Siirry sisältöön

Wikijunior Aurinkokunta

Wikikirjastosta

Wikijunior

Tämä kirja on äänestetty suositelluksi Wikijunior-kirjaksi.
Tästä kirjasta on olemassa tulostettava HTML-versio. Voit ladata sen täältä.
Kirja on osana Wikijunior-projektia, joten tekstistä pyritään saamaan helppolukuista ja ymmärrettävää myös nuorille lukijoille.Aurinkokunta (kuvan mittasuhteet eivät ole totuudenmukaiset)

Tämä kirja kertoo Aurinkokunnasta, jossa planeetat kiertävät Aurinkoa. Maa on planeetta, joka kiertää Aurinkoa.

Aurinko on valtava, hehkuva kaasupallo. Se saa voimansa, valonsa ja lämpönsä ydinreaktioista: vety muuttuu heliumiksi. Niinpä Aurinko on kuuma. Muut tähdet ovat Aurinkoa muistuttavia. Silloin Aurinko on meitä lähin tähti.

Aurinkokunnan ikä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkokunta on syntynyt tutkijoiden mukaan noin 4,6 miljardia (yli 4 000 000 000, eli yli neljä tuhatta tuhatta tuhatta) vuotta sitten. Sen arvellaan säilyvän nykyisenään ainakin miljardi vuotta.

Avaruudessa on tähtiä ja planeettoja. Planeetta on pyöreä, suuri taivaankappale, joka ei ole tähti.

Maa on kotiplaneettamme.

Kaikki planeetat ovat Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja kääpiöplaneetta Pluto, Auringosta päin laskien.

Auringon säteily lämmittää Maata. Kun Aurinko säteilee sopivasti, voimme elää Maapallolla. Venus on Maata kuumempi, Mars kylmempi: molemmissa ei ole elämää niin kuin Maassa. Toki näillä on kaasukehä: Maan kaasukehää sanotaan ilmakehäksi.

Muut Aurinkokunnan taivaankappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurten planeettojen lisäksi Auringolla on seuralaisenaan muun muassa kääpiöplaneettoja, pikkuplaneettoja eli asteroideja sekä komeettoja. Komeetoille syntyy pyrstö, kun ne lähestyvät Aurinkoa: komeetoista irtoaa sillon kaasua ja pölyä.

Planeettojen koot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Planeettojen koot vaihtelevat hurjasti: Aurinkokunnan suurin planeetta on Jupiter, jonka läpimitta on 11 kertaa suurempi kuin Maan.

Pienin planeetta on Merkurius, jonka läpimitta on vain 4 879,4 km. Merkuriustakin pienempiä ovat kääpiöplaneetat, joista isoin on Eris, ja esimerkiksi Pluto on läpimitaltaan vain noin kaksi kertaa Suomen pituuden kokoinen.

Planeettojen kuut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi useilla planeetoilla on vaihteleva määrä kuita, omia kiinteitä kiertolaisiaan. Eniten kuita on Saturnuksella, niitä on jopa 83. Kuitenkin monilla planeetoilla ei ole kuita ollenkaan.

Planeettojen koostumus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maata muistuttavia kiviplaneettoja ovat Merkurius, Venus ja Mars. Näissä on paljon kiveä ja rautaa. Jättiläisplaneettoja ovat

Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus. Näissä on paljon jäätä ja kaasua, toki kiveäkin. Pluto on jäinen kääpiöplaneetta: kiveä ja jäätä.

Asteroidit ovat pieniä, yleensä alle 1000 km läpimittaisia pikkuplaneettoja. Nämä koostuvat enimmäkseen kivestä. Joissain asteroideissa on paljon hiiltä ja vettä.

Miksi Aurinkokunta pysyy koossa ?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auringon vetovoima pitää Aurinkokuntaa koossa. Monilla planeetoilla planeettojen vetovoima pitää kuita radallaan.

Planeettojen keskinäiset vetovoimat aiheuttavat jonkin verran planeettojen ratojen muutoksia ajan kuluessa, mutta nämä ovat pieniä.

Aurinkokunta pysyy koossa, koska kaikkien näiden kappaleiden välillä vaikuttaa vetovoima (painovoima). Vetovoima vetää kaikkia kappaleita toisiaan kohti. Aurinko vetää planeettoja puoleensa ja planeetat vetävät omia kuitaan puoleensa.

Me emme voi tuntea Auringon vetovoimaa, koska Maan vetovoima on kohdallamme paljon suurempi. Tämä johtuu siitä, että vetovoima heikkenee hyvin nopeasti etäisyyden kasvaessa. Toinen syy siihen on, että Maan ratanopeus aiheuttaa keskipakovoiman, joka

on tasapainossa Auringon vetovoiman kanssa.

Sanotaan, että vetovoima on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön: kun etäisyys kaksinkertaistuu, painovoima putoaa yhteen neljäsosaan. Huomaa myös, että etäisyys mitataan kappaleiden keskipisteistä, joten korkeakaan hyppy ei vaikuta painovoiman suuruuteen.

Auringon, planeettojen ja Pluton kokovertailu

Kappaleet on järjestetty Aurinkokunnan keskeltä lähtien edeten reunaa kohden.

Aurinkokunnan kohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkokunnan synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurinkokunta syntyi pyörivästä kaasu- ja pölypilvestä.