Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Inkat

Kuuluu osana Esikolumbiaanisiin kulttuureihin.

Inkat olivat nykyisen Perun alueella elänyt intiaaniheimo, joka loi suuren valtakunnan. Inkaksi sanottu kuningas johti ylimystöä ja hyvin järjestettyä yhteiskuntaa. Espanjalainen Francesco Pizarro kukisti inkavaltakunnan 1500-luvulla. Inkojen kulttuuri perustuu varhaisempiin intiaanikulttuureihin. Inkat ovat jääneet historiaan muun muassa tieverkostostaan.

Historia

Esihistoria

Inkavaltiota edelsi pitkä historia, jonka aikana siirryttiin kiertelevästä elämästä kaupunkiasutukseen. Etelä-Amerikka lienee asutettu noin 10000 eaa mennessä. Varhaiset metsästäjä-keräilijöiden ryhmät liikkuivat vuosikierron mukaan. He alkoivat perustaa puutarhoja, joissa viljelivät muun muassa kurpitsaa ja chilipippuria. Sitten intiaanit kesyttivät noin vuoden 4000 eaa tienoilla alpakan ja laaman. Näihin aikoihin osattiin kotoa puuvillaa. Perun rannikolle syntyi kalastuksella ja maanviljelyllä syntyviä asutuskeskuksia. Saviastioita ei osattu tehty, vaan säilytykseen käytettiin kurpitsan kuoria ja koreja. Suuria rakennelmia syntyi noin 3500 eaa alkaen. Eräs tuon ajan keskus oli Caral, jossa oli pyramideja. Noin 1800 eaa alkoi maissin viljely ja saviastiat yleistyivät. Nämä saattavat olla lainaa Meksikosta. Yhä suurempia monumenttirakennelmia tehtiin. Tältä ajalta on merkkejä sodista ja ihmisuhreista. Vuosisatojen vieriessä syntyi ja kuoli erilaisia kulttuureja. Chavínin kulttuuri laajeni 1000 eaa vuoristossa. Se palvoi jaguaarjumalaa. Vuosisadan vaihteen molemmin puolin oli rannikolla Mochen valtio. Noin 600 jaa alueelle syntyi kaksi suurta valtiota, Tiwanaku ja Wari. Tämä valtiot romahtivat äkkiä vuoden 1000 jaa tienoilla. Samoin rannikon keskus Sican heikkeni. Syy saattoi olla ilmaston kylmeneminen ja kuivuminen. Tästä johtuva nälänhätä olisi tappanut niin paljon ihmisiä, että syntyi sekasorto. Tämän jälkeen Keski-Andien alueella oli monia keskenään sotivia heimovaltioita. Yksi näistä oli inkojen pieni asuinalue. Rannikolla laajensi valtaansa Chimun valtio. Se oli inkojen kilpailija. Niinpä on sanottu, että jos inkavaltio oli Etelä-Amerikan Rooma, niin chimujen valtio Karthago.

Cuzcon kuningaskunta (1197-1438)

Varmasti ei tiedetä, mistä ketsuan kieltä puhunut kansa saapui Cuzcon ympäristöön (kartassa punaisella). Varhaisen kulttuurin merkkejä alueelta löytyy 900-1200-luvuilta. Vielä 1200-luvulla se oli vain yksi vuoristoheimoista. Tarun mukaan inkahallitsija Manco Capac perusti tuolloin Cuzcon. Ei osata sanoa, onko tässä myöhemmin tehdyssä kertomuksessa perää. Vuoristossa ei ollut tuolloin enää mahtivaltiota, sillä Wari oli romahtanut, mutta rannikolla chimut laajensivat valtaansa. Inkojen nopea laajeneminen alkoi vasta 1400-luvulla. Tällöin inkat kukistivat vihollisensa chankat ja huancat.

Chankat olivat kova vastustaja: sotaisia ja kapinoivat moneen otteeseen, mutta inkat kukistivat kapinat ja sulauttivat chankat valtioonsa.

Laajeneminen

Laajentumistaistelut alkoivat 1438 Sapa Inka (suurin johtaja) Pachacutin (maanjäristäjän) johdolla (violetti). Hänen ja hänen poikansa Túpac Inca Yupanquin aikana valloitettiin suurin osa nykyisten Perun ja Equadorin ylänköalueita (ruskea ja vihreä). Merkittävin etappi oli Chimor-valtakunnan valloitus. Pohjoisessa valtakunta venyi nykyiseen Columbiaan asti. Pojanpoika Huayna Cápac laajensi valtaa Perun ja Equadorin alueella (turkoosi), mutta kuoli joko tuhka- tai isorokkoon, jonka espanjalaiset olivat tuoneet uudelle mantereelle. Etelässä inkat ottivat yhteen mapuche-heimojen kanssa, mutta eivät pystyneet alistamaan heitä valtansa alle. Kun inkat halusivat vallata jonkun alueen, he ensin uhkasivat täämän alueen johtajia sodalla. Monesti johtajat suostuivat alistumaan inkavaltion vallan alle, koska saattoivat näin säilyttää asemansa, vaikka joutuivatkin maksamaan veroa ja lähettämään ihmisiä inkavaltioon töihin ja sotilaiksi. Mutta jos alue ei suostunut inkavaltion vallan alle, inkat aloittivat sodan suurella armeijalla. Jos alue ei kyennyt puolustautumaan, sen ylimystö syöstiin vallasta ja väestöä pakkosiirrettiin pois. Yleensä pahimmat vastaan hangoitelijat eivät olleet järjestyneet valtioiksi, joiden ylimystöä olisi ollut inkojen helppo kiristää. Näin inkat kävivät tuon ajan "hybridisotaa", jossa kovia keinoja käytettiin vain tarpeen vaatiessa.

Sisällissota ja espanjalaisten valloitus

Tarkemmin: Inkavaltakunnan espanjalaisvalloitus

Alussa yhdessä valtakuntaa hallinneet Huascar ja Atahuallpa taistelivat inkavaltion herruudesta. Atahuallpa voitti 1532 sisällissodan, ja vangitsi Huascarin. Samana vuonna espanjalainen Francesco Pizarro saapui sotajoukkoineen pohjoisesta inkavaltioon. Espanjalaisia oli vain hieman yli 100. Mutta heillä oli rautahaarniskat, rautamiekat, tuliaseet ja ratsut, kun intiaaneille kivikautinen aseistus. Lisäksi espanjalaiset olivat juonikkaita. Aika oli otollinen inkavaltion valtaamiseen, kun maa oli sisällissodan jäljeltä sekaisin. Espanjalaiset väijyttivät Atahuallpan Cajamarcan torilla ja vangitsivat tämän. Paljon intiaaneja kuoli verilöylyssä. Vangittu Atahuallpa surmautti Huascarin. Vaikka saivatkin kultalunnaita, espanjalaiset tappoivat Atahuallpan. Sitten espanjalaiset etenivät Cuscoon, joka antautui espanjalaisille. Tämä johtui osin siitä, että Coscossa oli enemmän Husacarin kannattajia. Espanjalaisten valtaan nostama nukkehallitsija Manco II nosti inkat kapinaan. Espanjalaisten mukanaan tuomat taudit tappoivat intiaaneja. Intiaanit jatkoivat vielä vuosikymmeniä sissisotaa espanjalaisia vastaan. Myös espanjalaiset taistelivat keskenään alueiden hallinnasta. Pizarron kumppani Almagro kävi Boliviassa, joka oli köyhää seutua. Niinpä syntyi riita inkoita ryöstetyn kullan jakamisesta. Pisarro tapatti Almagron. Almagron sukulaiset kostivat tappamalla Pisarron 1541. Inkat onnistuivat säilyttämään rajoitetun alueen hallinnassaan vuoteen 1571 Vilcabambassa. Espanjalaiset valtasivat tämän paikan. Inkavaltakunnan aika oli päättynyt. Tuhoutuessaan se oli ehtinyt hallita vain 135 vuotta eli neljän-viiden sukupolven ajan. Tupac Amaru II:na esiintyvä kapinoiva inkajohtaja teloitettiin raa'asti 1781. Ainakin 4/5 inkoista kuoli 1500-luvulla eurooppalaisten tuomiin tauteihin.

Kulttuuri ja yhteiskunta

Inka yhteiskunta koostui hallitsijasta ja kolmesta yhteiskuntaluokasta. Ylin luokka olivat kuninkaalliset, toinen luokka aatelisto ja alin luokka tavallinen kansa, jonka kanssa samaan luokkaan kuuluivat myös koko uusien alueiden väestö. Kaikista alimpana oli pakkotyövoima, joista monet kuuluivat vankeihin. Kuninkaallisia kultaseppiä ja kutojia arvostettiin suuresti, mutta siitä huolimatta heitä ei milloinkaan laskettu yläluokkaan. Yläluokkaan nousu onnistui ainoastaan koulutusjärjestelmän kautta.

Valtakunnan hallinto jakautui neljään provinssiin (eli maakuntaan) (koilliseen, kaakkoiseen, lounaiseen ja luoteiseen), joiden kaikkien kulmat kohtasivat pääkaupungissa Cuzcossa. Sekä uskonnollinen että sotilaallinen järjestelmä oli moniportainen. Paikallisvirkailijat olivat vastuussa riitojen ratkaisusta ja työvelvollisuuden valvonnasta. Inkojen hallinto oli voimakkasti keskitetty ja määräsi monenlaisista asioista viljan varastoinnista pukeutumiseen.

Alluy-klaanit eli suurperheet olivat yhteiskunnan perustana. Niihin saatettiin myös adoptoida ulkopuolisia jäseniä. Monilla oli oma suojelushenkensä huaca (pikkujumala). Avioliiton myötä syntyneet lapset liittyivät isänsä klaaniin. Siitä huolimatta vaimo pysyi tietyssä mielessä syntymäklaaninsa jäsenenä ja peri vanhempansa. Jokaisen perheen oli tehtävä osansa valtakunnan työstä ns. mita-järjestelmän kautta.

Lapset olivat naisten vastuulla ja heille pidettiin usein kovaa kuria. Inkat muokkasivat pikkulasten päänmuotoa tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan kiristyssitein, minkä mahdollistivat pienokaisten vielä joustavat pään luut. Pojat saivat lannevaatteen 14-vuotiaana ja seremoniassa heistä tuli aikuisia. Tytöt menivät naimisiin 12-14-vuotiaana. Inkojen yhteiskunnassa tunnettiin meidän avoliittoamme vastaava koeavioliitto, jonka aikana nainen saattoi palata kotiinsa. Varsinaisesta avioliitosta saatettiin erota vain lapsettomuuden vuoksi. Naiseet naivat yleensä omasta sosiaaliluokastaan, joskus myös sen yläpuolelta. Tytöille tapa nousta yhteiskunnassa olikin saada ylemmän luokan mies huomaamaan itsensä. Moniavioisuus ei ollut kiellettyä, mutta taloudellisista syistä miehillä oli yleensä vain yksi vaimo.

Inkojen käyttämät tunikat kertoivat heidän asemastaan. Esimerkiksi sotilaiden uskotaan pukeutuneen mustavalkoiseen, shakkiruudukkoa muistuttavaan tunikaan. Tunikan lisäksi yläluokka käytti päänympäri kiedottua eräänlaista turpaania asemansa merkkinä. Korut riippuivat asuinalueesta. Naisilla oli yleensä hyvin pitkät palmikoidut hiukset. Inka hallinto valvoi vaatetusta, joten naisten uskotaan käyttäneen paljon aikaa hiusten laittamiseen erottautuakseen toisista.

Armeijojen koko vaihteli 20 000 - 250 000 miehen välillä. Kaikkien miesten oli osallistuttava sotilaskoulutukseen. Aseina olivat keihäät, nuijat ja lingot. Sotilaspukuun kuului tunika, kilpi ja kypärä. Kantotuolista taistelua seuraavaa päällikköä suojelivat kokeneet veteraanijoukot.

Inkojen uskonto

Roomalaisten tapaan inkat antoivat valloittamiensa kansojen pitää omat uskonnolliset tapansa. Tästä johtuen inkojen jumaljärjestelmästä tuli monimutkainen ja useat jumalat saattoivat hoitaa samoja tehtäviä. Sapa Inkan (eli inka hallitsijan) uskottiin olevan Inti-auringonjumalan jälkeläinen. Ympäri valtakuntaa palvottiin paikallisia pyhiä luonnonpaikkoja ja taistelukenttiä, jotka yleensä jotenkin liittyivät menneisiin hallitsijoihin. Niillä suoritettiin rukouksia ja uhreja avun ja neuvojen saamiseksi.

Papisto asui yleensä keskeisimmissä temppeleissä ja toimivat ennustajina, velhoina, tunnustusten vastaanottajina ja parantajina. Auringon temppelissä oli myös naimattomia papittaria. Inka papit pyrkivät ennustamaan tulevia yhteiskunnallisia tapahtumia ja taistelujen tulosta sekä ajamaan tiehensä pahoja henkiä.

Kalenteri jakautui kahteentoista 30-päiväiseen kuukauteen, jolla kullakin oli oma juhlansa. Tunnetuin lienee marraskuinen kuolleiden päivä, Aymarca ja kesäkuinen Inti Raumi, auringon juhla, joka liittyi talvipäiväntasaukseen, jolloin päivä on lyhimmillään. Inka valtakunnan aikana se oli tärkein Cuscoon keskittyneistä juhlista. Tuolloin juhlittiin inkojen myyttistä alkuperää yhdeksänpäiväisin menoin joihin liittyi värikkäitä tansseja ja kulkueita sekä eläinuhreja uuden sadon varmistamiseksi.

Inkat uskoivat uudelleen syntymään, mikä näkyi heidän hautajaisissaan. Kuolleet haudattiin yleensä istualtaan. Moraalittomat eläisivät loputtomasti maan kylmyydessä, kun taas hyvät nousisivat auringon lämpöiseen syleilyyn. Ylhäisiä myös muumioitiin ja heidät varustettiin kuoleman jälkeen tarvittavilla tarvikkeilla, kuten uhrilahjoilla jumalille.

Koulut

Inkojen koulutus oli jakautunut kansan ja yläluokan koulutukseen. Yläluokka ja kokeissa valikoidut taitavat pojat saivat koulutuksensa tietäjiltä, joita kutsuttiin nimellä amautas. Kansa sai koulutuksensa kasvattajiltaan. Amautas koostui papeista, filosofeista ja runoilijoista, jotka tunsivat hyvin inkakulttuurin ja perinteet. Amautakset pitivät myös huolta siitä, että kaikki oppivat puhumaan inkojen virallista kieltä ketsuaa. Alaluokka oppi vanhimmiltaan käytännön taitoja, joihin monet inkojen teknilliset saavutukset perustuivat.

Inkat merkitsivät solmujen avulla muistiin tilastoja.

Yläluokan poikien koulutus alkoi Cuzcossa 13-vuotiaana. Tärkeitä aineita olivat historia, uskonto ja hallinto sekä moraali. Oli myös opittava tulkitsemaan inkojen quipu-kirjanpitotekniikkaa, joka koostui solmuista. Lisäksi harjoiteltiin urheilua ja sotataitoa. Suurin osa valmistui noin 19-vuotiaana. Koulutus päättyi valmistumisseremoniaan, jossa tulevat hallitsijat esittelivät taitojaan. Sitten hallitsija palkitsi heidät, muistutti heitä heidän asemaansa liittyvästä vastuusta ja kutsui heitä auringon pojiksi.

Yläluokan tytöt lähetettiin opiskelemaan murrosiässä. Opiskelijoita valittiin myös maakunnista. Tyttöjen opetukseen kuuluivat runouden ja naisten taitojen opiskelu sekä jossain määrin myös hallintoon tutustuminen, tosin vähemmässä määrin kuin pojilla. Heidän oli opittava kehräämään, kutomaan ja valmistamaan chicka-olutta. Osa tytöistä jäi oppilaitokseen opettamaan uusia tulokkaita, kun taas toisista tuli inka hallitsijoiden jalkavaimoja tai heidät naitettiin hallitsijan suosikeille. Osasta koulujen oppilaista tuli auringon jumalan temppelin pyhiä neitsyitä, jotka kutoivat pyhää kangasta. Nämä opettelivat koulussa papittarien taitoja.

Tieverkostot

Inkat olivat kuuluisia kattavasta ja hyvinhoidetusta tiestöstään sekä virallisesta lähettijärjestelmästään. Perun alueella oli jo muinoin rakennettu teitä. Inkat hyödynsivät vanhoja teitä, mutta paransivat ja laajensivat niitä. Inkojen tiestö yhdisti valtakunnan eri osat, ylitti andit ja nousi parhaimmillaan yli 5000 metrin korkeuteen. Pisimmät tiet olivat yli 5000 kilometrin mittaisia, kun esimerkiksi Suomen mitta Etelästä Pohjoiseen on hieman yli 1000 kilometriä. Kaikkiaan teitä oli yli 20 000 kilometriä. Niitä kuljettiin joko jalan tai laama karavaaneilla. Tiet oli rakennettu erityisesti postin kuljetusta varten, joka kannettiin joko solmumerkintöinä tai muistissa.

Yli kanjonien rakennettiin yksinkertaisia riippusiltoja. Siltoja valmistettiin ichu-ruohosta punotuista köysistä. Ne olivat niin vahvoja, että kantoivat espanjalaiset hevosineen. Toisaalta ne olivat niin painavia, että niihin syntyi kuoppa keskelle ja niillä olikin taipumus keinua tuulessa. Siltojen varmuus perustui siihen, että kyläläiset uusivat ne vuosittain. Pisimmät sillat Cuzcoon johtavalla päätiellä ulottuivat 67 metriä leveän kanjonin yli ja keinunut 36 metriä joen yläpuolella

Chaski

Chaski-juoksijat olivat inkojen lähettejä, jotka kuljettivat kunikaallisia käskyjä, viestejä ja muuta kuljetettavaa tuhansien kilometrien päähän. Jokaisella lähetillä oli mukanaan eläimen sarvesta tai simpukasta valmistettu torvi eli pututu ja selässään qipi-reppu, jossa voitiin kuljettaa pieniä tavaroita.

Lähetit hyödynsivät välitysjärjestelmää saadakseen viestin eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Reitin varrella oli tambos-majataloja. Kukin lähetti juoksi vain kahden tamboksen välin ja kullakin majalla odotti uusi lähetti viedäkseen viestin eteenpäin. Matkan varrella oli pikku majoja, joista löytyi vettä ja ravintoa. Viesti Cuscosta Quitoon kulki noin viikossa.

Arkkitehtuuri ja insinööritaidot

Inkat perivät arkkitehtuuritaitoja Tiwanaku-kulttuurista ja kehittivät niitä edelleen. Rakentamiseen käytettiin sekä luonnonkiviä että hieman muokattuja kiviä, eikä laastia tarvittu. Koska käytössä ei ollut laastia, kivet saattoivat liikahdella maanjäristyksen heilutellessa rakennusta, mikä lisäsi niiden kestävyyttä ja pitkäikäisyyttä.

Inkat saattoivat rakentaa suurista kivistä, jotka on hiottu sopimaan yhteen kuin palapelin palat. Isojen kivien päällä saattoi olla pienemmistä kivistä rakennettu seinä.

Usein käytettiin myös polttamatonta savitiiltä tavallisesti kiviperustan päällä. Tavallisesti rakennukset olivat neliönmuotoisia ja olkikattoisia. Niissä oli vain yksi huone. Perusrakennuksesta oli kuitenkin useita muunnelmia. Toisinaan katto oli suippo. Toisinaan jompikumpi tai molemmat pitkät seinät puuttuivat ja toisinaan kaksi huonetta jakoivat yhteisen seinän.

Kaikesta huolimatta lähes kaikki rakennukset olivat suorakulmaisia alhaisesta mökistä ylhäiseen palatsiin. Kuitenkin esimerkkejä kaarevista seinämistä löytyy valtakunnan keskiosista. Kaksikerroksiset rakennukset olivat harvinaisia ja toiseen kerrokseen päästiin ulkokautta, joko portaita tai maaramppia pitkin. Seinien aukot kuten ikkuna-aukot ja ovet olivat puolisuunnikkaan (tai vinoneliön) muotoisia ja niissä saattoi olla kaksin- tai kolminkertaiset koristeelliset karmit.

Machu Picchu

Vuoriston salaperäinen Machu Picchu on eristyksensä ansiosta parhaiten säilynyt inka-kaupunki, jossa oli hieno vedensiirtojärjestelmä. Vettä johdettiin kanavien avulla paitsi viljelmille myös muun muassa porras-suihkulähteisiin. Kaupungissa oli myös viemärit. Kaupungin keskipistenä olikin 745 metriä pitkä kanava. Kaupunkia ympäröivien viljelymaiden terassit estivät eroosion eli maan kulumisen.

Ruoka ja Maatalous

Monia inkojen jalostamia perunalajeja ei vieläkään tunneta Andien ulkopuolella.

Inkojen viljelemä ja jalostama peruna ei ollut ainoa heidän viljelemistään mukulakasveista. Toinen kovia oloja kestävä juures oli oka (tai oca), joka on sukua käenkaalille. Sen kuoressa on kirpeää oksaalihappoa ja ruuanvalmistuksessa sen määrää pyrittiinkin vähentämään altistamalla mukulat auringonpaahteelle. Muita juureksia olivat perunpalsternakka, makeahko kannan sukuinen achira (joita paistettiin maauuneissa), karvas peruna ja ullucu.

Pepino

Lukuunottamatta moninaisista juureksista, maissia pidettiin silti arvokkaimpana ravintokasvina. Lisäksi syötiin useita lajeja merilevää ja luumun kokoista pepino hedelmää, jota yläluokka karsasti vaikesti sulavana. Muita ravintokasveja olivat uhrieläimille syötetty pyhä amrath (revonhäntä, eräänlaista viljaa) sekä erilaiset chilit, tomaatti, kvinoa (quinoa, eräänlaista viljaa) ja maapähkinät. Puuvillaa viljeltiin vaatteiden valmistusta varten.

Maanviljelijät käyttivät apunaan ihmisvoimaista auraa ja kaivuukeppiä, jota käytettiin erityisesti juuresten nostoon ja rikkaruohojen kitkentään. Rannikkoseuduilla peltoja lannoitettiin maissin kanssa kylvetyillä pikkukaloilla ja kovettuneella merilintujen ulosteella guanolla, joka sisältää paljon fosforia ja typpeä. Muualla viljelijät joutuivat turvautumaan puiden lehtiin ja laaman ja alpakan lantaan.

Viljelyssä käytettiin apuna keinotekoisia terasseja jotka mahdollistivat viljelyn jyrkilläkin rinteillä ja rannikolla myös keinotekoisia laguuneja, jotka täyttyivät sadevedellä. Lisäksi käytettin muunlaisia keinotekoisia kastelujärjestelmiä.

Inkoilla oli kaksi kotieläintä laama ja alpakka. Niiden villaa hyödynnettiin ja niitä käytettiin karavaanijuhtina kuten sukulaisiaan kameleja vanhalla mantereella. Niitä pidettiin pyhinä eläiminä. Lisäksi kasvatettiin helppohoitoisia marsuja (eli guinean porsaita), joita on helppo hoitaa ja jotka myös lisääntyvät nopeasti. Ne kesytettiin andeilla jo 2000 eaa. Lihaa saatiin myös metsästämällä riistaa, eli villejä kamelieläimiä vicunaa ja guanacoa sekä monenlaisia peuroja ja pikku nisäkkäitä. Merestä kalastettiin muun muassa tonnikalaa, eri kaloja ja muita mereneläviä.

Inkoja auttoi huonojen kausien yli heidän kykynsä säilöä monia käyttämiään ruoka-aineita kuten maissia, kylmäkuivattuja perunoita (ja muita juureksia) ja kuivattua ja suolattua lihaa ja kalaa. Säilöntätaidot auttoivat inkavaltiota selviämään kuivista kausista ja helpottivat armeijan muonittamista.

Sanasto

arkeologia = tiede, joka tutkii historiaa sen kiinteiden jäänteiden esimerkiksi esineiden perusteella

klaani = perhettä huomattavasti suurempi sukulaisten joukko, johon kuuluu erilaisia serkkuja (pikkuserkkuja ja heitäkin kaukaisempia serkkuja)

myöhäinen horisontti = myöhäinen kausi

puolisuunnikas = kuin suorakulmio, joka on mennyt vinoon eli sen seinät ovat kallellaan, mutta vastakkaiset sivut ovat yhdensuuntaiset

sivuvaimo = vähempiarvoinen toinen vaimo

teloitus = ihmisen laillinen surmaaminen jonkin rikoksen vuoksi

vinoneliö = kuten neliössä, myös vinoneliössä kaikki sivut ovat yhtä pitkät, mutta vinoneliön kulmat eivät ole suorat

ylänkö = korkealla merenpinnan yläpuolella oleva tasanko eli laaja tasainen alue