S4 Suurten sotien aika/Neuvostoliitto ja Itä-Eurooppa

Aikajana
Ensimmäinen maailmansota
1870 – 1913	Ensimmäisen maailmansodan liittokunnat ja Balkanin ruutitynnyri
1914 – 1917	Asemasotaa ensimmäisessä maailmansodassa
1918	Ensimmäinen maailmansota päättyy
1917 – 1925	Venäjän keisarikunta romahtaa – Neuvostoliitto syntyy
1924 – 1953	Stalinin vankileirien saaristo
Toinen maailmansota
1918 – 1939	Maailma vajoaa lamaan - Fasistit nousevat valtaan Euroopassa
1919 – 1933	Weimarin tasavallasta Hitlerin Saksaan
1933 – 1945	Hitlerin Saksa laajenee ja aloittaa toisen maailmansodan
1939 – 1940	Talvisota – Neuvostoliitto hyökkää Suomeen
1940 – 1943	Saksa hyökkää Neuvostoliittoon – Japani ja Yhdysvallat liittyvät sotaan
1941 – 1945	Suomi toisessa maailmansodassa: jatkosota
1939 – 1945	Puutetta ja korvikkeita – suomalaisten siviilien elämää sodan aikana
1943 – 1946	Toisen maailmansodan ratkaisu Euroopassa
1933 – 1945	Keskitysleirit ja juutalaisvainot
1940 – 1945	Toinen maailmansota päättyy Tyynellämerellä
Kylmä sota
1945 – 1990	Kylmä sota jäädyttää suurvaltasuhteet
1953 – 1968	Neuvostoliitto ja Itä-Eurooppa
1940 – 1970	Yhdysvallat – läntinen supervalta
1980 – 2014	Neuvostoliitto hajoaa
1990 – 2001	Itä-Eurooppa vapautuu

Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliiton johtoon nousi Nikita Hruštšov.
Hruštšovin valtakautta kutsutaan suojasääksi, koska silloin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen suhteet paranivat.
Hruštšov yritti uudistaa Neuvostoliiton taloutta.
Neuvostoliitto esti Itä-Euroopan kansojen yritykset irtautua sen määräysvallasta.
Vuonna 1964 Neuvostoliiton johtoon nousi Leonid Brežnev.
Brežnev tukahdutti muutokset. Hänen valtakauttaan kutsutaan pysähtyneisyyden ajaksi.

Stalinin varjo väistyy

Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen Josif Stalin oli tiukemmin kiinni vallankahvassa kuin kertaakaan valtaannousunsa jälkeen. Viholliset Neuvostoliitossa ja sen ulkopuolella oli kukistettu. Stalin oli pystyttänyt ympärilleen valtavan henkilökultin; hänen patsaitaan, kuviaan ja ylistystään oli kaikkialla Neuvostoliitossa. Stalin myös suunnitteli edelleen uusia puhdistuksia. Miljoonia ihmisiä virui Siperian vankileireillä ja salainen poliisi valvoi tiukasti maan omia kansalaisia. Taiteilijoita, tiedemiehiä ja vähemmistökansallisuuksia vainottiin. Neuvostoliiton rajat ulkomaailmaan pidettiin tiukasti suljettuina. Stalinin aikana Neuvostoliitosta oli kasvanut taloudellinen ja sotilaallinen suurvalta, jolla oli maailman suurin, yli kymmenen miljoonan sotilaan armeija.

Stalinin liki 30 vuotta kestänyt valtakausi päättyi tämän kuolemaan vuonna 1953. Neuvostoliiton johtoon nousi Nikita Hruštšov. Hruštšovin aikana Stalinin kauden julmimmista sortotoimenpiteistä luovuttiin ja hänen henkilökulttiaan alettiin purkaa, mutta kommunistisen puolueen yksinvalta säilyi. Vuoden 1956 puoluekokouksessa Hruštšov arvosteli Stalinin toimia ja paljasti pienen osan tämän kaudella tehdyistä hirmutöistä. Seuraavien vuosien aikana poliittisia vankeja alettiin armahtaa ja karkotettujen sallittiin palata kotiseuduilleen. Keskitysleirijärjestelmä lakkautettiin ja monien teloitettujen maine palautettiin. Poliittisia vankeja Neuvostoliitossa kuitenkin oli yhä. Stalinin arkku poistettiin Leninin mausoleumista vuonna 1961 ja haudattiin Kremliin. Stalinin mukaan nimettyjä kaupunkeja nimettiin uudelleen, esimerkiksi Stalingradista tuli Volgograd.

Suojasää suurvaltasuhteissa

Stalinin kaudella tuotannon painopiste oli ollut raskaassa teollisuudessa. Hruštšovin tavoitteena oli parantaa neuvostoliittolaisten elintasoa, minkä vuoksi kulutustavaroiden tuotantoa lisättiin. Ongelmaksi muodostui kuitenkin tuotettujen tavaroiden laatuongelmat ja niiden tarjonnan niukkuus. Suojasään aika Hruštšov pyrki toimimaan ulkopolitiikassa edeltäjäänsä sovittelevammin ja puhui julkisesti rauhanomaisesta rinnakkainelosta idän ja lännen välillä. Suurvaltasuhteissa koitti niin kutsuttu suojasään aika, kun Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen jäiset välit lämpenivät tilapäisesti. Supervaltojen johtajat jopa tapasivat muutamaan otteeseen neuvotellakseen kansainvälisistä kysymyksistä. Vaikka Hruštšovinkin aikana suurvaltasuhteisiin liittyi suuria jännitteitä ja koettiin vakavia kriisin hetkiä, on tuota aikaa yleisesti pidetty jonkinlaisena kylmän sodan hetkellisenä lientymisenä.

Itä-Eurooppa Neuvostoliiton panttivankina

Toisen maailmansodan jälkeen Itä-Euroopan maista oli tullut kommunististen puolueiden johtamia yksipuoluemaita. Neuvostoliitto valvoi tarkkaan niiden toimia ja antoi määräyksiä monista niiden sisä- ja ulkopolitiikan kysymyksissä. Hruštšovin ajan vapaampi ilmapiiri ja tämän Staliniin kohdistama arvostelu herättivät kuitenkin toivon vapaammasta huomisesta. Unkarissa alettiin vuonna 1956 esittää avoimesti kritiikkiä kommunistihallintoa kohtaan ja maa yritti irtautua Neuvostoliiton ohjauksesta. Tapahtumat tunnetaan Unkarin kansannousun nimellä. Hruštšovin ajan lisääntynyt vapaus osoittautui itäblokin maiden osalta hyvin rajoitetuksi. Neuvostoliitto lähetti panssarivaununsa kukistamaan kansannousun.

Myös Itä-Saksassa esiintyi lakkoilua ja mielenosoituksia jo vuonna 1953. Syynä tyytymättömyyteen olivat alhainen elintaso ja huonot palkat. Neuvostosotilaat hajottivat mielenosoitukset. Länsi-Berliinin sijainti Itä-Saksan keskellä osoittautui pian ongelmalliseksi. Miljoonat itäsaksalaiset pakenivat sitä kautta länteen paremman elintason ja vapaamman yhteiskunnan toivossa. Erityisesti koulutetun väestön joukkopako oli haitta maan taloudelle. Vuonna 1961 Neuvostoliitto ja Itä-Saksa lopulta sulkivat rajan. Berliinin halki rakennettiin muuri, jonka väitettiin suojaavan Itä-Saksaa lännen vakoojilta, mutta jonka tehtävä todellisuudessa oli estää itäsaksalaisia pakenemasta maasta.

Hruštšov syrjäytetään – pysähtyneisyyden aika alkaa

Monet Neuvostoliiton kommunistisen puolueen johdossa pitivät Hruštšovin sovittelevaa ulkopolitiikkaa merkkinä heikkoudesta. Hruštšovin aika päättyikin vuonna 1964, jolloin hänet erotettiin ja siirrettiin syrjään puoluejohtajan tehtävistä. Muina syrjäyttämiseen johtaneina syinä on pidetty Hruštšovin epäonnistuneita talousuudistuksia sekä tämän Staliniin kohdistamaa arvostelua. Hruštšovin syrjäyttäminen oli voitto tiukempaa ulkopoliittista linjaa ajaneille henkilöille kommunistisen puolueen johdossa. Vallanvaihdoksen myötä kylmän sodan suurvaltasuhteet painuivat taas pakkasen puolelle ja suojasään aika päättyi.

Hruštšovin jälkeen Neuvostoliiton johtoon nousi Leonid Brežnev. Brežnev johti maata aina kuolemaansa asti vuoteen 1982. Hänen kauttaan on nimitetty pysähtyneisyyden ajaksi. Neuvostoliittoa ja sen johtoa koskevan arvostelun kieltäminen sekä muutosten tukahduttaminen johtivat Brežnevin kaudella Neuvostoliiton taloudellisen kehityksen hidastumiseen. Samalla suurvaltasuhteiden huononeminen ja uudelleen alkanut kilpavarustelu johtivat aseisiin käytetyn rahamäärän kasvamiseen, mikä pahensi ongelmia entisestään. Sotilaallisesti vahvistuva supervalta heikkeni taloudellisesti, mikä näkyi kansalaisten arjessa alhaisena elintasona, pidentyvinä jonoina sekä kauppojen tyhjinä hyllyinä.

Prahan kevät

Brežnevin kaudella Neuvostoliitto myös kiristi entisestään otettaan Itä-Euroopan maista. Kovimmin tämän sai tuntea Tšekkoslovakia. Vuonna 1968 Tšekkoslovakian kommunistipuolueen johdossa suunniteltiin taloudellisia ja demokraattisia uudistuksia, kuten yksityisten yritysten ja muiden puolueiden laillistamista. Kansalaiset ja lehdistö saattoivat ensimmäistä kertaa kommunismin kaudella esittää vapaasti mielipiteitään sekä arvostella valtaapitäviä ja Neuvostoliittoa. Tšekkoslovakian mallista alettiin puhua ihmiskasvoisen sosialismin nimellä. Prahan keväässä eläteltiin toivoa vapaammista ajoista.

Neuvostoliitolla ei kuitenkaan ollut aikomusta sallia liittolaismaansa päättää itse asioistaan. Loppukesästä viiden Varsovan liiton maan sotajoukot valtasivat Neuvostoliiton määräyksestä Tšekkoslovakian pääkaupungin Prahan kadut ja miehittivät maan. Tapahtumat herättivät valtaisan protestien aallon Tšekkoslovakiassa ja ympäri maailmaa. Prahan asukkaat osoittivat mieltään ja tekivät sitkeästi vastarintaa, mutta eivät lopulta kyenneet estämään väistämätöntä kurinpalautusta. Uudistusmieliset kommunistit sysättiin sivuun Tšekkoslovakian johdosta ja maa palautettiin Neuvostoliiton haluamalle linjalle.