Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/4. Asutus leviää
Eurooppalaisten tulo Benininlahdelle merkitsi merikaupan alkua, joka tarkoitti afrikkalaisten osalta pääasiassa orjakauppaa. Ensimmäisinä seudulle tulivat portugalilaiset vuonna 1472. vakituinen kaupankäynti alkoi 1500-luvun puolen välin jälkeen. Grand-Popo oli eurooppalaisten ensimmäinen kaupankäynnin tukikohta, mutta 1600-luvun alussa se siirtyi itään päin Alladan kuningaskuntaan. Siellä kaupankäynnin pääpaikka ja eurooppalaisten tehtaiden tukikohta oli Offra, joka sijaitsi lähellä rantaa, nykyisen Cotonoun ja Ouidahin välissä. Ranskalaiset siirsivät Ranskan Länsi-Intian kauppakomppanian kuitenkin Ouidahiin vuonna 1671, jolloin siitä tuli alueen merkittävin orjasatama.[1]
Ensimmäinen kauppasopimus Grand-Popon ja Portugalin välillä oli tehty jo vuonna 1533, vaikka vasta vuonna 1553 uutisoitiin heidän yhteyksistään Gbe-kieltä puhuvien kanssa Papouéiden eli Popon alueella. Tämän jälkeen portugalilaiset olivat myös yhteydessä Grand-Poposta pohjoiseen sijaitsevan Akkadan (Ardra) kuningaskuntaan, jolla oli alueen hegemoninen valta-asema. Tuolta alueelta peräisin olevia Aradasin tai Aratasin nimellä kutsuttuja orjia oli dokumenttien mukaan Perussa noin vuoden 1565 tienoilla.[2]
Portugalilaiset ostivat Grand ja Petit Popon seuduilta ajoittain orjia, kuten myös hollantilaiset, jotka saavuttivat johtavan eurooppalaisen kauppamahdin alueella 1630-luvulta alkaen. Eurooppalaisissa dokumenteissa aletaan erottaa vuodesta 1659 alkaen toisistaan Grand Popo ja Little Popo, vaikka aina ei ole selvää kumpaa tarkoitetaan. Robin Lawn mukaan kahden sataman ilmestyminen 1600-luvun puolessa välissä johtui pääasiassa niiden avainasemasta laguunikaupassa, jota afrikkalaiset kanoottisoutajat kävivät, pikemminkin kuin suorasta kaupasta eurooppalaisten laivojen kanssa. Kauppa kasvoi samaan aikaan, kun väestöä siirtyi seudulle Kultarannikolta itään. Toinen ryhmistä tuli Ga-Adangmen alueelta Glidjiin, joka liittyy Akwamuiden Accran valloituksen kanssa. Toinen ryhmä tuli Elminasta Little Popon rannikolle.[3]
Meri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Meren kultti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansojen saavuttua rannikoille Ewe-Fon-Gun -kulttuurien piirissä syntyi meren kultti. Meri oli itsessään täydellinen maailma ja kansoilla oli hyvin määritelty näkemys meren maailmasta ja sen asukeista. Fonit kutsuivat ”meren omistajaa” nimellä Hu. Hänen uskottiin asuvan meren pohjalla olevassa palatsissa ja – kuten meren kuninkailla useissa muissakin mytologioissa – hänellä oli seuranaan merenneitoja vaimoinaan, pienempiä ylhäisyyksiä, sekä ihmisiä ja kalan kaltaisia olentoja. Kovan merenkäynnin ajateltiin olevan jumalan vihanpitoa ja hänelle omistettuja uhrauksia heitettiin mereen, yleensä siipikarjaa ja eläimiä, aikaisemmin erityistilaisuuksissa uhrattiin ihmisiä. Hu on kalastajia suojeleva kuningas.
Hu oli myös lähtöisin kansallisesta jumaluudesta, joka yhdistetään erityisesti Grand-Popon hula- kansaan. Kun hulat asuttivat rannikkoa Grand-Poposta itäänpäin, Hu -kultti siirtyi heidän mukanaan. Eurooppalaiset lähteet mainitsevat meren palvonnan, ei vain Grand-Popossa, vaan myös Ouidahissa ja Alladassa. Robin Law arvelee, että kultti on tullut tärkeäksi eurooppalaisten kaupankäynnin kehittämisessä, koska siinä tarjottiin uhreja meren tyynnyttämiseksi.[4]
Kuningas Kpossi siis perusti hula-asutuksia, kuten Glehue ja Godomey Grand-Poposta itään laguunin rannoille. Vaikka hula-asutukset ilmestyivät rannikolle ennen portugalilaisten tuloa, heidän vaikutuksensa oli suuri, ja se kehitti myös hula-kansan omaa identiteettiä. Robin Lawn mukaan meren palvonta hula-kansan erityisenä kansalliskulttina suuntautui pääasiassa eurooppalaisten kanssa käytävän kaupan suotuisten edellytysten turvaamiseen. Varhaisimman viittauksen meren palvontaan teki Barbot Grand-Popossa vuonna 1648, kun hän raportoi eurooppalaisten laivojen siellä tekemistä kaupoista. Orjien noustessa laivaan pois vietäviksi laivojen henkilökuntaa velvoitettiin antamaan lahjoja papeille merimatkan onnistumiseksi. Bosman viittaa tavaroiden heittämiseen mereen uhrina hyvän sään takaamiseksi ja myös eurooppalaisten alusten houkuttelemiseksi Ouidahiin ja Alladaan. Meren kulttia pitivät yllä myös Dahomeyn kuninkaat heidän valloitettuaan rannikon 1720-luvulta alkaen. On tietoja esimerkiksi ihmisen uhraamisesta merelle Jakinin kuninkaan määräyksestä vuonna 1727, ja ihmisiä uhrattiin silloin tällöin Ouidahin satamassa Glehuéssa vielä 1800-luvulla.[5]
Meri ja laguunit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsi-Afrikan rannikot kohtaavat valtameren alastomina. Suoran rantaviivan suojana ei ole saaria tai atolleja, eikä rannoilla ole niemiä ja lahtia. Toisinaan aallot ja mainingit törmäävät hiekkarantoihin rajusti. Lännestä itään johtava merivirtaus saattaa viedä uimarin mukanaan. Aikoinaan pelättiin myös ihmisiä syöviä haita.[6] São Tomé ja Príncipen saari, josta käsin portugalilaiset hallitsivat seutua, sijaitsee Grand-Poposta noin 850 kilometrin päässä.
Hula-kansan (lausutaan pla) nimi johdetaan sanasta meri. Merellä oli keskeinen osa heidän elämäntapaansa ja kulttuurista identiteettiään. Merta kunnioitettiin ja palvottiin, mutta se oli myös melko tuntematon asia varhaisille rannikkoyhteisöille.
Grand-Popon varhaiset asukkaat olivat sisämaan kansaa, eikä heillä ollut tekniikkaa tai taitoja käyttää merta matkustamiseen. Laguuneita pitkin matkustettiin ja ne olivat myös rahtiliikenteen väyliä. Grand-Popon kuningaskunta sijaitsi keskellä laguunien sarjaa ja sillä oli oikeus periä tulleja niiltä, jotka kulkivat vesireitillä. Laguunien lomassa oli kyliä ja satamia ja niistä käsin kalastettiin. Rannoilta saatiin polttopuita ja laguunien pohjahiekasta suodatettiin suolaa.
Grand-Popon seudun koillisosa on rämeistä aluetta, jossa pienet kylät sijaitsevat salmien välissä olevilla saarilla. Dahomeyn kuningaskunta yritti 1700-luvulla valloittaa Grand-Popon useita kertoja, mutta epäonnistui. Syyksi mainitaan, että Dahomeyn sotilaat eivät osanneet uida.
Levottomia aikoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1600-luvun puoleen väliin mennessä Grand-Popon alue oli poliittisesti hajanainen, kun idän asutukset eivät enää olleet Tadin ja Grand-Popon kuninkaiden alaisia, ja Alladasta tuli Orjarannikon voimakkain valtio. Vuoteen 1670 mennessä myös Grand Popo jäi Alladan vallan alaisuuteen, mutta se saavutti uudestaan itsenäisyyden 1680-luvulle tultaessa.[7]
Grand-Popoon tuli 1600-luvun lopulla lännestä Volta-joen länsirannalta ryöstelijöitä, jotka polttivat siellä olleen hollantilaisten tukikohdan, jolloin Grand-Popo oli pakotettu liittoutumaan Huedan (myöh. Ouidah) kuningaskunnan kanssa. Ouidah nimitti hallitsijan Grand-Popoon alistaen sen kuninkaan nukkehallitsijaksi. Uusi kuningas kuitenkin kapinoi Huedan ylipäällikköä vastaan, joka järjesti rangaistusretkiä seudulle, joihin myös ranskalaiset osallistuivat. Hyökkäys epäonnistui johtuen osittain Grand-Popon laguuni- ja jokiympäristöstä, joka tarjosi tukea seudun puolustukselle. Ranskalaiset tukivat Huedaa, koska englantilaiset, joiden kanssa Ranska oli silloin sodassa Euroopassa, liittoutuivat puolestaan ranskalaisten vihollisten, Ga-heimon kanssa lännessä Little Popossa. Huedan kuningas yritti vielä värvätä palkkasotureita Grand-Popoa vastaan ilman menestystä. Tilanne aiheutti kuitenkin saarron ja elintarvikkeiden pulaa Grand-Popossa, vaikka myös huedalaiset välittivät grandpopolaisille elintarvikkeita suurten voittojen kannustamana.[8]
Ouidahilaiset hakivat turvaa Grand-Popon seudulta myös 1720-luvun lopulla Dahomeyn kuningaskunnan voimistuessa ja valloitettua kaupungin, sekä Alladan. Dahomeylaisten sotajoukot seurasivat ouidahilaisia, mutta eivät saaneet Grand-Popon alueita täysin alistukseensa. Hula-kuningaskunnan keskellä oli dahomeylaisten asujaimisto, joka sijaitsi laguunin pohjoispuolella noin 400 metriä Aho-joesta itään. Tämä oli tulliasema Ahodenu, jossa Garnd-Popo keräsi Ouidahiin menevien tullin.[9]
Grand-Popo joutui jatkuvasti vastaamaan tunkeutujien paineisiin varsinkin alueen itäosissa. Vesitiet olivat luonnollinen puolustuskeino vahvistuvan Dahomeyn joukkoja vastaan, jotka pyrkivät saamaan hallintaansa koko rannikon.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Law, Robin: Ouidah, The Social History of a West African Slaving ‘Port’ 1727–1892, s. 30. Ohio University Press/James Currey, 2004. ISBN 0-8214-1572-7. Worldcat. (englanniksi)
- ↑ Parés, Luis, Nicolau: The Formation of Candomblé, Vodun History and Ritual in Brazil, s. 20. The University of North Carolina Press, 2013. ISBN 978-1-4696-1092-4. Worldcat (viitattu 9.3.2019). (englanniksi)
- ↑ Jones, Adam ja Sebald Peter: An African Family Archive: The Lawsons of Little Popo/Aneho (Togo) 1841–1938, s. 2. OUP/British Academy, 2005. Worldcat (viitattu 9.3.2019). (englanniksi)
- ↑ Emmanuel Kwaku Akyeampong: Between the Sea and the Lagoon, s. 108. James Currey Publishers, 2001.
- ↑ Robin Law: Between the Sea and the Lagoons: The Interaction of Maritime and Inland Navigation on the Precolonial Slave Coast. Cahiers d'Études africaines, 1989, nro 114, s. 209–237. doi:10.3406/cea.1989.1643. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Robin Law: Between the Sea and the Lagoons: The Interaction of Maritime and Inland Navigation on the Precolonial Slave Coast. Cahiers d'Études africaines, 1989, nro 114, s. 209–237. doi:10.3406/cea.1989.1643. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Strickrodt, s. 89
- ↑ Strickrodt, s. 90
- ↑ Strickrodt, s. 48
- 1. Johdanto • Osa Atlanttista maailmaa • Aikajana vuoteen 1904 asti
- 2. Aika ennen eurooppalaisia • Afrikan monarkistinen traditio • Unohdettu menneisyys
- 3. Grand-Popon alku • Nimen alkuperä • Alkutarina
- 4. Asutus leviää • Meri ja meren kultti • Levottomia aikoja
- 5. ”Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu” • Uskonnot • Orjakauppa • Orjuuden kulttuuriperintö • Satamia ja tehtaita • Kalastus • Suolan valmistus • Maanviljelys ja karjanhoito • Käsityöt
- 6. Kauppa, markkinat ja kulkureitit • Torit • Kauppareitti pohjoinen-etelä ja itä-länsi • Kanootit
- 7. Palmuöljy korvaa orjakaupan • Palmuölykaupan edelläkävijä
- 8. Siirtomaajaon toteutus • Scramble for Africa