Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/1. Johdanto

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Grand-Popo liittyy Benininlahteen laskevan Mono-joen suistoon ja sen lähellä oleviin alueisiin. Grand-Popon nykyinen piirikunta ulottuu lännessä meren ja joen välisenä kaistana Togon rajalle. Heti rajan takana on myös historiallinen Togon Anéhon kaupunki, jota kutsuttiin ennen nimillä Little Popo, Klein Popo tai Petit-Popo, puhujan kielestä riippuen. Näiden paikkakuntien sijainnit tulivat strategisesti tärkeiksi, kun Euroopan siirtomaavallat alkoivat kamppailla etupiireistään.

Itään Grand-Poposta sijaitsevaa jokisuuta, jossa Mono-joki yhtyy Beninin lahteen kutsutaan Bouche du Roiksi (”kuninkaan suu”) tai portugalin kielellä Boca do Rio eli "joen suu"[1]. Kyseessä on vuorovesivirta, jossa vuorovesi aiheuttaa voimakkaita rannikoita muokkaavia virtauksia. Benininlahden rannalla oleva kapea niemimaa erottaa Mono-joesta virtaavien sivujokien ja laguunien ketjun, joka ulottuu lännen suuntaan Petit-Poposta historialliseen Ouidahin kaupunkiin. Veden määrä oli korkeimmillaan sadekausina, jolloin se oli seudun tärkeä liikenneväylä. "Bouche du Roista" pohjoiseen ja koilliseen on soiden, jokien ja järvien muodostama vaikeakulkuinen alue, jossa on myös Grand-Popon seudun pienia asutustaajamia. Se toimi alueen suojana ulkoisia vihollisia vastaan. Ahoho-joki yhdistää pohjoisen Lac Ahémé-järven rannikon laguuniin.

Grand-Popon kuningaskunta ei ollut alun perin yhtenäinen valtakunta, vaan se oli useiden kylien kokoelma hiekkaisella kynnäksellä, joka erotti laguunin merestä. Grand-Popon keskusta Gbebcon sijaitsi aikoinaan noin 6,4 kilometriä Bouche du Roista länteen. Carrefour eli valtatien risteys, jossa kylän keskusta nykyisin sijaitsee, on 17 noin kilometrin päässä jokisuusta. Toisella puolen laguunia oli Hevé, jossa oli alun perin eräs alueen satamista. Agbanaken oli aluksi kuninkaan asuinsija ja pääkaupunki. Se oli Mono-joen länsirannalla paikassa, jossa joki laajenee laguuniksi. Agbanaken sijaitsee nykyisen Togon puolella rajaa. Grand-Popon isompia kyliä lännempänä oli Agoué ja Popojen seutuun kuului ennen eurooppalaisten piirtämiä rajoja myös Pétit-Popo, jota nykyisin sanotaan Anéhoksi.

Alueen kartta vuodelta 1892. Vasemmalla Petit-Popo ja silloinen Saksan ja Ranskan alueiden välinen raja, joka kulki aluksi täysin meridiaania eli pituuspiiriä pitkin. Keskellä Grand-Popo, jossa oli posti, tehtaita ja tulli. Siitä itään Ouidah ja Cotonou, jonka satamalaituri rakennettiin 1891–1899.[2]

Grand-Popo osana Atlanttista maailmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Afrikan kartta vuodelta 1743. Latinankielisessä kartassa ovat "Popo major" ja "Popo minor". Rannikko on hyvin kartoitettu, mutta sisämaata ei tunnettu.

Atlanttinen maailma käsittää Atlantin valtameren yli ulottuvan kansojen ja valtakuntien välisen vuorovaikutuksen. Se alkoi löytöretkien ajan alusta - joka alkuperäiskansojen näkökulmasta oli miehityksen aikakausi – ja päättyi 1900-luvun alkuun. Atlantin orjakauppa jatkui 1800-luvulla, vaikka Tanska ja Britannia olivat julistaneet sen laittomaksi. Myös orjuus jatkui Yhdysvalloissa vuoteen 1865, Brasiliassa 1880-luvulle ja Kuubassa vuoteen 1886. Jotkut tutkijat painottavat, että Atlanttisen maailman historia kulminoitui 1700-luvun lopun ja 1800-luvun Atlanttisiin vallankumouksiin Karibialla. Grand-Popo oli osa Atlanttista maailmaa 1400-luvun lopulta 1900-luvun alkuun.

Portugalilaiset saapuivat Länsi-Afrikkaan ja Benininlahdelle vuosina 1486-1500 ja loivat ensimmäiset yhteydet paikallisiin asukkaisiin. Ensimmäiset liiketoimet alkoivat vuoden 1470 tienoilla. Portugalilaisten kiinnostus seudulla suuntautui aluksi kuitenkin Beninin kuningaskuntaan, joka oli idempänä.

Laivoja ja orjien kuljetusta Minan (Elmina) rannikolla, 1732.

Portugalilaiset edistivät Afrikassa kaupankäyntiä ja käännytystä. He toivat Grand-Popon seudulle myös trooppisiin olosuhteisiin sopivia viljelyskasveja. Haltuun otetun seudun kuninkailta ja ylimmiltä virkamiehiltä edellytettiin kääntymistä (katoliseen) uskoon ja halua muuttaa nimensä eurooppalaiseksi. Myös seutujen nimistä käytettiin portugalilaisia nimiä. Portugalin kielinen sana Boca del Rio (Mono-joen ja laguunien laskukohta Atlanttiin) ja seudun asukkaista käytetty sana popous, eli popolaiset ovat perua tästä.

Kolumbuksen löydettyä Amerikan seudut tulivat 1500-luvulla ensin Espanjan ja Portugalin tutkimusmatkojen kohteiksi. Sitten muut Euroopan merenkulkumaat Hollanti, Englanti, Ranska ja muut liittyvät uusiin kauppahankkeisiin kolmella mantereella. Eurooppalaisten kaupankäynti afrikkalaisilla, karibialaisilla ja amerikkalaisilla raaka-aineilla ja eurooppalaisilla teollisuustuotteilla laajeni nopeasti Atlantin yli ulottuvaksi orjakaupaksi. Seudun diasporasta, väestön pakkomuuton nopeudesta kertoo se, että jo noin vuonna 1565 tavattiin Grand-Popon pohjoispuolella olevasta Ardasta lähtöisin olevia orjia Perussa.

Grand-Popon väestöä.

Arviolta 20 000 orjaa kulki vuosittain 1700-luvun loppuun mennessä Ouidahin, Porto-Novon ja Grand-Popon läpi laivattavaksi Amerikkoihin.[3] 1800-luvulle tultaessa orjakauppa alkoi vähentyä asteittain ja tyrehtyi noin 1800-luvun puoleen väliin. Brasiliasta paluumuuttaneet kauppiaat, käsityöläiset ja vapautetut orjat tulivat osaksi Länsi-Afrikan väestöä. Vuosina 1850-1880-luvun loppuun vallitsi ns. laillinen kauppa Länsi-Afrikan kanssa. Vaiheen painopiste olivat alueen raakatuotteet, joita Englanti ja muut Länsi-Euroopan maat tarvitsivat teollisen vallankumouksen lujittamiseksi. Palmuöljyn tuotanto, myös pähkinät ja kaakao tulivat Popon seudun vientituotteiksi. Myös karujen ja osittain vaikeasti viljeltävien rannikkoseutujen ”takamaat” (muut kuin rannikkoalueet) tulevat tärkeiksi. Berliinin konferenssin 1884-1885 myötä alkoi Euroopan siirtomaavaltojen kilpailu Afrikan omistamiseksi. ”Scramble for African” seurauksena britit, saksalaiset ja ranskalaiset valtaavat ja pakottavat alueet hallintaansa. Ranskan Dahomeyn I ja II sodissa Dahomey valloitetaan. Grand-Popo jaetaan siten, että Saksa otti haltuunsa Little Popon ja Togolandin. Dahomey ja Grand-Popo nimetään ensin Ranskan protektoraatiksi ja 1904 alkaen siirtomaaksi vuoteen 1960 asti.

Rannikolla vaikutti brasilalainen kauppias Francisco Félix de Souza.

Atlanttinen maailma vaikutti Grand-Popon seudun historiaan, yhteisöihin, kulttuureihin, sekä kasvistoon. Varsinkin siirtomaa-ajalla alueen kulttuurinen profiili kehittyi erilaisena verrattuna muihin seudun alueisiin. Toisin kuin Abomey, Allada, Ouidah ja Porto-Novo (sekä myöhemmin Cotonou) Grand-Popo oli ei-keskitetty, pienistä kyläkunnista koostuva seutu. Atlanttisen ajan loputtua aikaisempi monikansallinen ja monikeskeinen kauppa- ja kulttuurivaihto suuntautui pääasiassa emämaahan ja Grand-Popon alueen asema muuttui 1900-luvulle tultaessa.

Aikajana vuoteen 1904[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Noin vuosina 1000-1500 läntisen Afrikan heimokylät Sahelin eteläpuolella alkoivat yhdistyä ja voimistua. Ne alkoivat muodostua voimakkaiksi kuningaskunniksi, kuten Jorubat (nykyisessä Länsi-Nigeriassa), Edot (Nigerian länsiosien keskiosissa) ja Akanit (keski Ghana).
  • 1472 Portugalilaiset tekivät löytöretkiä Beninin rannikolle ja loivat seudulle 1500-luvun puoleen väliin asti kauppapaikkoja.
  • 1553 Portugalilaiset eivät saaneet aikaan kaupankäyntiä Beninin kuningaskunnan kanssa. Sao Tomen saaren portugalilainen kapteeni alkaa tutkia vaihtoehtoisia kaupankäyntipaikkoja Guinenlahden rannoilta. Eräs niistä on "Joki, jota kutsutaan Papoueksi (siis Popoksi)", joka on nykyisin Grand-Popo.
  • 1600-luvulla Hallitsija Wegbaja julisti itsensä Abomeyn valtakunnan kuninkaaksi nykyisen Beninin eteläosissa. Abomeyta asuttivat Fon-kansa, ja se oli Allardan (Ardra) kuningaskunnan alainen.
  • 1724 Abomey valoitti Alladan kuningas Agajan johdolla.
  • 1727 Kuningas Agaja valloitti rannikolla olevan Ouidahin (aik. Whydah) kuningaskunnan, joka oli alueen orjakaupan pääkeskus. Alladasta ja Ouidahista tulee Abomeyn ohella Dahomeyn valtion maakuntia. Dahomeysta tulee voimakas valtio, se yrittää valloittaa Grand-Popon, jossa asuu paljon pakolaisia Ouidahista, mutta epäonnistuu.
  • 1730 Dahomey valloitti Jorubojen kuningaskunnan Oyon. Seurauksena Dahomeyn oli maksettava suojelurahaa Oyolle.
  • 1823 Dahomey kukistaa Oyon kuningas Gezon johdolla.
  • 1842 Ranskalaisten 1704 Ouidahiin rakentama Fort Saint Louis linnake avataan uudestaan ja ranskalaiset käyttävät sitä vasta perustetun palmuöljykaupan tukikohtana.
  • 1851 Ranskan hallitus neuvotteli kauppasopimuksen kuningas Gezon kanssa.
  • 1852 Brittien laivaston saarto pakotti kuningas Gezon hyväksymään sopimuksen, jolla kiellettiin orjakauppa.
  • 1857 Ranskan protektoraatti laajennetaan ulottumaan Grand-Popoon.
Kenraali Dodds vallatussa Abhomeyn kuninkaanlinnassa vuonna 1892.
  • 1863-1865 Ranskalaiset perustivat protektoraatin Porto-Novon kuningaskuntaan.
  • 1883 Ranskan protektoraatit Ouidah, Grand-Popo, Porto-Novo ja Cotonou yhdistettiin hallinnollisesti nimelle "Les Établissements Français du Golfe de Benin" (Ranskan asutukset Benininlahdella) ja ne ovat Gabonin kuvernöörin alaisia.
  • 1885 Saksan protektoraatti Guineanlahdella rajoittui Togoon (Togoland) ja Little-Popoon (myöh. Aného), joka on Grand-Popon laguunin länsipäässä.
  • 1890 Cotonou tuhoutui tulipalossa. Se oli pieni kylä, joka toimi POrto-Novon merisatamana. Eurooppalaiset rakentavat sen uudelleen.
  • 1892-1894 Kuningas Behanzin vastusti Ranskaa, joka vaati Cotonuta itselleen. Seurauksena Ranska valloitti Dahomeyn, josta tuli Ranskan protektoraatti. Behanzin siirrettiin Länsi-Intiaan.
  • 1899 Dahomeyn raja Saksan siirtomaan Togon kanssa rajattiin muodollisesti ("meridiaaniraja"). Cotonoun satamalaituri valmistui.
  • 1904 Dahomeysta tuli osa Ranskan Länsi-Afrikkaa. Kenraalikuvernöörin residenssi oli Dakarissa (nykyisin Senegal).[4]


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Strickrodt, s. 36
  2. Gibb, H. A. R.: Kotonou The Encyclopaedia of Islam. 1954. Viitattu 9.3.2019. (englanniksi)
  3. vero-westafrika.com www.vero-westafrika.com. Viitattu 23.11.2020.
  4. Europa Publications: A Political Chronology of Africa. Routledge, 2003-09-02. ISBN 978-1-135-35666-8. Worldcat (viitattu 2.3.2020). (englanniksi)