Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/2. Aika ennen eurooppalaisia

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saharan eteläpuoliset vanhat länsiafrikkalaiset kulttuurit ja kuningaskunnat.

Ensimmäiset eurooppalaiset ilmestyivät Beninin rannikolle vuonna 1472, kun portugalilaiset alkoivat tehdä löytöretkiä seudulle. Mono-joen suiston alueen historia alkoi kuitenkin paljon aikaisemmin.

Noin vuosina 1000-1500 Sahelin eteläpuolella olevan läntisen Afrikan heimokylät alkoivat muodostua voimakkaiksi kuningaskunniksi. Nykyisessä länsi-Nigeriassa olivat Jorubat, Nigerian länsiosien keskivaiheilla Edot ja Keski-Ghanassa Akanit.[1]

Liikkuminen Länsi-Afrikan tiheällä metsävyöhykkeellä ja ruohikossa oli hankalaa, mutta joet, laguunit ja järvet tarjosivat kulkuväyliä. Seudun afrikkalaiset heimot olivat pieniä ja hajallaan. Metsä suojeli heitä pohjoisen Sudanin valtakunnilta, joiden sotilaallinen vahvuus perustui ratsuväkeen.

Jorubat ja Edot perustivat metsäalueiden ensimmäiset tunnetut kuningaskunnat noin 1000-luvulla. Jorubat asuivat metsäkaupungeissa ja maanviljelijät kylissä lähellä viljelysmaita. Heidän johtajansa nimi oli Ife, ja valtakunta tuli jo vuoden 1200 tienoilla kuuluisaksi Beninin kuvanveistäjien pronssi- ja terrakottatöistä. 1600-luvulle tultaessa monet jorubakansat olivat yhdistyneet yhden keskushallinnon alaiseksi valtioksi Oyon kaupungissa. Vuosisadan loppuun mennessä Oyon valtakunta käsitti suurimman osan Nigeriaa. Se oli voimakas yli sadan vuoden ajan. Oyon jorubat olivat tavallisesti maanviljelijöitä, mutta heidän käsityöläisensä olivat eteviä kehrääjiä, värjääjiä ja metalliesineiden tekijöitä. Edo-kansa oli keskittynyt Benin Cityyn Etelä-Nigeriassa.

Nykyisen Beninin alueen eteläosassa asuivat pääasiassa Eweä-puhuvat kansat, jotka ovat peräisin perinteisestä Tadon kaupungista (nykyisin kylä Togon puolella rajaa). Alueen voimakkain valtio 1500- ja 1600 -lukujen aikana oli Allada (Arda). Sen valta-aseman syrjäytti 1700-1800 luvuilla Dahomeyn kuningaskunta. Suurin väestöryhmä pohjoisessa oli Baribat, joiden tärkein valtio oli Nikkin kuningaskunta, joka oli osa nykyisen Länsi-Nigerian alueella ollutta valtioliittoa. Luoteisosissa ollut Somba ei ollut osa sitä.[2]

Rannikon Grand-Popon seutu ja sen sisarkaupunki lännessä Petit-Popo (nyk. Aného) tulivat tärkeiksi eurooppalaisten kolonialistien sillanpääasemiksi. Portugalilaisten jälkeen tulivat hollantilaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja tanskalaiset kauppiaat, jotka perustivat seudulle kauppa-asemia ja ”tehtaita”. Orjakauppa, joka oli ollut osa perinteistä afrikkalaisten kuningaskuntien toimintaa, sai eurooppalaisten käsissä teolliset mittasuhteet ”kolmiokaupan” myötä, joka perustui Afrikan rannikon, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikkojen sekä Euroopan väliseen kauppaan.

Afrikan monarkistinen traditio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dahomey oli ekspansiivinen kuningaskunta, joka valloitti muun muassa Grand-Popon naapurissa olleen Ouidahin. Dahomey tunnetaan muun muassa despoottisesta hallintotavastaan, naissotureistaan amatsoneista ja orjakaupasta. Se oli myös suvereeni afrikkalainen valtio, jolla oli oma hallinto ja ulkopolitiikka. Kolonialismin tavoitteena oli afrikkalaisten valtakuntien suvereenisuuden poistaminen.

Vuonna 1760 julkaistussa historiankirjassa eurooppalainen matkailija kuvaa Grand-Popon kuningasta ja palatsia seuraavasti:

» Kuninkaallinen palatsi on suuri piha, jossa on lukemattomia pieniä majoja tai mökkejä, ja pääasunto sijaitsee keskellä, jota vartioivat sotilaat. Kuninkaan rakennuksessa on iso salonki, joka on varattu julkisille audiensseille ja vieraiden viihdyttämiselle. Kuningas aterioi aina yksin, jolloin ulkomaalaisia viihdyttävät hovin päämiehet ja korkeimmat upseerit. Hänen majesteettinsa pitää hyvin paljon naisia, joista kaksi on aina hänen mukanaan viilentääkseen ja virkistääkseen häntä viuhkoilla, jotka on tehty somasti ruo’oista ja höyhenistä. Hänen jatkuva ajanvietteensä ja oikeastaan koko askareensa on tupakan poltto, kisailu naistensa kanssa ja keskustelu upseeriensa kanssa mitä joutavanpäiväisimmistä aiheista. Kaikkia naisia kunnioitetaan kuninkaallisella kiintymyksellä ja viihdytetään palatsissa yhtä suurella yltäkylläisyydellä ja runsaalla ruokavaliolla.[3] »

Hänen majesteettinsa Méto Ahoussan Hélékétché Alifa, Beninin Grand-Popon piirikunnan Heven kuningas.

Ja kun Paul Erdman vieraili Grand-Popon hallitsijan luona vuonna 1788 hän kuvaili kuninkaan vaatetusta seuraavasti:

» Hänen asunsa oli hyvin arvokkas musta pantje, jotka ulottui vyötäröltä maahan asti. Sen päällä hänellä oli väljä silkkinen aamutakki ja päässään ajurinlakki, jonka päällä oli eurooppalainen hattu, joka oli kirjailtu kauttaaltaan suurilla hopeakukkaislla … kädessään hänellä oli myös espanjalainen manillakeppi, jossa oli hopeanuppi.[4] »

Kuninkaat olivat keskeisiä orjakaupassa. Naapurikuningaskunnat saattoivat myydä toistensa alamaisia eurooppalaisille orjakauppiaille. Kuninkaiden määrätietoinen toiminta mahdollisti orjakaupan laajuuden, koska eurooppalaiset eivät päässeet sisämaahan hankkimaan orjia. Vastineeksi afrikkalaiset kuninkaat saivat aseita, sekä ylellisyystuotteita, kankaita ja metallia.

Siirtomaa-aika ja itsenäistyminen muuttivat kuninkaiden tilannetta. Siirtomaa-ajalla he menettivät vähitellen verotusoikeuttaan siirtomaaisännille. Maan itsenäistyessä kuninkaat menettivät verotusvaltansa kokonaan valtiolle. Myös perustuslaillinen eli poliittinen valta poistettiin kuninkailta siirtomaavallan alussa. Kuninkaat ovat silti yhä tärkeitä johtajia, jotka nauttivat kansan luottamusta ja kunnioitusta.

Afrikassa on nykyisin kolme virallista monarkiaa. Swazimaassa on absoluuttinen monarkia, Marokkon ja Lesothon kuningaskunnissa on perustuslaillinen monarkia. Beninissä on nykyisin 54 kuningasta. Kuninkaiden neuvostoon kuuluvat kuninkaat polveutuvat vanhoista kuningassuvuista. Yksi kuninkaista on kuninkaiden presidentti ja toinen kuninkaiden suurlähettiläs. Heillä ei ole asemaa Beninin perustuslaissa, eikä heille osoiteta varoja valtion budjetista. Kuninkaat saavat kuitenkin matkustaa diplomaattipassilla. Afrikan monarkistinen traditio näkyy nykyisin esimerkiksi Grand-Popon Hevén kuninkaan palatsissa, jossa asuu Heven kuningas.

Kuninkaiden attribuutteja voivat olla päivänvarjo, joka on koristeltu kuninkaan syboleilla, valtikka ja istuin. Kuningas määrittää itse, milloin häntä voi tavata, eikä kuningas tule ulos, ennen kuin tarvittavat rituaalit on suoritettu ulostuloa varten. Muinaiset Afrikan kuninkaat olivat sakraalikuninkaita, ja pyhyys on hyvin lähellä heitä. Nykyisin kuninkaat voivat olla kristittyjä tai muslimeita, mutta he voivat samalla noudattaa myös omia perinteitään, kulttuuriaan ja vodun-uskontoa.[5][6]


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Europa Publications: A Political Chronology of Africa. Routledge, 2003-09-02. ISBN 978-1-135-35666-8. Worldcat (viitattu 2.3.2020). (englanniksi)
  2. The History of the Kingdom of Dahomey Black History 365. Viitattu 2.3.2020.(englanniksi)
  3. An universal history: from the earliest accounts to the present time, Nide 16, The History of Benin chapter VII, sivu 389, C. Bathurst, 1760
  4. Toby Green: A Fistful of Shells. University of Chicago Press, 2019. ISBN 978-0-226-64457-8, 978-0-226-64474-5. Worldcat (viitattu 11.8.2020).
  5. Kuninkaat, rauhan ylläpitäjät villakaro.org. Viitattu 2.3.2020.
  6. Panttereiden perilliset www.maailmankuvalehti.fi. Viitattu 2.3.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]