S4 Suurten sotien aika/Puutetta ja korvikkeita – suomalaisten siviilien elämää sodan aikana

Aikajana
Ensimmäinen maailmansota
1870 – 1913	Ensimmäisen maailmansodan liittokunnat ja Balkanin ruutitynnyri
1914 – 1917	Asemasotaa ensimmäisessä maailmansodassa
1918	Ensimmäinen maailmansota päättyy
1917 – 1925	Venäjän keisarikunta romahtaa – Neuvostoliitto syntyy
1924 – 1953	Stalinin vankileirien saaristo
Toinen maailmansota
1918 – 1939	Maailma vajoaa lamaan - Fasistit nousevat valtaan Euroopassa
1919 – 1933	Weimarin tasavallasta Hitlerin Saksaan
1933 – 1945	Hitlerin Saksa laajenee ja aloittaa toisen maailmansodan
1939 – 1940	Talvisota – Neuvostoliitto hyökkää Suomeen
1940 – 1943	Saksa hyökkää Neuvostoliittoon – Japani ja Yhdysvallat liittyvät sotaan
1941 – 1945	Suomi toisessa maailmansodassa: jatkosota
1939 – 1945	Puutetta ja korvikkeita – suomalaisten siviilien elämää sodan aikana
1943 – 1946	Toisen maailmansodan ratkaisu Euroopassa
1933 – 1945	Keskitysleirit ja juutalaisvainot
1940 – 1945	Toinen maailmansota päättyy Tyynellämerellä
Kylmä sota
1945 – 1990	Kylmä sota jäädyttää suurvaltasuhteet
1953 – 1968	Neuvostoliitto ja Itä-Eurooppa
1940 – 1970	Yhdysvallat – läntinen supervalta
1980 – 2014	Neuvostoliitto hajoaa
1990 – 2001	Itä-Eurooppa vapautuu

Talvi- ja jatkosodan aikana siviiliväestöä koettelivat monet vaikeudet.
Elintarvikkeista ja monista kulutustavaroista oli puutetta.
Tuotteita säännösteltiin ja alkuperäisten elintarvikkeiden sijaan myytiin korvikkeita ja vastikkeita.
Kaupunkien pommituksissa kuoli satoja suomalaisia.
Lapsia lähetettiin turvaan naapurimaihin.
Sodassa menetetyillä alueilla asuneet ihmiset joutuivat muuttamaan muualle Suomeen

Korvikkeita ja vastikkeita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvassa leivän ostamiseen oikeuttavia ostokortteja.

Talvisodan jälkeen elintarviketilanne Suomessa alkoi heikentyä nopeasti. Syynä tähän olivat luovutetuille alueille jäänyt maatalousmaa (noin 10 % peltojen kokonaispinta-alasta) sekä ulkomaankaupan vaikeutuminen toisen maailmansodan seurauksena. Sotaa käyvistä maista ei ollut mahdollista entiseen tapaan ostaa elintarvikkeita eikä maanviljelyksessä tarvittavia lannoitteita. Valtion oli pakko alkaa säännöstellä elintarvikkeita, jotta niitä riittäisi kaikille. Sota-ajasta on toisinaan käytetty myös nimitystä pula-aika, koska elintarvikkeista ja monista tavaroista oli suoranaista pulaa.

Maantilojen omistajille määrättiin luovutusvelvollisuus. Osan maatilan tuotosta tuottajat saivat pitää itsellään, loput tuli luovuttaa valtiolle. Jotkut maatilojen omistajat piilottivat osan sadosta ja ansaitsivat listätuloja myymällä sen laittomasti niin sanotusti mustassa pörssissä tai esimerkiksi kaupungeissa asuville tuttaville tai sukulaisille. Mustan pörssin kauppa oli laitonta ja hinnat korkeita.

Kuluttajille jaettiin ostokortteja. Ostokorteilla sai hankkia niissä kerrotun määrän elintarvikkeita, kuten lihaa, voita, maitoa tai jauhoja. Elintarvikkeiden lisäksi säännösteltiin monia tavaroita, kuten kenkiä, vaatteita tai saippuaa. Säännöstelyn ollessa laajimmillaan kuluttajalla täytyi olla käytössään 51 erilaista ostokorttia. Eri ihmisillä oli lupa ostaa erilaisia määriä ruokaa ja muita tuotteita. Esimerkiksi raskasta työtä tekevien miesten leipäannos oli yli kaksinkertainen verrattuna kevyttä työtä tekevien tai pienten lasten annoksiin.

Koska erityisesti lihasta ja ulkomaisista tuotteista oli pulaa, kehitettiin niiden tilalle erilaisia vastikkeiksi ja korvikkeiksi kutsuttuja elintarvikkeita. Korvikkeissa oli mukana jonkin verran alkuperäistä elintarviketta, vastikkeet oli tehty kokonaan jostain muusta. Esimerkiksi kahvin säännöstely aloitettiin vuonna 1939. Koska kahvin tuonti oli vaikeaa, myytiin kaupoissa korviketta, missä kahvin sekaan oli sotkettu paahdettua viljaa. Myös paahdettua voikukan juurta käytettiin kahvin korvikkeena. Raaka-aineita ruoanvalmistukseen hankittiin myös luonnosta keräämällä. Esimerkiksi nokkosta ja voikukanlehtiä sekä suolaheinää käytettiin keittojen ja muhennoksien valmistuksessa. Lihan sijasta käytettiin muita eläinten ruhon osia, kuten munuaisia. Myös kaupunkilaiset kasvattivat mahdollisuuksien mukaan ruokaa omilla palstoillaan ja jotkut saattoivat pitää ullakolla laitonta sikaa, joka myöhemmin teurastettiin ja syötiin.

Kaupunkien pommitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston päärakennus sai osuman, kun Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Helsinkiä vuonna 1944

Yksi erityisesti kaupunkien siviiliväestöön kohdistunut uhka olivat Neuvostoliiton suorittamat pommitukset. Helsinki oli joutunut pommituksen kohteeksi useita kertoja jo talvisodan aikana. Jatkosodan lopulla vuonna 1944 Neuvostoliitto suoritti kolme massiivista suurpommitusta Helsinkiin. Niiden tavoitteena oli murtaa suomalaisten puolustustahto ja pakottaa suomalaiset rauhaan. Pommituksissa kuoli lähes tuhat suomalaista, minkä lisäksi useita tuhansia haavoittui.

Maaseudulla oltiin yleensä turvassa pommituksilta. Ne, joiden sukulaiset asuivat maalla, saattoivat pyrkiä etsimään turvaa näiden luota. Myös elintarviketilanne saattoi olla maaseudulla toisinaan parempi, sillä mahdollisuudet ruoan kasvattamiseen, sienestykseen ja marjastukseen olivat maalla paremmat. Erityisesti lapsia lähetettiin maaseudulle turvaan pommituksia.

Lähellä itärajaa asuneet suomalaiset joutuivat pelkäämään Neuvostoliiton vakoilu- ja sabotaasiretkille lähettämien partisaanien hyökkäyksiä. Partisaanien tiedetään hyökänneen 45 suomalaiskylään. Iskuissa kuoli yhteensä 181 ihmistä, minkä lisäksi jonkin verran suomalaisia vietiin vankeina Neuvostoliittoon.

Sotalapset lähetettiin turvaan naapurimaihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkien pommitusten ja ruokapulan vuoksi Suomesta siirrettiin talvi- ja jatkosodan aikana Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta. Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta. Ensimmäiset sotalapset matkustivat Turusta Tukholmaan joulukuussa 1939 laivalla. Valtaosa lapsista kuljetettiin myöhemmin rautateitse pimennetyin ikkunoin varustetuilla junilla Tornion-Haaparannan raja-aseman kautta. Talvisodan päätyttyä lapsia palautettiin Suomeen, mutta jatkosodan aikana lapsia vietiin Ruotsiin uudelleen. Palautukset Ruotsista jatkuivat läpi koko 1940-luvun.

Osalle sotalapsiksi lähetetyistä ero vanhemmista oli ahdistava kokemus. Kaikkein pienimmät lapset olivat lähdön hetkellä sylivauvoja. Osa pienimmistä takaisin palanneista lapsista oli sotalapsiaikanaan ehtinyt unohtaa suomen kielen, osa ei ollut sitä koskaan osannutkaan. Palaaminen entiseen kotimaahan vieraisiin oloihin oli heille uusi järkyttävä kokemus.

Luovutetuilta alueilta pakolaisiksi lähteneet evakot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi joutui luovuttamaan sotien seurauksena Neuvostoliitolle yli kymmeneksen pinta-alastaan. Erityisesti luovutetussa Karjalassa asui runsaasti väkeä, joka piti asuttaa eri puolille Suomea. Heitä ja muilta luovutetuilta alueilta pakolaisiksi lähteneitä suomalaisia kutsutaan siirtoväeksi tai evakoiksi.

Siirtoväkeä oli noin 420 000 henkeä eli 11 prosenttia Suomen silloisesta väkiluvusta. Heidän asuttamisekseen säädettiin sodan jälkeen asutuslaki. Monet luovutetuilla alueilla eläneistä olivat työskennelleet maataloudessa, joten heitä varten perustettiin uudistiloja. Maat hankittiin kunnilta, valtiolta, seurakunnilta sekä yksytyisiltä maanomistajilta pakkolunastamalla, mikä herätti katkeruutta maanomistajissa. Samoilta seuduilta kotoisin olevat ihmiset pyrittiin asuttamaan lähekkäin. Siirtoväen elämä ei aina ollut helppoa. Uusiin tulokkaisiin suhtauduttiin usein kielteisesti ja halveksuen. Lisäksi uudistilat olivat pienen kokonsa vuoksi heikosti tuottavia ja monet niistä autioituivat seuraavien vuosikymmenten aikana, kun suomalaiset alkoivat muuttaa kaupunkeihin.

Sotainvalidit, lesket ja orvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi- ja jatkosodassa kuoli yhteensä lähes 90 000 suomalaista ja noin 200 000 haavoittui. Suurin osa kuolleista ja haavoittuneista oli rintamalla taistelleita nuoria miehiä. Sodan seurauksena noin 30 000 naista jäi leskeksi ja 50 000 lasta puoliksi tai kokonaan orvoiksi. Sodan jälkeen Suomessa saattoi kadulla kulkiessaan nähdä miehiä, jotka olivat menettäneet sodassa esimerkiksi käden tai jalan. Vaikeimmin haavoittuneiden sotainvalidien saattoi olla hankalaa löytää töitä. Elämä sodan hävinneessä köyhässä maassa ei ollut helppoa, vaikka haavoittuneille maksettiinkin korvauksia.

Monille haavoittuneille ja muille sodan kokeneille sota jätti myös näkymättömiä arpia. Järkyttävät kokemukset saattoivat pyöriä mielessä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen ja vaikeuttaa elämää siviilissä. Henkisistä ongelmista kärsineitä veteraaneja ei vielä tuohon aikaan ymmärretty auttaa. Korvauksia ei myönnetty ja moni koki vaikeutensa häpeällisiksi. Osa sodan kokeneista joutuikin sodasta päästyään kamppailemaan ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Jotkut alkoholisoituivat ja monet perheet kärsivät isän sodasta johtuvien pelkojen vuoksi vuosikymmenien ajan.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiasanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumat: Moskovan rauhansopimus, Helsingin suurpommitukset

Käsitteet: Korvike, Siirtoväki, Ostokortti, Neuvostopartisaanit, Pika-asutuslaki, Maanhankintalaki, Sotalapset, Sotainvalidi, Suomen sotakorvaukset

Valtiot: Suomi, Neuvostoliitto, Ruotsi, Norja, Tanska

Paikat: Turku, Tukholma, Tornio, Haaparanta, luovutettu Karjala, Suomenlahden ulkosaaret, Sallan–Kuusamon alue

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reijo Perälä: Kansa selätti korvikkeilla pulan ja säännöstelyn 08.03.2011. Yle Elävä Arkisto. Viitattu 16.2.2018.