Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/4. Asutus leviää

Wikikirjastosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Grand-Popon asutus levisi laguunin ja joen rannoille. Kuva otettu joulukuussa 2019.

Portugalilaisten liiketoimet Orja- ja Kultarannikoilla alkoivat vuoden 1470 tienoilla. Ensimmäinen kauppasopimus Grand-Popon ja Portugalin välillä oli tehty jo vuonna 1533, vaikka vasta vuonna 1553 uutisoitiin heidän yhteyksistään Gbe-kieltä puhuvien kanssa Papouéiden eli Popon alueella. Tämän jälkeen portugalilaiset olivat myös yhteydessä Grand-Poposta pohjoiseen sijaitsevan Akkadan (Ardra) kuningaskuntaan, jolla oli alueen hegemoninen valta-asema. Tuolta alueelta peräisin olevia Aradasin tai Aratasin nimellä kutsuttuja orjia oli dokumenttien mukaan Perussa noin vuoden 1565 tienoilla.[1]

Portugalilaiset ostivat Grand ja Petit Popon seuduilta ajoittain orjia, kuten myös hollantilaiset, jotka saavuttivat johtavan eurooppalaisen kauppamahdin alueella 1630-luvulta alkaen. Eurooppalaisissa dokumenteissa aletaan erottaa vuodesta 1659 alkaen toisistaan Grand Popo ja Little Popo, vaikka aina ei ole selvää kumpaa tarkoitetaan. Robin Lawn mukaan kahden sataman ilmestyminen 1600-luvun puolessa välissä johtui pääasiassa niiden avainasemasta laguunikaupassa, jota afrikkalaiset kanoottisoutajat kävivät, pikemminkin kuin suorasta kaupasta eurooppalaisten laivojen kanssa. Kauppa kasvoi samaan aikaan, kun väestöä siirtyi seudulle Kultarannikolta itään. Toinen ryhmistä tuli Ga-Adangmen alueelta Glidjiin, joka liittyy Akwamuiden Accran valloituksen kanssa. Toinen ryhmä tuli Elminasta Little Popon rannikolle.[2]

Meren kultti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Kpossi perusti myöhemmin hula-asutuksia, kuten Glehue ja Godomey Grand-Poposta itään laguunin rannoille. Niissä perehdyttiin meren kulttiin ja ne houkuttelivat myös eurooppalaisia kauppiaita.

Vaikka hula-asutukset ilmestyivät rannikolle ennen portugalilaisten tuloa, heidän vaikutuksensa oli suuri, ja se nosti hula-kansan oman identiteetin kehittymistä. Robin Law arvioi, että meren palvonta hula-kansan erityisenä kansalliskulttina suuntautui pääasiassa eurooppalaisen kaupankäynnin suotuisten edellytysten turvaamiseen. Varhaisimman viittauksen kulttiin teki Barbot Grand-Popossa vuonna 1648, kun hän raportoi eurooppalaisten laivojen siellä tekemistä kaupoista. Orjien noustessa laivaan pois vietäviksi niitä velvoitettiin antamaan lahjoja papeille merimatkan onnistumiseksi. Bosman viittaa tavaroiden heittämiseen mereen uhrina hyvän sään takaamiseksi ja myös eurooppalaisten alusten houkuttelemiseksi Ouidahiin ja Alladaan. Dahomeyn valloituksen jälkeen myös Dahomeyn kuninkaat pitivät yllä meren kulttia. On tietoja esimerkiksi ihmisen uhraamisesta merelle Jakinin kuninkaan määräyksestä vuonna 1727 ja ihmisiä uhrattiin silloin tällöin Glehuessaa 1800-luvulla.[3]

Levottomia aikoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen ylittämässä Grand-Popon laguunia sauvomalla afrikkalaista ruuhta. Joki ja laguuni ovat tarjonneet seudulle elinkeinon, kuljetusväylän ja suojan vihollisilta.

1600-luvun puoleen väliin mennessä Grand-Popon alue kuitenkin poliittisesti hajanainen, kun idän asutukset eivät enää olleet Tadin ja Grand-Popon kuninkaiden alaisia, ja Alladasta tuli Orjarannikon voimakkain valtio. Vuoteen 1670 mennessä myös Grand Popo jäi Alladan vallan alaisuuteen, mutta se saavutti uudestaan itsenäisyyden 1680-luvulle tultaessa.[4]

Grand-Popon poliittinen asema oli epävakaa 1600-luvun lopulla. Lännestä Volta-joen länsirannalta tuli ryöstelijöitä, jotka polttivat siellä olleen hollantilaisten tukikohdan, jolloin Grand-Popo oli pakotettu liittoutumaan Huedan (Ouidah) kuningaskunnan kanssa. Ouidah nimitti hallitsijan Grand-Popoon alistaen sen kuninkaan nukkehallitsijaksi. Uusi kuningas kuitenkin kapinoi Huedan ylipäällikköä vastaan, joka järjesti rangaistusretkiä seudulle, joihin myös ranskalaiset osallistuivat. Hyökkäys epäonnistui johtuen osittain Grand-Popon laguuni- ja jokiympäristöstä, joka tarjosi tukea seudun puolustukselle. Ranskalaiset tukivat Huedaa, koska englantilaiset, joiden kanssa Ranska oli silloin sodassa Euroopassa, liittoutuivat puolestaan ranskalaisten vihollisten, Ga-heimon kanssa lännessä Little Popossa. Huedan kuningas yritti vielä värvätä palkkasotureita Grand-Popoa vastaan ilman menestystä. Tilanne aiheutti kuitenkin saarron ja elintarvikkeiden pulan Grand-Popossa, vaikka myös huedalaiset välittivät grandpopolaisille elintarvikkeita suurten voittojen kannustamana.[5]

Ouidahilaiset hakivat turvaa Grand-Popon seudulta myös 1720-luvun lopulla Dahomeyn kuningaskunnan voimistuessa ja valloitettua kaupungin, sekä Alladan. Dahomeylaisten sotajoukot seurasivat ouidahilaisia, mutta eivät saaneet Grand-Popon alueita täysin alistukseensa. Hula-kuningaskunnan keskellä oli dahomeylaisten asujaimisto, joka sijaitsi laguunin pohjoispuolella noin 400 metriä Aho-joesta itään. Tämä oli tulliasema Ahodenu, jossa kerättiin Ouidahiin menevien tulli.[6]

Grand-Popo joutui jatkuvasti vastaamaan tunkeutujien paineisiin varsinkin alueen itäosissa. Vesitiet olivat luonnollinen puolustuskeino vahvistuvan Dahomeyn joukkoja vastaan, jotka pyrkivät saamaan hallintaansa koko rannikon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parés, Luis, Nicolau: The Formation of Candomblé, Vodun History and Ritual in Brazil, s. 20. The University of North Carolina Press, 2013. ISBN 978-1-4696-1092-4. Worldcat (viitattu 9.3.2019). (englanniksi)
  2. Jones, Adam ja Sebald Peter: An African Family Archive: The Lawsons of Little Popo/Aneho (Togo) 1841–1938, s. 2. OUP/British Academy, 2005. Worldcat (viitattu 9.3.2019). (englanniksi)
  3. Robin Law: Between the Sea and the Lagoons: The Interaction of Maritime and Inland Navigation on the Precolonial Slave Coast. Cahiers d'Études africaines, 1989, nro 114, s. 209–237. doi:10.3406/cea.1989.1643. Artikkelin verkkoversio.
  4. Strickrodt, s. 89
  5. Strickrodt, s. 90
  6. Strickrodt, s. 48