laajasti työehtosopimusten määräykset. Niiden soveltamisesta ei voida poiketa silloin, kun työntekijä kuuluu työehtosopimuksen soveltamisalan piiriin.

Kun lakeja Suomessa säädetään, voidaan valita lain esitystapa kahdella tavalla. Joko säädetään hyvin yksityiskohtaisia ja tarkkoja lakeja tai sitten ns. väljiä lakeja, jotka kirjoitetaan hieman laajemmin ja epätäsmällisemmin. Yksityiskohtaisten lakien etuna on se, että ne kertovat lain lukijalle tarkasti, miten asiassa tulee toimia. Ongelmana on lainsäädännön runsaus, kun jokainen asia on tarkasti säännelty. Ongelmana on myös se, että kun ajat ja olosuhteet muuttuvat, lait vanhentuvat. Työoikeus on kuitenkin kirjoitettu suureksi osaksi hyvin yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Hyviä ja tarkkuudessaan jopa hauskoja esimerkkejä löytyy paljon mm. Nuorten työntekijöiden suojelusta annetusta asetuksesta (27.6.1986/508

Ns. väljien lainsäädäntöjen hyvänä puolena on se, että ne ovat tavallaan aina voimassa. Lakia ei tarvitse muuttaa, vaikka yhteiskunta muuttuisi – ongelmasta päästään muuttamalla lainsäädännön tulkintaa eri oikeuksissa. Tämä aiheuttaa kuitenkin kansalaisille melkoisia haasteita, jotta hän pystyy selvittämään, mikä on lakipykälän sen hetkinen oikea tulkinta.

Tällaisissa laintulkintaongelmissa ratkaisua voi hakea esimerkiksi:

1. lakien valmisteluasiakirjoista (komiteamietinnöt, hallituksen esitykset, eduskunta-asiakirjat)
2. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä ja muista oikeustapauksista.
3. oikeustieteellisistä kirjoituksista
4. asianosaisen aihealueen asiantuntijalta

Ammattiyhdistysliikkeen ja työoikeuden historiaa

Tehtaiden lisääntyessä Suomessa alettiin keskustella myös työntekijöiden suojelemisesta. Syynä olivat ulkomailta kantautuneet tiedot työläisten kurjien olojen synnyttämistä levottomuuksista. Päähuomio kiinnitettiin lapsityövoiman käytön rajoittamiseen. Alaikäisten työntekijöiden osuus alkoikin laskea 1880-l. alkupuolella. Syynä eivät kuitenkaan olleet viranomaisten määräykset vaan teollisuuden rakennemuutos: työvoimaa tarvittiin nyt voimaa ja taitoa vaativiin töihin.

Ensimmäiset työväenyhdistykset aloittivat toimintansa Helsingissä ja Vaasassa v. 1884. Näiden ensimmäisten työväenyhdistysten taustalla oli ylhäältä alaspäin suunnattu valistusajattelu, wrightiläisyys. Pyrkimyksenä oli poistaa tai lieventää epäkohtia, esim. lyhentää työaikaa, mutta toisaalta estää "liialliset vaatimukset".

Ensimmäiset ammattiyhdistykset olivat pieniä käsityöläisyhdistyksiä, joihin saattoivat kuulua jäseninä sekä työnantajat että työntekijät. Esimerkiksi Tampereen vanhin ammattiyhdistys on Tampereen maalarien ammattiyhdistys, joka perustettiin 29.10.1889. Muita alkuvaiheen yhdistyksiä perustivat mm. suutarit, räätälit ja kirjanpainajat.

1890-luvun loppupuolella yhdistysten luonne alkoi muuttua työntekijäjärjestöiksi. Samalla ammattiosastoja alkoi syntyä myös teollisuuden työntekijöiden pariin. Myös ensimmäiset ammattialakohtaiset koko maata kattavat syntyivät. Näistä vanhimpana pidetään v. 1894 perustettua Suomen Kirjaltajain Liittoa.

Suurlakko v. 1905 merkitsi pitkään patoutuneen kuohunnan esillepääsyä. Työväelle ja ammatilliselle liikkeelle lakolla oli erityisesti merkitystä työväen joukkovoiman esiintuomisessa. Työläisjärjestöihin liittyi runsain määrin uusia jäseniä.

Työajan lyhentäminen kahdeksaan tuntiin oli työväen keskeisenä vaatimuksena 1907-1917.

Yleensä se esitettiin numeroin 8-8-8 eli 8 tuntia työtä, 8 tuntia lepoa ja 8 tuntia valistusta.

Kansalaissodan jälkeistä aikaa ay-liikkeessä sävyttivät sisäiset ristiriidat. Sosialidemokraattisten ja kommunististen jäsenten käsitykset ay-liikkeen tehtävistä, suhteista poliittisiin puolueisiin, kansainvälisestä toiminnasta ja menettelytavoista törmäsivät vastakkain.

Toinen maailmansota ja sen jälkeinen aika merkitsi ay-liikkeen lopullista läpimurtoa Suomessa.

Valtiovallan ja työnantajajärjestön suhtautuminen muuttui. Tähän vaikutti vuoden 1940 "tammikuun kihlaus", jolloin SAK tunnustettiin tasavertaiseksi sopimuskumppaniksi. Ensimmäinen koko maata käsittävä yleissopimus solmittiin v. 1944.

Sodan jälkeen yli 420.000 työntekijää meni lakkoon kolmeksi viikoksi (1.3.-20.3.1956). Lakko päättyi vain näennäiseen voittoon, sillä lakkolaiset saivat läpi vaatimuksensa 12 markan yleiskorotuksesta, jonka tosin inflaatio söi pienessä ajassa.

Työmarkkinajärjestelmä

(Työehtosopimuslaki 7.6.1946/436)

Suomessa työmarkkinajärjestelmällä on erittäin keskeinen rooli yhteiskunnan keskeisten arvojen ohjaamisessa. Työmarkkinaosapuolina ovat työnantajapuolta edustavat liitot sekä työntekijäpuolta edustavat liitot. Usein valtio on mukana näiden osapuolten välisissä ratkaisuissa. Tällöin puhutaan ns. kolmikantaratkaisusta.

Tulopolitiikalla tarkoitetaan eri eturyhmien ja hallituksen välistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on sopeuttaa kansantalouden kokonaistulojen kasvu ja jakautuminen muihin talouspolitiikan realiteetteihin, esimerkiksi reaalitulojen kasvu tuottavuuden kehitykseen ja saavuttaa alhainen inflaatio.

Tulopoliittinen kokonaisratkaisu on hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen sopimus talous-, tulonjako- ja sosiaalipoliittisista toimista.

Työehtosopimus on kirjallinen sopimus, jonka yksi tai useampi työnantaja tai työnantajien rekisteröity yhdistys tekee yhden tai useamman rekisteröidyn työntekijöiden yhdistyksen kanssa niistä ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on noudatettava. Työehtosopimusten tarkoitus on yhtenäistää eri työsuhteissa noudatettavia ehtoja, taata työrauha sopimuskaudelle sekä luoda toimintasäännöt erimielisyyksien selvittämiseksi.

Työehtosopimus sitoo sopimuksen tehneitä (osallisia) sekä sopimuksen tehneen yhdistyksen jäseniä (alayhdistyksiä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä). Kaikki työnantajat eivät ole jäseninä sellaisessa yhdistyksessä, joka on osallisena työehtosopimuksessa. Tällaiset työnantajat eivät ole velvollisia noudattamaan alan työehtosopimusta, ellei kyseessä ole ns. yleissitova työehtosopimus.

Työehtosopimus on yleissitova (Työsopimuslaki 55/2001 2 luku 7 § ) mikäli tietyllä elinkeinoalalla ollaan solmittu sellainen työehtosopimus joka on "valtakunnallinen ja asianomaisella alalla edustavana pidetty". Yleissitovaa työehtosopimusta ei voi saavuttaa paikallisesti tai yrityskohtaisesti sovittu työehtosopimus, vaikka sen olisivat solmineet valtakunnalliset työmarkkinajärjestöt. Asiaa varten perustettu lautakunta tekee ratkaisun siitä, mitkä työehtosopimukset kulloinkin täyttävät yleissitovuudelle asetetut kriteerit.

Työriitojen sovittelu

(Laki työtuomioistuimesta 31.7.1974/646 ja Laki Työriitojen sovittelusta 27.7.1962/420)

Työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmä koostuu kolmesta osasta:

1. työmarkkinajärjestöjen omasta toiminnasta;
2. työriitojen sovittelujärjestelmästä ja
3. työtuomioistuimesta.

Työtuomioistuin ratkaisee viime kädessä muun muassa voimassa olevista työ- ja virkaehtosopimuksista syntyneet tulkinta- ja soveltamisriidat eli oikeusriidat. Keskeisin asema hyvin toimivassa työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmässä on työmarkkinajärjestöillä.

Työmarkkinajärjestöt vastaavat työehtosopimusten neuvottelemisesta ja tekemisestä. Hyvinkin toimivassa työmarkkinajärjestelmässä ajaudutaan sopimusneuvotteluissa toisinaan umpikujaan niin, että työ- tai virkaehtosopimusta ei saada aikaan ilman ulkopuolista apua. Yleisen edun vuoksi valtio ei ole katsonut voivansa jättää pelkästään järjestöjen oman toiminnan varaan sellaisia tilanteita, joissa työ- tai virkaehtosopimusneuvottelujen kariutuminen on johtamassa työtaistelutoimenpiteisiin. Työriitojen sovittelusta annetulla lailla valtio on asettanut työmarkkinajärjestöjen käyttöön sovittelukoneiston, jonka tehtävänä on johdattaa riitapuolet neuvotteluratkaisuun.

Työriidan johdosta toimeenpantavasta työnseisauksesta tai sellaisen laajentamisesta on ilmoitettava asianomaiselle sovittelijalle ja vastapuolelle viimeistään kaksi viikkoa ennen työnseisauksen tai sen laajentamisen alkamishetkeä. Ilmoitusvelvollisuus koskee vain nk. eturiitoja, koska oikeusriidat kuuluvat työtuomioistuimen tai välimiesten ratkaistaviin.

Työriitojen sovitteluun osallistuminen ei ole vapaaehtoista, vaan pakollista. Suomessa on siis voimassa pakkosovittelu. Sen sijaan työriidan osapuolten ei ole pakko hyväksyä sovittelijan sovintoehdotusta. Suomessa ei ole työriitojen pakkosovintoa.

Työriitojen sovittelijoina toimivat valtakunnansovittelija ja kuusi piirisovittelijaa, joista yksi toimii myös valtakunnansovittelijan varamiehenä.

Tavalliset riidat työasioissa ratkaisee työnantajan kotipaikan tai työntekijän asuinkunnan käräjäoikeus.

Lakien ja säädösten hierarkia

Samaa työoikeudellista asiaa koskevia ehtoja tulee usein vastaan monesta erilaisesta yhteydestä.

Työsuhteessa sovellettava etusijajärjestys:

1. EU:n perustamissopimuksen määräykset
2. pakottavat suomalaiset lainsäännökset
3. yleissitovat työehtosopimukset
4. työehtosopimuksen määräykset
5. pakottavat säännökset, joista voidaan poiketa työehtosopimuksella
6. työsopimuksen määräykset
7. työehtosopimuksen määräykset, joista voidaan poiketa työsopimuksella
8. tahdonvaltaiset lainsäädökset
9. työnantajan määräykset
10. Työpaikan käytäntö ja vakiintuneet tavat

Työnantajan tulkintaetuoikeus. Työnantaja voi antaa työnjohto-oikeutensa perusteella määräyksiä. Työntekijän on noudatettava myöskin ristiriitatilanteissa työnantajan ilmoittamia työoikeudellisia tulkintoja, kunnes riita on ratkaistu. Riita voidaan lopullisesti ratkaista joko neuvottelumekanismin kautta tai tuomioistuimen päätöksellä.

Työoikeudessa vaikuttaa vahvasti työntekijän (heikomman osapuolen) suojelun periaate. Tästä on johdettu ns. edullisemmuussääntö, jonka mukaan epäselvissä laintulkintatilanteissa tulisi valita se laintulkinta, joka on edullisempi työntekijälle. Tämä selitetään usein sillä, että työnantaja on ollut määräävässä asemassa työsopimusta laadittaessa. Jos hän ei ole ottanut sopimukseen jostain asiasta ehtoa tai on muotoillut ehdon epäselväksi, on tilannetta tulkittava laatijan vahingoksi.

Työoikeus Euroopan Unionissa

Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1.1.1995. Vuoden 1994 neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen eduskunta päätti hyväksyä jäsenyyden allekirjoittamalla liittymissopimuksena ns. Rooman sopimuksen. Tässä sopimuksessa säännellyt asiat tulivat suoraan jokaista suomalaista velvoittavaksi. Rooman sopimus käsittelee työoikeutta lähinnä takaamalla Euroopan alueella työvoiman vapaan liikkumisen yhtenä kansalaisten perusoikeutena.

Eurokansalaisille tulee siis taata mahdollisuus vapaaseen työnhakuun koko yhteisön alueella. Tämä tarkoittaa, että hänellä on mm; oikeus saapua maahan ja poistua sieltä, oleskeluoikeus, oikeus työn hakemiseen, työsopimuksen solmimiseen sekä ammattiyhdistystoimintaan.

TYÖOIKEUS
Sisällys – Työoikeus ja yhteiskunta – Työsuhteen aloittaminen – Osapuolten velvollisuudet – Työaika – Vuosiloma – Työsuhteen päättäminen – Yt-menettely – Lisätietoa ()